Hyppää pääsisältöön

LUKU SEITSEMÄN jatkotarina

Ystäväni hevonen
Ystäväni hevonen Kuva: Emmi Kähkönen ystäväni hevonen

"Milenka rapsutti etusormellaan ponin harjaa ja mietti. Mitä jos Milla olisi hänen ikiomansa? Jos Milla olisi hänen, hän olisi maailman onnellisin tyttö."

LUKU SEITSEMÄN

Milenka makasi lamaantuneena sängyssään. Yö oli tuntunut loputtoman pitkältä kamppailulta unen ja itkun rajamaastossa. Edellisen illan viestit pyörivät luupilla Milenka päässä ja saivat yhä uusia kammottavia merkityksiä. Mitä hän oli tehnyt? Miten hän enää ikinä voisi mennä tallille? Kaikki hoitajat olivat avoimessa sodassa häntä vastaan. Kukaan ei pitänyt hänen puoliaan.

Milenkan puhelin vilkkui yöpöydällä. Hetken hän jo ajatteli olla katsomatta sitä, mutta uteliaisuus vei lopulta voiton. Hoitajat-keskustelu oli onneksi hiljentynyt, ja Milenka yritti ohittaa sen näytöllä mahdollisimman nopeasti. Vilkkuvat viestit olivat Stellalta. Eilisessä myrskyssä Milenka oli unohtanut katsoa Stellan lähettämät kuvat hänestä ja Millasta. Yhteen kuvaan oli muokattu pieniä sydämiä Millan ja Milenkan päiden päälle. Kuvat olivat ihania, suloisia ja söpöjä. Milenka huokaisi ihastuksesta. Juuri tämän tyylisiä kuvia hän oli toivonut saavansa! Sydänkuvasta tulisi ehdottomasti hänen uusi profiilikuvansa. Kuvat tuntuivat tärkeiltä. Niistä näkyi kuinka onnellinen Milenka oli, ainakin hetken verran oli ollut.

Milenkan vielä zoomaillessa kuvia Emmilta paukahti viesti.

Emmi
Heii ootko käyny Instassa?

Milenka
Heräsin just. En viel tänään. Kui?

Emmi
Ihme kommentteja sun kuvissa… Mä kävin sinne jotai vastaamassakin mut myllyhän siitä tuli.

Ei voinut olla totta! Milenka näppäsi äkkiä Instan auki ja haukkoi henkeä kun sydän-symbolin päälle ilmestyi merkki yli paristakymmenestä kommentista. Milenkan kuviin, erityisesti kuviin Damusta, oli käyty kommentoimassa oikein urakalla. Vilma ja Jenni olivat asialla, ja tukea he olivat saaneet muutamalta muulta hoitajalta.

Vilma
Tässä Damu vielä onnellisena…

Jenni
Onneksi tiedämme ketä ponin kohtalosta syyttää.

Reetta
Sinuna poistaisin nää kuvat Damusta.

Vilma
Aika paksua laittaa tänne näitä kuvia. Kun miettii mitä todellisuudessa tapahtui.

Emmillä ei selvästi ollut hajuakaan riidan syystä, mutta urhoollisesti hän silti puolusti Milenkaa.

Emmi
Todella naurettavaa kirjoittaa ikäviä kommentteja tänne Instaan. Grow up, kids!

Vilma
Sovitaanko niin että sekaannu tähän? Ku et tästä mitään varmastikaan tiedä.

Jenni
Shut up Emmi.

Emmi
No en varmasti ole hiljaa jos te puhutte p*skaa mun frendin kuvissa.

Pommitusta oli puolin ja toisin. Milenka ei voinut kuin ihmetellä, miten Vilma ja Jenni olivat ehtineet tapella Instassa ja WhatsAppissa samaan aikaan. Milenka poisti ikävät kommentit ja esti saman tien Jennin ja Vilma pääsyn kuviinsa. Emmin kanssa Milenka jatkoi WhatsApp-keskustelua.

Milenka
Kiva… Kiitti kun oot puolustanut mua.

Emmi
No ei kuule mitään. Mistä tossa oikeen oli kyse?

Milenka
Taas kaikkee ihme sekoo tallilla. En jaksa edes selittää. Mä nyt estin ne idiootit.

Milenkalla ei ollut energiaa selostaa Emmille koko draamaa. Haavat tuntuivat liian tuoreilta.

Emmi
Okei, ymmärrän. Kerro vaik maanantaina koulussa? Joo, hyvä.

Milenka
Joo selitän sitten. Vitsi jos kaikki on nähnyt noi kommentit. Vähänkö noloa.

Emmi
En mä usko että monikaan on noita nähny. Mä siis ihan sattumalta selasin sun kuvia ja noi kommentit pisti silmää. Mut ku et oo lisänny uusii kuvii hetkeen ni eihän noi tuu kenenkään feediin. Voi olla että ne jopa teki ton tahallaan. Ne on niin pelkureita että eivät oikeesti halua että joku näkee niiden kommentit. Ne vaan haluu et SÄ ajattelet niin että kaikki näkee.

Milenka
Totta. Sä oot voit olla oikeessa. Joo. Huh. Olin just lisää uutta kuvaa mut enpä sit taidakaan ihan heti… Jos joku muu vielä innostuu puhuun roskaa.

Emmi
Mikä kuva? Sendi mulle!

Milenka lähetti kuvan Millasta ja itsestään.

Emmi
IHANA! Mä en kestä. IHANAIHANAIHANA. Onko toi se sun uus hoitoponi?

Milenka
Jep.

Emmi
Hei oothan muuten tulos tänään sinne Allun bileisiin?

Milenka oli täysin unohtanut, että Allu aikoi järjestää juhlat kasiluokan alkamisen kunniaksi. Koko luokka oli viikon verran kuhissut tästä illasta, mutta Milenkaa ei ajatus juuri innostanut. Emmin ja muiden luokkalaisten kanssa oli mukavaa, mutta Milenkan oli välillä vaikea löytää keskustelunaiheita koulun ulkopuolella. Muut puhuivat musiikista, leffoista ja milloin mistäkin julkkiksista, eikä moinen juuri Milenkaa kiinnostanut. Milenka olisi halunnut vain käydä yksityiskohtaisesti läpi eilistä jonkun ratsastuksesta ymmärtävän kanssa. Miettiessään vastausta Emmin kysymykseen Milenka avasi kesän ratsastusleirikeskustelun auki.

Hiljaista oli. Viimeisin viesti oli lähetetty kaksi viikkoa sitten. Ehkä leirikaveruus ei kestänytkään syksyn yli. Milenka aloitti jo ratsastuksesta kertovan selostuksen, mutta päätyi pyyhkimään sen muutaman rivin jälkeen. Fiilis ei olisi sama kuin kasvokkain. Leirikaverit olisivat tietysti iloisia hänen puolestaan, mutta eiväthän he edes tienneet mistä hevosesta oli kyse.

Milenka tunsi olonsa yksinäiseksi. Ei hänellä aikaisemminkaan mitään bestiksiä tallilla ollut, mutta jatkossa ei löytyisi edes satunnaista juttukaveria. Ei ketään kenen kanssa iloita onnistumisista, ei ketään kenelle purkaa sydäntä kun edistystä ei tuntunut tapahtuvan. Stellankin kanssa hän tulisi olemaan tallilla eri aikaan, koska Stella ei luonnollisestikaan tullut paikalle Milenkan hoitopäivinä. Tulevaisuus näytti synkältä ja kaveririntama tyhjältä. Milenka päätti vastata Emmille.

Milenka
Joo, kyllä mä voisin tulla.

Emmi
IHANAA! Mahtavaa! Nähdään siellä. ;)

Milenka vastasi hymiöllä ja sulki sitten sovelluksen. Ehkä juhlissa käyminen piristäisi. Ainakin se saisi ajatukset pois maanantain tallipäivästä. Normaalisti Milenka kävi tallilla lauantaisinkin, vaikka silloin hänellä ei ollut Damun hoitopäivää. Tänään se ei tuntunut hyvältä idealta. Tallilla hengaaminen ilman tekemistä tuntuisi oudolta, ja kaikki katsoisivat häntä vain kieroon.

Milenka vaihtoi yöpaitansa löysiin verkkahousuihin ja t-paitaan. Puhelimen hän laittoi taskuunsa ja raahusti kohti keittiötä. Käytävän peilistä Milenka näki kasvonsa. Silmät olivat itkusta turvonneet ja rähmäiset.

Hän luikahti vessaan, sitoi pörröiset hiuksensa nopeasti löysälle nutturalle ja kasteli kasvonsa kylmällä vedellä. Hän ryysti vettä suoraan hanasta ja taputti naaman varovasti kuivaksi. Kasvojen pesu ei varsinaisesti parantanut yleisilmettä, silmät olivat edelleen turvonneet ja itkuisen oloiset. Peilikaapista Milenka löysi äitinsä pieniä kasvonhoitopurkkeja, ja yksi voiteista oli tarkoitettu silmänympärysiholle. Vaikka putelissa luki anti aging, Milenka päätti sivellä muutaman pisaran silmiensä ympärille. Ehkä siitä olisi edes pientä apua. Jos joku kysyisi paisuneista kasvoista, voisi hän aina sanoa saaneensa saippuaa silmäänsä.

Keittiössä odotti kuuma pannu kahvia. Milenka kaatoi itselleen ison kupillisen, lorautti sekaan maitoa ja kaivoi jääkaapista jugurttia. Aamiaisineen hän suunnisti olohuoneen pöydän ääreen. Äiti istui pienenä myttynä omalla paikallaan, kuuma kuppi luisevien sormien puristuksessa. Janinan huoneesta kuului piirrettyjen ääni, Petri ei näyttänyt olevan kotona.

”Huomenta rakas. Mä olin jo tulossa herättämään sua. Kello on 11”, äiti sanoi ja nosti katseensa.

Milenka ynähti ja istui omalle paikalleen äidin viereen. Hän piti katseensa tiukasti kiinni jugurtissaan. Yleensä hänestä tuntui helpolta puhua äidille kaiken maailman murheista, mutta nyt sanat tuntuivat juuttuneen kurkkuun. Koko WhatsApp-selkkaus melkein hävetti Milenkaa.

”On yksi juttu mistä mä haluaisin sulle puhua”, äiti sen sijaan aloitti ja huokaisi. ”Sä olet varmaan huomannut, että viime aikoina mulla on ollut tosi paljon töitä ja stressiä. Sitten mä olen ollut koko ajan väsynyt täällä kotona.”

Äiti tuijotti kahvikuppiinsa. Milenka oli pysäyttänyt syömisensä ja tuijotti äitiä kulmiensa alta.

”Mä olen jutellut lääkärin kanssa ja mut on määrätty sairaslomalle. Mulla on työuupumus, tai burn outiksi sitä varmaan sanotaan. Mä olen ylirasittunut. Töistä. En teistä täällä kotona, en susta tai Janinasta, vaan ihan töistä. Ja siksi mä olen jonkun aikaa sairaslomalla.”

Milenka ei oikein tiennyt mitä sanoa. Työuupumus? Hänen äidillään? Se tuntui mahdottomalta. Hänen äitinsä oli niin ahkera ja pystyvä, ettei Milenka ollut koskaan edes miettinyt että äiti ei äkkiä jaksaisikaan.

”Kauan sä oot saikulla? Tai et kauan tosta paraneminen sitten kestää?” Milenka kysyi. Oliko työuupumus edes sairaus?

”Se onkin tässä se hankala juttu. Mä olen nyt alkuun kolme kuukautta.” Äiti tuntui kutistuvan sanojen voimasta.

”Kolme kuukautta? Se on aika pitkä aika. Eiks se oo iha hyvä? Sun ei tarvi kolmeen kuukauteen mennä töihin. Voit vaan lomailla!” Milenka yritti lohduttaa.

”Paranemisen kannalta on toki hyvä että mä sain pitkän sairasloman heti. Mutta voi olla että mä olen sitäkin pidempään. Yleensä toipumisaika on puolesta vuodesta ylöspäin. Lääkäri sanoi että edetään näissä kolmen kuukauden pätkissä. Mutta mitä tää tarkoittaa meille kaikille, niin vähemmän rahaa. Mä saan nyt sairaspäivärahaa joka on tosi paljon vähemmän kuin mun normaali palkka.”

”Mut käyhän Petri töissä. Kai me pärjätään?” Milenka huolestui.

”Käy toki. Mutta Petrin yritykselläkään ei nyt mene kauhean hyvin. Keikkaa ei hirveästi ole. Pitää katsoa. Kyllä me nyt vielä pärjätään ihan hyvin. Älä siitä murehdi. Ja onhan mulla säästöjäkin. Mutta voi olla että nyt jotkut erikoisuudet jää sitten ostamatta. Ei käydä hetkeen leffassa ja muuta.”

Äidillä oli selvästi pala kurkussa. Hän näytti niin pieneltä ja ryppyiseltä, että Milenkaa suretti. Ei tiukka talouskuuri, vaan se että äiti oli väsynyt ja sairas. Milenka hivutti kätensä äidin käsivarrelle ja silitti hiljaa.

”Voi sua. Tuus vähän tänne”, äiti sanoi, asetti kuppinsa pöydälle ja avasi sylinsä Milenkalle. Milenka nousi tuolistaan, istui äidin syliin ja rutisti lujaa. Tämän kerran hän voisi istua äitinsä sylissä. Äiti halasi Milenkaa lujaa ja heijasi hiljaa.

”Kyllä asiat tästä järjestyy. Älä sinä sitä huoli”, äiti lohdutti. Milenka tunsi olonsa vain surkeammaksi, koska äiti ei tiennyt mikä kaikki Milenkaa nyt suretti. Kiusaamisesta äiti ei edes tiennyt yhtään mitään. Kummallista ettei äiti ei nähnyt hätää hänessä, eikä hän sitten saanut sanottua siitä mitään. Hän ei pystynyt kertomaan miltä hänestä oikeasti tuntui.

Syötyään Milenka palasi vielä sänkyyn. Hän oli selaamassa hevosblogia, kun WhatsAppissa tapahtui taas. Tällä kertaa kirjoittaja oli Stella.

Stella
Hei tää tulee vähän lyhyellä varoitusajalla. Mut voisiks mitenkään käydä Millan kaa kävelemässä? Riittää ihan pieni lenkki maastossa. Mä en nyt mitenkään ehdi. Niilo pääsi aikaisemmin töistä ja oonki näkees sitä jo nyt.

Milenka
Siis joo! Ehdottomasti. Mitä varusteita laitan?

Stella
Pistä ihan koulusatula ja suitset. Ei tarvi suojia tai mitään. Kävele niin kauan kuin jaksat. ;) Se on ihan maastovarma, et teil pitäis mennä hyvin. Mä tein sillä eilen rankan laukkatreenin niin tää kävely sopii sille varmasti ihan hyvin.

Milenka
Jep! Mä lähden heti tallille. Pidä kivaa Niilon kaa. :))

Milenka ponnahti ylös sängystä ja ryhtyi välittömästi vaihtamaan tallivaatteita. Maastoon! Millalla! Ilmeisesti eilinen ratsastus oli mennyt Stellan mielestä hyvin, jos Milenka sai jo heti seuraavana päivänä ratsastaa Millalla. Maastossa. Yksin! Laittaessaan eteisessä kenkiä jalkaansa Milenka pysähtyi. Entä vastaanotto tallilla? Mitä jos Vilma ja Jenni olisivat paikalla? Mitä hän sanoisi? Käsi ulko-oven kahvalla Milenka pohti vaihtoehtojaan. Niitä ei juuri ollut.

Hänen oli vain mentävä tallille. Edes pahimmat kiusantekijät eivät voisi häntä estää. Niin kauan kun Satu ei antaisi hänelle porttikieltoa, hänellä oli oikeus käydä tallilla. Mikään ei tulisi hänen ja hevosten väliin. Jännitys vihloi silti mahassa koko matkan tallille. Milenka kuunteli musiikkia luureista peittääkseen sydämensä kiihtyvät lyönnit.

Lauantain tunti pyöri kentällä. Milenka lukitsi nopeasti pyöränsä ja suuntasi talliin. Käytävä oli tyhjä. Milenka käveli suoraan Damun karsinalle. Ponin varusteet olivat satulatelineessä karsinan edessä, joten se oli varmasti menossa vielä myöhemmin päivällä tunnille. Poni seisoi karsinassa ötökkäloimi päällään ja tuli heti Milenkaa vastaan ovelle.

”Moikka poni, mitä sulle kuuluu? Kaikki hyvin?” Milenka jutteli ja astui sisälle karsinaan. Hän ryhtyi heti avaamaan ötökkäloimen solkia. Vaikka ei ollut hänen hoitopäivänsä, hän halusi ehdottomasti nähdä kuinka pahasti poni oli itsensä loukannut. Milenka joutui riisumaan koko loimen nähdäkseen vahingot harjassa ja hännässä. Damu seisoi hiljaa paikoillaan ja antoi Milenkan tutkia itseään.

Harjan juuressa olleet vanhat ruvet olivat selvästi auenneet. Niistä oli täytynyt tulla joitakin pisaroita verta, mutta vain pisaroita. Jouhia oli katkennut lisää, aivan kuin poni olisi päässyt hinkkaamaan harjaansa voimakkaasti ilman loimen tuomaa suojaa. Milenka tarkasteli loimea, mutta siinä ei näkynyt uusia rispaantumisen merkkejä. Oliko poni voinut päästä rapsuttamaan itseään ilman loimea? Oliko joku voinut unohtaa pukea sille loimen päälle ratsastuksen jälkeen? Opettaja kyllä aina muistutti ratsastajia pukemaan Damulle loimen, mutta ehkä joku oli silti unohtanut? Hänen olisi pitänyt olla paikalla auttamassa. Syyllisyys kalvoi Milenkaa. Harja oli entistä rumempi, mutta onneksi siinä ei näkynyt hänen kuvittelemiaan valtavia haavoja tai ruhjeita. Häntä oli entisen näköinen.

Milenka seisoi hetken karsinassa rapsuttamassa Damua. Poni näytti tyytyväiseltä ja yritti hangata itseään Milenkaa vasten.

”Noh noh, lopetas nyt.” Milenka torui ponia lempeästi. Samalla Milenkan katse osui Damun ruokakuppiin. Sen reuna oli tummunut mustaksi, ja kiinnitysruuvissa oli tukku tummia jouhia. Milenka irrotti jouhet ja nosti ne valoa vasten.

”Damu, onko nää sun?” Milenka ihmetteli. Poni ei vastannut, mutta Milenka sai vastauksen pohdintaansa. Ponin oli täytynyt päästä hankaamaan itseään ruokakuppia vasten ilman loimea. Muuten jouhet eivät olisi voineet irrota ja tarttua ruokakuppiin! Ponin oli täytynyt olla ilman loimea vain joitakin minuutteja, ennen kuin joku oli havainnut tilanteen. Muuten poni olisi varmasti rapsuttanut viimeisenkin harjakarvan irti.

Milenka puki loimen takaisin ruunan ylle ja poistui karsinasta. Hän oli saanut jonkinlaisen mielenrauhan. Vilma oli liioitellut Damun vammoja. Todellinen syyllinen nirhaumiin oli ollut se, joka jätti Damun loimittamatta.

Milenka haki satulahuoneesta Millan tavarat ja vei ne karsinan eteen. Poni nautti ulkoilmasta tarhassa, joten Milenka lähti kohti tarhoja muutama leivänpala mukanaan. Milla seisoi jo valmiiksi portilla, kuin olisi odottanut Milenkaa saapuvaksi. Poni ei edelleenkään tervehtinyt häntä millään tavalla, mutta odotti tällä kertaa kiltisti paikoillaan kun Milenka hivuttautui portinraosta tarhan puolelle. Saatuaan leivät suuhunsa poni melkein työnsi turpansa Milenka pitelemään riimuun.

Karsinassa Milenka jo unohti jännittää tallilla olemista. Milla vei hänen kaiken huomionsa. Poni tarkkaili sivusilmällä Milenkan tekemisiä ja antoi tämän mukisematta harjata itseään. Milenkan kuopsuttaessa ponia kumisualla lautasilta Milla heilautti päätään, mutta riimunnaru nappasi nopeasti kiinni.

”Mitä Milla? Onko sulla jotain asiaa?” Milenka kysyi ja löysäsi hetkeksi ponin narua. Milla heilautti päätään uudestaan sivulle, ja tällä kertaa se osui turvallaan omaan kylkeensä.

”Tästäkö sua pitäisi rapsuttaa?” Milenka kysyi ja siirtyi pyörittämään sukaa Millan kyljellä. Milla laittoi ylähuulensa törrölle ja mukelsi sillä suloisesti.

”Jaahas! Sä osaat siis näyttää mistä sua kutittaa!” Milenka nauroi. Poni todella vaati kuninkaallista kohtelua.

Satuloinnin ja suitsien laitoin jälkeen Milenka suuntasi ulos. Tallin päädyssä häntä vastaan käveli Taru, yksi tallityöntekijöistä, ja Milenka kertoi lähtevänsä lähimetsiin kävelylle.

”Sä saat jo ratsastaa Millalla? Aika mahtavaa!” Taru iloitsi.

”Joo, vähän jännittää tää eka maastolenkki.”

”Hyvin se menee. Millahan on vanha kenttäponi. Mitä se voisi pelätä?” Taru kannusti.

Milenka kiristi satulavyön tallipihalla ja laski molemmat jalustimet. Hän hengitti kerran syvään ja nousi sitten varmoin ottein Millan selkään. Nyt ei ollut jännityksen aika. Tietenkin hän pärjäisi. Tästähän oli tulossa hauskaa!

Milla lähti pienestä merkistä liikkeelle, ja Milenka tunsi jännityksensä sulavan askel askeleelta. Metsäpolku lähti tallin päädystä, ja Milenka ohjasi Millan reitille katseellaan. Polulla tallin hevosenhaju vaihtui syksyisen metsän tuoksuun. Milenka veti syvään henkeä ja antoi katseensa levätä Millan korvien tasolla. Poni askelsi innoissaan ja valppaana eteenpäin. Milenkan ei juuri tarvinnut ohjata, hän saattoi vain nauttia yhteisestä matkasta.

Tamman selässä Milenkan ajatukset rauhoittuivat. Hän ei enää palannut murehtimaan eilisen viestejä tai kotihuolia. Unelmat saivat siivet, ja Milenka antoi itselleen luvan haaveilla kunnolla. Hän silitti Millan kaulaa ja kuvitteli tulevia yhteisiä hetkiä ponin kanssa. Laukkaa maastossa, ravilisäyksiä kentällä. Milla rapsuttaisi häntä karsinassa ja tervehtisi tarhan ovella. Lisäksi tulisi valmennuksia, jopa tallin ulkopuolella. Hienoja talleja, esteratoja, kilpailuja. Palkintojenjakoja, kisamatkoja yhdessä Stellan kanssa! Milenka voisi olla Stellan kisahoitaja, hän voisi istua pelkääjänpaikalla ja lukea kisamatkoilla karttaa. Hän tekisi heille molemmille eväät matkaa varten, ja yhdessä he laulaisivat radiosta tulevia biisejä. Heidän biisejään. Heillä voisi olla oma tiimibiisi! He olisivat Millan tiimi. Kisoissa Milenka voisi taluttaa Millaa ja kaikki tietäisivät, että hän oli satumaisen tamman ykköshoitaja. Kukaan ei enää kehtaisi kiusata häntä, koska he olisivat voittamattomia. Koskemattomia. Kaiken kiusaamisen yläpuolella.

Milenka rapsutti etusormellaan ponin harjaa ja mietti. Mitä jos Milla olisi hänen ikiomansa? Jos Milla olisi hänen, hän olisi maailman onnellisin tyttö. Elämänsä jokaisena aamuna hän heräisi onnellisena, koska tietäisi pääsevänsä tallille. Minkälaista se olisikaan? Herätä jokaisena aamuna siihen onnen, että on oma poni. Koulussakin varmasti jaksaisi paremmin, kaikkea jaksaisi paremmin jos aina tietäisi pääsevänsä Millan luokse. Milenka unelmoi avaavansa tallin oven päivä toisensa jälkeen ja saapuvansa Millan karsinan luokse. Jokainen päivä Millan kanssa. Voisiko parempaa olla?

Milla ei unelmista hätkähtänyt. Se oli hidastanut tahtiaan ja otti nyt pitkiä askelia. Ehkä Milenkan tasaantunut hengitys kertoi sille, että tiedossa oli pelkkää kävelyä. Milenka jatkoi sen harjanjuuren rapsuttamista ja puheli välillä ponille. Radiohitti luikerteli tiensä Milenkan mieleen ja pääsi ulos hyräilynä. Milla pärskähti ja laski päänsä matalalle. Milenka olisi voinut kävellä ponin kanssa maailman toiselle puolelle asti.

Tunnin kävelyn jälkeen Milenka ja Milla saapuivat takaisin tallipihalle. Tunnit olivat päättyneet ja kenttä oli tyhjänä hevosista. Milenka huomasi pyörätelineessä lukuisia pyöriä. Hoitajat olivat siis vielä tallilla.

Milenka taputti Millaa reilusti kaulalle, kehui ponia ääneen ja laskeutui alas selästä. Sitten hän löysäsi satulavyön ja nosti jalustimet. Milla seisoi rauhallisena paikoillaan, se näytti rentoutuneen täysin lenkin aikana. Milenka oli juuri taluttamassa Millaa talliin, kun Satu tuli häntä vastaan tallipihalla.

”Milenka!” Satu huusi jo kaukaa. Milenkan vatsassa muljahti.

”Joo?” Milenka vastasi ja seisahtui Millan kanssa. Milla nosti päänsä terävästi ylös ja katsoi epäillen lähestyvää Satua.

”Onko sulla kiire pois tallilta?” Satu kysyi ja jäi kädet puuskassa seisomaan Milenkan eteen. Milla oli levoton eikä olisi malttanut seisoa paikoillaan.

”Öö, ei ole. Kuinka niin?” Milenka kysyi ja yritti silittämällä rauhoittaa Millaa.

”Mä olen vähän kuullut että teillä on hoitajien kesken ollut jotain kränää. Mä haluan että se selvitetään. Mä en siedä sitä että täällä tallilla on joku ihmeellinen ilmapiiri. Hoida Milla pois ja tuu sitten mun toimistoon”, Satu sanoi ja lähti odottamatta Milenkan vastausta.

Milenkasta tuntui kuin kaikki voima olisi kadonnut hänen jaloistaan. Milla seisoi nyt hievahtamatta Milenkan vierellä ja pukkasi häntä kärsimättömästi.

”Joo, mennään mennään”, Milenka sopersi ja kompuroi askelissaan.

Tallissa Milenkaa pyörrytti. Mitä selvittäminen oikein tarkoitti? Missä kaikki muut hoitajat olivat? Talli oli edelleen aivan autio. Milenka irrotti satulavyön, kiersi ponin toiselle puolelle ja nosti vyön penkin päälle. Hän veti satulan pois Millan selästä, ja pidelleen penkkiä edelleen toisella käsivarrellaan hän irrotti ponin suitsista. Milenka asetti suitset ja satulan telineeseen ja harjasi ponin läpi juuriharjalla sekavin ajatuksin. Kavioiden puhdistuksen jälkeen Milenka jäi hetkeksi seisomaan Millan viereen ja rapsuttamaan sitä kaulasta.

Milla käänsi päänsä ja katsoi häntä. Hän irrotti sen riimustaan, ja yllätyksekseen huomasi, että poni halusi rapsuttaa häntä takaisin. Milla käänsi pitkän kaulansa kaarelle, ja varovasti hiveli turvallaan Milenkan käsivartta. Milenka ei uskaltanut hengittää. Ensimmäinen kerta kun Milla hieroi ystävyyttä hänen kanssaan! Ehkä poni halusi lohduttaa, antaa voimaa ennen askelta tuntemattomaan. Milenka hengitti Millan tuoksua. Mitä ikinä tapahtuisikin, Milla ei tuomitsisi häntä. Heistä oli tulossa ystävät.

Toimistosta kuului hiljaista puhetta. Ovi oli suljettu. Milenkan oli koputettava. Kolme koputusta tuntuivat kaikuvan eteisessä kuin kirkossa.

”Sisään”, kuului Sadun ääni.

Milenka painoi kahvan alas. Ovi aukesi ja hiljaisuus laskeutui huoneeseen. Veri pakeni Milenkan kasvoilta, polvet notkahtivat. Vilma, Jenni ja kaikki muut hoitajat seisoivat pienen toimiston päädyssä rivissä. Ilmeettä, suut säikähdyksestä suljettuina. Keskellä huonetta oli vain yksi tyhjä tuoli.

”Istu alas, ole hyvä”, Satu sanoi.

Seuraava jatkotarinan osa ilmestyy 2.8. Osallistu jatkotarina-aiheiseen kilpailuun Ystäväni hevosen Instagramissa maanantaina 27.7. Kilpailussa pääset vaikuttamaan seuraavan jatkotarinan luvun sisältöön. Tarkemmat kilpailuohjeet Instagramissa 27.7.

Edelliset osat
Luku 6
Luku 5
Luku 4
Luku 3
Luku 2
Luku 1

Kommentit
  • SUMMERIN PODCASTSARJASSA KYSYTÄÄN "ONKS KAIKKI OK?"

    17-vuotias Milla selvittää podcastsarjassa tunnetilojaan.

    “Kaikki ok?" -podcastsarjassa 17-vuotias Milla Solaranta pohtii elämänsä suuria tunnetiloja ja päästää kuulijan kurkistamaan tunne-elämänsä syövereihin.

  • Kesä ilman pomoa?!

    Miltä tuntuisi olla yrittäjä ja oma pomosi?

    Oletko unelmoinut oman rantakahvilan pitämisestä parhaan kaverin kanssa? Tai miettinyt, miten saada kaveriporukalla rahat kokoon yhteistä reissua varten?

  • Tume menee taas oikeisiin töihin

    Tume menee taas oikeisiin töihin

    Tume kävi viime kesänä todistetusti oikeissa töissä. Te halusitte nähdä lisää ja saamanne pitää. Toinen kausi Tumen oikeita töitä löytyy nyt Areenasta.

  • Ystäväni hevosen lukijoiden parhaita leirimuistoja

    Unelmien leirillä sattuu ja tapahtuu.

    Ratsastusleireillä aina sattuu ja tapahtuu. Kysyimme lukijoilta Instagramissa, millaisia muistoja heille on kertynyt leirikesien aikana. Mukaan mahtuu hullunkurisia kokemuksia sekä ihania tunnelmia tärkeiden hevosten kanssa. @aanniella Varmaa yks hauskimmista kommelluksista tapahtui vuonna 2016, kun hengailtiin asuinrakennuksessamme.