Hyppää pääsisältöön

Purjeveneellä puna-armeijan vangiksi Porkkalassa 1948

Helsinkiläinen Aulis Kiviranta lähti seurueineen seilaamaan kohti Tukholmaa seikkailu mielessä ja vene viinalastissa. Huvimatka kariutui haaksirikkoon, ja venekunta päätyi viideksi viikoksi Porkkalan neuvostosotilaiden vangeiksi.

Jätkäsaaren laiturista lähteneen kuutosveneen omisti Kivirannan isä, ja kyydissä oli lisäksi pari Auliksen kaveria. Mukana rahdattu viina oli tarkoitus myydä Ruotsissa ja ostaa rahoilla naisten kenkiä, joita ei Suomesta saanut.

Purjehtijat olivat vaatimattomasti varustautuneita: matkamittaria ei ollut, kompassina oli armeijan marssikompassi, ja Kivirannan puheista päätellen merikorttejakin oli matkassa ilmeisen huonosti. Neuvostoliitolle välirauhan yhteydessä vuonna 1944 vuokrattu Porkkalan sotilasalue oli merkitty vain kahdella reimarilla, joiden väli oli 30 kilometriä.

Porkkala Neuvostoliiton hallussa 1944–1956

Moskovan välirauhassa 1944 Suomi joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle 50 vuodeksi Kirkkonummella ja Inkoossa sijainneen Porkkalan alueen. Sinne pystytetty tukikohta oli vain tykinkantaman päässä Helsingistä.

Syksyllä 1955 Neuvostoliitto ilmoitti yllättäen luopuvansa vuokra-alueesta. Se palautettiinkin Suomelle vuoden 1956 alussa.

Aulis Kiviranta kertoi tapahtumien etenemisestä Olli Ihamäen toimittamassa radiohaastattelussa vuonna 2007. Veneilijöiden oli tarkoitus suunnata Porkkalan alueen ohi, mutta keskellä Suomenlahtea alus ajautui karille. Köli repesi, ja veneeseen tuli vuoto.

Matkue rantautui ensimmäiseen vastaan tulevaan saareen, jossa se kohtasi neuvostoliittolaisen vartiopatrullin. Vene hinattiin venäläisten tukikohtaan.

Miesten kameraa ei kuitenkaan heti otettu pois, joten tilanteesta saatiin otettua kuviakin. Laite takavarikoitiin myöhemmin, mutta luovutettiin aikanaan takaisin filmeineen kaikkineen.

Kivirantaa ja kumppaneita epäiltiin heti vakoilijoiksi, eivätkä vangitsijat suostuneet ymmärtämään heidän joutuneen haaksirikkoon. Vuotokohtaakaan ei tarkistettu.

Pelottavinta oli, että kuulustelija oli jo aamupäivällä sellaisessa humalassa, ettei tahtonut pysyä pystyssä. "Se raplas pistoolia ja osoitteli pistoolilla päähän useampaan kertaan, että siinä tuppas housutkin kastumaan."

Vangitut saivat majailla omassa veneessään mutta vartioituina. Tarpeillakin käydessä konepistoolilla varustettu sotilas kyttäsi puolen metrin päässä, niin ettei toimituksesta tahtonut tulla mitään.

Punakaartilaisuudesta hyötyä

Vartiointi löystyi myöhemmin, kun neuvostoliittolaiset alkoivat uskoa matkalaisten kertomukseen. Asiaa auttoivat Auliksen putkimiesisän punakaartilaistausta ja molempien Kivirantojen jäsenyys Työväen pursiseurassa. Kun heidän taustansa oli tarkistettu Moskovan kautta, kohtelu muuttui ystävällisemmäksi.

Noin viiden viikon vankeuden aikana sen paremmin omaiset kuin Suomen merivoimatkaan eivät saaneet miehistä mitään tietoa. Kun nämä lopulta pääsivät lähtemään, Paavo-isä kiitti lähtiessään komendanttia ja lupasi palata seuraavana kesänä lomailemaan seudulle. "Älä perkkele tule", vastasi huumorintajuinen upseeri.

Kengät jäivät hankkimatta, ja myyntiviinat hupenivat venäläisiin ja omiin suihin.

Kivirannan seurueelta jäivät kengät hankkimatta, ja myyntiviinatkin hupenivat venäläisiin ja vähän omiinkin suihin. Heillä oli kuitenkin hyvä tuuri verrattuna joihinkin muihin Porkkalan alueelle eksyneisiin.

Ihamäki kertoo juttunsa lopuksi vuonna 1947 mastonsa menettäneestä purjehtijakolmikosta, joka kuljetettiin leningradilaiseen vankilaan ja siirrettiin sieltä edelleen eri puolille Neuvostoliittoa.

Kaksi miehistä yritti myöhemmin salateitse Suomeen ja sai ankarat vankileirituomiot. Vain yksi pääsi myöhemmin palaamaan kotimaahansa.

Vuonna 1949 Porkkalaan eksyneestä purjehtijakaksikosta sen sijaan ei kuultu sen koommin mitään.

Lisätietoa aiheesta on Olli Ihamäen Vene-lehteen (8/2004) tekemässä artikkelissa Purjeveneellä vankileirien saaristoon (Vene 8/2004).

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto