Hyppää pääsisältöön

Sonjan Gymnaestrada Summer High School

Gymnaestrada 2015. Kuva: Sonja Ruohonen.
Gymnaestrada 2015. Kuva: Sonja Ruohonen. Kuva: Gymnaestrada 2015. Kuva: Sonja Ruohonen. gymnaestrada

Sonja Hyvinkäältä vietti kymmenen päivää Gymnaestrada Summer High Schoolissa. Reilu viikko leireilyä paljasti Sonjalle, että olemalla avoin, spontaani ja positiivinen et voi menettää mitään. Mitä todennäköisimmin ajaudut ihanien ihmisten ja kokemusten sekaan ja saat roppakaupalla uusia ystäviä.

Moikka!

Olen 16-vuotias lomalainen Hyvinkäältä, Sonja on nimeni.

Heinäkuun puolessa välissä kotiuduin kymmenen päivän mittaisesta kesälukiosta tai leiristä tai elämyksestä, miksi sitä ikinä halutaankaan kutsua. Sanoisin kuitenkin, että jälkimmäisin vaihtoehto kuvaa tapahtumaa täsmällisimmin.

Torstaina 9. heinäkuuta hyppäsin 15.00 junaan (äidin patistelemana niin aikaisin, tiedättehän - tapaaminen vasta kello 17…) kohti Helsinkiä, sieltä reippaillen kauppatorille kera matkalaukun. Tunti luppoaikaa käytettävä Kauppatorilla, onneksi Suomineidon ailahteleva sää näytti tällä kertaa paremman puolensa.

Viiden hujakoilla alueelle alkoi ilmaantua ikäistäni nuorisoa. Hakeuduin oikeaksi olettamaani porukkaan ja pian tunnistinkin tuttuja naamoja parin kuukauden takaa: kesälukion ohjaajat Elina ja Helena, olimme tavanneet aikaisemmin avajaiskenttäohjelman harjoituksissa samaisessa kaupungissa.

Kielet hallussa

Meitä oli toistaiseksi seitsemän nuorta (kolme nuorta ohjaajaamme mukaan lukien) odottamassa lauttaa kohti Suomenlinnaa. Porukka oli jo nyt melko kansainvälinen: meitä oli Suomen lisäksi Tansaniasta, Ranskasta, Italiasta ja Espanjasta. Kaikilla oli jonkinnäköinen kytkös Suomeen tai suomenkieleen, joko sukujuuria myöten tai opiskeluista johtuen: tästä jengistä kaikki siis puhuivat suomea. Hatunnostot kaikille heille, mieletöntä että kauempaa tulevat osaavat puhua ”eksoottista” suomen kieltämme!

Tässä vaiheessa koitin sulkea mielestäni pois pienoisen pettymyksen: eikö me päästäkään puhumaan englantia, kun kaikki kerran jo osaavat suomea? No, tuo tuntemus sulkeutui pian kokonaan pois mielestäni joukkomme vahvistuttua kahdella italialaisella ja yhdellä puolalaisella nuorella. Ja saapumassa oli vielä iso joukko ranskalaisia. Ei siis pelkoa siitä, että turvautuisi jatkuvasti suomen kieleen!

Illan mittaan kotiuduttuamme Hostel Suomenlinnaan, pojat omaan ja tytöt omaan valtavaan yhteishuoneeseensa, syötyämme herkullisen (ei kovinkaan suomalaisen :D) illallisen Chapmanissa, aloimme tutustumaan toisiimme ulkopelien muodossa. Jo yhdessä illassa meistä oli hioutunut mielettömän tiivis ja yhtenäinen porukka. Jopa minulla hitaalla nimien oppijalla oli näinkin lyhyessä ajassa kaikkien nimet muistissa - kunnes tajusin, että eihän urakka ole vielä puolessa välissäkään: pari tuntia ja tänne saapuisi kymmenhenkinen ryhmä Ranskasta. Haastetta riittää siis tulevillekin päiville…

Perjantaiaamuna meidän tuli olla valmiina, aamupala syötynä yhdeksään mennessä, minkä jälkeen pienen jutustelun ja tutustumisten jälkeen lähdimme opastetulle kierrokselle ympäri Suomenlinnaa. Tällä kertaa Suomi-neito ei ollut enää niin hyvällä tuulella: vettä tihutteli, joten kuljimme värikkäänä porukkana sateen kestävine takkeinemme ja varjoinemme sateensuojattoman oppaan perässä. Saimme paljon mielenkiintoista tietoa Suomenlinnan historiasta, paikasta, jossa tulisimme yöpymään vielä seuraavat kahdeksan yötä.

Kierroksen jälkeen oli taas aika mennä etenkin ranskalaisten odottamalle lounaalle ravintola Chapmaniin: Ranskassa illallinen syödään myöhään illalla, joten he missasivat sen edellispäivänä myöhäisen lennon vuoksi.

Myöhemmin päivällä saimme pohjustusta ja ohjeistusta tulevaan vapaaehtoistyöhömme. Kuuluimme ympäsitötiimiin: tiedossa siis roskien noukkimista ja kävelemistä ympäriinsä roskatikkujen kanssa. Ei kuulostanut kovinkaan houkuttelevalta… Tilannetta paikkasivat kuitenkin pian saamamme voluntaar (=vaapaehtois-) univormut: vihreitä sammakoita hulvaton valkoinen hattu päässä pian siis kävelemässä ympäri keskustaa. :D
Illalla suomalaiset ohjaajamme ”Hellu” ja ”Ellu” järjestivät meille suomalaiset olympialaiset: tulitikunheittoa, eläinten esittämistä miimisesti ja pallon kuljettamista kahdestaan rintakehien välissä. En tiedä oonko mä jotenkin epäsuomalainen, kun en oo moisia koskaan ennen pelannut. Ehkä mun näennäisestä suomalaisuudestani kuitenkin oli jotain hyötyä siinä vaiheessa, kun vuorossa oli visailu Suomesta… kysymykset tyyliin Kuka on Suomen presidentti? ja Mikä on Suomen pääkaupunki?. :D

Lauantai oli verrattain erilainen. Me suomalaiset lähdimme kolmisin, sinkkutyttöporukalla, päiväksi Helsinkiin kenttäohjelmamme Let the fun begin -harjoituksiin. Siellä meille selvisi, että olimme hankkineet väärän väriset vaatteet ohjelmaa varten, siellä me valkoisina iltatähtinä poukkoilimme punaisten seassa. Onneksi tämä oli vasta harjoitus - punaisia paitoja ostamaan siis!
Ensimmäisen session jälkeen suuntasimme supernälkäisinä brunssille Helsingin keskustassa sijaitsevaan Kiilaan. Brunssi oli itselleni ensimmäinen, muttei varmastikaan tule olemaan viimeinen! Aamupala on päivän tärkein ja paras ateria, siitä vielä reilusti ruokaisampi versio, bueno!
Toisen yleisen harjoituksen jälkeen palasimme takaisin Suomenlinnaan, jossa meitä odotti ranskalaisten valmistama ulkopeli ja tietovisa. Päivän päätteeksi pidimme pienen ja kirjaimellisesti tiiviin jooga- ja hierontatuokion, jonka jälkeen pääsimme nauttimaan tarpeelliset yöunet seuraavan päivän näytöstä varten.

Sunnuntaina suuntasimme yhdessä kymmenen lautalla kohti Helsinkiä. Ratikkapysäkillä erkanimme: me suomalaiset pääsimme tänään luistamaan ensimmäisestä työpäivästä Gymnaestradassa. Päivän mittaan sitä alkoi miettiä, että olikohan se sittenkään niin hyvä saavutus, me kun jäimme kentällä loputtomien sadekuurojen kastelemiksi, kun töitä paiskiva porukka todennäköisesti seisoi tyytyväisenä jossakin katoksen alla, ehkä pullakahvilla.

Kahden intensiivisen läpimenoharjoituksen jälkeen siirryimme kauempana oleville nurmille seuraamaan valtavan pitkän voimistelijoista ympäri maailman koostuvan kulkueen etenemistä kohti Olympiastadionia. Tunnelma oli jo tuolloin aivan mieletön, jopa me kaikki suomalaiset lämpenimme hurraamaan ja lallattelemaan ohi lipuvalle väkijoukolle, ja takaisin saimme vähintään yhtä äänekkään ja riemuisan vastauksen.

Viitisenkymmenen maan suurien edustajajoukkojen livuttua hiljalleen (mutta äänekkäästi) ohitsemme, oli meidän vuoromme liittyä kulkueeseen kohti stadikkaa. Perinteisten seremonioiden ja puheiden jälkeen oli aika aloittaa hauskuus ja juhlat, ja siitä nimemme mukaisesti vastasimme me, Let the fun begin kenttäohjelmaan osallistujat.
Ensin radalle ilmestyivät iloisesti vilkuttavat valkopaitaiset (ne, joita me luulimme olevamme… :D) ja John Travoltan alkaessa laulamaan tanssahtelimme me punaisetkin kentälle hymyssä suin. Seitsemän minuuttinen kului kulumistaan, nautimme yleisön mukanaolosta, mahtavasta fiiliksestä, yhdessä tekemisestä, vähät välitimme siitä, jos kaikki ei mennyt juuri niin kuin piti, tärkeintä oli pitää hauskaa! Kliseistä mutta totta.
Seuraava kokonainen viikko meni kuin yhdessä hujauksessa, päivät ovat sulautuneet yhdeksi massaksi ja on mahdoton muistaa mikä tapahtui minäkin päivänä. Vaikka kokemus olikinikimuistoinen.

Aitiopaikka kokemuksiin

Maanantaista lauantaihin paiskimme kuitenkin töitä vapaaehtoisina. Okei, ehkei sitä ihan paiskimiseksi voida kutsua, suhteellisen rentoa ja hauskaa se oli. Kuten jo mainitsinkin, kuuluimme ympäristötiimiin ja tehtävänämme oli pitää huolta ympäristön siisteydestä ja neuvoa ihmisiä kierrätyspisteillä lajittelemaan jätteensä oikein. Meidän alueemme oli Tapahtumatori tai Get together area tai Paavo Nurmi square tai miksi sitä ikinä tulisikaan kutsua. Kuitenkin alue Olympiastadionin ja Töölön kisahallin kupeessa. Pääsimme aitiopaikoilta, kierrätyspisteiltämme siis, seuraamaan työn lomassa upeita eri maiden ja seurojen valmistelemia näytöskokonaisuuksia. Nähtiin joukkuevoimistelua, tanssillista voimistelua, rytmistä voimistelua, telinevoimistelua, henkeäsalpaavaa akrobatiavoimistelua, voimistelua koko kirjossaan. Oli nuorista ja vanhuksista koostuvia ryhmiä, lapsia vanhempiensa kanssa, pieniä taaperoita vain kahdesta ikävuodesta lähtien, lapsia, nuoria, aikuisia ja vanhuksia yli kahdeksaankymmeneen ikävuoteen asti. Tämän tästä pääsimme myös osallistumaan koko paikalla olevan yleisön kanssa viralliseen Gymnaestrada tanssiin, joka musiikkeineen kummiteli ajatuksissamme koko viikon ajan. Be there, be there, wo-o-oo-o-o-oo, wo-o-oo-o-o-oo…

Odotusten vastaisesti työ ei juurikaan ollut ällöttävää, raskasta tai tylsää. Saatoimme seistä suurimman osan ajasta kierrätyspisteillämme, ihailla näytöksiä, jutella iloisten ihmisten kanssa, kiittää monella eri kielellä, hymyillä ja saada hymyjä takaisin, ottaa aurinkoa silloin kun aurinko paistoa (mistä mulla on ennennäkemättömät todisteet yläselässä, wuhuu!), käydä kävelyllä tarkastamassa ympäristö rupatellen mukavia ja tietysti käydä syömässä mielettömän hyvää vapaaehtoisille tarkoitettua ruokaa. Ja ennen kaikkia nauttia mahtavasta, yhtenäisestä ilmapiiristä!

Iltaisin Gymnaestradassa järjestettiin monenmoisia kenttä- ja hallinäytöksiä, joista me pääsimme extempore-seuraamaan Sveitsin järjestämää iltanäytöstä jäähalliin sekä sekalaisten maiden, Suomi tosin suurena tekijänä, yhteistä kenttänäytöstä Midnight sun specialia Olympiastadionille. Sveitsin showssa pääsimme todistamaan uhkarohkeilta vaikuttavien voimistelijoiden telinevoimistelua renkailla, päätähuimaavia akrobatiatemppuja, kaunista tanssia ja olemaan osana uskomatonta yhteishenkeä. Koreografioissa oli käytetty nokkelasti luovuutta: ihan arkipäiväisistä tavaroista ja asioista, joista ei voisi kuvitella saavan niinkään näyttävää kokonaisuutta, oli sommiteltu hienoja kuvioita ja luotu kekseliäitä liikesarjoja. Mieleen painui etenkin esitys, jossa mustiin pukeutuneet voimistelijat tanssahtelivat lavalla keltaisten agilitytunneleiden kanssa. Upeaa luovuudella ja mielikuvituksella leikittelyä!

Midnight sun specialissa pääosassa olivat näyttävät, ihmismassojen avulla rakennetut kuviot. Kaunis ja herkkä, aikuisista naisista muodostuva Valkea lintu, The Swan, jäi varmasti monien mieleen loppuhuipennuksena muodostuvan linnun muotoisen figuurin ansiosta. Tämän vuoden Gymnaestradassa, juuri kyseisessä showssa tehtiin historiaa, kun nurmelle saapui Gymnaestrada World Team. Tiimi koostui yli 2000 voimistelijasta tai muuten vaan innokkaista ympäri maailman, yli kolmestakymmenestä eri maasta. Olihan se näyttävän näköistä kun valtava ihmismassa tanssii samaa koreografiaa kentällä Nightwishin soidessa taustalla!

Kulttuuripläjäyksiä - ”Ei pastan sekaan voi laittaa lihaa tai kasviksia!"

Kymmenen päivän leirillä tuli juteltua ja opittua kaikenlaista ympäri Eurooppaa - niin ja Afrikkaa - asuvilta uusilta ystäviltä. Omituisten, tiheiden ruoka-aikojen lisäksi muun muassa Italialaisia, pastan eksperttejä siis, ihmetytti - tai pikemminkin kauhistutti - suomalainen pastakulttuuri. Yksi ilta tarjoilija tuli kysymään meiltä ruokatilauksia ja itse valitsin kanapastan, chicken pasta. Italialaiset katsoivat kummissaan ja kysyivät jälkeen päin ”mikä ihmeen chicken pasta?”. Kysyin itse miltei yhtä äimistyneenä, että eivätkö he tiedä mikä on kanapasta, pastahan on Italiasta kotoisin! No, odotimme sitten annokseni saapumista pöytään. Eteeni tuotiin ihan perinteinen kanapasta, ehkä vähän hienostuneempi, pitkää tagliatellepastaa, kasviksia ja broileria tomaattikastikkeessa. Kauhistuneet ilmeet eivät kaikonneet mihinkään. ”Ei pastan sekaan voi laittaa lihaa tai kasviksia! Toi on ehkä väärintä mitä mä oon koskaan nähnyt kenenkään tekevän!”

Naureskelimme huvittavalle kulttuurierolle, meillähän moinen pasta on ihan normaalia ruokaa. Oikeaoppisesti Italiassa pastan sekaan laitetaan vain jonkinmoista kastiketta eli sughettoa, mitä se ikinä lieneekään. Eikä mitään ylimääräistä. Pasta pastana, kana kanana, kasvikset kasviksina. Siis, jos joskus joku italialainen päätyy kotiisi illalliselle, älä tarjoa ainakaan kanapastaa kasvisten kera! :D

Toinen merkittävä eroavaisuus ainakin Suomen ja Espanja-Italia-akselin välillä on perheen asema ja kotoa muuttaminen. Itse pidän suhdettani perheeseeni erityisen läheisenä, mutta juteltuani heidän kanssaan se ei tuntunut enää missään. He soittelivat ja viestittelivät leiriltä päivittäin perheensä kanssa, vaihtoivat kuulumisia. Itse olin koko leirin aikana lähettänyt korkeintaan pari WhatsApp viestiä, nekin vain koska vanhempani olivat kysyneet jotakin. Kotoa muuttaminen taphtuu Suomessa keskimäärin varmaan kahdenkymmenen ikävuoden paikkeilla mutta ei ole yhtään harvinaista, että muutetaan jo 15-16-vuotiaana opiskelujen perässä toiselle paikkakunnalle. Espanjassa ja Italiassa kotona asutaan kolmekymppiseksi asti, ja jos lapsi muuttaisi 15-vuotiaana, vanhemmat olisivat sen jälkeen vankilassa. Suunnattomia eroavaisuuksia ihan näin Euroopankin sisällä!

Kymmenen päivää lipui ohi luvattoman nopeasti. Kaikki ne yhteiset lauttamatkat Helsingistä Suomenlinnaan ja päin vastoin. Iltatapaamiset, ajatusten purkamiset. Iltakävelyt, syvällisemmät jutut ja hetket. Vitsit, mahtava huumorintaju ja hauskanpito, insidejutut ja -läpät. Eri maista kotoisin olevien järjestämät kulttuuri-illat, mahtava ilmapiiri. Perinpohjainen yhteenkuuluvuuden tunne. Kaikki ikimuistoiset hetket. Kaiken tämän ja paljon enemmänkin tulen muistamaan koko loppuelämäni, kantamaan muistot mukanani, sydämessäni, mielessäni. Kokemus opetti minulle paitsi asioita muista kulttuureista ja ihmisistä, myös itsestäni. Se kasvatti minua ja itsetuntoani, opetti elämänasennetta ja nosti esiin positiivisuuden, myönteisen asenteen itseään ja muita kohtaan, avarakatseisuuden ja avoimuuden tärkeyden elämässä.

Kotiin palattuani minua kohtasi pienimuotoinen kulttuurishokki. Koko viikon kun on viettänyt iloisten, puheliaiden ja avointen ulkomaalaisten (+ kahden superpositiivisen ja -aurinkoisen suomalaisen! :)) kanssa, tuntuu tänne ihmisiä myöten harmaaseen todellisuuteen hankalalta palata. Mutta tähän juuri leiri ja ympärilläni olevat antoivat minulle opetuksen: ole avoin, spontaani ja positiivinen, näin toimiessasi et voi menettää mitään. Mitä todennäköisimmin ajaudut ihanien ihmisten ja kokemusten sekaan ja saat roppakaupalla uusia ystäviä.

Ihanaa loppukesää ja koulun alkua kaikille, olkaa oma-aloitteisia ja rohkeita!

Kirjoittaja: Sonja Ruohonen

Kommentoi alle omia kesämuistojasi. Olitko leirillä? Kävitkö uudeessa maassa tai kaupungissa? Tai saitko uusia ystäviä?

Kommentit
  • SUMMERIN PODCASTSARJASSA KYSYTÄÄN "ONKS KAIKKI OK?"

    17-vuotias Milla selvittää podcastsarjassa tunnetilojaan.

    “Kaikki ok?" -podcastsarjassa 17-vuotias Milla Solaranta pohtii elämänsä suuria tunnetiloja ja päästää kuulijan kurkistamaan tunne-elämänsä syövereihin.

  • Kesä ilman pomoa?!

    Miltä tuntuisi olla yrittäjä ja oma pomosi?

    Oletko unelmoinut oman rantakahvilan pitämisestä parhaan kaverin kanssa? Tai miettinyt, miten saada kaveriporukalla rahat kokoon yhteistä reissua varten?

  • Tume menee taas oikeisiin töihin

    Tume menee taas oikeisiin töihin

    Tume kävi viime kesänä todistetusti oikeissa töissä. Te halusitte nähdä lisää ja saamanne pitää. Toinen kausi Tumen oikeita töitä löytyy nyt Areenasta.

  • Ystäväni hevosen lukijoiden parhaita leirimuistoja

    Unelmien leirillä sattuu ja tapahtuu.

    Ratsastusleireillä aina sattuu ja tapahtuu. Kysyimme lukijoilta Instagramissa, millaisia muistoja heille on kertynyt leirikesien aikana. Mukaan mahtuu hullunkurisia kokemuksia sekä ihania tunnelmia tärkeiden hevosten kanssa. @aanniella Varmaa yks hauskimmista kommelluksista tapahtui vuonna 2016, kun hengailtiin asuinrakennuksessamme.