B-lohko pyörähtää tänään käyntiin Assemblyjen Counter-Strike: Global Offensive -turnauksessa. Kello 17 lähtien siis haetaan kahta välierävastustajaa eilen sinne selvinneille eBettlelle sekä ROCCATille. Nyt on esittelyssä b-lohkon joukkueet.
Team Jynttä
Sekajoukkueen pelkkää nimilistaa tuijottaessa voisi helpohkosti sanoa Jyntän olevan turnauksen ehdoton ennakkosuosikki. Muun muassa tämän hetken tähtipelaajat Aleksi ”allu” Jalli, Cristopher ”GeT_RiGhT” Alesund sekä suomalainen cs-legenda Joona ”natu” Leppänen löytyy joukkueen riveistä.
Nimien taakse katsoessa ei turnausvoitto ole aivan näin selkeä. Leppänen, Taneli ”disturbed” Veikkola sekä Tom ”stonde” Glad ovat kaikki pitäneet taukoa kilpapelaamisesta, Jallin ja Alesundin ollessa kiireisiä Ninjas in Pyjamasin kanssa. Leppänen kommentoikin Ylen haastattelussa valmistautumisen olevan lähinnä yksilöllistä.
Yksilötaidossa Jynttä on turnauksen kärkipäätä, joten mikäli joukkue onnistuu pakottamaan paljon kaksintaisteluita, on Jynttä vahvoilla. Joka tapauksessa joukkueen odotetaan etenevän b-lohkosta jatkoon
Epiphany
Suomen yksi huippujoukkueista pelasi ensimmäisen LAN-turnauksensa nykyisellä kokoonpanollaan viime viikonloppuna Kölnissä. Tuloksellisesti major-turnauksen karsinnat eivät menneet nappiin, mutta Epiphany esitti kuitenkin lupaavia otteita tulevaisuutta varten.
Etenkin CT-puoli tuntui toimivan suomalaisilla erinomaisesti, mutta terroristeilla pelatessa ei peli lähtenyt oikein käyntiin. Kommunikaatiossa sekä ajoituksissa oli vielä hiomista, joka näkyi etenkin pommien laittamisen jälkeisessä puolustuksessa.
Joukkueella on ollut viikon verran aikaa korjata ongelmia pelissään. B-lohkon voitto ratkaistaneen Jyntän ja Epiphanyn välillä, mutta kasetti on pidettävä kasassa myös lohkon ensimmäisessä ottelussa ruotsalaista UNLEASHEDia vastaan.
Lions
Norjalainen joukkue yhdellä ruotsalaisella vahvistettuna sai turnaukseen suoran kutsun. Aikaisemmin AGENT nimen alla kilpaillut tiimi lähtee hakemaan menestystä nyt Lions-organisaation alla.
Joukkue on pärjännyt kohtalaisesti erilaisissa online-liigoissa, ja lähteekin parhaimmillaan haastamaan jopa lohkon voitosta. Tasaisuus on kuitenkin puuttunut joukkueen otteista. Hyvänä päivänä Lions on pystynyt haastamaan huippujoukkueita, mutta näitä päiviä ei ole liikaa ollut viime aikoina.
Lionsin menestys riippuukin paljon lohkon muiden joukkueiden vireystilasta. Epiphanyn ja etenkin Jyntän saadessa pelinsä kulkemaan, loppunee norjalaisten taival lohkovaiheeseen.
UNLEASHED
Turnauksen toinen karsinnoista tullut joukkue on ruotsalainen UNLEASHED. Muutamaa online-karsintaa lukuun ottamatta joukkue ei ole kovin aktiivisesti esiintynyt viimeaikoina. Tulokset eivät myöskään ole olleet kovin mairittelevia.
Joukkue kuitenkin selvitti tiensä karsintojen läpi, joten täysin heittopussista ei ole kuitenkaan kyse. Turnauksen formaatti tarjoaa vielä mahdollisuudet yllätykselle. Ensimmäinen ottelu on kuitenkin suomalaista Epiphanya vastaan, eikä tätä seuraavat ottelut ole todennäköisesti sen helpompia.