Hyppää pääsisältöön

Weekend Festivalia ollaan ajamassa pois Helsingistä

Suurimpana ongelmana Weekend Festivalin järjestämiselle Helsingissä ovat kaupungin ympäristökeskuksen määräämät soittoajat.

Weekend Festivaliin on myyty ennakkoon yli 60 000 lippua. // Kuva: SKM Photo / Sami Hakala

Helsingin kaupungin ympäristötarkastaja on määrännyt Weekend Festivalin loppumaan tänä vuonna viimevuotista aiemmin. Määräys aiheuttaa mittavaa vahinkoa tapahtumalle ja on ollut jopa estää joidenkin maailmantähtien esiintymisen kokonaan. Lisäksi Weekend Festival on suivaantunut kaupungin politiikkaan melurajoitusten epätasa-arvoisessa määrittelyssä eri festivaalien kesken.

Viime vuonna Weekend Festivalin konsertit saivat kestää molempina päivinä keskiyöhön, mutta tänä vuonna ympäristökeskus on määrännyt tapahtuman loppumaan toisena päivänä tuntia aiemmin. Samaan aikaan lähistöllä oleva Flow Festival saa jatkaa musiikin soittoa kello yhteen yöllä.

Weekend Festival harkitsee syiden vuoksi jopa siirtymistä pois Helsingistä.

"Aikarajalla on mittava merkitys festivaalin talouteen ja taiteelliseen kokonaisuuteen:― Weekend Festivalin promoottori Hardi Loog

- Festivaalimme lyhentäminen tunnilla saattaa kuulostaa ulkopuolisesta mitättömältä asialta, mutta todellisuudessa aikarajalla on mittava merkitys festivaalin talouteen ja taiteelliseen kokonaisuuteen. Olemme joutuneet käymään pitkiä neuvotteluita pääesiintyjiemme kanssa, jotta he eivät peruuttaisi osallistumistaan lyhyemmän soittoajan vuoksi, kertoo tapahtuman promoottori Hardi Loog.

Weekend Festival on tehnyt kaikkensa, jotta kaupungin ympäristötarkastaja olisi voinut myöntyä samoihin soittoaikoihin kuin viime vuonna. Festivaali on ollut jopa valmis pudottamaan äänentoiston tasoa viimeisinä tunteina entisestäänkin alle kaikkien määräysten, mutta ehdotus ei kelvannut Helsingin kaupungin ympäristötarkastajalle.

Weekend Festivalin kaltaisen elektronisen tanssimusiikin festivaalin pääesiintyjille on tärkeää voida esiintyä pimeässä mittavan laser- ja valoshow’nsa vuoksi. Nyt he ovat suostuneet harvinaiseen poikkeukseen esiintyä valoisaan aikaan.

Weekend Festival järjestetään Helsingin Kyläsaaressa 7.–8. elokuuta. Tapahtumassa esiintyvät muun muassa David Guetta, Martin Garrix ja Avicii.

Lue myös:

Weekend Festivalilla miljoonabudjetin lava – festari toteuttaa Suomen suurimman lavatuotannon

Weekend Festival varoittaa huijauksesta: Netissä myydään tekaistuja lippuja

Weekend Festival loppuunmyyty jo ennakkoon – festarille tulossa yli 60 000 henkeä

Äänestystulos: Tätä festaria odotetaan eniten