Hyppää pääsisältöön

Suomalaisilla emännillä ei ollut aikaa olla hysteerisiä – Aristoteleen kantapään karsiutuneet palat

Pasi Heikuran twiitti
Pasi Heikuran twiitti Kuva: Pasi Heikura aristoteleen kantapää

Suomen kieltä ja sen käyttöä käsittelevä radio-ohjelma Aristoteleen kantapää on pyörinyt Yle Radio 1:llä jo lähes vuosikymmenen ajan. Lähes neljäänsataan lähetykseen mahtuu paljon tiukkaa faktaa, mutta ohjelmien ulkopuolelle jää kuitenkin paljon mielenkiintoista materiaalia, joka ei mahdu mukaan. Joskus jopa tunnin haastattelusta hiotaan viisitoistaminuuttinen timantti. Vuoden 2015 alkupuoliskon ohjelmista karsiutuivat pois muun muassa tiedot siitä, miksi Suomesta ei ole löytynyt dinosaurusten fossiileja sekä ovatko kiinalaiset koskaan harkinneet latinalaisiin aakkosiin siirtymistä.

Viikon sitaatin, fraasirikoksen ja sitaattivihjeen lisäksi Aristoteleen kantapään jokaisessa jaksossa keskitytään tiettyyn kielenkäytön alueeseen, jonka tiimoilta haastatellaan ohjelman vierasta. Vuodesta 2006 Aristoteleen kantapäätä isännöinyt toimittaja Pasi Heikura kertoo, että viisitoistaminuuttisen lopputuloksen eteen on vietettävä runsaasti aikaa tietokoneen editointiohjelman ääressä.

- Tehtyjen haastattelujen kestot vaihtelevat aika lailla. Vähintään haastattelen vierasta noin 20 minuuttia, normaalisti puolisen tuntia. Ei ole kuitenkaan erikoista, että haastatteluun menee 45 minuuttia. Pari kertaa vuodessa vieraan kanssa vierähtää jopa tunti. Itsehän tästä joudun kärsimään, koska editoinnissa menee sitten enemmän aikaa, ohjelman toimittaja Heikura myhäilee.

Haastattelun hienoin hetki tulee yleensä viimeisen viiden minuutin aikana.― Pasi Heikura

Heikura kertoo, että vaikka herkkupaloja jää ohjelman ulkopuolelle, lopputuloksena syntyvä viidentoista minuutin haastattelu on ytimekäs.

- Mikään ei ole koskaan turhaa työtä. Haastattelun hienoin hetki tulee yleensä viimeisen viiden minuutin aikana. Se jäisi kokematta, jos olisin lopettanut 15 minuutin kohdalla. Ohjelman ulkopuolelle jääneet helmet päätyvät sitten puolivuotiskatsaukseen, jota on aina ilo koostaa, Heikura toteaa.

Aristoteleen kantapäätä on tehty nelisensataa jaksoa. Pasi Heikura kertoo jokaisen jakson ja haastateltavan olleen omalla tavallaan erityislaatuinen. Heikura muistaa kuitenkin erityisen hyvin ohjelman, jonka aiheena oli Aleksis Kiven kirjojen naiskuva. Tuolloin kaikki ei mennyt käsikirjoituksen mukaan.

- Olin löytänyt taustamateriaaliksi naistutkijan tekemän tutkimuksen, jossa hän todisti, miten sovinistinen Aleksisi Kivi on naisia kuvatessaan. Haastateltavani teatteriohjaaja Sirkku Peltola oli kuitenkin sitä mieltä, että Kivi oli nero kuvaamaan naisia. Kaikki pohjatyöni ja kysymyspatteristoni valui ensimmäisen vastauksen aikana viemäristä alas. Oli pakko alkaa keksiä uutta näkökulmaa lennosta haastateltavan vastausten mukaan.

Keskiluokan nousu toi mukanaan modernin hulluuden käsitteen

Millaisia paloja lähetysten ulkopuolelle on sitten jäänyt? Helmikuussa Aristoteleen kantapäässä pohdittiin hulluuden historiaa tutkineen Petteri Pietikäisen kanssa, ovatko ihmiset käyttäneet aina haukkumasanoina hulluuden eri nimityksiä. Pietikäinen kertoi, että hulluus on aina huomattu, ja sitä on kartettu, mutta moderni hulluus on hyvinkin tuore keksintö.

Valmiiseen ohjelmaan ei kuitenkaan mahtunut Pasi Heikuran esittämä kysymys, oliko vasta Sigmund Freudin aikana viime vuosisadan alussa elintaso Euroopassa sellainen, että ihmisillä alkoi olla aikaa ja rahaa potea masennusta.

- Suomessa esimerkiksi oli hyvin vähän hysteerisiä naisia. Suomi oli maatalousmaa, ja naiset olivat talon emäntiä ja tekivät töitä. Ei heillä ollut mahdollisuutta jäädä potemaan tällaista mielen sairautta, ellei kyse ollut jostain vakavammasta. Koulutettu keskiluokka ja porvaristo vahvistuivat Freudin elinaikana, Pietikäinen vastaa.

Petteri Pietikäinen kertoo, että tuohon aikaan psykoterapia tuli tärkeänä hoitomuotona nimenomaan koulutetuille keskiluokkaisille ihmisille, jotka osasivat myös kertoa omista oireistaan.

- Tämä oli tärkeää Freudin psykoanalyysissä, jossa vastuu siirrettiin potilaalle. Potilaan tuli pystyä ikään kuin artikuloimaan omat mielenhäiriönsä ja psyykkiset konfliktinsa ja traumansa terapeutille, joka sitten tulkitsi näitä vaivoja. Tämä liittyy yhteiskunnan kehitykseen ja keskiluokan nousuun, Pietikäinen kertoo.

Mielisairauksiin erikoistuneita hoitopaikkoja ei juuri ollut ennen 1800-luvun alkua. Yksityisten pitämiä pieniä hoitopaikkoja toki löytyi muun muassa Englannista jo sitä ennen. Suomen ensimmäinen mielisairaala on vuonna 1841 perustettu Lapinlahden sairaala.

Kiinalaiset yliopisto-opiskelijat käyttävät sanakirjaa päivittäin

Kiina on viime vuosikymmeninä vaikuttanut maailman talouteen mullistavilla tavoilla. Kiinan ikivanha kirjoitusjärjestelmä on myös mullistava, ainakin länsimaalaisesta näkökulmasta katsoen. Kiinantuntija Pertti Seppälä oli maaliskuussa Aristoteleen kantapään vieraana. Hän kertoi millainen on kiinalainen kirjoitusmerkki, mistä osista se koostuu, ja miten kiinalaiset osaavat erottaa merkin kymmenientuhansien joukosta. Varsinaiseen lähetysaikaan ei kuitenkaan mahtunut Pasi Heikuran kysymys, miten ihmeessä kiinalaislapset oppivat nuo monimutkaiset merkit.

Jos sanat olisi kirjoitettu vain aakkosin, kukaan ei ymmärtäisi, mitä teksteissä lukee.― Pertti Seppälä

- Kun Suomessa koululainen oppii lukemaan ja kirjoittamaan, kiinalaisella lapsella siihen menee 4-5 vuotta kauemmin. Merkit ovat niin työläitä opetella. Kiinassa myös yliopisto-opiskelijat käyttävät koko ajan sanakirjaa. Kun he kirjoittavat esseitä tai jotain muuta tai lukevat jotain, he käyttävät sanakirjaa. Samalla sanalla voi olla hirveän monta merkitystä. Merkityskenttä on paljon laajempi kuin Suomessa. Kieli teettää kirjoitusjärjestelmän takia aika paljon työtä, myös aikuisilla, Seppälä kertoo.

Koska kiina on maailman puhutuin kieli, jotkut kiinalaiset elättelevät ajatusta, että kiinasta tulisi englannin kaltainen maailmankieli. Seppälä kuitenkin kertoo lopullisesta ohjelmasta karsitussa vastauksessa, että se on mahdotonta merkkien takia.

- Kiinassa kirjoitusmerkkien vaihtamista latinalaisiin aakkosiin on pohdittu jo yli sata vuotta. 1900-luvun alusta lähtien on ollut erilaisia puolivirallisia ja vakavasti otettavia ehdotuksia siitä, miten siirrytään aakkoselliseen kirjoitusjärjestelmään. Ne kaikki ovat kaatuneet omaan mahdottomuuteensa, koska kiinassa monet sanat ääntyvät suurin piirtein samalla tavalla, ja eron näkee ainoastaan kirjoitetussa muodossa olevista merkeistä. Jos sanat olisi kirjoitettu vain aakkosin, kukaan ei ymmärtäisi, mitä teksteissä lukee. Samalla menetettäisiin yhteys historialliseen monituhatvuotiseen kirjoitusperinteeseen, Seppälä analysoi.

Lisäksi Aristoteleen kantapään puolivuotiskatsauksessa muun muassa Vexi Salmi kertoo Toivo Kärjen koulusta, kielitieteen sekatyöläinen Liban Ali Hersi paljastaa somalien käyttötarkoituksen jääkiekko-sanalle ja yleisen kielitieteen professori Matti Miestamo valottaa, miten erilainen suomen kieli on muihin kieliin verrattuna.

  • Rakkaus on ruma sana, mutta kaunis asia

    Rakas äiti on suomen kaunein sanapari.

    Kun kysytään, mikä on suomen kielen kaunein sana, pitäisi ensin tarkentaa, tarkoitetaanko sillä ihanimman asian nimeä vai soinniltaan miellyttävintä sanaa. Moni pitää kauniina pehmeitä soljuvia äänteitä. Alavilla mailla hallanvaara on klassikko, vaikka sen merkitys uhkaa sadon paleltuvan.

  • Avaruusromua: Sumutorvia, tuhkaa, aaltoja ja aavekaupungin ääniä

    Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia.

    "Yhtäkkiä tajusin, että tein kaiken aivan väärin", toteaa amerikkalainen säveltäjä Steve Moore. "Pyrin aina luomaan jotakin, jolla ei ole alkua eikä loppua", sanoo amerikkalainen elektronimuusikko Taylor Deupree. "Tahdon kertoa äänillä samalla tavoin kuin elokuvaohjaajat kertovat kuvilla", selittää australialainen musiikintekijä Martin Kay. "Me emme tiedä luonnosta vielä juuri mitään", väittää japanilainen äänitaiteilija Yoshio Machida. Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia, kummallisia ajatuksia ja omalaatuista musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Oletko tosikko vai uppoaako ironia?

    Ironia on taitolaji.

    Törmääkö sarkasmiin, ironiaan ja ivaan nykyään yhä useammin, vai tuntuuko vain siltä? Poliitikot selittelevät sanomisiaan väärinymmärrettynä ironiana: “se oli vain läppä!”. Nuoriso muodostaa sarkastisen salakielen salaseuroja. Käänteistä kieltä ymmärtämätön joutuu naurunalaiseksi. Ironia on monesti hauskaa ja nokkelaa.

  • Arto Paasilinnan Ulvova mylläri Lukupiirissä - tule mukaan keskustelemaan!

    Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 30.3. klo 19! Ulvova mylläri kysyy, missä menevät normaalin ja hyväksytyn rajat? Kuka lopulta on Ulvovassa myllärissä hullu? Paasilinnan romaani ilmestyi vuonna 1981 ja sen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Suomeen. Onko kirjan sanoma edelleen ajankohtainen? Entä millaista on Ulvovan myllärin huumori? Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri