Naurun tasapainon uudet, kolmannen tuotantokauden jaksot nähdään Kakkosella ja Yle Areenassa perjantaisin 11.9. alkaen klo 21.
Uutuutena tänä syksynä kilpailijat pääsevät esiintymään suorassa lähetyksessä finaalin lisäksi myös kahdessa semifinaalissa. Yleisön ja tv-katsojien ääni nousee siis yhä merkittävämpään rooliin. Tuomariston puheenjohtaja Ilari Johansson kommentoi uudistuksen tekevän kilpailusta koomikoille entistäkin haastavamman.
- Suora lähetys uudella materiaalilla viikon varoitusajalla, se on koomikon vapaaehtoinen itsemurha. Kuinka piinalliselta yleisön hiljaisuus voi tuntuakaan, kun tiedostaa, että sitä kuuntelee livenä sadattuhannet ihmiset? Toivottavasti puhutaan edelleen naurun eikä kauhun tasapainosta. Tällaista ei ole Suomen televisiossa ennen nähtykään.
Toivottavasti puhutaan edelleen naurun eikä kauhun tasapainosta. (Ilari Johansson)Ohjelman perusajatus pysyy uudistuksista huolimatta samana. Koomikot saavat aiheen ja heillä on viikko aikaa tehdä viiden minuutin setti täsmätehtailtuna kohdeyleisölle.
Jos jutut eivät naurata tarpeeksi, on kotiinlähdön aika. Vain hauskin voittaa 20 000 euron pääpalkinnon.
Kokeneita ammattilaisia ja tuoreen sukupolven koomikoita
Tänä vuonna ohjelma saa aivan uutta potkua, kun kokeneempia ammattilaisia on tullut kirittämään tuore sukupolvi parikymppisiä koomikoita. Kymmenessä kilpailijassa on Helsingistä Kemijärvelle koko Suomi on vahvasti edustettuna. Kilpailijoihin voit tutustua tarkemmin Naurun tasapainon nettisivuilla.
- Ihan käsittämättömän valmiita ja omaperäisiä tyyppejä! Tämä kausi on tähän mennessä ollut valtava yllätys, ohjelman juontajana jatkava Sanna Stellan hehkuttaa.
Uusien stand up -virtuoosien huumorista pääsevät nauttimaan mm. Vermon raviharrastajat, Lyhytkasvuiset ry, ja Kaarinan maamiesseura.
Tuomariston puheenjohtajana jatkaa Ilari Johansson ja toisena vakiotuomarina debytoi mm. Siskonpedin käsikirjoittaja-ohjaaja Anna Dahlman. Vierailevina tuomareina nähdään kotimaisen stand up-taivaan tähtiä Jukka Lindströmistä Pirjo Heikkilään.