Hyppää pääsisältöön

20-vuotias DJ-komeetta Felix Jaehn veti ensimmäisen Suomen-keikkansa Weekend Festivalilla

Saksalainen tuottaja Felix Jaehn nousi hetkessä pieniltä DJ-lavoilta maailmanmaineeseen. Ain't Nobody (Loves Me Better) -hitistään tunnettu DJ hurmasi myös Weekend Festivalilla.

Felix Jaehn ja Maiju Pellikka.

Saksalainen DJ Felix Jaehn odotti innolla ensimmäistä Suomen-keikkaansa. YleX Himoitumpien juontaja Maiju Pellikka haastatteli vasta 20-vuotiaan DJ-tähden ennen tämän perjantaista vetoa Weekend Festivalin päälavalla.

- Toistaiseksi Suomessa on ollut mahtavaa. Kävin keskustassa ottamassa kuvia Facebookiin ja Instagramiin, Felix Jaehn kertoo.

Avaa Instagram postaus

Nuori DJ toivoi yleisön nauttivan keikasta. Weekend Festival tuntui Jaehnista mahtavalta paikalta esiintyä, sillä hän oli nähnyt kuvia aikaisemmilta Weekendeiltä.

- Lava on valtava. Siistiä myös, että vedän setin samalla lavalla kuin David Guetta ja Avicii.

Avaa Instagram postaus

Felix Jaehn nousi yllättäen kansainväliseen suosioon, kun hän teki remixin jamaikalaislaulaja OMIn kappaleesta Cheerleader. Pieniä DJ-keikkoja tehneelle Jaehnille menestys tuli täytenä yllätyksenä.

- Minulla ei ollut edes levytyssopimusta eikä laajaa fanikuntaa, joten yllätyin todella paljon remixin suosiosta.

Sittemmin Felix Jaehn on tullut suosituksi Suomessakin radiohitillään Ain't Nobody (Loves Me Better). Jaehnin mukaan kappaleella laulavan vasta 13-vuotiaan Jasmine Thompsonin kanssa oli todella hienoa tehdä yhteistyötä.

- Toivottavasti teemme yhdessä musiikkia myös tulevaisuudessa, Jaehn sanoo.

Lue myös:

Weekend Festivalilla tanssittanut brittisensaatio Rudimental: Meillä ei ole enää aikaa käydä etsimässä fiittaajia pubeista

Weekend Festivalin perjantai oli täynnä ilotulituksia ja värikästä bilekansaa – bongaatko itsesi festarikuvista?

DJ Orionin tärpit Weekend Festivaliin – nämä artistit on syytä nähdä