Hyppää pääsisältöön

Weekend Festivalilla villinnyt Armin van Buuren: Suomalaiset ovat käsittämättömän hulluna tranceen

Konkari-DJ Armin van Buuren esiintyi viikonloppuna Weekend Festivalilla sekä Suomessa että Virossa.

Armin Van Buuren // Kuva: EPA/PAUL BERGEN

Armin van Buurenilla oli kiire suhata kahden paikkakunnan välillä tänä viikonloppuna. Perjantaina Pärnussa soittanut tähti esiintyi lauantaina Helsingissä. Helsinki on DJ–tuottajalle tuttu paikka.

- Jostain syystä Suomessa trance on ollut aina valtavan suosittua. Paljon suositumpaa kuin muissa naapurimaissa. Helsinki on mahtava keikkapaikka, kertoo Armin van Buuren Ylen haastattelussa Pärnussa.

Armin van Buurenin keikka Weekend Baltic -festareilla. // Kuva: Satu Nurmio/Yle

DJ ihailee myös suuresti suomalaista keikkayleisöä.

- Suomessa esiintyminen on erityistä. En tiedä miksi, mutta Suomessa yleisö on aina ollut jotenkin aivan ilmiömäinen, Van Buuren sanoo.

Van Buuren on äänestetty maailman parhaimpien DJ:den joukkoon vuosikausia. Hollantilais-dj:llä on oma levymerkki, hän toimii tuottajana ja pitää suosittua radio-ohjelmaa. Hänen suosionsa on kestänyt jo pitkään, 15 vuotta.

- Olen nyt 38-vuotias. En tietenkään voi soittaa enää 300 keikkaa vuodessa niin kuin ennen, koska minulla on vaimo ja kaksi ihanaa lasta. Mutta pitää vain kerätä ympärilleen hyvä porukka auttamaan, niin ei saa polttaa itseään loppuun. Rakastan musiikintekemistä niin paljon, Armin van Buuren kertoo.

Katso Yle Uutisten jutusta myös Armin Van Buurenin videohaastattelu.

Lue myös:

Tältä näytti Viron Weekend Festival: rantabileet, lasereita ja neonvaloja

Samsara-hitistään tunnetut Tungevaag & Raaban miksasivat Weekend Festivalilla Antti Tuiskua

30 000 nuorta vaativat oikeuttaa bilettää Weekend Festivalin päätteeksi

20-vuotias DJ-komeetta Felix Jaehn veti ensimmäisen Suomen-keikkansa Weekend Festivalilla

20-vuotias DJ-komeetta Felix Jaehn veti ensimmäisen Suomen-keikkansa Weekend Festivalilla

Weekend Festivalin perjantai oli täynnä ilotulituksia ja värikästä bilekansaa – bongaatko itsesi festarikuvista?