Hyppää pääsisältöön

Donald Trump kuukautiskohun keskellä – presidentiksi pyrkivä miljardööri ei pyydä anteeksi uusinta möläytystään

Trump loukkasi naistoimittajaa ja sai aikaan somemyrskyn. Monet muistuttavat poliitikkoa siitä, että kuukautiset eivät ole hyvä syy arvostella ketään.

Donald Trump pyrkii Yhdysvaltain presidentiksi. // Kuva: EPA/ Justin Lane

Yhdysvaltain presidentiksi hinkuva Donald Trump on jälleen laukonut tyhmyyksiä. Miljardöörin uskotaan vihjailleen, että Fox Newsin toimittaja Megyn Kellyn tiukat kysymykset johtuivat kuukautisista.

Toimittaja tenttasi Trumpia republikaaniehdokkaiden tv-tentissä tämän aiemmista naisia koskevista kommenteista. Reality-julkkiksenakin tunnettu Trump on kutsunut naisia, joista hän ei pidä, "lihaviksi sioiksi, koiriksi, nahjuksiksi ja inhottaviksi eläimiksi".

Trump mielestä Kellyn esittämät kysymykset olivat epäreiluja. Vihastunut miljardööri tokaisi tv-väittelyn jälkeen, miten hän ”näki, kuinka veri valui Kellyn silmistä ja ties mistä”.

Monet tulkitsivat Trumpin republikaanikandidaatin puhuneen kuukautisista. Sosiaalisessa mediassa alkoi levitä kampanja #periodsarenotaninsult, kuukautiset eivät ole loukkaus. Somettajien mielestä on lapsellista loukata viittaamalla kuukautisiin.

Useat naiset taas toivat esiin, etteivät kuukautiset vaikuta heidän päätöksiinsä tai toimintaansa.

"En ole ollut väärässä"

Sunnuntaina Trump vastasi kuukautiskohuun sanomalla, että vain sairaat tai poikkeavat ihmiset vetäisivät hänen kommentistaan johtopäätöksen, että hän puhui naistoimittajan kuukautisista.

- Kuka antaisi tuollaisen lausunnon? Vain sairas ihminen ajattelisi niin, Trump sanoi puhelinhaastattelussa CNN-kanavan States of the Union -ohjelmassa.

Miljardöörin mukaan hänellä ei ole mitään Fox Newsin toimittajaa vastaan, mutta hän kieltäytyi silti pyytämästä anteeksi ja toisti saaneensa tältä epäreiluja kysymyksiä.

- Pyydän anteeksi, kun olen väärässä, mutta en ole ollut väärässä.

Time-lehti tarttui heinäkuun lopussa Trumpin kyseenalaisiin puheisiin tekemällä sovelluksen, joka suoltaa Trump-loukkauksia. Insult Generator -kone poimii sisältönsä julkimolle irvailevalta parodia-Twitter-tililtä.

Trump on ehtinyt haukkua kampanjansa aikana Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman, demokraattien ykkösehdokkaan Hillary Clintonin, republikaaniset kilpailijansa, Meksikon siirtolaiset, kiinalaiset ja senaattori John McCainin. Mielipidetiedustelujen mukaan Trump on kaikesta huolimatta suosituin republikaanien ehdokas.

Lue myös:

You're fired – Tv-yhtiöt antavat potkuja miljardööri Donald Trumpille

Donald Trumpin presidenttiehdokkuus hämmentää ja huvittaa – katso hauskat meemit

Miljardööri Donald Trump pyrkii Yhdysvaltojen presidentiksi