Hyppää pääsisältöön

Ilmeikäs Inga Sulin alkoi näytellä jo laulajana

Inga Sulin tuli 1960- ja 1970-lukujen tv-katsojille tutuksi musiikkiviihdeohjelmien laulavana komediennena. Iskelmän parissa aloittaneen artistin tie veikin sittemmin teatteriin ja tv-draamaan.

Inga Sulin-Ahola (s. 1945) aloitti levytysuransa vuonna 1965. Iso osa hänen materiaalistaan oli ajalle tyypillisesti käännösversioita ulkomaisista, muun muassa Barbra Streisandin ja Petula Clarkin laulamista hiteistä.

Sulin ei noussut listahirmuksi eikä kuumimpien iskelmäsuosikkien joukkoon, mutta tv-viihteen tekijät huomasivat hänen taidokkuutensa ja monipuolisuutensa varhain.

Jo vuonna 1967 hänen ympärilleen rakennettiin nimikko-ohjelma Inga, jonka melko tyhjentävä alaotsikko kuului: "Monimuotoinen musiikkikuvaelma Ingalle ja arkipäiväisille äänille." Laulua, tanssia ja pantomiimia sisältänyt puolituntinen iloittelu, jota voi pitää ilmiasultaan moderninakin, rakentui Sulinin ilmeikkään, pirteän persoonan ja Paavo Ranisen sovittaman taustamusiikin varaan.

Sävelmateriaalina oli ikivihreitä ja päivän sävelmiä, kuten vaikkapa Anki Lindquistin Suomessa tunnetuksi tekemä Niin aikaisin (ks. ylinnä). Ohjelman neliminuuttisessa potpurissa Sulin ja orkesteri käyvät läpi hengästyttävät toistakymmentä vanhempaa ja tuoreempaa hittiä.

Sulinin näyttelijäura jatkui vuonna 1969 Matti Kassilan elokuvassa Vodkaa, komisario Palmu, johon hänet – ei kovinkaan yllättävästi – kiinnitettiin iskelmälaulajan rooliin. Iskelmätähteä, tällä kertaa itseään, hän ilmeisesti esitti myös seuraavana vuonna valmistuneessa tv-kuvaelmassa Orivedellä markkaseitsenviis. TV2:n varsin löyhäjuoninen rapsodia oli alaotsikoltaan "suvirieha auringolle, polkupyörille ja kahdelle köyhälle ritarille Suomen Orivedellä".

Vuonna 1971 oli vuorossa TV2:n moniosainen viihdesarja Me vasta vallankumoukselliset, jossa Sulinin aisapareina olivat tamperelaiset viihdeveteraanit Acre Kari, Pauli Räsänen sekä pitkäaikaiseksi yhteistyökumppaniksi vakiintunut kapellimestari Paavo Raninen.

Sarjassa lauleskeltiin ajankohtaisista ja ajattomammistakin tutuin melodioin, joihin Raninen oli runoillut uudet satiiriset värssyt. Nimensä mukaisesti siinä myös irvailtiin kevyesti tv:n vasemmistohenkisille kabareeohjelmille. Niissä esiintyneen Kristiina Halkolan nimi mainitaankin parodiassa, jossa nähdään "The STK" eli Suomen Työnantajain Keskusliiton beatbändi.

Sulin sai tv-ohjelmissa laulaa paljon jazzvaikutteista musiikkia, joka olikin hänelle itselleen läheistä. Viihdettä ja asiaa yhdistävän Tasavallassa tapahtuu -ajankohtaisohjelman vappulähetyksessä 1976 hän pääsi tulkitsemaan jazzevergreenin Tähtisumua, jonka levytti samana vuonna.

Seitsemänkymmenluvun lopulla Inga Sulin lopetti tanssikeikat ja alkoi luoda uraa teatterissa. Laulamista hän ei kuitenkaan lopettanut, ja tv:ssäkin hänet nähtiin sopivin väliajoin. Roolit näyttelijänä ja laulajana yhdistyivät muun muassa Suomalaisia tähtihetkiä -ohjelmassa vuonna 1982, kun Sulin esitti omaperäisen, draamallisen version Oiva Paloheimon runoon sävelletystä Lähtevien laivojen satamasta.

Vuonna 1987 Sulinin moneen taipuva ääni sai arvoisensa haasteen oopperakapellimestari Juhani Raiskisen musiikista. Tampereen Työväen Teatterin näyttämömusiikin konsertissa 1987 hän sai tulkitakseen Raiskisen kokeellisia, nykymusiikkia ja jazzia yhdisteleviä sävellyksiä työn alla olevasta Aristofaneen Lintujen musikaaliversiosta.

Vuonna 1994 Inga Sulin tulkitsi Kansanhuvit-ohjelmassa 1960-luvun peruja olevan kappaleen Kun aika on – ei kuitenkaan itse aikanaan levyttämäänsä samannimistä laulua vaan Nino Rotan sävellyksen, jonka suomeksi lauloi levylle Seija Simola. Haastattelussa käy kuin ohimennen ilmi hänen musiikillisten toimiensa laaja-alaisuus: Sulin on puuhannut niin iskelmän, jazzin, oopperan, operetin kuin kirkkomusiikin parissa.

Teatterityön lisäksi Inga Sulin on näytellyt monissa tv-sarjoissa, kuten Kuka uskoo haikaraa (1984), Vihreän kullan maa (1987), Ota ja omista (1997), Salatut elämät (2001–2002) ja Käenpesä (2006). Ylen vuonna 2010 alkaneessa päivittäissarjassa Uusi päivä hän oli mukana alusta pitäen.

Artikkelin lähteenä on käytetty mm. Tony Latvan ja Petri Tuunaisen teosta Iskelmän tähtitaivas, WSOY 2004.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto