Hyppää pääsisältöön

Lasimiehiä ja susi-ihmisiä – melankolia oli hulluuden tilojen kaatoluokka

Melankolia. Lääketieteellistä kuvitusta 1800-luvulta.
Melankolia. Lääketieteellistä kuvitusta 1800-luvulta. Melankolia. Lääketieteellistä kuvitusta 1800-luvulta. Kuva: Wikimedia Commons musta aurinko

Joskus maailma on liikaa. Joskus melankolia, jossa yleensä on ihanaa piehtaroida, muuttuu kuristavaksi ja ahdistavaksi. Se vääntää todellisuuden toiseksi. Joskus on helpompi olla muistamatta ja tuntematta. Hulluus on pakokeino. Melankolia nimityksen alta on historian saatossa löytynyt hyvinkin kirjavia mielisairauden oireita. Kiinnostavaa on se, että melankolian oireet ovat vaihdelleet eri aikakausina muodin mukaan.

Melankolia oli 1800-luvun alkuun saakka erilaisten hulluuden tilojen kaatoluokka. Nykypsykiatria antaisi monille ennen melankolikoiksi kutsutuille jonkun ihan toisen diagnoosin – tyypillisimmin depression, usein skitsofrenian, joskus jopa dementian.

1600-luvulla Englannissa alkanutta itsemurhaan johtavan melankolian aaltoa ja muita synkkämielisyyden oireita kutsuttiin nimellä English malady, englantilainen vaiva. 1700-luvun Ranskassa melankoliaan liitettiin voimakkaita ruumiillisia tuntemuksia, herkkätuntoisuutta, lihasnykäyksiä ja säpsähdyksiä. 1800-luvun melankoliaan liittyi läheisesti ajan muotisairaus neurastenia, hermostuneisuus. Nyt meitä vaivaa kaikenlainen uupumus.

Tietyt seikat ovat kuitenkin lähes poikkeuksetta löytyneet melankolikkojen sairaskertomuksista: vähäpuheisuus, pohdiskelevuus, surumielisyys ja kaipuu yksinoloon.

Tämä nainen kärsii akuutista melankoliasta. Lääketieteellistä kuvitusta 1800-luvulta.
Tämä nainen kärsii akuutista melankoliasta. Lääketieteellistä kuvitusta 1800-luvulta. Tämä nainen kärsii akuutista melankoliasta. Lääketieteellistä kuvitusta 1800-luvulta. Kuva: Wikimedia Commons musta aurinko

Melancholia metamorphosis

1600-luvulla lääkäri Thomas Willis nimesi erityisen melankolian lajin, jonka nimi oli melancholia metamorphosis. Tauti kuulostaa ahdistavalta. Muodonmuutosmelankoliasta kärsivä on saattanut kuvitella itsensä sulavaksi voiksi, pehmentyväksi vahaksi, halkeilevaksi saveksi tai palavaksi oljeksi. Näihin olotiloihin liittyi tarkkoja järjestelyjä, joilla haurasta kehoa ja mieltä koetettiin suojella.

1700-luvulla melancholia metamorphosis -diagnoosin alle ilmestyi kuvauksia lasimiehistä. Lasimies tuntee ruumiinsa niin hauraaksi, että vähäinenkin kosketus saa sen hajoamaan. Joskus lasimies kokee ruumiinsa läpinäkyväksi ja yliherkäksi auringon valolle. Lasimiehet välttävät istumista, koska pelkäävät särkyvänsä. He saattoivat matkustaa vain pehmustetussa laatikossa.

Modernin psykiatrian parissa lasimies ei ole yleinen, mutta sen kaltaisia oireita on tunnistettu muun muassa kahdelta pianistilta. Yksi 1900-luvun merkittävimmistä pianisteista, Vladimir Horowitz koki muuttuvansa lasiksi ja pelkäsi ajoittain, että pianon koskettimet rikkoisivat hänen sormensa.

Toinen pianisti, jolla esiintyi samankaltaisia oireita, oli Glenn Gould. Käsiensä vahingoittumista pelkäävä Gould sai paniikkikohtauksia. Hän piti aina hansikkaita ja kertoi, että kevytkin kädenpuristus häiritsi häntä viikkoja.

Melankoliset ihmissudet

1600-luvulla yleinen Melancholia metamophosiksen muoto oli lykantropia, susitila. Tilassa kasvot kalpenivat, ilme muuttui nälkäiseksi, silmät kyyneleettömiksi ja kieli kuivaksi. Tarinat sudeksi muuttuvista ihmisistä ovat tuttuja populaarikulttuurin kauhukuvastosta. Ajatusta sudesta ihmisen yöpuolena hyödynnetään myös Herman Hessen Arosudessa. Ihmissusitarinoita esiintyy erityisesti Virolaisesta kansanperinteestä. Näihin tarinoihin pohjautuu Aino Kallaksen romaani Sudenmorsian.

Werewolf von Neuses
Onko ihmissusitarinoiden taustalla lykantropia? Werewolf von Neuses Kuva: Wikimedia Commons musta aurinko

Sudenmorsian on yksi lempi kirjoistani. Se on vahva feministinen pamfletti. Suden huuto yksilön vapauden puolesta. Romaanin päähenkilö Aalo ei mahdu yhteisön hänelle asettamaan naisen rooliin. Hän hylkää miehensä ja lapsensa ja pakenee sudeksi metsään. Sudenmorsiamen voi lukea kuvauksena taiteilijaidentiteetin synnystä, mutta toisaalta sen voi lukea myös vertauskuvana synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.

Sudenmorsiamen Aalo on hirveän hyvin aikaa kestävä hahmo. Aalon tunteet kolahtivat minuun myöhäisteini-iässä, kun piti kamppailla vanhempien, koulun, kavereiden ja itse asettamien odotusten välillä ja ne kolahtavat nyt, kolmen lapsen äitinä, kun välillä ei tekisi mitään muuta niin paljon mieli kuin juosta metsään ulvomaan.

Pahoin pelkään, että niille äideille, joille metsänhengen kutsu käy ylivoimaiseksi, on yhteisön reaktio nykyäänkin melkein yhtä tuomitseva kuin Aalon tarinassa. Aalo poltettiin saunaan. Nykyajan noitavainot käydään vauvalehden keskustelupalstalla.

Melankoliasta kärsivä nainen
Melankolikko sairaala-asussa Melankoliasta kärsivä nainen Kuva: Wikimedia Commons musta aurinko

Matkustamalla pakoon melankoliaa

Melankolia on voinut ilmetä myös pakkovaelluksena, johon liittyy osittainen tai totaalinen muistinmenetys. Pakkovaelluksia diagnosoitiin runsaasti 1800- ja 1900-luvun vaihteen Euroopassa. Voidaan puhua lähes epidemiasta. Pakkovaelluksella oli useita lääketieteellisiä nimityksiä. Kaikkia yhdisti sairaalloinen vieraiden maiden tarkastelemisen kaipuu. Nykyään ilmiö tunnetaan nimellä dissosiatiivinen pakkovaellus.

Ensimmäinen diagnosoitu pakkovaeltaja oli Albert Dadas vuonna 1886. 26-vuotias mies tuli tunnetuksi siitä, että häneen saattoi törmätä milloin Amsterdamissa, Prahassa tai Budapestissä; Algeriassa, Konstantinopolissa tai Moskovassa. Melankolian kulttuurihistoriaa tutkinut Uppsalan yliopiston professori Karin Johannisson kertoo, että Dadas matkusti kuin riivattu. Hän tiesi vain, minne oli matkalla. Perille päästyään Dadas ei tiennyt, mistä oli tullut ja hän muisti vain palasia menneisyydestään.

Matkustelu on ollut melankolian kulttuurihistoriassa suositeltu ja hyväksi havaittu tapa torjua melankoliaa. Jo Robert Burtonin Melankolian anatomia 1600-luvulta kehottaa tutustumaan uusiin paikkoihin. 1600- ja 1700-luvun eliitin herrasmiesten nuoruuteen kuului lähes pakollisena Grand Tour, Euroopan kiertomatka. Matkalla paitsi sivistyttiin ja opittiin tapoja, myös torjuttiin melankoliaa.

Tältä näytti Itsemurhaan taipuvainen melankolikko 1800-luvulla.
Tältä näytti Itsemurhaan taipuvainen melankolikko 1800-luvulla. Tältä näytti Itsemurhaan taipuvainen melankolikko 1800-luvulla. Kuva: Wikimedia Commons musta aurinko

Pakkovaeltamiseen liittyy vahvasti myös muistin menettäminen. Se on pakokeino todellisuudesta ja menneisyydestä. Mielen epätoivoinen yritys vapautua liian raskaaksi käyneestä todellisuudesta.

Matkustaminen on myös modernin ihmisen tapa paeta melankoliaa. Eskapismia voi harjoittaa viihteen parissa, mutta tehokkainta se on vieraassa maisemassa. Silloin voi hetken kuvitella olevansa ihan joku toinen. Vapaampi. Erityisempi. Vähemmän arkinen. Usein matkan jälkeen tuntuu siltä, että kyllä nyt taas jaksaa. Edes vähän aikaa.

Miten dissosiatiivinen pakkovaellus ja melankolia näkyvät Aki Kaurismäen elokuvissa ja mikä laulu lohduttaa toimittaja Kaisa Pulakka silloin, kun maailma on liikaa? Kuuntele Musta aurinko - Melankolian kulttuurihistoriaa tiistaisin 17.10 ja lauantaisin 15.30.

Lähteet:

Johannisson Karin: Melankolian huoneet. Suom. Ulla Lempinen. Atena 2012.
Lyytikäinen Pirjo: Narkissos ja Sfinksi - minä ja toinen vuosisadan vaihteen kirjallisuudessa. SKS 1997.
Kristeva Julia: Musta aurinko. Suom. Mika Siimes ja Pia Sivenius. Nemo 1998.
Pietikäinen Petteri: Hulluuden historia. Gaudeamus 2013,

  • Nelli Ruotsalainen puhuu runoissaan suunsa puhtaaksi patriarkaatista

    Nelli Ruotsalaisen teos kisaa Tanssivasta karhusta.

    Nelli Ruotsalaisen esikoisteos on suorapuheinen kuvaus sukupuolirooleista ja niistä vapautumisesta. Omaelämäkerrallisissa runoissa henkilökohtaisesta kasvaa poliittista. Täällä en pyydä enää anteeksi on ehdolla tämänvuotisen Tanssiva karhu -runouspalkinnon saajaksi.

  • Kertovatko suomalaiset rivot paikannimet enemmän nimien keksijöistä kuin itse paikoista?

    Suomen paikat on nimetty käyttäjien kokemuksien perusteella.

    Suomessa on 2944 paska-sanan sisältävää paikannimeä. Rivot paikannimet hihityttävät tai närkästyttävät kartanlukijoita. Miksi sukupuolielimet ja eritteet ovat olleet niin yleisesti nimeäjien käytössä? Paikkojen nimeäminen on perustunut yleensä joko kuvailemaan mitä ko. paikka muistuttaa muodoltaan, sen käyttökelpoisuuteen tai johonkin vahvaan kokemukseen paikassa.

  • Avaruusromua: Kuunnellaan jääleinikkiä!

    Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit?

    Onko kasveilla sielu? Muun muassa tätä pohti antiikin filosofi Aristoteles, ja oli sitä mieltä, että ei. Ei ole. Kasvit ovat kyllä eläviä, mutta eivät samalla tavoin kuin eläimet tai me ihmiset. Kasvit elävät erilaista elämää, selitti Aristoteles, ja puhui kasvisielusta ja sen luonteesta. Suomalainen Band of Weeds tekee musiikkia kasvien äänistä. Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit nuokkuesikko ja jääleinikki? Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri