Hyppää pääsisältöön

1900-luvun suuri sielunmessu

Winston Churchill tutustuu pommituksissa tuhoutuneeseen Coventryn katedraaliin vuonna 1941
Winston Churchill tutustuu pommituksissa tuhoutuneeseen Coventryn katedraaliin vuonna 1941 Winston Churchill tutustuu pommituksissa tuhoutuneeseen Coventryn katedraaliin vuonna 1941 Kuva: Wikimedia Commons (Imperial War Museums, UK)/Horton coventryn katedraali 1941 winston churchill

Benjamin Brittenin War Requiem, Sodan sielunmessu lukeutuu 1900-luvun merkittävimpiin suuriin sinfonisiin teoksiin solisteille, kuorolle ja orkesterille. Britten koosti teoksen libreton yhdistelemällä perinteiseen messutekstiin, latinankieliseen sielunmessuun, Ensimmäisessä maailmansodassa kuolleen brittirunoilija Wilfred Owenin runoja. Näin teoksesta tuli muistoteos niin Ensimmäisen kuin Toisenkin maailmansodan uhreille.

Teos syntyi tilauksesta vuonna 1940 maan tasalle pommitetun ja 1962 uudelleenrakennetun Coventryn katedraalin vihkiäisseremoniaan. War Requiem otettiin vastaan erittäin syvällä liikutuksella erityisesti Britanniassa, mutta se alkoi heti saavuttaa suurta suosiota myös muualla. Vuonna 2013, Brittenin 100-vuotisjuhlavuonna teos oli suositumpi kuin koskaan noin 130 esityksellä ympäri maailman.

Sodan traumoja

Pienessä Lowestoftin kalastajakaupungissa Itä-Englannin rannikolla syntynyt Benjamin Britten (1913–1976) ei kasvanut millään muotoa perikristillisessä kodissa. Hänen isänsä, menestyvää hammaslääkärin praktiikkaa pitänyt Robert ei välittänyt kirkosta, mutta äitinsä kanssa Britten tottui käymään jumalanpalveluksissa. Politisoituminen, vasemmistolaisuus ja pasifismi—sekä epäilemättä myös seksuaalisen identiteetin herääminen—etäännyttivät Britteniä kirkon piiristä 1930-luvulla, mutta hän sävelsi kirkollista musiikkia läpi elämänsä ja palasi usein lapsena omaksumaansa kristillisyyteen, kuvaten 1960-luvulla itseään omistautuneeksi kristityksi.

Britten lähti yhdessä tulevan elämänkumppaninsa, tenori Peter Pearsin kanssa Amerikkaan Toisen maailmansodan alla palaten kuitenkin koti-ikävän myötä Englantiin kesken pahimman sukellusvenesodan vuonna 1942. Sotaa käyvä isänmaa vaati Britteniä palvelukseen, mutta tämä kieltäytyi kertoen voivansa paremmin edesauttaa yhteistä asiaa säveltämällä ja esiintymällä.

Dokumentti Benjamin Brittenin aseistakieltäytymisestä
Dokumentti Benjamin Brittenin aseistakieltäytymisestä benjamin britten aseistakieltäytyminen
Aseistakieltäytyminen sotaa käyvässä valtiossa oli rohkea ja vaativa teko, ja Britten joutui perustelemaan kantansa huolellisesti ja julkisesti. Hän kuitenkin pyrki tekemään osansa, sävelsi filmimusiikkia, esiintyi joukoille ja konsertoi heti sodan loputtua, kesällä 1945 Belsenin keskitysleirillä Luoteis-Saksassa yhdessä Jehudi Menuhinin kanssa. Vierailu keskitysleirillä oli Brittenille suuri shokki, josta hän ei koskaan suostunut puhumaan. Vasta viimeisinä vuosinaan hän mainitsi kokemuksestaan Pearsille sanoen sen värittäneen kaikkea mitä hän sen jälkeen teki ja koki.

Niinpä, kun Britteniltä tilattiin teos sodan tuhoaman ja uudelleen rakennetun Coventryn katedraalin avajaisiin, hän päätti säveltää suuren teoksen, joka olisi samalla muistoteos niin Ensimmäisen kuin Toisenkin maailmansodan uhreille. Tuloksena oli laajamittainen, oratoriomainen teos, jossa soolosopraanon ja kuoron laulama kuolinmessun teksti sai rinnalleen soolotenorin ja -baritonin sekä kamariorkesterin esittämiä Wilfred Owenin runoja.

Runoilija Wilfred Owen (1893–1918) osallistui Ensimmäiseen maailmansotaan vänrikkinä. Useiden traumaattisten kokemusten ja maattuaan useamman päivän loukkaantuneena rintamalla Owen lähetettiin Edinburghin sotasairaalaan toipumaan; pääasiallisena diagnoosina oli traumaattisten kokemusten laukaisema heikkohermoisuus.

Runoilija Wilfred Owen
Runoilija Wilfred Owen Runoilija Wilfred Owen Kuva: Wikimedia Commons wilfred owen runoilija
Toipumisaikanaan Owen tapasi runoilijakollega Siegfried Sassoonin (1886–1967), joka vaikutti Oweniin niin ystävänä kuin mentorina. Sassoonin myötävaikutuksella sekä terapeuttinsa kannustamana Owen alkoi purkaa traumojaan runouden kautta. Näin syntyivät Owenin tunnetuimmat sotaa käsittelevät runot, joita myös Britten teoksessaan käyttää.

Owen palasi vapaaehtoisena rintamalle ja sai surmansa vain viikkoa ennen Ensimmäisen maailmansodan päättymistä, 25-vuotiaana. Suurin osa Wilfred Owenin runoista julkaistiin vasta sodan jälkeen, ja näin hänen kohtalokseen jäi nousta Ensimmäisen maailmansodan tunnetuimmaksi brittirunoilijaksi—ohi ystävänsä Sassoonin—vasta kuolemansa jälkeen.

Sodan ja kirkon kriittinen kommentaari

Britten oli käyttänyt Wilfred Owenin tekstejä jo aiemmissa teoksissaan. Yhdistettynä katoliseen sielunmessuun niistä tulee varsin moderni kommentaari, kriittinen niin sotaa kuin kirkonkin asenteita kohtaan.

War Requiemin alussa kuultavat kirkonkellot soivat Owenin tekstissä niille, joita kuolema niittää kuin karjaa. Kun kuoro laulaa jumalan valosta, "et lux perpetua lucea eis", Owen kommentoi tuon valon olevan vain kotona odottavien tyttöjen muisto kuolevien nuorukaisten silmissä.

Dies irae-osan Tuba mirumissa trumpetti kutsuu kuolleet haudoistaan kuulemaan viimeistä tuomiota rajulla, pahaenteisellä musiikilla; tähän Owenin teksti kommentoi lempein, pastoraalisin sävelin, kuinka sodan kornetit soivat joen rantaan uimareissulla kuolleiden poikasten hautajaisissa. Myöhemmin sotilaat illallistavat kuoleman kanssa vislaten iloisesti tämän ajaessa heidän partansa viikatteellaan.

Kolmesta solistista kaksi, tenori ja baritoni edustavat sotilaita, uhreja; vuoden 1962 ensiesityksessä lauloivat Peter Pears sekä saksalainen Dietrich Fischer-Dieskau, joka itsekin vietti pari vuotta sotavankina Toisen maailmansodan jälkeen. Heidän seurakseen Britten halusi venäläisen Galina Vishnevskajan, johon oli vastikään tämän miehen, Mstislav Rostropovitshin kautta tutustunut, edustamaan englantilaisen ja saksalaisen rinnalla kolmatta sodassa ”eniten kärsinyttä”, venäläistä osapuolta.

Ajatus saksalaisen rinnalla laulamisesta uskonnolliseksi ja poliittiseksi tulkitussa teoksessa ei kuitenkaan miellyttänyt neuvostoviranomaisia, joten ensiesityksessä Vishnevskajan sijasta lauloi brittiläinen Helen Harper. Vishnevskaja pääsi kuitenkin jo seuraavana vuonna laulamaan hänelle kirjoitetun stemman teoksen levytyksessä, jonka Britten itse johti.

Solistien ja kahden orkesterin—tenoria ja baritonia säestävän kamariorkesterin sekä suuren sinfoniaorkesterin—lisäksi teoksessa on sekakuoro sekä lapsikuoro, jota kuullaan ensi kerran seremoniallisesti Offertorumin hymniä veisaten. Kun Jumala siinä tarjoaa Abrahamille armahduksen oman poikansa Iisakin uhraamisesta, Owenin runossa ”the old man would not so, but slew his son / And half the seed of Europe, one by one”—Marjatta Sarion suomennoksessa ”Vanha mies ei tehnyt niin vaan tappoi poikansa / ja puolet Euroopan lapsista, yhden kerrallaan”.

Lopussa kuitenkin odottaa rauha. Libera me, eli Vapauta minut -osan kliimaksin jälkeen seuraa saksalaisen ja englantilaisen sotilaan erikoinen tapaaminen, Owenin Strange meeting. Kohtaus näyttää aluksi tapahtuvan juoksuhaudassa, mutta hiljalleen osoittautuu, että ollaan jo matkalla tuonpuoleiseen; kohtaus päättyy saksalaisen sotilaan sanoihin: ”Minä olen vihollinen, jonka tapoit, ystäväni”. Runoilijan viimeiset sanat ”Nukkukaamme nyt” sekoittuvat Requiemin sanoihin "In paradisum”, joihin kaikki solistit ja kuoro yhtyvät musiikin huuhtoutuessa kuoleman suoman hyvityksen ja anteeksiannon rauhaisaan mereen.

Henkilökohtainen hyvitys

Teos on omistettu paitsi sotien uhreille yleensä, myös neljälle Brittenin ystävälle. Heistä kolme kuoli sodassa, neljäs vasta hyvän aikaa sen jälkeen. Kuninkaallisen merijalkaväen kapteenina asepalveluksesta eläkkeelle jäänyt Pears Dunkerley oli menossa naimisiin vuonna 1959. Hän pyysi vanhaa ystäväänsä, Britteniä bestmanikseen, mutta tämä kieltäytyi työkiireisiinsä vedoten.

Britten, joka koki ystäviensä häät yleensäkin stressaaviksi, tuskin osasi odottaa pian seurannutta tragediaa. Sodassa vangiksi joutuneen ja traumatisoituneen, ja nyt siviilielämään siirtymisen paineita rauhoittavilla lääkinneen Dunkerleyn kuolema alkoholin ja lääkkeiden yliannostukseen jäi varmasti rajusti kaivelemaan Britteniä. Niinpä on esitetty, että War Requiem olisi ollut Brittenille paitsi julkinen sodanvastainen julistus, myös jonkinlainen henkilökohtainen hyvitys.

Suomen Kansallisoopperan orkesteri esittää Brittenin War RequieminHelsingin Juhlaviikoilla perjantaina 14.8.2015. Yleisradio radioi sekä striimaa teoksensuorana lähetyksenä Yle Radio 1:ssä sekä Yle Klassisen netissä. Esityksen jälkeen toimittaja Ville Kompan kanssa teoksesta keskustelevat Cantores Minores -kuoron taiteellinen johtaja Hannu Norjanen sekä psykoterapeutti Jukka Anto.

  • Se erilainen Góreckin kolmas sinfonia

    Se erilainen Góreckin kolmas sinfonia

    Henryk Góreckin Sinfonia nro 3 iski myyntilistojen kautta laajempaan tietoisuuteen 1990-luvun alussa. Sittemmin teos on levytetty parisenkymmentä kertaa. Bulgarialainen kapellimestari Yordan Kamdzhalov tekee perustamansa Genesis Orchestran kanssa vihdoinkin jotain erilaista.

  • Babi Jar ei anna unohtaa

    Babi Jar ei anna unohtaa

    Runoilija Jevgeni Jevtušenko kävi 1960-luvun alussa Ukrainassa Kiovan lähellä sijaitsevassa Babyn Jar -nimisessä rotkossa.

  • Kaksi Prokofjevin sinfoniaa - yksi toimii, toinen ei

    Kaksi Prokofjevin sinfoniaa - yksi toimii, toinen ei

    Tanskalainen kapellimestari Thomas Søndergård jatkaa Skotlannin kuninkaallisen kansallisorkesterin kanssa kiivasta julkaisutahtiaan. Viime vuonna ilmestyivät Rahmaninovin sekä Straussin musiikkia sisältävät taltioinnit.