Suomi ja koko muu Fennoskandia on seismisesti poikkeuksellisen rauhallista aluetta. Maanjäristyksiä sattuu harvoin ja voimakkuudeltaan ne ovat vain murto-osia suurimmista Aasiassa ja Amerikoissa tapahtuvista. Usein havainnointi ei edes onnistu ilman mittalaitteita. Täysin tavatonta maan vavahtelu ei Suomessa kuitenkaan ole, vaikka useimmiten järistykset aiheuttavat enemmän hämmennystä kuin varsinaista haittaa tai tuhoa.
Jalkojen alla tuntuva kevyt tärinä, ikkunoiden helinä sekä huonekalujen natina ovat selvimmät ja yleensä ainoat merkit Suomessa tapahtuvista maanjäristyksistä. Toisinaan pienet esineet pöydillä ja hyllyillä saattavat myös kaatuilla tai putoilla. Havaittavia järistyksiä sattuu tavallisesti vuosittain vain muutama, eivätkä ne yleensä ole voimakkuudeltaan eli magnitudiasteikolla mitattuna enempää kuin 3,0. Vertailukohtana voidaan mainita, että maailmalla tämän tason järistyksiä rekisteröidään päivittäin yhteensä jopa useita satoja.
Kyllä se nykytietämyksen mukaan on sula mahdottomuus, että Suomessa sattuisi 7-8 asteen maanjäristys.
Maanjäristykset ovat geologisia ilmiöitä, jotka aiheutuvat mannerlaattojen liikkeistä, yleensä niiden reuna-alueilla. Matti Tarvainen Helsingin yliopiston seismologian laitokselta kertoo Suomen ja muiden Pohjoismaiden sijainnin suuren Euraasian laatan keskiosissa takaavan sen, että maankuoren liike ja siitä aiheutuva seisminen toiminta on hyvin vähäistä. Myös kallioperä on suuressa osassa Pohjolaa ikivanha, paksu ja vankka. Se on kuitenkin aikojen saatossa lohkeillut ja syntyneillä ruhjevyöhykkeillä purkautuvat aika ajoin Atlantin keskiselänteen leviämisestä aiheutuvat paikalliset jännitteet.
Suomen järistysherkintä aluetta on Pohjanmaalta Kainuun kautta Koillismaalle ulottuva vyöhyke. Tarvainen esittelee kartan avulla Oulujärven pohjoispuolelta Venäjän Kantalahteen kulkevan siirroslinjan, jonka varrella tehdään toistuvasti järistyshavaintoja. Esimerkiksi Kuusamon seudulla maa vavahtelee vuosittain. Pohjanmaan seismisyyden puolestaan uskotaan juontavan juurensa Perämeren ympäristön maankohoamisesta.
Suomen järistysten lyhyt historia
Matti Tarvainen mainitsee maan vavahdelleen Alajärvellä kevättalvella 1979, jolloin magnitudi oli 3,8. Tapauksen pohjalta tehdyssä haastattelussa pohjalainen isäntä kertoo tärinän säikäyttäneen alueen asukkaat. Myös joidenkin talojen rakenteissa havaittiin jälkeenpäin pieniä murtumia. Vaikka tämä on voimakkain Suomessa mittalaitteilla todennettu, itsenäisyyden ajalta tiedetään monia kovempiakin järistyksiä. Esimerkiksi Kuusamon vuoden 1926 tapauksessa seismologian instituutti (vuoteen 2010 asti seismologian laitos) mainitsee lukemaksi 4,6.
Tiettävästi kaikkein voimakkain viimeisen 500 vuoden aikana Suomessa koettu maanjäristys tapahtui Perämerellä. Kemin edustalle iski kesäkuussa 1882 kaksi kovaa järistystä, joista jälkimmäisen magnitudiksi on arvioitu 4,9. Sen kesto oli luultavasti kymmenisen sekuntia ja vaikutusalue yli 200 000 neliökilometriä. Suuria vahinkoja järistyksen ei tiedetä aiheuttaneen, hämmennystä ja pelkoa kylläkin.
Huomionarvoisia järistyksiä
6/1626 Paltamo 4,5-5,0
23.6.1882 Perämeri 4,9
18.8.1926 Kuusamo 4,7
20.2.1960 Salla 4,0
17.2.1979 Alajärvi 3,8
15.9.2000 Kuusamo 3,5
Isommilta vaurioilta ei ole Pohjolan perukoillakaan kokonaan vältytty. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun seudulla sattui kesäkuussa 1626 maanjäristys, jota pidetään yleisesti Suomen historian tuhoisimpana. Voimakkuudeltaan arviolta 4,5-5,0 ollut järistys vaurioitti esimerkiksi Paltamon pitäjän kirkkoa niin pahasti, että se piti myöhemmin purkaa. Aikalaiskuvausten mukaan Oulujärveen olisi sortunut myös kokonainen niemi. Tiedot tapahtumasta perustuvat suurelta osin vanhoihin kirkonkirjoihin, mutta voimakkaasta järistyksestä tuolta vuodelta löytyy maininta myös esimerkiksi ruotsalaisen historioitsijan Johannes Messeniuksen tuotannosta.
Vertailukohtia läheltä ja kaukaa
Vaikka maanjäristyksen keskus eli hyposentrumi ei olisikaan suoraan jalkojen alla, vaikutuksen voi tuntea kaukaakin. Kaikki järistykset eivät ole kotoperäisiä, esimerkiksi Pohjanmaalla havaittava tärinä saattaa toisinaan olla lähtöisin Ruotsista asti. Herkät mittalaitteet voivat rekisteröidä maankuoressa tapahtuvia värähdyksiä jopa useiden tuhansien kilometrien päästä. Lokakuussa 1976 maa järisi Viron rannikolla magnitudilla 4,7. Tapaukseen liittyvässä uutispätkässä Ilkka Noponen, niin ikään seismologian laitokselta, avaa järistyksen taustoja.
Samansuuruisia maanjäristyksiä on Ruotsin puolella koettu myös 2000-luvulla. Skånessa (2008) mitattiin 4,3 ja Keski-Ruotsin Moran seudulla (2014) peräti 4,5-5,0 magnitudilukemat. Jälkimmäinen on arvioiden mukaan voimakkain maanjäristys maassa yli sataan vuoteen. Maan vavahtelu tunnettiin tuolloin Kilpisjärvellä asti. Ruotsissa on Suomen tavoin useita ruhjelinjoja. Lisäksi Norjan vastaisella rajalla kohoaa vanhojen mannerlaattojen törmäyksestä syntynyt Skandien vuoristo, jonka kaikuja osa järistyksistä on.
Voimakkaimmat maailmalla sattuneet maanjäristykset ovat tapahtuneet lähes poikkeuksetta mannerlaattojen alityöntövyöhykkeillä, missä yksi laatta painuu toisen alle. Tästä ilmiöstä oli kyse muun muassa Intian valtameren järistyksessä ja tsunamissa 26.12.2004, jolloin magnitudiksi mitattiin 9,1. Kun otetaan huomioon asteikon logaritmisuus (arvon kasvaessa yhdellä voimakkuus kymmenkertaistuu), on tapaninpäivän järistys noin 10 000-kertainen suurimpiin Suomessa koettuihin verrattuna!
Pohjolan aktiivista hiljaiseloa
1900-luvun puolivälin jälkeen Suomessa on ollut poikkeuksellisen vähän havaittavia järistyksiä. Laitteiden kehittyessä niitä kyllä rekisteröidään aiempaa enemmän, mutta vaikutukset eivät ole juuri tuntuneet maan päällä. Lähelle Alajärven vuoden 1979 lukemia päästiin Kuusamossa, missä mitattiin vuosituhannen vaihteessa järistyksen voimakkuudeksi 3,5. Sen jälkeen on ollut hiljaisempaa. Viimeisimmästä ”nelosestakin” on jo tovi; se koettiin Sallassa vuonna 1960.
Maanjäristykset ylittivät uutiskynnyksen jälleen vuonna 2011, kun Kouvolassa havaittu järistysten sarja jatkui yli kuukauden ajan. Vavahtelut tuntuivat poikkeuksellisen selvästi, sillä niiden keskus oli lähellä maanpintaa, vain noin kahden kilometrin syvyydessä. Esimerkiksi Kuusamon alueella hyposentrumi voi olla jopa 20-30 kilometrissä. Kouvolan sarja loi selvän piikin vuoden 2011 järistystilastoon, vaikka voimakkuudeltaan tapaukset jäivät alle 3,0.
Maanjäristysten ennakointi on äärimmäisen vaikeaa. Siirroslinja-alueet tunnetaan melko hyvin, mutta on mahdotonta sanoa, mihin jännitystä paraikaa kertyy tai missä se seuraavan kerran vapautuu. Historia on myös osoittanut, että keskinkertaisen järistyksenkään tapahtuminen Suomessa ei ole täysin tuulesta temmattu ajatus.
