Hyppää pääsisältöön

Sydämeni laulu puki kuviksi amerikansuomalaisten hymyn ja työn

Arvo Tammisen vuonna 1947 Yhdysvalloissa kuvaamasta arvokkaasta filmimateriaalista koostettiin Suomessa komea dokumenttielokuva. Vaikka suomalaissiirtolaisten elämä kaukana ”lännen satumaassa” oli kovin erilaista kuin kotona sodanjälkeisessä Suomessa, työteliäitä oltiin sielläkin.

Tarinan keskiössä on pikkutyttö nimeltään Kaarina, joka matkustaa uudelle mantereelle isäänsä tapaamaan. Elokuvan korkeasti kunnianhimoinen tavoite käy ilmi alkuteksteistä: ”Tämä on kertomus siitä kansamme kuudesosasta, joka vuosisadan kuluessa on vaeltanut Suureen Länteen parempia elinmahdollisuuksia etsimään. Työllä he ovat menestyneet ja siellä ansainneet. Useat heistä nukkuvat jo nurmen alla. Perinnöksi he ovat jättäneet rakkaan muiston vanhasta kotimaasta, sydämensä laulun.”

Matka alkaa New Yorkista. Hanuristi Onni Laihanen hymyilee Broadwayn ihmisvilinälle, kameran tavoittamat amerikansuomalaiset hymyilevät kuvaajalle. Kaarina vierailee perheineen lukuisissa suomalaisittain kiinnostavissa kohteissa itärannikolla. Esimerkiksi Bristolissa esitellään ”Amerikan ääni” Eero Boman, Fitchburgissa tavataan sosiaalidemokraattien kesäjuhlassa Oskari Tokoi. Vuonna 1947 Yhdysvalloissa ilmestyi kaikkiaan 18 suomalaista lehteä, ”mutta kuka tietää, kuinka pitkä elonaika niille vielä on sallittu.”

Ristikuva tytöstä (Kaarina Tamminen) ja USA:n kartasta (1947).
Kaarinan matkareitti Ristikuva tytöstä (Kaarina Tamminen) ja USA:n kartasta (1947). Kuva: Filmiseppo / Yle. amerikansuomalaiset
Itärannikolta matka jatkuu ”intiaanitietä” länteen. Ohion Fairportissa pormestari Ritari ojentaa Kaarinalle kaupungin avaimen. Michiganin Detroitissa vieraillaan Helinin uistintehtaassa ja ihmetellään suomalaisomistajan miljoonapalatsia ja yksityislentokonetta. Kamera käy myös Kalevassa sekä esittelee virvoitusjuomatehtailija Mäkisen ”pullotalon”, jonka rakentamiseen on käytetty 60 000 pulloa.

Minnesotan Saukkojärvellä käydään Tapiolassa ja Askeleessa, Duluthissa yövytään Mr Kydön hotellissa. Virginiassa on yli 3 000 suomalaista ja kaupungin suurimmat liikkeet ovat suomalaisomistuksessa. Näemme kuvanveistäjä Mauno Oittisen ateljeessaan.

Etelä-Dakotan lakeuksilla vieraillaan suomalaisfarmeilla, luoteisvaltioiden nähtävyyksistä esitelään mm. Yellowstone. Tyynenmeren rannikolla Seattlessa osallistutaan Help Finland –järjestön kokoukseen ja seurataan karpaloiden koneellista sadonkorjuuta. Noin 4 000 asukkaan Astoria on yksi länsirannikon suomalaiskeskuksista. Valtaosa asukkaista saa elantonsa kalastuksesta, etenkin ”tuunakalan” pyynnistä. Heidän joukostaan nostetaan esiin Kaarlo Koskelo, painin kultamitalisti vuoden 1912 Tukholman olympialaisista.

Oregonista matka jatkuu Kaliforniaan ja Berkeleyn suomalaissiirtokuntaan. Mr Tuovisen linnamaisessa huvilassa päästää saunaan ja uima-allasjuhliin. Hollywoodissa tutustutaan Muna ja minä –elokuvan (The Egg and I, 1947) lavasteisiin ja tavataan ihka-aito suomensukuinen filmitähti, Tuulikki Paananen, joka päätyy antamaan Kaarinalle tanssitunnin.

Teksasin kautta ajetaan vielä Floridaan. Siellä ihmetellään vedenalaista teatteria, tutustutaan taidemaalari Juho Rissaseen, uidaan Miamin aalloissa sekä seurataan suomalaisten rantaelämää. Juoksijaveljekset William ja Tatu Kolehmainen harppovat leikiten juoksukilpailun voittoon, tohtori Suominen on kolmas.

Elokuvan lopun selostus palaa paatokselliseksi. ”He tulivat tähän maahan mieli intoa täynnä, elämä on ollut alituista raatamista, vain työtä, mutta kunnialla ovat he kantaneet Suomen mainetta turuilla. Sukupolvet vaihtuvat, ja vanha polvi kallistuu hautaan. Suomen kielikin on katoamassa, mutta koskaan ei ole lakannut näiden vanhusten mielestä soimasta se sydämen laulu, jota myös koti-ikäväksi kutsutaan.” Päätteeksi nähdään ja kuullaan, miten viulisti Kerttu Wanne soittaa Sibeliuksen Sydämeni laulun.

"Ei millään tavoin ikävystyttävä filmireportaashi"

Päähenkilö Kaarina oli todellisuudessa Tammisen oma tytär. Elokuvan Suomen-osuudet kuvasi Veli Tamminen. Selostuksen kirjoitti Yrjö Rauanheimo ja elokuvan leikkasi Orvo Saarikivi. Säveltäjä Heikki Aaltoila sovitti elokuvaan runsaan, suomalaisista klassikkosävelmistä koostuvan musiikkikattauksen.

Elokuva sai ensi-iltansa kesällä 1948, Helsingissä samanaikaisesti peräti kolmessa elokuvateatterissa. Aikalaisarvioissa elokuva sai myönteisen vastaanoton. ”Arvostelijan mieluinen velvollisuus on ilmoittaa, ettei tämä koko illan filmireportaashi vaikuta millään tavoin ikävystyttävältä”, kirjoitti Eugen Terttula Suomen Sosiaalidemokraatissa.

Myös Helsingin Sanomien Paula Talaskivi kiitti elokuvaa. "Filmi on koottu hauskasti juoksevaksi kokonaisuudeksi, jonka liitoksia Heikki Aaltoilan erinomaisen osuva ja kuvien kertomaa jopa silloin tällöin syventäväkin musiikki oivasti tukee ja lennoittaa. Jo hänen kekseliäät musiikkivalintansa virkistävät välistä katsojan ilman muuta matkatunnelmiin pienen Kaarina-tytön rinnalle. Selostus on asiallista ja sanonnaltaan kyllin lyhyttä.”

Vaasa-lehden nimimerkki ”Y” esitti mielenkiintoisen huomion: "Mitä varsinaiseen valokuvaukseen tulee, niin siinä suhteessa on aivan liiaksi jättäydytty ns. poseerauskuvien varaan. Niinpä teennäisyys on paikoin suorastaan häiritsevä. Mutta tätä puolta ei ehkä aina ole voitu välttää, sillä eiväthän suomalaiset ole Amerikkaan menneet ryhtyäkseen siellä filmitähdiksi, joskin sellaisiakin tapaamme."

Kriitikoiden kiitoksista huolimatta elokuvan yleisömenestys oli vuoden keskitasoa tuntuvasti heikompi. Filmiseppo hyödynsi arvokasta materiaalia edelleen, ja koosti siitä 24 vajaan kymmenen minuutin veronalennuslyhytelokuvaa. Niistä moni on katsottavissa Elävässä arkistossa.

Artikkelissa on käytetty lähteenä Suomen kansallisfilmografian osaa 4 (1948-1952).

  • Sydämeni laulu (1948)

  • Oy Filmiseppo

    Oy Filmiseppo oli veljesten Arvo ja Veli Tammisen vuonna 1945 perustama elokuvavalmistamo. Arvo Tamminen jätti yhtiön vuonna 1950. Filmiseppo valmisti 1970-luvun puoliväliin mennessä kaikkiaan 824 lyhytelokuvaa, noin 400 mainoselokuvaa sekä kaksi pitkää dokumenttilelokuvaa, Sydämeni laulun (1948) sekä Oslon talviolympialaiset (1952).

  • Sisällissota 1918 – punaiset muistot

    Harvinaiset arkistohaastattelut antavat äänen hävinneille.

    Suomen vuoden 1918 sota ei jakanut vain kansakuntaa vaan myös sen muistin. Hävinneiden tulkinta tapahtuneesta jäi vuosikymmeniksi virallisen julkisuuden ulkopuolelle. He kertovat tässä, miksi olivat mukana ja minkä hinnan saivat siitä maksaa.

  • Eero Leväluomalla oli harvinainen kyky muuttaa kuva ääneksi

    Ohjaaja tunnetaan Suomi-filmeistä ja dekkarikuunnelmista.

    Eero Leväluoma (1896-1969) teki poikkeuksellisen uran elokuvien, näytelmien ja radiokuunnelmien parissa. Yhdeksänvuotiaana teatterilavalle noussut poika esiintyi, lavasti ja ohjasi kotimaisissa elokuvissa, johti parikymmentä vuotta eri teattereita ja siirtyi viisikymppisenä töihin Yleisradion teatteriosastolle. Hän ohjasi satoja kuunnelmia ja koukutti yleisön äänitehosteilla ja tunnussävelillä jännityssarjojen maailmaan.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto

  • Faktaa ja fiktiota Suomen presidenteistä ja heidän haastajistaan

    Presidenttejä ja ehdokkaita draamassa ja dokumenteissa

    Kokosimme Areenaan katsottavaksi ohjelmia Suomen presidenteistä ja vaalien vahvoista kilpakumppaneista. Tarjolla on dokumentteja, henkilökuvia, draamasarjoja ja elokuvia – toisinaan taru ja totuus nivoutuvat yhteen. Suomen poliittinen historia näkyy myös itse ohjelmissa ja niiden sisäisissä valinnoissa.
    Katso Yle Areenassa: Faktaa ja fiktiota entisistä presidenteistä ja ehdokkaista

  • “Muistakaa, että minunkin täytyy elää” – ohjaaja Tapio Piiraisen muistot teoksistaan ovat täynnä itseironiaa

    Ohjaaja Tapio Piirainen muistelee teoksiensa tekoa.

    Areenassa on katsottavissa laaja paketti Tapio Piiraisen ohjaamia elokuvia ja sarjoja, kuten Poliisin poika ja Viimeiset siemenperunat. Tragikomedioistaan ja Raid-sarjasta tunnettu ohjaaja itse muistelee katsottavissa olevien elokuvien ja sarjojen tekemistä itseironisella ja hauskalla tavalla.
    Toivotut: Poliisin poika – ja muita Tapio Piiraisen ohjauksia Yle Areenassa

  • Punikkeja ja jääkäreitä – tasavallan syntyvuosien kokijat äänessä

    Itsenäisyyden murrosvuosien todistajat muistelevat netissä.

    Elävä arkisto on jo aiemmin julkaissut runsaasti silminnäkijäaineistoa 100-vuotisen Suomen kuohuvasta alkutaipaleesta. Uusin lisäys on Ylen ja kahden työväenarkiston yhteistyönä syntynyt järkälemäinen haastattelukooste sisällissodan punaisten muistoista.

  • Sisällissota 1918 – punaiset muistot

    Harvinaiset arkistohaastattelut antavat äänen hävinneille.

    Suomen vuoden 1918 sota ei jakanut vain kansakuntaa vaan myös sen muistin. Hävinneiden tulkinta tapahtuneesta jäi vuosikymmeniksi virallisen julkisuuden ulkopuolelle. He kertovat tässä, miksi olivat mukana ja minkä hinnan saivat siitä maksaa.

  • Eero Leväluomalla oli harvinainen kyky muuttaa kuva ääneksi

    Ohjaaja tunnetaan Suomi-filmeistä ja dekkarikuunnelmista.

    Eero Leväluoma (1896-1969) teki poikkeuksellisen uran elokuvien, näytelmien ja radiokuunnelmien parissa. Yhdeksänvuotiaana teatterilavalle noussut poika esiintyi, lavasti ja ohjasi kotimaisissa elokuvissa, johti parikymmentä vuotta eri teattereita ja siirtyi viisikymppisenä töihin Yleisradion teatteriosastolle. Hän ohjasi satoja kuunnelmia ja koukutti yleisön äänitehosteilla ja tunnussävelillä jännityssarjojen maailmaan.

  • Rintamäkeläiset olohuoneessa – joulu tulee, jurotus pysyy

    Vanhoissa suosikkidraamoissa ei joulu olekaan yhtä juhlaa.

    Kun suositussa suomalaisessa draamasarjassa on joulun aika, voisi kuvitella maalaisidylliä ja perheonnea. Mutta mitä tapahtuukaan Rintamäkeläisten joulupäivänä 1972 esitetyssä jaksossa, jonka yleisö äänesti katsottavaksi Areenaan. Ainakin siinä kouritaan, jupistaan, jurotetaan ja petetään.

  • Täällä Pohjantähden alla -elokuva uhmasi uutta aaltoa ja syntyi pystypäin vanhana

    Laineen suurelokuva valmistui vuonna 1968

    Edvin Laine pääsi sovittamaan Väinö Linnan kansallisromaanin elokuvaksi vasta kymmenkunta vuotta kirjasarjan ilmestymisen jälkeen hetkellä, jolloin elokuvateollisuus oli julistettu kuolleeksi. Fennada-Filmin ja Ylen tuottama Laineen ensimmäinen väriohjaus oli vuonna 1968 tyyliltään epämuodikas kolmituntinen suurelokuva, joka kritiikistä huolimatta antoi Pentinkulman kyläyhteisölle ne kasvot, joihin me palaamme.

  • Metsolat – Tie joka vei meidät kotiin

    1990-luvun suosikkisarja kertoo kainuulaisen suvun tarinaa

    Suomi eli huoletonta nousukautta 1980-luvun lopussa, mutta uusi vuosikymmen nosti sinivalkotaivaalle synkkiä pilviä. 90-luku toi laman, joka oli taloudellisesti ja myös henkisesti monelle raskasta aikaa. Näistä nousukauden ja laman ajoista kertoo Suomen yksi suosituimmista tv-sarjoista, Metsolat.
    Katso Metsolat-jaksoja Yle Areenassa

  • Metsolat on palannut! Nämä asiat sinun on tiedettävä ysärin suosikkisarjasta

    Metsolat on katsottavissa Areenassa vuoden ajan.

    Rakastettu, kaivattu ja toivottu Metsolat on nyt katsottavissa Areenassa. Muistatko tuon ysärisarjan, jossa seurattiin paitsi Metsoloiden laajennetun perheen elämää, myös koko suomalaisen maaseudun murrosta 1980-1990-lukujen vaihteessa? Lehmät vaihtuivat hiihtokeskukseen, lapsia muutti ympäri maailmaa, mutta aina se Kari Kaukovaara kiusasi Metsolan Erkkiä.

  • Pekan perillinen -radioseikkailussa Lipponen pelastaa tyttärensä ja rakkaansa

    Lipponen ja Korkki selvittävät Pekan tyttären sieppausta.

    Prinssieversti, ylipiäjohtaja Pekka Lipponen hoitaa kaikessa rauhassa öljyahväärejään San Diegossa, kun hotellihuoneeseen lähetetään uhkaileva papukaija ja puhelimessa lausutaan Hirtettyjen balladia. Yöjuna vie Lipposen ja palvelijansa Pavel Pohjosen Meksikoon, jossa he sotkeutuvat ensitöikseen markiisittaren tyttären sieppaukseen. Mutta kuka onkaan tämä suomalaissukuinen öljykenttien omistajatar?