Onko penikseni tarpeeksi iso? Mitä on kimppakiva? Onko anaaliseksistä pakko tykätä? Pornosivustojen vaikutus näkyy entistä selvemmin nuorten poikien seksikysymyksissä.
Nettipornon kasvava kulutus kuuluu Poikien puhelimeen tulevissa soitoissa. Väestöliiton ylläpitämään puhelinpalveluun tulleista soitoista noin 700 koski viime vuonna joko pornoa tai itsetyydytystä.
- Seksistä on kyselty aina. Viime vuosina nettiporno on kuitenkin alkanut näkyä selvemmin keskustelujen sisällössä. Kun soittajan kanssa juttelee vähän pidempään, monesti paljastuu, että verkossa on katsottu pornovideoita ja nähty mietityttää, kertoo Väestöliiton poikien ja nuorten miesten keskuksen päällikkö Mika Lehtonen.
Mä oon
kattellut semmosia, kun
on kolme miestä ja yksi
nainen. Tuleeko siitä
monta lasta? Mistä tietää
kuka on ollut isä?
Moni soittaja on huolestunut oman peniksensä koosta. Myös yhdynnän kesto ja erilaiset seksiasennot askarruttavat.
- Koetaan, että ei pärjätä pornovideoiden kuvastolle.
Verkossa nähnyt moninaiset tavat harrastaa seksiä ahdistavat poikia.
- Moni kyselee, pitääkö minun pystyä siihen ja tähän, jos en halua. Esimerkiksi anaaliseksi mietityttää monia poikia. Onko siitä pakko pitää? Mitä jos siitä ei pidä? Lehtonen kuvailee.
Soittajien keski-ikä on 13 vuotta.
Moi, mennäänkö panemaan?
Nettipornon vaikutus näkyy myös poikien asenteissa tyttöjä kohtaan. Lehtonen kertoo käytännön esimerkin. Eräässä pornoelokuvien genressä ryhmä miehiä tyypillisesti poimii kadulta kyytiinsä entuudestaan tuntemattoman naisen. Ajetaan asunnolle ja nainen suostuu muitta mutkitta ryhmäseksiin. Tapahtumat esitetään dokumentaarisesti, ikään kuin henkilöt eivät olisi käsikirjoitusta seuraavia pornonäyttelijöitä.
- Tällaisten elokuvien antamat mallit ovat hyvin haitallisia. Nuori, tyttöjä vähän arasteleva poika, jonka ihmissuhdetaidot ovat vielä heikot, saa täysin väärän viestin siitä, kuinka lähestyä vastakkaista sukupuolta.
Näin sellaisen kaksihaaraisen tekopeniksen. Onko se tarkoitettu sinne virtsa-aukkoon?
- Käytännössä pojat oppivat, että suora ehdottelu toimii ja on hyväksyttävää, Lehtonen jatkaa.
Koulujen seksuaalikasvatus pyrkii osaltaan oikaisemaan väärinkäsityksiä, mutta aina tieto ei mene perille. Lehtosen mukaan kyse on poikien kulttuurista sekä saatavilla olevien vaikutteiden määrästä.
- Poikien kesken on todella tarkkaa koodisto siitä, kuka voi antaa seksiin liittyviä tietoja tai neuvoja. Opettaja ei siinä kisassa välttämättä pärjää poikaporukalle tai verkolle.
Yhä nuoremmat katsovat pornoa
Nuoret pojat ovat aina ottaneet mallia pornosta. Netin myötä pornon saatavuus on kuitenkin kasvanut räjähdysmäisesti. Myös valtavirrasta poikkeavaa seksikuvastoa on nykyään entistä helpompi löytää.
Poikien puhelimessa käytyjen keskusteluiden perustella pojat kuluttavat pornoa pääasiassa verkon streamaus-palveluista. Näiden videosivustojen käyttö on usein alkanut jo hyvin nuorena.
- Jo 4-5-luokkalaiset pojat ovat nähneet verkossa pornoa. Sitä voidaan täysin tarkoituksella katsoa vaikka välitunnilla. Koulussa voidaan sitten huudella videoista opittuja asioita, vaikka ei oikeastaan ymmärretä, mistä on kyse.
Aina kun oon kotona, niin pakko niitä sivuja on kattoa. Kaveri näytti pari vuotta sitten ja sanoi, että aika nössöä, jos ei kato. Runkkaan aina kun katson.
Vielä muutama vuosi sitten vanhemmat saattoivat valvoa lasten verkonkäyttöä esimerkiksi asettamalla tietokoneen olohuoneeseen. Nykyään sama konsti ei enää toimi.
- Älypuhelimien myötä verkkoon pääsee missä tahansa. Näitä puhelimia taas on entistä nuoremmilla, Lehtonen sanoo.
Aikuisten pornoriippuvuudesta on käyty viime vuosina runsaasti julkista keskustelua. Monet alan tutkijoista näkevät pornon kulutuksen kasvavana ongelmana. Osa asiantuntijoista sen sijaan kiistää, että kyseessä olisi esimerkiksi peli- tai huumeaddiktioon rinnastettava psykiatrinen ongelma.
Lehtonen ei osaa suoralta kädeltä sanoa, näkyykö varsinainen pornoriippuvuus Poikien puhelimeen tulevissa soitoissa.
- Puheluissa yritetään rauhallisesti selittää, että kaikki verkossa nähty ei ole totta. Painopiste tästä eteenpäin on avata lapsen tai nuoren perspektiiviä. Monen ongelma on, miten lähestyä tyttöjä, ja tähänhän porno ei tietenkään vastaa, Lehtonen sanoo.
Poikien puhelin 0800 94884 on maksuton auttava puhelin. Avoinna arkisin klo 13-18. Puheluihin vastaa mies.
Poikien sitaatit on otettu Poikien puhelimen vuosiraporteista.