Hyppää pääsisältöön

Suomalais-kurdilainen Helly Luv taistelee ISISiä vastaan musiikillaan

Helly Luv Revolution -videostaan
Helly Luv taistelee ISISiä vastaan musiikilllaan Helly Luv Revolution -videostaan Kuva: Helly Luv naissotilaat

Kun Turkki pommittaa kurdien PKKta, se samalla heikentääISISin vastaista taistelua.

Kurdisotilaat ovat merkittävässä asemassa ISISin vastaisessa taistelussa. Erikoista on se, että myös naiset ovat rintamalla tasa-arvoisina sotilaina. Syyrian kurdialueen naiset taistelivat voitokkaasti ISISiä vastaan Kobanen kaupungissa.

Kurdit ovat kansa ilman valtiota, ja unelma yhtenäisestä ja tasa-arvoisesta Kurdistanista on herännyt etenkin nuorten kurdien parissa. Tämän unelman tärkeimpiä sanansaattajia on suomalais-kurdilainen Helan Abdulla eli poptähti Helly Luv. ISISin vastaisella rintamalla kuvattuRevolution –video nosti kurdien taistelun uudella tavalla otsikoihin.

"Kun näin Kurdistanissa suomalaisen Roberts Coffee -ketjun, niin ajattelin että ohhoh! Muutamassa vuodessa Kurdistan on muuttunut ja kehittynyt todella paljon eurooppalaiseen suuntaan. Itse asiassa Kurdistan oli menossa tosi hyvään suuntaan ennen kuin ISIS hyökkäsi", vastaa suomalais-kurdilainen poptähti Helly Luv eli Helan Abdulla Irakin Kurdistanista.

Helly Luvin Revolution -biisin video kuvattiin keväällä kurditaistelijoiden joukossa, ISISin vastaisella rintamalla. Nyt ääriuskonnollisten tappolistalla oleva poptähti työskentelee Kurdistanissa ja vakuuttaa puhelimessa olevansa turvassa, vaikka ISISin rintama on muutaman tunnin ajomatkan päässä.

"Naiset kulkee niissä vaatteissa, missä ne haluaa kulkea. Kaapupukeutumista näkee Kurdistanissa harvoin. Mun suomalaiset kaverit on ihmeissään, kun tulevat tänne, koska meidän ympärillä on islamisteja ja sotaa. Mutta Kurdistanissa on aivan erilainen maailma", Kurdistanissa syntynyt, mutta Lahdessa kasvanut Helly Luv kertoo.

Skip Twitter post

Kurdinaissotilaista on tullut sometähtiä. Syyrian kurdien YPG:n ja Irakin kurdien peshmergan naissotilaat ovat merkittävässä roolissa taistelussa ISISiä vastaan, etenkin Pohjois-Syyriassa. Myös Turkin PKK-joukoissa on ollut vuosikymmeniä naissotilaita, jotka nyt ovat myös mukana ISISin vastaisella rintamalla. Suurin osa kurdinaissotilaista on nuoria tyttöjä, jotka haaveilevat itsenäisestä Kurdistanista, jossa toteutuu uskontojen ja sukupuolten tasa-arvo ja sananvapaus.

Skip Twitter post

Kurdinaissotilaita on ollut kautta historian

"Tarkoitus oli auttaa yhtä perhettä, jolla ei ollut ruokaa kotona, ja hakea ruokaa toiselta puolelta kaupunkia, sillä tiesin, että sieltä voisi löytyä heille jotain."

Suomessa pian 20 vuotta asunut Mina Zandkarimi oli vuonna 1980 17-vuotias, samanikäinen kuin monet tämän päivän kurdinaissotilaista. Iranin kurdialueen pääkaupunki Sanandaj oli sotatilassa ja saarrettu. Hän muistaa monta läheltä-piti tilannetta.

"Ja yhtäkkiä isku tuli, ja se oli vain kymmenen metrin päässä. Kaaduin ja luulin, että olen kuollut. Mutta sitten nousin ylös ja huomasin, että olen ihan ehjänä, eikä sirpaleita ollut tullut. Olin ollut vain shokissa."

Iranin vallankumous oli tuonut ääriuskonnollisen Ajatollah Khomeinin valtaan, ja sotaisa vaino maltillista kurdivähemmistöä kohtaan oli alkanut.

"Nuorena ottaa enemmän riskejä", Zandkarimi pohtii. "Tässä iässä harkitsee ja punnitsee enemmän. Mutta totta kai halusin vähemmistönä ja naisena olla mukana taistelemassa sananvapauden ja tasa-arvon puolesta. Että vähemmistöilläkin olisi samat oikeudet kuin muilla."

Skip Twitter post

Moni kurdinainen tarttui jo 35 vuotta sitten aseeseen.
"Kobanen tilanne Syyriassa on muistuttanut hyvin paljon meidän taisteluamme Sanandajissa", sanoo Zankarimi. "Sitten puolueet tekivät päätöksen, että mennään vuoristoon. Silloin puhuttiin partisaanitaistelusta, Che Guevaran tyyliin. Silloin sitten naisetkin saivat aseellisesta koulutusta ja lähtivät vuoristoon."

Zandkarimi ei halunnut lähteä vuoristosissiksi.
"Olen ollut jo nuorena sitä mieltä, että asioita ei hoideta aseellisesti. Halusin olla mukana, mutta en asetta käyttäen. Mutta jo silloin puhuttiin siitä, että naiset ja miehet ovat tasavertaisessa asemassa. Perheet olivat ylpeitä siitä, mutta myös huolissaan naisista, jotka lähtevät taistelemaan vuoristoon aseellisesti, Mutta silti oltiin ylpeitä heistä."

Kurdien sotaisat vainot ovat olleet Lähi-Idässä arkipäivää satojen vuosien ajan. Persian ja Turkin väliset sodat hajottivat 1500-luvulla kurdialueen, ja ensimmäisen maailmansodan jälkeinen jako on kärjistänyt tilannetta entisestään. Kulttuurierot ovat kasvaneet eri isäntävaltioiden poliittisen ja kulttuurisen tilanteen myötä. Kurdit ovatkin kansa ilman omaa valtiota. Kurdeja asuu Turkissa, Iranissa, Irakissa ja Syyriassa. Suurin osa on maltillisia sunnia, mutta osa on kristittyjä, osa juutalaisia. Naisia on ollut mukana taisteluissa kautta historian.

Skip Twitter post

"Monet ihmiset ei tiedä, että Kurdistanin historiassa on ollut vahvoja naishahmoja, jotka ovat johtaneet miesarmeijoita hevosin ja voittaneet nää sodat", muistuttaa Helly Luv, ja viittaa 1800 -luvun naissotilas Kara Fatmaan. Kiinnostava kappale kurdinaissotilaiden historiassa ovat myös arkeologiset löydöt Lähi-Idän amazoneista.

Skip Twitter post

Tähteys tuottaa myös legendoja. Yksi kuuluisimmista naissotilaista lienee "Kobanen enkeli" Rehana, jonka kerrotaan tappaneen 1000 ISIS-terroristia, ennen kuin ISIS tappoi hänet. Juttu osoittautui legendaksi, mutta toki se olisi voinut olla totta.

Skip Twitter post

Joidenkin lähteiden mukaan naiset ovat pyhää sotaa käyvälle ISISille pahin vihollinen, sillä ISISin jäsenet uskovat, että jos joutuu naisen tappamaksi, ei pääse taivaaseen. Tämä on mitä todennäköisimmin myös myytti. ISISin suhde naisiin on myös paljon monimutkaisempi, kuin on annettu mediassa ymmärtää. Nimittäin myös ISISillä on Al Arabian mukaan naissotilaita.

Kurdinaissotilailla on muutosvoimaa

"It's a revolution, We gon' keep on fighting"

Näin laulaa Helly Luv kertosäkeessään.

"On meneillään jonkinlainen naisten vallankumous, ei pelkästään rauhan puolesta, vaan myös heidän omien vaatimustensa puolesta."

Helly Luvin esimerkkinä toimii hänen oma äitinsä.

"Äitini on ollut peshmerga ja minulle hän oli pienestä pitäen supersankari", Helly Luv kertoo, ja viittaa Irakin Kurdistanin sotajoukkojen nimeen.

Skip Twitter post

"Muistan valokuvan, jossa hänellä on päällään peshmerga-asu, pitkä tukka ja ase kädessä. Ihailen häntä siitä, että hän puolusti omaa maata naisena. En voi olla muuta kuin ylpeä siitä, kun näen kuinka naiset taistelevat miesten rinnalla rohkeasti. Ja Kurdistanissa tasa-arvo naisten ja miesten välillä on todella erikoista. Nähdä tämä keskellä Lähi-Itää, josta kuulemme yleensä aivan toisenlaisia tarinoita."

Skip Twitter post

"Kobanen tapahtumat lisäävät kurdien itseluottamusta ja kiinnostusta ja ylpeyttä omista juuristaan, ja tämä prosessi on aika uusi", arvioi kurdialuella työskennellyt toimittaja ja Suuruudenhullu Turkki -kirjan kirjoittanut tietokirjailija standard. "Ja Helly Luvin kaltaiset lahjakkaat ja menestyneet ihmiset ovat todella innostava esimerkki muille, ja silloin tämä liike varmasti voimistuu."

"Kaikissa Kurdistanin osissa on nyt tapahtumassa muutosta ja kehitystä, ja vaikka koulutuksen taso ei vastaa sitä, mikä meillä on, niin kurditytöilläkin on sama mahdollisuus käydä koulua", Koivunen jatkaa. "Vielä 20 vuotta sitten suurin osa Irakin Kurdistanin naisista ei osannut lukea ja kirjoittaa. Toisaalta tällaisessa perinteisessä järjestelmässä päätäntävalta tulee iän myötä eikä koulutuksen myötä."

Kristiina Koivunen: Suuruudenhullu Turkki. Into 2015
Kristiina Koivunen: Suuruudenhullu Turkki. Into 2015 Kristiina Koivunen: Suuruudenhullu Turkki. Into 2015 Kuva: Into kristiina koivunen: suuruudenhullu turkki. into 2015

Yleistyksiä ei voi kuitenkaan tehdä. Kurdeja on lähes 40 miljoonaa, ja kulttuurierot Turkin, Iranin, Syyrian ja Irakin valtioiden alueilla asuvien kurdien välillä ovat suuret.

Konservatiivinen islamilaisuus vaikuttaa esimerkiksi Irakin kurdinaisten asemaan. Washington Postin raporttien mukaan esimerkiksi naisten ympärileikkaus on joillakin alueilla myös kurdinaisten keskuudessa yleistä.

"Irakissa kurdinaiset ovat paremmassa asemassa kuin maan arabinaiset, mutta kurdienkin keskuudessa ajatellaan, että mies huolehtii kaikesta", Koivunen kertoo. "Kurdinaisten ei tarvitse ottaa vastuuta niin paljon. Mies on vastuussa kaikesta. Mies toimii vaimon autonkuljettajana, jos vaimo haluaa käydä shoppailemassa, tai mies vie vaimon töihinkin. Irakissa asuvat kurdinaiset ovat tottuneet tähän. Mutta Syyriassa ja Turkissa, jossa kurdien tilanne on yleisestikin paljon köyhempi ja huonompi, niin siellä naiset joutuvat kantamaan vastuuta paljon enemmän. Naiset ovat monesti käytännössä yksinhuoltajia sen takia, että mies on suurimman osan vuodesta poissa siirtotyöläisenä muualla Turkissa tai Keski-Euroopassa. Näillä kurdialueilla on tyypillistä, että naiset ottavat vastuuta myös taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti. Siellä naiset ovat itsenäisempiä ja aktiivisempia, myös politiikassa."

Turkin ja Syyrian kurdeilla on naispormestareita. Näissä maissa kurdien päätöksenteossa on sukupuolikiintiöt ja naiset huomioidaan toisella tavalla yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.

Skip Twitter post

Mielenkiintoisin tilanne on tällä hetkellä menossa Syyriassa sijaitsevalla kurdialueella, Rojavassa. Siellä naiset vaativat moniavioisuuden, lapsiavioliittojen, perheväkivallan ja naisten ympärileikkauksen sekä kunniamurhien kieltämistä. Lisäksi vaaditaan miehille ja naisille yhtäläistä perimisoikeutta ja oikeuksia eri kieli- ja uskontoryhmille.

Zandkarimin mielestä naisten ja miesten tasa-arvo Syyrian kurdien itsehallintoalueella Rojavassa on hyvä esimerkki.

"Syyrian puolella naisetkin ovat olleet rintamalla. Ja jos ajatellaan tasa-arvoa, se tulee varmasti olemaan paljon parempi kuin vaikkapa Irakin Kurdistanin itsehallinnon puolella. Irakissa naistaistelijoiden rooli ei ollut näin vahva kuin nyt Syyriassa. Ja nyt kun naiset ovat Syyriassa olleet mukana alusta asti taistelemassa, niin naisten ääntä myös kuullaan. Sitä kautta tulevat myös kulttuurin muutokset. Naisten näkökulma tulee mukaan. Ei pelkästään miesten."

Skip Twitter post

"Kurdistan on aikaisemmin ollut hyvin eristäytynyt muusta maailmasta, kertoo Koivunen. "Irakin eristämisen ja Turkin sensuurin takia. Ihmiset eivät ole tienneet, mitä muualla tapahtuu, eivätkä ihmiset ole uskoneet, että muutos on mahdollista. Nyt tilanne on toinen. Muutoksessa on kuitenkin kaksi puolta - yhteiskunnallinen muutos ja muutos kodin ja perheen sisällä. Ja luulen, että tämä jälkimmäinen taitaa olla näistä kahdesta vaikeampi. Kurdinaiset, joita olen tavannut, tapaavat sanoa, että mieheni sanoo, että yhteiskunnan pitää olla tasa-arvoinen, mutta minun kotiini tämä muutos ei ulotu," Koivunen kertoo.

"Kurdinaisten asema Iranissa on tällä hetkellä kaksipiippuinen juttu", vastaa Mina Zandkarimi. "Naiset kouluttautuvat korkeastikin, ja naiset ovat työelämässä, myös yhteiskunnallisestikin aktiivisia, mutta kotona heidän asemansa ei ole muuttunut. Kotona heidän pitäisi olla edelleen hyviä äitejä, kotirouvia ja vaimoja. Lisäksi esimerkiksi perintölaki Iranissa menee niin, että pojat perivät enemmän kuin tyttäret. Siitä on onneksi jonkin verran ollut viime aikoina puhetta Iranissa, mutta nämä asiat ovat vielä työn alla."

Euroopassa kasvanut sukupolvi tukee itsenäisyyttä ja tasa-arvoa

Monet menestyneimmistä nuorista kurditaiteilijoista ovat kasvaneet Euroopassa.

Esimerkiksi ruotsalainen poptähti Darin Zanyar

Ruotsissa syntynyt rap-artisti Serhado, joka ei epäröi ilmaista poliittista kantaansa:

Ruotsalainen huippumuotoilija Jangir Maddadi

Norjalainen elokuvaohjaaja Hisham Zaman, jonka palkitut lyhytelokuvat kertovat kurdipakolaisten koskettavia tarinoita.

Helly Luv on vain yksi Euroopassa kasvaneista kurdinuorista, jotka haluavat käyttää lahjojaan ja koulutustaan Kurdistanin hyväksi. Euroopassa kasvanut nuori sukupolvi haluaa toimia sillanrakentajana. Kurdi-identiteetin rakentaminen on myös ulkomailla kasvaneille nuorille tärkeää.

"Jos ajatellaan, että kurdit ovat olleet isäntävaltiossaan alisteisessa asemassa, ja heillä ei ole ollut mahdollisuutta opiskella, niin tämä uusi sukupolvi ulkomailla on voinut sen tehdä", Koivunen kertoo. "Esimerkiksi Suomessa on kurdeja ollut hyvin lyhyen aikaan, mutta täällä on jo suuri joukko yliopistosta valmistuneita juristeja, lääkäreitä ja diplomi-insinöörejä. Tämäkin on asia, joka lisää kurdien itseluottamusta. Että he eivät aina ole alistettuja ja huonopalkkaisia, vaan että heilläkin on julkkiksia ja lahjakkaita ihmisiä. Ja nämä uuden sukupolven vaikuttajat pystyvät myös organisoimaan toimintaa eri lailla kuin ennen."

Yhtenäinen Kurdistan - pelkkää utopiaa?

"Stand up we are united, Together we can survive it"

Näin laulaa Helly Luv Revolution -biisissään. Kurdit eivät ole olleet yhtenäisiä, mutta nyt ISISin vastainen sota on tuonut Irakin ja Syyrian kurdeja yhteen.

"Juuri nyt on se hetki, jolloin me voimme todistaa, että haluamme yhdistyä ja haluamme kunnioittaa toinen toisiamme. Kurdistanissa hyväksytään eri uskonnot ja eri ihmiset, ja tämä osoittaa, että meillä ei ole mitään eroa eurooppalaisten kanssa. Tämä sota todistaa sen nyt parhaiten", sanoo Helly Luv.

"Irakin kurdisotilaat lähtivät täältä Turkin kautta Syyriaan Kobanea pelastamaan. Ja kun ISIS hyökkäsi jesidien kimppuun Sinjarissa, peshmerga lähti apuun, vaikka he ovatkin kristittyjä. Ja tää kaikki osoittaa sen, että me emme jätä ketään pulaan, oli sitten kyseessä mikä uskonto tahansa, ja se on tosi hieno asia."

People all around the world,all around the world
Don't be scared come together
Let 'em know let 'em know
We're right here
- Helly Luv - Revolution

Helly Luv näkee, että ISISin vastaisen sodan myötä tapahtunut kurdiyhteistyö on merkki siitä, että nyt vihdoin olisi mahdollisuus yhtenäisen Kurdistanin muodostamiseen, jossa vallitsisi sukupuolten, kulttuurien ja uskontojen välinen tasa-arvo.

Koivunen ei koe vallankumouksen toteutuvan aivan heti.

"Uskon, että tää prosessi etenee, mutta että se on pitkä tie. Jos ajatellaan, miten valtavan erilaisia kurdialueet ja toiminta- ja ajattelutavat ovat."

Koivunen on yhdessä Welat Nehrin kanssa kirjoittanut Kurdistan itsenäisyyden kynnyksellä -kirjan. Hän Esimerkiksi pari vuotta sitten perustettu Kurdistanin kansallinen kongressi ei johtanut käytännössä yhteistyön lisääntymiseen.
"Tavoitteista ollaan yksimielisiä, mutta miten käytännössä onnistuu, niin se on työn alla."

"Itse ulkopuolisena näkisin, että kurdien ei edes kannattaisi tavoittella sitä, että kaikki olisivat saman johtajan takana. Yhteistyötä voi tehdä silloin, kun se on mahdollista, mutta ei välttämättä kaikissa asioissa. Mutta se on tietenkin heidän ratkaisunsa, ja he tekevät oman linjansa mukaan."

Kristiina Koivunen, Welat Nehri: Kurdistan itsenäisyyden kynnyksellä. Edita Publishing 2013.
Kristiina Koivunen, Welat Nehri: Kurdistan itsenäisyyden kynnyksellä? Edita 2013. Kristiina Koivunen, Welat Nehri: Kurdistan itsenäisyyden kynnyksellä. Edita Publishing 2013. Kuva: Edita Publishing kleio

Turkissa vaikuttava PKK ja sen johtaja Abdulla Öcalan sekä Irakin Kurdistanissa toimivan KDP:n johtaja Masoud Barzani eivät ole olleet samoilla linjoilla. Työväenluokan johtaja Öcalan ja konservatiivisen klaanikulttuurin edustaja Barzani kun edustavat täysin erilaisia kulttuuripiirejä. ISISin vastaisen taistelun myötä tilanne elää. Turkin iskut PKK-joukkoja vastaan hajottavat kurdien rivejä entisestään.

"Nykyinen sukupolvi on johtajakeskeistä, ja jos nuorempi sukupolvi onnistuu kehittämään johtamismalleja, jotka eivät ole niin yksilökeskeisiä, niin sitten voisi onnistua", arvioi Koivunen. "Myös naapurivaltioiden merkitys on ratkaiseva. Yhtenäisen Kurdistanin on saatava Turkin ja Iranin hyväksyntä."

Jos poliittiset ongelmat saataisiin kuntoon, niin Kurdistan olisi erittäin vauras maa. Siellä on öljyä ja kaasua, mutta myös vettä, joka on Lähi-Idässä niukka luonnonvara, ja jonka myötä laaja maanviljely on mahdollista. Onko nuorten toiveet yhtenäisestä ja tasa-arvoisesta Kurdistanista pelkkää utopiaa?

"Ei missään tapauksessa", Koivunen vastaa. "He ovat päättäväisiä ja varsinkin Kobanen nuorten naistaistelijoiden esimerkki on todella kannustava kaikille kurdeille."

"Tämä on hyvä ja hyvin vaikea kysymys", vastaa Mina Zandkarimi. "Pystyn sanomaan vain, miten minä ajattelen. Ja minä näen yhtenäisen Kurdistanin kaukana tulevaisuudessa, ehkä sadan vuoden päässä."

Skip Twitter post

Väestöliiton pakolaisneuvojana toimiva Mina Zandkarimi muistuttaa, miten tärkeää on kansainvälisesti saada sisällissota loppumaan ja tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen järjestelmä paikan päälle.
"Pakolaisia tulee koko ajan lisää. Se on fakta. Joten se ei ole pelkästään heidän ongelmansa, vaan se on globaali ongelma. Ei voida enää ajatella, että mä asun Suomessa ja mun ei tarvi välittää. Jos emme välitä, ongelmat valuvat tänne meille."

Myös Helly Luv korostaa, että ISISin vastustaminen on globaali kysymys ja viittaa ääri-islamistien viimeaikaisiin terrori-iskuihin.
"Mitä tapahtui Charlie Hebdon toimitukselle, tai kesäkuussa Tunisian Soussessa"? "We are united" tarkoittaa myös, että pyydän kaikkia kansoja ja uskontoja taistelemaan ISISiä vastaan. Ei pelkästään kurdien, vaan kaikkien pitäisi yhdistyä ja taistella tätä vihollista vastaan. Kurditaistelijat suojelevat koko maailmaa ISISiltä."

Revolution on herättänyt ristiriitoja

Ääri-islamisteilta tappouhkauksia saanut Helly Luv on valinnut tyylinsä tietoisesti. Hän oli ehtinyt herättää jo viime vuonna ilmestyneellä videollaan kohua myös Kurdistanissa.

"Joillain oli ennakkoluuloja, koska ne oli nähneet mun ensimmäisen videon Risk it all. Se oli aiheuttanut kohua mun pukeutumistyylin takia. Mutta nyt menin puhumaan peshmerga-johtajille ja kerroin, mitä haluan ja he tukivat mua. He sanoivat, että olen yhtä lailla peshmerga. Mun ase on mun musiikki."

"Mietin todella pitkään, miten saan kansainvälisen nuorison kiinnostumaan kurdien tilanteesta, aiheesta, joka on niin kaukana heistä. Ja päätin yhdistää poliittiseen viestiini popmusiikin, tanssin ja oman tyylini. Ajattelin, että ehkä se sitten herättää laajaa huomiota ja onneksi sitten niin tapahtuikin."

"Tämä on kaksipiippuinen juttu", sanoo videon nähnyt Mina Zandkarimi. "Pidän häntä kyllä rohkeana nuorena. Ainakin kansainvälisesti hän on tuonut kurdinaisten ääntä esiin. Ja jos katsoo nuoren näkökulmasta, miten nuori haluaa tuoda näitä asioita esille, ja miten vielä muusikkona, niin ymmärrän, että se on se hänen roolinsa, en tuomitse tai kyseenalaista."

Zandkarimi viittaa omiin kokemuksiinsa Iranin kurdien vastaisessa sodassa 35 vuotta sitten ja jatkaa:

"Mutta toisaalta ymmärrän, jos vanhemman sukupolven edustajat eivät kaikki hyväksy häntä. Taistelua on käyty pitkän aikaa, yli 30 vuotta, eikä tässä taistelussa ole vielä päästy tavoitteeseen. Haavat ovat kaikki auki, eikä hehkutukselle ole vielä varsinaisesti sijaa. En itse lähtisi oman kokemukseni perusteella nostamaan naisten asemaa esille tuolla tavalla. Minusta oli myös harmillista, ettei siinä videossa ollut niin paljon naissotilaita, vaan enemmän miessotilaita."

"Totta kai on ihmisiä, joiden mielestä Revolution -video ei ole hyvä", vastaa Helly Luv. "Suomessa on kritisoitu, että video on väkivaltainen, mutta tämä on se todellisuus, mikä täällä on. Täällä on niin paljon ihmisiä, joita on raiskattu, tapettu, poltettu elävältä. Mun video on itseasiassa aika pehmeä verrattuna todellisuuteen. Monet sanoi, että sä et voi tehdä tätä, ja olen itse kamppaillut asian kanssa paljon, sillä asia on niin vaikea. Mutta sain vahvistusta, kun menin pakolaisleirille, jossa tapasin ISISin uhreja, jotka ottivat mua kädestä kiinni ja sanoivat, että me tuetaan sua, sillä sun kautta me saadaan ääni kuuluviin," Helly Luv sanoo.

Kristiina Koivunen on keväällä käynyt Irakin Kurdistanissa, lähellä Helly Luvin videon kuvauspaikkaa.

"Revolution -videossa näkyy se, miten innostunut ja militaristinen ilmapiiri siellä on, ja miten sotilaita ja aseita ihannoidaan. Peshmergasta on tullut muoti-ilmiö, armeijakangas on muotia ja pikkulapsia, myös tyttöjä, puetaan peshmerga-vaatteisiin.
Se saattaa tuntua meistä täällä rauhan keskellä kasvaneista käsittämättömältä, mutta on muistettava, että ISISin rintama kulkee siinä Irakin Kurdistanin rajalla, ja lähes kaikki kurdit asuvat lähellä tätä ISISin rintamaa. Ihmiset pelkäävät luonnollisesti ISISiä aivan hysteerisesti. Ja kun kurdisotilaat ovat pystyneet pysäyttämään ISISin joukot, ihmiset arvostavat heitä luonnollisesti paljon. Ihmiset kokevat, että he saavat turvaa. Ja vaikka videossa on väkivaltaisia kohtauksia, niin siellä on myös rauhan symboleja."

Lue, katso ja kuuntele lisää:

Peik Johanssonin artikkeli kurdien tilanteesta Kansan Uutisiin

Korjattu kirjoitusvirheitä 17.8. klo 11.30.

  • Tanssi itsellesi terveemmät aivot

    Aivot voivat hyvin, kun keho ja mieli voivat hyvin.

    Käykö sinulle joskus niin, että erityisen stressaavan työpäivän jälkeen jätät liikunnan väliin ja sorrut lohdutukseksi roskaruokaan? Kotiin tultuasi kohdistat turhautumisesi puolisoosi ja uppoudut koko illaksi mököttämään päätteen ääreen. Yöllä uni ei tule, kun mietit elämäsi kurjuutta. Inhimillistä, mutta aivan väärin, jos ajattelet aivojesi terveyttä.

  • Avaruusromua: Tämänhän ymmärtää jopa nelivuotias lapsikin!

    Hakekaa tänne jostakin nelivuotias lapsi!

    Hakekaa tänne jostakin nelivuotias lapsi, minä en ymmärrä tästä yhtään mitään! Näin sanoi Freedonian valtiota johtanut Rufus T. Firefly eli Groucho Marx elokuvassa Neljä naurettavaa naapuria. Jostakin syystä tuo klassikkoelokuva ja klassikkorepliikki tulivat mieleen albumista nimeltä Experimental Synth Kids. Rohkealla ja virkistävällä albumilla on nimensä mukaisesti lasten tekemää elektronista ja kokeellista musiikkia. Jopa nelivuotiaitten lasten. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Onko rivous uusi musta?

    Rivot jutut huvittavat, koska ne ovat tabu.

    Äitini korvat menevät välittömästi lukkoon, jos hän kuulee v-sanan. Hän ei hyväksy kiroilua tai alapääjuttuja lainkaan. Monille muillekin hänen sukupolvensa edustajalle tämä tabu on ehdoton. Hänen mukaansa törkeyksiä ja rivoa kieltä kuulee yhä useammin ja kaikkialla. Toisaalta monet nauttivat tabujen rikkomisesta. Kielletty kiinnostaa, estottomuus ja häpeästä vapautuminen tuottaa mielihyvää.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri