Ville Matilainen
Yle
Lauantaivekkarissa pohdittiin vuonna 1997 vakavasti uhkasiko roolipelejä harrastavia nuoria saatananpalvonta vaiko jopa uusnatsit. Susanne Päivärinnan vieraiksi saapuivat Larppaaja-lehden päätoimittaja Esko "Elf" Vesala ja roolipeleihin seonneiden poikien huolestunut äiti Anna Lintunen.
Saatananapalvontaa nähtiin kaikkialla
Etenkin 1990-luvun lopulla saatananpalvonta pelotti kansainvälisesti. Saatananpalvojia taas nähtiin siellä sun täällä, usein tilanteissa tai tapahtumissa, joiden toimintakulttuuria vanhempi väestö ei täysin ymmärtänyt. Peloissa oli toki taustalla todellisiakin tapahtumia: kirkkopolttoja ja hautakivien kaatamisia tapahtui. Populaarikulttuuri omaksui kaupallistettavia osasia alakultuurista ja löi samalla bensaa liekkeihin, joita vanhempi väestö kavahti.
Todellisuudessa alakulttuurissa ja sen pelottavuudessa ei ollut oikeastaan mitään uutta. Vastaavanlaisia äärimmäisyyksistä ammentavia trendejä on nähty sukupolvi toisensa jälkeen ja aina näille on löytynyt myös vastustajia vanhemman sukupolven edustajistosta.
14- ja 17-vuotiaiden poikien äiti Anna Lintunen oli huolestunut. Huoli oli alkanut jo kaksi ja puoli vuotta aiemmin, koska hänen poikiensa käyttäytyminen oli muuttunut. Syynä olivat poikien harrastamat roolipelit.
Lintunen kertoo, etteivät pojat välittäneet enää itsestään saatikka koulustaan. Roolipeliporukka ja pelit muodostivat pääasian poikien elämässä. Äiti Lintunen oli havainnut jälkikasvussaan myös epäsosiaalisuutta, joka ei hänen mukaansa selittynyt vain murrosiällä.
Lintunen uskoi, että hänen poikansa oli roolipelien avulla johdatettu saatananpalvontaan: ”Siitä olen varma.”
Pojat harrastivat Live Action Role Playingia eli live-roolipelejä eli larppausta. Kuten Lintusen pojat, myös keskusteluun kutsuttu Larppaaja-lehden päätoimittaja Esko "Elf" Vesala oli larppauksen harrastaja. Elfin mukaan roolipelaamisessa ei missään nimessä ollut kyse saatananpalvonnasta.
”On vaikea kuvitella mitään tervehenkisempää harrastusta, jossa saisi asettua empaattisesti jonkun toisen olennon asemaan. Tämä on aivan tuulesta temmattu väite.”
Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että he ovat jääneet tähän maailmaan.
Anna Lintunen oli kuitenkin saapunut keskusteluun todistusaineiston kera. Alustuksena huolestunut äiti kertoo poikiensa viettäneen aikaa, jopa kokonaisia viikonloppuja, erään opettajan myllyllä. Paikalle oli kerääntynyt roolipelaajia ympäri Etelä-Suomea pelaamaan. Lintunen oli saanut tietoonsa, että myllyllä oli harrastettu spiritismiä.
Pojat olivat palanneet eräältä pelireissultaan kotiin aggressiivisina, väsyneinä, kofeiinipillereitä syöneinä (”niin kuin oppeihin kuuluu”), eivätkä he olleet syöneet mitään ravitsevaa ruokaa.
Todistusaineistona huolestunut äiti esittelee poikansa kirjoittamaa kouluainetta ”Paholaisen kynttilät”. Ainekirjoituksessa kuvaillaan, miten paholainen manataan esiin. Ainekirjoituksen lopussa kirjoittaja myös hyvästelee elämänsä.
Lintunen oli onnistunut jäljittämään ainekirjoituksen innoittajan. Hän esittää keskustelussa roolipelaajien Harjoitusseikkailu-lehtiön, josta aineeseen päätynyt Paholaisen kynttilät pääpiirteittäin löytyi pelattavana tarinana.
Sen jälkeen meillä ei ole kotona pelattu yhtään. Ja tätä porukkaa ei tule meille kotiin.
Samaista pelitarinaa oli Lintusen mukaan pelattu edellä mainitulla myllyllä ja sitä oli yritetty pelata myös tämän kotona. Tähän äiti oli kuitenkin puuttunut ja estänyt pelaamisen.
Toisten lasten vanhemmat olivat myös kritisoineet Lintusta rajusti, kun hän oli yrittänyt puuttua lasten harrastukseen.
Kauhumiehiä, uusnatseja, vampyyrejä, seksiä ja huumeita
Suomessa oli vuonna 1997 rekisteröityjä larppaajia yli 500. Vähemmän aktiivisia harrastajia arvioitiin olevan tuhansia lisää. Harrastus oli noussut suosituksi varsin lyhyessä ajassa.
Kenen tai keiden motiivina sitten oli ajaa nuoria roolipelaajia saatananpalvontaan? Lintunen ei ole varma, mutta hänen vakaa käsityksensä on, että kyseessä on ollut eräs uusnatsien toimintamuoto.
Päätoimittaja Elf uskoo, että uusnatsien olisi kuitenkin ”tehokkaampaa” värvätä riveihinsä uusia jäseniä joillain muilla keinoilla, kuin roolipelien avulla. Monia peleistä nimittäin suunniteltiin jopa kuukausien ajan ennen itse pelitapahtumaa.
Toimittaja Päivärinta esittelee keskustelussa Larppaaja-lehden numeroita. Lehdet vaikuttivat ensivaikutelmaltaan erittäin väkivaltaisilta.
"Aseita, verta, huumeita, seksiä, paholaisia, hirviöitä ja vampyyreitä. -- Lehtien sisältö on 90-prosenttisesti angstia", toimittaja Päivärinta analysoi.
Yhdessä lehdessä oli myös ohjeet pehmustetun miekan rakentamiseksi! Kaiken lisäksi Larppaaja-lehti oli opetusministeriön tukema julkaisu.
Myös kirjaa Larppaajan käsikirja luetaan keskustelussa kuin piru raamattua: cyberpunk-teema pöyristyttää lajityyppiin kuuluvien huumeiden ja väkivallan takia. Edes kirjasen takakanteen päätynyt kuva Kaunotar ja Hirviö -sadun pohjalta tehdystä roolipelistä ei vakuuttanut. ”Kauhumies suutelee kaunotarta”, kuvailee Päivärinta.
Elf Vesalan mukaan roolipelien mahdollisen väkivallan tarkoituksena on esittää pelaajille, ettei väkivalta ole koskaan lopullinen ratkaisu. Peleissä väkivallanteolla – ja kaikella muullakin tekemisellä – on aina seuraamukset. Lisäksi roolipeleissä on käytössä ikärajat. Esimerkiksi kymmenvuotiaita ei useimpiin peleihin kelpuuteta mukaan.
Elf korostaa että monia asioita käsitellään roolipelaajien piireissä huumorilla, roisillakin. Tämä saattoi olla syy väärinkäsityksiin, jotka huolestuttivat harrastusta tuntemattomia aikuisia.
Anna Lintunen ei kuitenkaan koe aihetta hauskaksi: ”Mä näen, että se todella ei ole huumoria, vaan totta ja veristä ja hirvittävän raskasta ja synkkää elämää lapsille.”
