Hyppää pääsisältöön

Sibelius 150 Teemalla

Jean Sibelius nojatuolissaan Ainolassa
Jean Sibelius nojatuolissaan Ainolassa Jean Sibelius nojatuolissaan Ainolassa Kuva: Santeri Levas/Valokuvataiteen museo jean sibelius

Jean Sibeliuksen juhlavuotta vietetään Teemalla koko syyskauden ajan.

Lokakuussa on Sibelius-teemaviikko 5.–11.10., jolloin alkaa suurin osa syksyn juhlaohjelmista.

Sehän on Sibelius! 6.10. alkaen

Minna Lindgrenin toimittama sarja Sehän on Sibelius! on kahdeksanosainen, osittain animaationa toteutettu ohjelma, joka esittelee säveltäjän taiteilijaelämää kahdeksasta eri näkökulmasta. Sarjan jaksoja nähdään Teemalla eri aikoihin pitkin lokakuuta sekä torstai-iltaisin TV1:ssä lokakuusta joulukuuhun.

Kaikki seitsemän sinfoniaa RSO:n esityksinä lauantaisin 10.10. alkaen

Teemaviikolla alkaa myös RSO:n sinfoniasarja, jota varten on kahden vuoden aikana soitettu kaikki Sibeliuksen sinfoniat. Sinfonioita kommentoi ylikapellimestari Hannu Lintu, jonka ajatuksia kuullaan teosten yhteydessä. Lintu matkailee Sibeliuksen jalanjäljissä ja tutustuu maisemiin, jotka vaikuttivat kunkin sinfonian sävellystyöhön. Ensimmäinen osa ja ensimmäinen sinfonia lauantaina 10.10. klo 18.00 ja uusintana sunnuntaina.

Hannu Linnun ajatuksia sinfonioista kuullaan myös erillisessä ohjelmassa Sibelius, lintu ja 7 sinfoniaa, joka nähdään Teemalla maanantaina 5.10 klo 21 ja uusintana tiistaina. Dokumentti nähdään myös TV1:ssä perjantaina 9.10.

Arkistoaarteissa mm. satelliittilähetys Amerikkaan

Teeman Elävän arkiston paketissa tiistaina 6.10.,ja uusintoina saman viikon perjantaina ja sunnuntaina, nähdään harvinaisia Sibelius-aiheisia tv-ohjelmia ja elokuvia mm. Aho & Soldanin arkistosta. Vuodelta 1965 nähdään ensimmäisen kerran uusintana tuolloin Amerikkaan suorana satelliittilähetyksenä tehty Sibeliuksen satavuotisohjelma.

Luonnotar ja maailman synty

Sibelius-syksyn lyhytelokuvahelmi on Marikki Hakolan Luonnotar-animaatio, joka nähdään yhdessä teosta avaavan dokumentin kanssa lauantaina 17.10. klo 19.15, heti samana iltana kuultavan toisen sinfonian jälkeen.

RSO:n syyskausi suorana ja Areenassa

RSO:n syyskausi alkaa myös Teemalla jo 3.9., jolloin konsertissa kuullaan Aallottaret ja Viulukonsertto, solisteina viulisti Elina Vähälä ja mezzosopraano Virpi Räisänen. RSO soittaa Sibeliusta suorana Teemalla lisäksi itsenäisyyspäivän juhlakonsertissa, Sibeliuksen syntymäpäivän juhlakonsertissa 8.12. ja perjantaikonsertissa 18.12., jossa Karita Mattila on Luonnottaren solistina.

Kuten aina, kaikki RSO:n Musiikkitalon konsertit välitetään suorina Areenassa. RSO:n kauden 2015–2016 ohjelma

Viulukilpailu huipentaa juhlavuoden

Joulukuussa käytävän Sibelius-viulukilpailun loppukilpailupäivät televisioidaan Teemalla jo kolmannen kerran. Kilpailun finaali käydään 1.–3.12. ja kilpailun voittaja soittaa Viulukonserton solistina RSO:n kanssa Sibeliuksen syntymäpäivän juhlakonsertissa 8.12.

Kommentit

Yle Teema