Hyppää pääsisältöön

Minikino varhaisen mediakasvatuksen pioneerina

Minikino-lastenohjelmaa esitettiin televisiossa kahteen otteeseen 1970-luvulla. Sen ideana oli, että 10 - 14-vuotiaat lapset saivat lähettää etukäteen tuotantotiimille käsikirjoituksia, joista osa valittiin tuotettaviksi. Valittujen käsikirjoitusten tekijöille annettiin käyttöön kaitafilmikamera, filmiä ja valot, jotta he saivat lyhytelokuvansa kuvattua. Jokaisen kaitafilmin tekijätiimistä muutama kutsuttiin studioon katselemaan omaa teostaan ja keskustelemaan siitä juontajan kanssa.

Jäljellä Ylen arkistoissa on enää vain kaksi kokonaista jaksoa ohjelman toiselta tuotantokaudelta. Yllä oleva video on jäljelle jääneistä jaksoista ensimmäinen. Siinä esitetään lyhytelokuvat kyvykkäästä luokasta ja vaha-animaationa toteutettu villin lännen elokuva.

Ohjelmaformaatti luotti lasten mielikuvitukseen ja antoi sille mahdollisuuden. Se sai lapset luomaan mitä mahtavimpia lyhytelokuvia. Samalla kun ohjelman toisen tuotantokauden juontaja Marketta Huotari nyk. Huotari-Virtanen opetti lyhytelokuvien tekijöille medianlukutaitoa, hän sai heidät myös osallistumaan keskusteluun. Hän sai lapset analysoimaan omia lyhytelokuviaan ja ymmärtämään, mitkä osat niistä pohjaavat todellisuuteen ja mitkä fiktioon.

Minikinossa oli mediakasvatuksellista näkökulmaa jo 1970-luvun alusta. Tällainen osallistava mediakasvatus lastenohjelmassa oli erittäin harvinaista ja osaltaan vastasi innovatiivisesti sen ajan ja tulevaisuuden haasteisiin. Mediakasvatus vakiintuikin peruskoulun opetussuunnitelmaan vasta 1990-luvulla.

Alla oleva Minikinon jakso on toinen jäljelle jääneistä jaksoista. Siinä esitettävät lyhytelokuvat Jälki-istunnossa ja Hammaslääkärissä ovat mainioita esimerkkejä siitä, miten lapset hallitsivat jo tuolloin taitavasti elokuvan kuvakerronnan keinoja.

Kalevi ”setä” Nummi Minikinon ensimmäisenä juontajana keskustelee lasten kanssa kuvaamisesta
Minikinon ensimmäinen juontaja "Kalevi setä” keskustelee lasten kanssa kuvaamisesta. Kalevi ”setä” Nummi Minikinon ensimmäisenä juontajana keskustelee lasten kanssa kuvaamisesta Kuva: Yle/ Antero Tenhunen Minikino,kaitafilmi

Alkutaipaleella

Ensimmäinen Minikino lähetettiin televisiosta helmikuun kahdeksantena päivänä vuonna 1970. Jokainen jakso oli kestoltaan noin puoli tuntia. Yhteen jaksoon mahtui parhaimmillaan jopa viisi katseltavaa lyhytelokuvaa, joiden lisäksi studiossa vielä keskusteltiin elokuvista. Sarjaa lähetettiin pitkään kahdesti kuussa, mutta loppua kohden jaksoja vähennettiin kerran kuussa näytettäviksi.

Minikinon juontaja vaihtui useampaan otteeseen ensimmäisellä tuotantokaudella. Ensimmäisenä juontajana ohjelmassa toimi Kalevi Nummi, "Kalevi-setä". Hän oli aiemmin 1960-luvulla kehittänyt Yleisradion lastenohjelmia Rauni Ikäheimon ja Ransu Karvakuonosta myöhemmin tunnetuksi tulleen Pertti Nättilän kanssa. Nummen jälkeen juontajina ehtivät toimia myös Matti Kuikkaniemi ja viimeisimpänä Matti Rosvall.

Ilta-Sanomista 11.10.1970. Nuori Eija Makkonen kohtasi isoja haasteita heti Minikinon ohjaajaksi päästyään.
Nuori Eija Makkonen kohtasi isoja haasteita heti Minikinon ohjaajaksi päästyään. Ilta-Sanomista 11.10.1970. Nuori Eija Makkonen kohtasi isoja haasteita heti Minikinon ohjaajaksi päästyään. Kuva: Ilta-Sanomat 11.10.1970 matti kuikkaniemi

Ohjaajakaan ei pysynyt samana, vaan ehti vaihtua ainakin kolmesti. Ensimmäisenä Minikinoa ohjasi Jorma Muhonen ja hänen jälkeensä yhden jakson verran Matti Heinivaho. Kolmanneksi ohjaajaksi ensimmäiselle kaudelle päätyi Eija Makkonen nyk. Tolpo. Makkonen oli ollut aiemmin mukana ohjelman teossa muissa tehtävissä. Ohjaajan penkille päästessään hän oli alle 20-vuotias, mikä hyvin harvinaista.

Kun Matti Kuikkaniemi aloitti Minikinon juontajana 25.10.1970, aloitettiin samalla ohjelman siihen asti suurimmat muutokset. Ohjelman lähetysaikaa siirrettiin jälleen. Eija Makkonen tiimeineen tavoitteli ohjelma-aikaa sunnuntaiaamusta, missä onnistuttiin. Samalla ohjelmaa muokattiin niin, että filmien katselun jälkeinen keskustelu rakennettiin aina jonkin teeman ympärille. Vaikka keskusteluja käytiinkin ajan tyyliin valistavaan sävyyn, kylvettiin jo ensimmäisellä tuotantokaudella siemenet osallistavalle kriittiselle keskustelulle, kun lapset osallistuivat omien ohjelmiensa arvosteluun.

Ilta-Sanomista 20.1.1971. Teemana elokuvien jälkeisessä keskustelussa oli muun muassa eläinkuvaus.
Teemana elokuvien jälkeisessä keskustelussa oli muun muassa eläinkuvaus. Ilta-Sanomista 20.1.1971. Teemana elokuvien jälkeisessä keskustelussa oli muun muassa eläinkuvaus. Kuva: Ilta-Sanomat 20.1.1971 eläinkuvaus

Ongelmiakin uusissa järjestelyissä oli, sillä lähetyskanavaksi ykkösverkon sijaan vaihdettiin kakkosverkko. Kakkosverkon lähetysalue ei vielä tuolloin kattanut koko maata. Suuri osa lasten ideoista tuli kuitenkin ykkösverkon lähetysalueelta, joten vaarana oli, etteivät lapset pystyisi katselemaan omia töitään. Lähetysverkko kuitenkin laajeni nopeasti niin, että ympäri maata lapset pääsivät katselemaan omia ja toistensa lyhytelokuvia.

Ensimmäisellä tuotantokaudella lapset kuvasivat lyhytelokuvansa 8 millimetriselle filmille, joten ääntä elokuvissa ei ollut. Ohjelma kuvattiin kokonaisuudessaan mustavalkoisena, sillä värifilmin käyttö ei tuohon aikaan ollut vielä niin kannattavaa.

Formaatti osoittautui lopulta ohjelmalle ongelmalliseksi, sillä 8 mm filmin muuntaminen televisiolähetyksiin sopivaan muotoon oli erittäin hankalaa. Osittain tämä koitui Minikinon kohtaloksi. Ensimmäisen kauden päätösjakso nähtiin televisiosta 30.9.1971. Ohjelmaa oltiin tuolloin näytetty menestyksekkäästi kuitenkin jo 26 jakson verran.

Minikinon ensimmäisen tuotantokauden työryhmä.
Kuvassa Minikinon ensimmäisen tuotantokauden työryhmä. Minikinon ensimmäisen tuotantokauden työryhmä. eija makkonen

Uusi tuleminen

Seuraavan kerran Minikinoa näytettiin vuosina 1976 - 1977. Nyt ohjelma nähtiin väreissä ja lapset saivat lyhytelokuviinsa myös äänet. Erona edelliseen kertaan oli se, että Minikinoa tehtiin tällä kertaa lyhyemmässä muodossa. Siinä missä edellisellä kerralla yhdessä jaksossa esitettiin keskimäärin noin neljä elokuvaa, tällä kertaa jokaisessa jaksossa esitettiin vain kaksi elokuvaa. Keskusteluja ei myöskään pyritty kietomaan minkään teeman ympärille, vaan ne käytiin elokuvakohtaisesti.

Pekka Salo muistetaan Minikinon sijasta paremmin Pikku kakkosen juontajana.
Pekka Salo muistetaan Minikinon sijasta paremmin Pikku kakkosen juontajana. Pekka Salo muistetaan Minikinon sijasta paremmin Pikku kakkosen juontajana. Kuva: Yle/ Antero Tenhunen pekka salo

Toisella tuotantokaudella ohjelmaa ohjasi Pekka Salo. Hän oli aiemmin tehnyt töitä Yleisradiossa ohjaajana. Vuoden 1977 alussa, kun Minikinoa vielä tehtiin, lähetettiin televisiosta ensimmäinen Pikku kakkonen, jossa juontajana oli Pekka Salo. Hänet tunnetaan hyvin myös Ransu Karvakuonon juontajaparina ja Ransun Elmeri-enon äänenä.

Marketta Huotari teki kuvaamataidonopettajan töitä samalla kun juonsi Minikinoa.
Marketta Huotari juonsi Minikinon toista tuotantokautta. Marketta Huotari teki kuvaamataidonopettajan töitä samalla kun juonsi Minikinoa. Kuva: Yle/ kuvanauha marketta huotari-virtanen

Juontajana toisella tuotantokaudella oli Marketta Huotari. Huotari toimi jo tuolloin vakituisesti kuvaamataidonopettajana. Hänen miehensä Jorma Virtanen oli Ylen palveluksessa arvostettuna trikkikuvaajana, ja miehensä kautta Huotari tutustui Saloon ja päätyi juontamaan ohjelmaa. Kaupungilla käydyn spontaanin keskustelun tuloksena Pekka Salo ja Marketta Huotari päättivät ruveta tekemään yhdessä Minikinoa. Ilmeisesti erityisiä yhteyksiä edelliseen tuotantokauteen ei ollut, vaan idea syntyi sellaisenaan irrallisena.

Toisella tuotantokaudella Minikinoa tehtiin huomattavasti pienemmällä työryhmällä. Ideoijina toimivat yhdessä Huotari ja Salo. Vaikka tuotanto olikin pienempi, oli Minikino silti yhtä suosittu. Lapset lähettivät valtavia määriä lyhytelokuvien käsikirjoituksia yhtä jaksoa kohden. Erityisesti pojat osoittautuivat innokkaiksi elokuvantekijöiksi.

Huotari työskenteli ohjelmaa tehdessään samalla myös omassa ammatissaan kuvaamataidonopettajana. Osa ohjelman osanottajista opiskeli koulussa, jossa Huotari opetti. Myös Salon aikaa meni Pikku kakkosen tekoon. Kun työryhmä oli muutenkin pieni, auttoi Huotari tuotannossa myös leikkaamalla lasten kuvaamia lyhytelokuvia.

Minikino tähtientekijänä

Minikinon jaksossa 5.4.1970 esitettiin lyhytelokuvat Wasalli, Superoperaatio, Lumitarzan, Mummon päivä ja Rekiretki. Nimet herättävät suurta mielenkiintoa! Artikkelia tehdessä selvisi, että muun muassa muusikko J. Karjalainen on kertonut osallistuneensa Minikinoon. Onkohan hän tähtenä joissain yllä mainituista elokuvista? Myös Von Koskull niminen henkilö on osallistunut ohjelmaan. Ehkä vuonna 2015 Nordea pankin uudeksi johtajaksi nimitetty mieskin on tehnyt ensimmäisen tähtiroolinsa juuri joissain noista elokuvista. Huomionarvoista on myös se, että Kykyluokka -elokuvassa esitellyistä jääkiekkoilijoista yksi on jääkiekkojoukkue Tapparassa myöhemmin maaleja lätkinyt ja jääkiekon Euroopan Cupin vuonna 1989 voittanut Kari "Kapri" Heikkinen. Mahtaako hän enää muistaa filmitähteyttään, ja lieneekö joukossa myös muita myöhemmän ajan merkkihenkilöitä.

Aikaa ei Huotarilla tai Salolla kuitenkaan ollut riittävästi, jotta ohjelmaa oltaisiin voitu tehdä yhtä mittavassa muodossa kuin edellisellä kerralla. Niinpä ohjelman toista tuotantokautta tehtiin yhteensä 7 jaksoa ennen kuin se lopetettiin. Viimeinen Minikinon jakso nähtiin televisiosta 8.4.1977.

Mediakasvatuksen ensiaskeleita

Kaitafilmien kuvaaminen on ollut eräänlainen sukupolvikokemus. 1970-luvulla moni kuvaamataidonopettaja opetti lapsia koulussa kuvaamaan kaitafilmille lyhytelokuvia. Tärkeää Minikinossa oli juuri se, että se suunnattiin ala- ja yläkouluikäisille lapsille ja nuorille. Lisäksi ohjelmassa oli merkittävää se, että sen opettavainen ja analysoiva osuus tuotiin televisioon kaikkien nähtäville, eikä sitä jätetty vain pienen ryhmän etuoikeudeksi koulun penkeille.

Skip Twitter post

Artikkelin kommenttikenttään voi kirjoittaa muistojaan Minikinosta.

Artikkelia varten on haastateltu Minikinon molempien tuotantokausien ohjaajia Eija Tolpoa ja Pekka Saloa, juontaja Marketta Huotari-Virtasta sekä Ylen lastentoimituksen eläkkeelle jäänyttä päällikköä Pertti Nättilää.

Kommentit
  • Chilestä tuli sydämenasia Tapani Brotherukselle ja Harald Edelstamille – diplomaatit auttoivat tuhansia pakolaisia

    Brotherus ja Edelstam kertovat vaiheistaan Chilessä.

    Vallankaappauksesta alkanut terrori mullisti chileläisten elämän vuonna 1973. Poikkeuksellinen tilanne vaati poikkeuksellisia toimia myös auttamishaluisilta diplomaateilta. Heistä ruotsalaisella Harald Edelstamilla ja suomalaisella Tapani Brotheruksella oli ratkaiseva rooli tuhansien maasta henkensä edestä pois paenneiden chileläisten kohtaloissa. Tässä artikkelissa he kertovat itse, miten tilanteen kokivat.

  • Suomalaistoimittajat tallensivat Chilen sosialistisen unelman ennen vallankaappausta

    Tältä näytti Allenden Chile suomalaissilmin 1971–1973

    1970-luvun alussa maailma käänsi katseensa Chileen, missä vahvasti oikeistoon ja vasemmistoon jakautunut kansa valitsi itselleen vapaissa vaaleissa sosialistisen presidentin. Myös Suomesta matkusti toimittajia paikan päälle katsomaan, millaista elämä presidentti Allenden Chilessä oli. He näkivät, millaisia saavutuksia ja ongelmia uusi hallinto oli tuonut mukanaan. Tuloksena oli ainutlaatuista kuva- ja äänimateriaalia, josta myöhäisin on tallennettu vain muutamaa kuukautta ennen sotilasvallankaappausta.

  • Chilen vallankaappaus ja sen seuraukset järkyttivät suomalaisia syyskuussa 1973

    Presidentti Allende syöstiin vallasta 11.9.1973

    Liki kolme vuotta kestänyt presidentti Allenden hallinto tuli tiensä päähän 11. syyskuuta 1973, jolloin armeija kaappasi maassa vallan kenraali Pinochetin johdolla. Yhdysvaltain tukema kaappaus oli lyhyt ja väkivaltainen, ja ajoi Allenden tekemään itsemurhan heti kaappauspäivänä. Santiago de Chilen tapahtumia seurattiin tiiviisti myös Suomessa.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto