Juhana Säilynoja
Yle
Tuhansien muiden amerikansuomalaisten eli amerikanskien tavoin Aarne ja Sirkka Rikka lähtivät Detroitista rakentamaan Neuvostoliittoa 1930-luvulla. Lamasta kärsivästä Yhdysvalloista poismuuttajat olivat iloisia työstä Neuvostoliitossa, mutta puolisoiden kohtalot erkanivat toisistaan. Sirkasta tuli juhlittu laulaja, kun taas Aarne päätyi sotavankileirille.
Sirkka Virginia syntyi Yhdysvalloissa suomalaisille vanhemmille ja kasvoi Detroitin kommunistipuoluepiireissä.
"Suomalaisilla pitää ehdottomasti olla sitä ristiriitaa puolueessa. Näin minä ajattelin", Sirkka naurahtaa viitaten lapsuuteensa Michiganin ja Minnesotan suomalaisten puoluepiireissä.
"Kaikki suomalaiset olivat radikaaleja. Meillä ei ollut edes joulukuusta."
Työikään päästyään hän pääsi töihin maailman kolmanneksi suurimpaan tavarataloon J. L. Hudson'siin Detroitissa. Siellä pinta oli kaikista tärkeintä, ja hymy.
"Aina täytyi olla valmis myymään. Aina piti yrittää myydä vaikka se toinen pullo hajuvettä."
Jouko Blombergin sanoin Paratiisin rakentajat -radio-ohjelman teosta
Stalinin vainoistahan ei Karjalassa seinien ulkopuolella puhuttu. Kun perestroika alkoi, saimme Eino S. Revon kanssa päihimme ajatuksen, että ennen kuin väki vanhenee hautaan, paratiisin rakentajien elämäntarinoita on saatava talteen. Repo OIRT:n pääjohtajana hankki minulle viisumin, jossa ei ollut reitti- eikä aikarajoituksia. Ylitin rajan aina Värtsilästä. Parilla ensimmäisellä reissulla juotiin tarkastuspisteillä teetä kauan, kun kenttäpuhelimella selviteltiin onko ko. viisumia olemassakaan. Aunuksen kylissä olin ensimmäinen Suomesta tullut sodan jälkeen. Aikataulut heittivät kuperkeikkaa vieraanvaraisuudesta.
Akateeminen Kirjakauppa tilasi Englannin puolustusministeriön Tactical Pilotage Chart TPC D-3An, tiekarttojen puuttuessa ajoin ilmailukartalla. Liikuin täysin vapaasti, vain Kontupohjassa sain "päällystakin". Hän ei osannut suomea, joten hän päätti etsiä hyvän lounaspaikan.
Hengissä säilyneitä amerikanskeja oli Karjalassa helppo löytää. Alun jälkeen, kun luottamus löytyi, heitä ei todellakaan tarvinnut houkutella puhumaan. Olivat joutuneet vaikenemaan kauan. Kaikilla heillä oli ystäviä, jotka olivat säilyttäneet Amerikan passinsa,
päässeet takaisin ja joista ei tiedetty sen jälkeen. Lupasin ottaa selvää ja sain listan nimiä ja oletetut asuinpaikat.
Amerikassa alku oli hankalaa. Kun paratiisia lähdettiin rakentamaan torvien soidessa ja omaisuus oli myyty, takaisin tultiin vähin äänin eikä matkasta hiiskuttu. Monet kielsivät koskaan Neuvostoliitossa käyneensäkään, kun USAhan ensimmäisen kerran tultuani soitin heille. Toiset tahtoivat tietää, mitä heidän ystävilleen nyt kuului ja alkoivat muistella. Uteliaisuus voitti, väki soitteli toisilleen ja vakuutti, että minut voi päästää sisään.
Välillä kävin Karjalassa ja taas Amerikassa ja keräsin tarinoita. Samalla ihmiset löysivät uudelleen toisiaan.
Ohjelmat eivät juurikaan herättäneet täällä kiinnostusta. Sitä ihmettelin.
- Jouko Blomberg
Työ vei nuoren miehen Amerikkaan
Kotkassa syntynyt Aarne lähti merta edemmäs työnhakuun, kun oli liian nuori töihin Suomessa. Kotkasta lähti useampia nuoria miehiä Kanadaan. Niinpä Aarnekin lainasi vaaditut 6 000 markkaa matkaa varten. Kanadan kautta hän päätyi laittomasti Yhdysvaltoihin ja Detroitiin hanttihommiin.
Aarnen turkulainen ystävä tapaili Sirkan äitiä. Näin he löysivät toisensa kiitospäivänä.
"Oli hyviä kalkkunoita ja vähän sitä viinuskaa. Siinä sitten tutusttiin ja iltamissa hain sitten Sirkkaa tanssimaan. Siitä se alkoi." Pian Sirkan äidin piti lähteä töihin New Yorkin ja kahden jäänyt nuoripari meni naimisiin.
Lama vei ostovoiman ja Hudson'skin kärsi. Sirkka sai pitää työnsä aina vuoteen 1931 asti, jolloin hänet ja sadat muut kutsuttiin tavaratalon yläkerrokseen kuulemaan potkuista.
"Ensimmäisen kerran minä kuulin, mitä oli naisten hysteria, kun joutuivat työstä pois. He kun olivat tottuneet työtä tekemään", Sirkka muisteli tuota kohtalokasta päivää.
Nuoripari lähti toteuttamaan viisivuotissuunnitelmaa
Neuvostoliittoon värvättiin tuhansia amerikansuomalaisia ja moni lähti. Tarkoituksena oli tehdä muutama vuosi työtä ja rakentaa Neuvostoliittoa viisivuotissuunnitelman mukaisesti.
Kun he saapuivat sateiseen Petroskoihin, tuli vastaan jo pettyneitä Yhdysvaltoihin palaajia. Oli syyskuu 1932 ja ruokapulasta kärsivässä Karjalassa Aarne sai nopeasti hyvän työn agronomina.
"Minä siinä sitten hääräsin kovasti ja takataskussa olevasta kirjasta katsoin, että miten ne kasvit pitää istuttaa. Ja niinhän ne kasvoi hyvästi!"
Pari sai pienen asunnon, ja Sirkka alkoi opiskella lääketieteellisessä. Koulustipendin sai vain Neuvostoliiton kansalainen ja niinpä Rikat sen enempää miettimättä hakivat ja saivat kansalaisuuden. Neuvostoliiton johtajan Josif Stalinin aloittaessa suurta puhdistusta 1930-luvun lopulla joutui myös Aarne vainojen kohteeksi ja internointileirille Uraliin. Pahempikin kohtalo oli lähellä, sillä Rikkojen kanssa yhdessä asunut mies haettiin keskellä yötä, eikä häntä enää näkynyt.
Aarne internoitiin
"Luulen, että siinä meni työt ja miehet sekaisin", Aarne pohti. Silloin pariskunta pyrki myös pois Neuvostoliitosta, mutta viime tingassa päättivätkin, että eivät yritä pois maasta. Moni maasta pois pyrkinyt pidätettiin ja vietiin työleireille.
Ihmisille pitäisi työn sijasta opettaa elämisentaitoa. Se on niin monimutkaista
Uralille Aarne lähti alunperin työpataljoonan metsätöihin. Perillä Tseljabinskassa häneltä kuitenkin vietiin passi ja pidettiin nälässä. Hän kuitenkin keksi juoda maalin sekaan tarkoitettua öljyä ja selvisi näin.
Sirkka evakuoitiin toisen maailmansodan taisteluita pakoon Petroskoista Belomorskiin kanteleyhtyeensä mukana. Rikkojen tie erosi vuosiksi, kunnes vuonna 1943 Sirkka käytti suhteitaan hyväksi ja sai Karjalan kulttuuriministerin avulla Aarnen pois Uralilta. Belomorskissa käynnistettiin suomalaista teatteria ja Aarne oli näytellyt Detroitissa, joten Sirkka sai hänet sillä verukkeella takaisin.
Sirkka oli kuitenkin jatkanut elämäänsä ja pari erosi sodan jälkeen. Aarne olisi halunnut, että Sirkka jatkaa lääketieteellisiä opintoja, mutta Sirkka halusi taiteilijaksi. Itseasiassa heidän ei tarvinnut virallisesti erota, sillä hakiessaan Neuvostoliiton kansalaisuutta, heidän avioliittonsa purkautui.
Toimittaja Jouko Blombergin haastatellessa Aarnea ja Sirkkaa 1980-luvun lopulla, oli heidän tiensä eronneet jo puoli vuosisataa aiemmin.
Mikä heidät sitten sai jäämään Neuvostoliittoon?
Sirkka oli ollut yksin äitinsä kanssa Yhdysvalloissa. Siellä hänellä ei olisi ollut varaa kouluttautua.
"Kun minä tulin tänne, minut ajettiin kouluun ja sanottiin, ettette te ole tänne tulleet makaamaan." Hän sai koulutuksen konservatoriossa ja eli taidepiireissä. Sirkka Rikka levytti useita levyjä ja hänen lauluääntään kehuttiin erityisen puhtaaksi. Radio-ohjelmassa Sirkan ja Aarnen tarina (yllä) kuullaan otteita hänen laulamanaan.
Aarnen mielestä elämä oli helpompaa Yhdysvalloissa, mutta kriisi ajoi työn perään. Hän ei silti valita.
"Hyvinhän se on mennyt, kun on hengissä ollut."
Vuonna 1996 Sirkka Rikkaa haastateltiin Toden näköinen elämä -ohjelmaan. Haastattelussa hän kertasi uskomatonta elämäänsä ja tarkemmin aikaansa Neuvostoliitossa.
Sirkan mukaan elämä uudessa maassa ja kulttuurissa oli vaikeaa..
"Sitten tuli se niin sanottu Pietari. Se oli kuin olisi maanjäristykseen saapunut." Hän kertoo, että heiltä vietiin Yhdysvaltojen passit ja tilalle annettiin Neuvostoliiton vastaavat. He eivät päässeet poistumaan.
Sodan aikana elämä evakossa ympäri Neuvostoliittoa oli rankkaa aikaa ja Sirkan lääketieteellinen koulutus auttoi häntä pelastamaan ystäviään kuolemalta.
Sirkka kertoo, että maailma opetti rakastamaan kaikkia kansoja ja ihmisiä, koska "kaikissa on jotain hyvää".
Yhtä asiaa hän jäi kuitenkin kaipaamaan. Hänelle oli myönnetty Maailmanrauhankomitean kunniakirja, mutta se vietiin häneltä Petroskoissa.
"Haluaisin jättää sen minun lapsilleni, että he näkisivät, että olen jotakin tehnyt maailmassa."
