Hyppää pääsisältöön

Koukussa luontovalokuvaukseen?

Härkälintu ui
Härkälintu ui Kuva: Katri Pyykkö härkälintu

Kuinkahan moni meistä pitää päivittäin kameraa mukanaan ja ottaa kuvia havainnoistaan, ainakin joskus? Harrastajien määrä alkoi kasvaa jo 1970-luvulla luonnonsuojeluaatteen aktivoitumisen mukana, mutta vasta 2000-luvun digiaika on tuonut harrastuksen kaikkien ulottuville.

Yle Radio 1:n Luontovalokuvan jäljillä –sarja kartoittaa aihetta alan ammattilaisten ja harrastajien sekä eri alojen tutkijoiden kautta. Unohtamatta kuitenkaan sitä kaikkein tärkeintä: luonnossa liikkumisen iloa.

Suomessa arvellaan olevan satoja tuhansia ihmisiä, jotka harrastavat luontovalokuvausta kuulumatta kuitenkaan mihinkään kameraseuraan. Kolmisen tuhatta osallistuu seuratoimintaan ja Luontokuva-lehden tilaajia on viisituhatta.

Kuvatarjonta on valtavaa ja eri mediat käyttävät paljon harrastajien ottamia kuvia. Kuvan hinta on sen vuoksi laskenut huomattavasti ja oleellisen osan tuloistaan luontovalokuvauksesta saavia valokuvaajia onkin Suomessa enää kolmisenkymmentä.

Mitä me sitten kuvaamme?

Valokuvakilpailuihin osallistutaan eniten lintu- ja maisemakuvilla, mutta vaihtoehtoja on vaikka kuinka, makrokuvauksesta tähtiin.

Itse kukin voi valita oman kohteensa ja oman tapansa lähestyä aihetta. Erikoistuminen onkin valttia: sosiaalisessa mediassa on kymmenittäin erilaisia ryhmiä, joista löytää omia lajitovereitaan. Yhdet kuvaavat lintuja, toisten aarteena on sienimetsä herkkuineen, joillekin ötököiden maailma on se ihmeellisin ja jotkut kulkevat niska kenossa tallentamassa erikoisia pilvimuodostelmia.

Hieman sammaloitunut siirtolohkare
Hieman sammaloitunut siirtolohkare Kuva: Sinikka Jauhiainen siirtolohkare

On monta tapaa katsoa asioita, ja kaikki niistä voivat olla keskenään erilaisia. Luontovalokuvalle ei voi ajatella vain yhtä kaanonia. Suomalaisia luontovalokuvaajia yhdistää oikeastaan ainoastaan jaettu kiinnostus luonnonilmiöihin ja pohjoinen valo.

Sääkuvat

Kuvaukselliset sääolosuhteet innostavat katsojia lähettämään vuosittain yli kymmenen tuhatta kuvaa Yle uutisten sääkuviin. Niitä julkaistaan sekä lähetyksissä että netissä.

Suurin osa kuvista tulee pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Ne kertovat kuvaajan arjesta, loma- ja työkausi erottuvat selvästi. Niissä kuvastuu suomalaisen maiseman vuodenkierto ja se, missä ihmiset milloinkin liikkuvat. Kesällä yleisin kuvauspaikka saattaa olla mökkiranta, ruska-aikaan lähetetään ruskaretkillä otettuja kuvia.

Toimittaja Tiina Harpf.

  • Katkeroidu elämälle ja riitele perinnöstä Vartion mestariteoksen hengessä – osallistu Lukupiiriin!

    Osallistu keskusteluun tai soita studioon la 28.3. klo 19!

    Hänen olivat linnut on kertomus pappilan palon seurauksista, sukuriidoista, perhehelvetistä ja pikkukylän sosiaalisesta todellisuudesta. Marja-Liisa Vartion romaania on pidetty yhtenä suomalaisen modernin kirjallisuuden merkkiteoksena. Kirjan kahden onnettoman, rakkautta vaille jääneen naisen tarinan, voi hyvin lukea feministisenä kannanottona.

  • Koronasta bamlataan eri tavalla Stadissa kuin landella

    Slangista ja koronasta on erilaisia fiiliksiä.

    Jengillä on snadisti erilaiset vibat slangin oikeaoppisuudesta, kuten tällä hetkellä myös koronaepidemiasta. Aristoteleen kantapään toimittaja funtsi, että koska tilanne maailmassa ei ole just nyt yhtään kliffa, täytyy koronasta skrivaa myös omalla slangilla.

  • Avaruusromua: Siis teitä kiinnostaa tämä musiikki?

    Erikoista, että Lontoossa oltiin kiinnostuneita.

    En ole koskaan kuullut hänestä, eikä minulla sitä paitsi ole aikaa kuunnella mitään BBC:tä! Näin vastasi Edgar Froese, kun eräs saksalainen musiikkijournalisti soitti hänelle keväällä 1973 ja kysyi tunsiko hän Lontoossa asuvaa John Peel -nimistä tiskijukkaa. Soittaja kertoi John Peelin soittaneen Tangerine Dreamin musiikkia ohjelmissaan BBC:llä jo useasti. Pian yhtye sai telexin brittiläiseltä Virgin -levy-yhtiöltä. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Tarvitaanko nyt onnellisia loppuja?

    Hikmet: "Lähettäkää minulle kirjoja, jotka päättyvät hyvin."

    “Lähettäkää minulle kirjoja, jotka päättyvät hyvin.” Olen hyräillyt viime päivinä turkkilaisen runoilijan Nâzim Hikmetin 1940-luvulla kirjoittamaa runoa. Runosta on nimittäin sävelletty laulu, jota itsekin sain laulaa keikoilla 1990-luvun puolivälissä.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri