Hyppää pääsisältöön

Kaktushuumeen nousu ja katoaminen

Meskaliinijauhetta.
Meskaliinijauhetta. Kuva: Erowid meskaliini

Meskaliini on jäänyt tunnetumman psykedeelin LSD:n varjoon. Vielä 1950-60-luvuilla meskaliinin uskottiin paljastavan ihmismielen salat ja tuovan apua mielenterveysongelmiin.

Meskaliini muistuttaa kemialliselta rakenteeltaan amfetamiinia, mutta vaikutuksiltaan se on lähempänä LSD:tä, psilosybiiniä ja muita psykedeelejä. Meskaliini aiheuttaa hallusinaatioita ja todellisuudentajun muuntumista.

Meskaliinia saadaan Etelä- ja Väli-amerikassa kasvasta peyote-kaktuksesta. Meksikon alkuperäiskansat ovat käyttäneet peyotea vuosituhansia. Vuonna 1897 saksalainen kemisti Arthur Heffter oppi eristämään meskaliinin kaktuksesta. Parikymmentä vuotta myöhemmin ainetta opittiin valmistamaan keinotekoisesti. Synteettisesti valmistettu meskaliini on kellertävää jauhetta, josta valmistetaan tabletteja, kapseleita tai liuosta. Ainetta valmisti ja levitti muun muassa lääketehdas Merck.

Synteettistä meskaliinia.
Synteettistä meskaliinia. meskaliini

Jo vuonna 1939 Helsingin Sanomien pakinoitsija Tiitus mainitsee meskaliinin: ”Mutta huumausaineet, eetterit ja kloroformit ja sulfonaalit ja veronaalit ja hashikset ja oopiumit ja morfiinit ja kokaiinit ja skopolamiinit ja meskaliinit ja vaikka mitkä – hyi olkoon!” (HS 25.1.1939)

Aine pysyi suht tuntemattomana 1950-luvulle asti, jolloin kirjailija Aldous Huxley ihastui aineeseen. Huxley kirjoitti meskaliinikokemuksistaan esseen Tajunnan ovet. Esseessään Huxley pohtii mielen syvintä olemusta ja vertaa meskaliinitrippiään suurten mystikkojen kokemuksiin.

Vuonna 1954 suomalainen tieto- ja sivistyssanakirjojen laatija Veli Valpola kirjoittaa meskaliinista Huxleyn innoittamana: ”Meskaliini on kuitenkin erikoisasemassa kaikkiin muihin huumausaineisiin siinä suhteessa, että sen käyttäminen ei näytä aiheuttavan sellaista kohtalokasta jatkuvaa himoa, kuten esim. oopiumin, morfiinin, kokaiinin, barbituurihappojen tai alkoholin käyttäminen eikä edes sellaista jatkuvaa tarvetta kuin nikotiinin tai koffeiinin nauttiminen. Meskaliinin aiheuttamat kokemukset ovat omituisella tavalla arvokkailta tuntuvia ja sen vaikuttaessa ihminen ei syyllisty mihinkään vahingontekoihin eikä häiritse ympäristöään.” (HS 14.9.1954)

Vuonna 1955 brittiläinen konservatiivipoliitikko Christopher Mayhew kokeili meskaliinia BBC:n kameroiden todistaessa tapahtumaa. Pätkää ei koskaan näytetty televisiossa.

Meskaliinia, kuten LSD:täkin pidettiin vielä 1950-luvulla lupaavana psyykelääkkeenä, josta toivottiin apua muun muassa skitsofreniaan. Meskaliinin ja LSD:n eli lysergihapon vaikutuksia ihmispsyykeeseen pohdittiin muun muassa Lääketieteellisessä aikakauskirja Duodecimissä: ”Erityisesti lysergeenihappo ja meskaliini ovat herättäneet tutkijoiden mielenkiintoa varsinkin sen vuoksi, että näiden aineiden aiheuttamat häiriötilat muistuttavat skitsofreniassa ilmeneviä taudinkuvia. Niinpä havaintokuvat muuttuvat luonteenomaisesti näiden aineiden vaikutuksesta. Henkilö havaitsee tällöin esineissä ja tapahtumissa todellisuudesta poikkeavaa. Niissä on jotakin salaperäistä, omituista tarkoitusta, koomillista tai naurettavaakin. Ne saavat näin epänormaalin merkityksen ja synnyttävät vieläpä sairaalloisia ajatusmuotoja kuten suhtautumisharhoja. Tämänkaltaisia harhaelämyksiä tavataan sangen usein skitsofreniaan sairastuneilta.”

Myös suomalaiset parapsykologit kiinnostuivat meskaliinista. Suomen parapsykologisen tutkimusseuran puheenjohtaja Jarl Fahler matkusteli Yhdysvalloissa, jossa hän tutustui tajuntaa laajentaviin aineisiin. Fahler toi Suomeen LSD:tä ja meskaliinia ja teki niillä omia kokeitaan vuosina 1959-1962. Hän analysoi aineiden vaikutuksia kirjassaan Parapsykologia ja esitelmöi niistä parapsykologisten seurojen kokouksissa. ”Psychedelics – sana viittaa seuraavassa ihmisen sielunelämän ilmauksien tutkimiseen sellaisina kuin ne esiintyvät silloin, kun ruumiin toiminta on määrättyjen farmakologisten aineiden vaikutuksen alaisena kuin meskaliini ja L.S.D.-25”, Fahler määritteli Suomen Parapsykologisen Tutkimusseuran pöytäkirjoissa.

1960-luvulla meskaliinista innostuivat suomalaiset taiteilijat. Vuonna 1964 järjestettiin väittelytilaisuus huumausaineista, jota raportointiin ainakin Ilta-Sanomissa ja Suomen kuvalehdessä. Tilaisuudessa jazzmuusikko Henrik Otto Donner puolusti kannabiksen ja meskaliinin huumekäyttöä. Vuotta myöhemmin hän kertoi Seura-lehdessä kannabis-, meskaliini- ja kokaiinikokeiluistaan. Meskaliini oli tuolloin pillerimuodossa oleva lääkeaine, jota valui katukauppaan apteekeista ja lääketukusta.

Vaikka Otto Donnerin huumemyönteisyyttä paheksuttiin, meskaliini keikkui vielä pitkälle 1960-luvulle huumeen ja lääkkeen välimaastossa. 1960 ja 70-lukujen taitteessa meskaliinikokeilijoiden joukkoon liittyi Oulun yliopiston farmakologian laitoksen laboratoriopäällikkö Pentti Arvela. Arvela tutki tuolloin lantanoideja ja muita myrkkyjä. Hän tarvitsi tutkimuksiaan varten referenssinäytteitä. Koska sopivia näytteitä ei ollut saatavilla, Arvela päätti itse syödä laboratorion kaapista löytyvät huumaavat lääkeaineet ja otattaa itseltään veri- ja virtsanäytteet. Yksi aineista oli meskaliini. Näin helppoa oli meskaliinin saaminen tuolloin:

Meskaliinin käyttö kiellettiin kansainvälisesti vuonna 1971, ja meskaliini on myös Suomessa määritelty laittomaksi huumeeksi.

Kommentit
  • Sergejn pieni CS:GO-SUOMI -sanakirja

    Opas Counter-Strike: Global Offensiven maailmaan.

    Etkö ymmärrä e-urheilusta kertovan Inside ENCE -dokumentin päähenkilöiden kieltä? ENCE eSportsin 16-vuotias superlahjakkuus, tarkka-ampuja Jere “sergej” Salo opastaa sinut Counter Strike Global Offensiven maailmaan sana kerrallaan.

  • Soittamisen helvetti ja ihanuus - Onko musiikinopiskelussa kyse pelkästä soittamisesta, vai kätkeytyykö siihen jokin syvempi merkitys?

    Musiikkiopinnoista hyvä pohja elämään.

    - Mieleeni nousee välähdyksenomaisia kuvia selloharrastukseni alkuajoilta, kuten opettajani taskussa kilisevät markat. Hän tiputtaa muutaman kolikon käteeni tunnin päättyessä, ”Jotta jaksaisit harjoitella.” Murrosiässä poikien suhde soittamiseen usein mullistuu: se joko loppuu kokonaan, tai innostus täyttää mielen. En ollut siinä suhteessa poikkeus, kirjoittaa dokumentaristi, amatöörisellisti Lauri Danska.