Hyppää pääsisältöön

Kaatoiko myrsky takapihametsäsi - mitä tilalle?

Metsäpäällikkö Markus Niemelä tarkastelee jalavan kasvua
Metsäpäällikkö Markus Niemelä tarkastelee jalavan kasvua Metsäpäällikkö Markus Niemelä tarkastelee jalavan kasvua Kuva: Yle/Pirjo Koskinen markus niemelä

Kaatoiko myrsky tai moottorisaha keittiösi ikkunasta näkyvän tai kävelylenkkisi varrella kasvava metsän? Jos harmittaa ja mietit, milloin metsä on taas entisensä, et ole ainoa. Kaupunkien metsätoimeen otetaan helposti yhteyttä puihin liittyvissä kysymyksissä.

Me suomalaiset tiedämme, miltä metsän pitää näyttää. Yksittäinen katupuu ei vielä metsää tee.

Vaikka jokainen kaupunki voi päättää metsiään koskevista asioista, ihmisten toiveita kuunnellaan herkällä korvalla. Asukkaat kommentoivatkin halukkaasti sitä, mitä metsissä tapahtuu.

Monet kaupunkimetsät yritetäänkin pitää pystyssä niin pitkään kuin mahdollista. Ongelmana kuitenkin on, että moni kaupunkimetsä on vanhahkoa samanikäistä kuusikkoa.

Taudit iskevät helposti ikääntyneeseen puustoon ja heikentävät metsän kuntoa. Silloin metsät ovat alttiimpia myrskytuhoille.

Aukko kaupunkimetsässä Lahden Mukkulassa
Tuhoutuneiden kuusien tilalle istutettiin jalopuun taimia Lahdessa Aukko kaupunkimetsässä Lahden Mukkulassa Kuva: Yle/Pirjo Koskinen aukko metsässä.

Lahdessa myrsky- ja kirjanpainajatuhojen kohteeksi joutuneiden kuusten tilalle istutettiin jalopuita. Mukkulan Tanssimäellä kasvuolosuhteet mahdollistivat tammi- ja jalavaistutukset. Tilaa on raivattu myös jo valmiiksi alueella kasvaneille vaahteralle ja pihlajalle.

Metsien käyttötapa on muuttunut

Tanssimäki on tyypillinen kerrostalorykelmä metsälähiössä, jollaiseksi Mukkula rakennettiin 60-luvulla. Taloryhmät sommiteltiin vapaasti luontoon, maaston mukaan.

Rakennusten väliin jäävät metsät olivat sellaisia kuin olivat. Sotien jälkeen kaupunkimetsiä käytettiin eri tarkoitukseen kuin nyt. Niistä hakattiin puuta kotien lämmitykseen ja sienet ja marjat kerättiin talven varalle. Kaupunkialueiden laitametsät olivatkin suhteellisen vähäpuustoisia sotien jälkeen.

Seuraavina vuosikymmeninä keskityttiin puumäärän kasvattamiseen. Kuusta istutettiin, ja sitä kasvoi metsiin luontaisesti. Kaupunkimetsät kuusettuivat.

Nyt Tanssimäellä puusto on 80-120 vuoden ikäistä, lähes yksinomaan kuusta. Aluskasvillisuutta ei kuusen varjostamassa metsässä juurikaan ole.

Kävelytie nuoren jalopuutaimikon vieressä kaupunkimetsässä
Nuorta jalopuumetsikköä Mukkulassa Kävelytie nuoren jalopuutaimikon vieressä kaupunkimetsässä Kuva: Yle/Pirjo Koskinen tanssimäki

Jalopuiden istutuksella metsään saadaan erilaisia kerroksia, monimuotoisuutta, joka näkyy vaikkapa pikkulintujen lisääntymisenä. Lisäksi jalopuut kasvavat nopeasti näyttäviksi - jo viidentoista vuoden ikäisenä puut ovat kymmenmetrisiä ja vankkarunkoisia.

Sillä, miten kaupunkimetsiä, hoidetaan, on merkitystä myös muista syistä.

Asutuskeskusten keskellä olevat kaupunkimetsät ovat tyypillisesti pieniä, ja niiden reunaosat ovat alttiina auringonpaisteelle. Lisäksi niihin kantautuu saasteita tuulen mukana.

Kaupunkimetsäkin suojaa ja rauhoittaa

Yksi Taajamametsät-kirjan kirjoittajista, Leena Hamberg Luonnonvarakeskuksesta kertoo, että nämä muuttavat myös maaperää ja metsäkasvillisuutta. "Tätä voidaan ehkäistä jättämällä metsänreunat tiheämmiksi. Reunavyöhykkeeseen sitoutuu ilman epäpuhtauksia, mutta se toimii myös näkösuojana ja vaimentaa melua, mikä on asukkaidenkin kannalta mukava juttu."

Hän kertoo, että metsistä on kaupunkialueella valtava hyöty. Metsä vähentää jopa energiakustannuksia. Kesällä metsä varjostaa ja viilentää, talvella se suojaa tuulen viilentävältä vaikutukselta.

”Sitä paitsi ikkunasta näkyvä betoniseinä saa stressitason pysymään yllä, metsä sen sijaan rauhoittaa mieltä. Ja saa ihmiset liikkeelle. Laajoissa tutkimuksissa onkin havaittu, että viheralueet vähentävät jopa kuolleisuutta. Alueilla, joilla on metsää ja viheralueita, on vähemmän sydän- ja verisuonitauteja, hengityselinsairauksia ja mielenterveysongelmia”, Leena Hamberg summaa.

Lisää kaupunkimetsien uudistamisesta Metsäradiossa

Jos linkki ei jostain syystä siirrä sinua suoraan jutun alkuun, juttu alkaa noin kohdasta 24:20.

Asutko metsän lähellä?

Asun, lähimetsään on alle kilometri
90% (28 ääntä)
En, mutta haluaisin
10% (3 ääntä)
En, enkä haluakaan
0% (0 ääntä)
Ääniä yhteensä: 31

Onko lähimetsäsi sinulle tärkeä?

Kyllä
89% (31 ääntä)
Ei
11% (4 ääntä)
Ääniä yhteensä: 35

Vaikuttaako metsän läheisyys sinun kohdallasi

mielialaan
68% (21 ääntä)
liikkunta-aktiivisuuteen
13% (4 ääntä)
marjojen ja sienten keräilyyn
6% (2 ääntä)
allergiaoireiden lisääntymiseen
3% (1 ääni)
Johonkin muuhun, mihin?
3% (1 ääni)
terveyteen
3% (1 ääni)
haravoinnin lisääntymiseen
3% (1 ääni)
asunnon ostoon
0% (0 ääntä)
Ääniä yhteensä: 31
Kommentit
  • Luonto on koti, ei lomailukohde

    Eränkävijöille luonto on koti, ei lomakohde tai harrastus.

    Eränkävijät-sarjan päähenkilöille luonnossa kulkeminen on yhtä jokapäiväistä ja tärkeää kuin hengittäminen. Luonto on koti, ei lomailukohde tai harrastus. Se on välttämätön sekä henkiselle että fyysiselle hyvinvoinnille.

  • Pystykorva haukkuu saaliin pystyyn

    Pikinokat ovat suomalaisten vanhimpia metsästyskumppaneita.

    Pystykorvaiset koirat ovat kulkeneet suomalaisten rinnalla jo kivikaudella. Ne ovat olleet paitsi korvaamattomana apuna ravinnon ja turkisten hankkimisessa, myös seurana metsässä kulkeneelle kansallemme.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Luonto on koti, ei lomailukohde

    Eränkävijöille luonto on koti, ei lomakohde tai harrastus.

    Eränkävijät-sarjan päähenkilöille luonnossa kulkeminen on yhtä jokapäiväistä ja tärkeää kuin hengittäminen. Luonto on koti, ei lomailukohde tai harrastus. Se on välttämätön sekä henkiselle että fyysiselle hyvinvoinnille.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Punatulkku

    Punatulkuille maistuvat ruokintapaikkojen siemenet.

    Punatulkku on talitiaista isompi ja pulleampi, kuin vailla kaulaa. Nokka on kolmiomainen ja pyrstö pitkähkö. Selkä on vaalean siniharmaa, siipisulat ja päälaki mustat. Koiras on alta helakanpunainen, naaras punertavanharmaa.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Vihervarpunen

    Vihervarpuset ovat oppineet käymään ruokintapaikoilla.

    Lyhytpyrstöinen vihervarpunen on päältä kellanvihreä. Koiraan rinta on sitruunankeltainen ja vatsa valkoinen, päälaki ja kurkkutäplä ovat mustat. Naaras on himmeämpi, eikä päässä ole mustaa. Nuori on voimakkaasti viiruinen. Siivellä on keltainen juova

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Urpiainen ja tundraurpiainen

    Talvisin urpiainen on yleinen etelässäkin.

    Urpiainen on hieman talitiaista pienempi, ja sillä on pieni nokka. Se on päältä tummaviiruisen harmaanruskea ja alta viirukkaan likaisenvalkoinen. Selän takaosa on vaalea ja viiruinen. Otsa on punainen, ja koiraalla rintakin. Tundraurpiaista on hyvin vaikea erottaa lähisukulaisestaan urpiaisesta.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Töyhtötiainen

    Töyhtötiainen on hyvin yleinen metsävaltaisilla seuduilla.

    Töyhtötiainen on sinitiaisen kokoinen, päältä harmaanruskea ja alta vaaleampi tiainen, jonka päälaella sojottaa mustavalkoraitainen, suippo töyhtö. Uteliaan ja pirteästi hyörivän töyhtötiaisen huomaa useimmiten iloisesti tirrittävästä äänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Kuukkeli

    Kuukkeli vierailee syksyllä metsäseutujen pihapiireissä.

    Mustarastasta isompi kuukkeli muistuttaa olemukseltaan ja lento- ja liikkumistavoiltaan närheä. Sillä on pitkä pyrstö ja pienehkö nokka. Yläpuoli on harmaanruskea, alapuoli, siiventaive ja pyrstönsivut oranssit. Yhteysäänet ovat naukuvia, viheltäviä ja rääkyviä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Hömötiainen

    Peloton hömötiainen elää havu- ja sekametsissä.

    Hieman talitiaista pienempi, isopäinen hömötiainen on päältä ruskeanharmaa, alta vaalea. Posket ovat valkoiset, päälaki ja niska mustat. Hömötiaisen huomaa useimmiten surumielisesti viheltävästä laulusta ”tjyy-tjyy-tiyy-tiyy” ja käheästi sähisevästä varoitusäänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Pyrstötiainen

    Useimpina vuosina pyrstötiaiset talvehtivat pesimäseuduilla.

    Pyrstötiaisen palleromainen ruumis on tuskin sinitiaisen kokoluokkaa, mutta pyrstö huomiota herättävän pitkä (7–9 cm). Pää ja alapuoli ovat vitivalkoiset, ja selkä on musta. Hartioilla on punaruskeaa, kupeilla vaaleanpunertavaa. Nuorella poski ja niska ovat tummat.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Tikli

    Tikli on osittaismuuttaja.

    Talitiaista vähän pienempi tikli on korea ilmestys; siivellä on leveä keltainen juova ja päässä valkoista, punaista ja mustaa. Päältä lintu on kellanruskea, vatsasta valkoinen ja rinnasta oranssi. Nuoren rinta, kupeet ja selkä ovat viiruiset, pää harmaanvalkoinen. Laulu on särisevää visertelyä, johon sekoittuu näppäileviä ”did, diklit, dididlit…” -kutsuääniä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Räkättirastas

    Räkättirastas on äärimmäisen yleinen koko Suomessa.

    Räkättirastaan selkä on punaruskea, pää ja pyrstö harmaat, vatsa valkoinen. Rinta ja kupeet ovat täplikkään kellertävät. Äänet ovat erilaista räksytystä; räkättirastas on hyvin äänekäs.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Fasaani

    Fasaani syö siemeniä, kasvinversoja ja pikkuötököitä.

    Fasaanin ruumis on kesykyyhkyn kokoluokkaa, mutta pyrstö poikkeuksellisen pitkä; koiraalla 35–45 cm ja naaraalla 20–25 cm. Koiras on suureksi osaksi kuparinpunainen, mutta siivillä ja hartioilla on mustaa, valkoista ja harmaata kirjailua. Posket ja heltat ovat kirkkaanpunaiset. Naaras on kauttaaltaan kellanruskea mustin täplin

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Kuusitiainen

    Kuusitiainen on yleinen Etelä-Suomessa.

    Kuusitiainen on vieläkin pienempi ja vilkkaampi kuin sinitiainen. Sillä on sinertävänharmaa selkä- ja likaisenvaalea vatsapuoli. Päälaki on musta, posket ja niskalaikku valkoiset.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Talitiainen

    Talitiainen on utelias ja kekseliäs etsiessään ravintoa.

    Talitiainen on suurin tiaisemme, varpusen kokoinen. Sillä on keltainen vatsa, musta päälaki ja valkoiset posket, vihreä selkä ja siniharmaat siivet. Musta vatsajuova on koiraalla leveä, naaraalla kapea.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Varpuspöllö

    Varpuspöllö elää samoilla seuduilla kesät talvet.

    Varpuspöllö on vain punatulkun kokoinen, mustarastasta pienempi, lyhytpyrstöinen pöllö. Yläpuoli on valkopilkkuisen ruskea, alapuoli tummajuovaisen vaalea. Silmät ovat pistävänkeltaiset. Koiraan soidinääni on punatulkun ääntä muistuttava vihellys ”pyy, pyy…”.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Puukiipijä

    Puukiipijä liittyy syksyllä tiaisten talviparveen.

    Talitiaista vähän pienempi ja solakka puukiipijä on päältä valkopilkkuisen ruskea ja alta valkoinen. Sillä on pitkä ja ohut, kaareva nokka. Helpointa puukiipijä on tunnistaa liikkumistavasta: lintu kipuaa nykivästi puunrunkoa ylöspäin ja lennähtää kohta toisen puun tyvelle.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee?

    Lintulaudoilla on talvella tungosta

    Talvi on Suomessa eläville linnuille vaikein vuodenaika lyhyen päivänvalon, pakkasten ja lumipeitteen vuoksi. Jos ruokaa on riittävästi, useimmat linnut kyllä selviävät pakkasista. Ruokinnan tinkimätön ykkössääntö on, että loppusyksyllä aloitettua ruokintaa ei saa talven kuluessa lopettaa.

  • Avara luonto syksyllä 2018

    Avaran luonnon uusia luontodokumentteja lauantaisin TV1:ssä.

    Avaran luonnon dokumentteja syksyllä 2018. YLE TV1 lauantaisin klo 18:45. (Uusinta sunnuntaisin klo 8:05)

  • Mennään metsään -kolumni: Kuvataiteilija Jaakko Kahilaniemi pitää yksilöiden ja valtion suhtautumista luontoon kaksinaismoralistisina

    "Myös oma metsäsuhteeni on ristiriitainen."

    "Luonnon omistaminen on absudri ajatus 29-vuotiaalle taiteen maisterille." Kuvataiteilija Jaakko Kahilaniemi kirjoittaa kolumnissaan luonnosta ja sen omistamisen aiheuttamista ristiriidoista. Ristiriidoista sai alkunsa palkittu 100 Hectares of Understanding -taidekuvasarja, jossa Kahilaniemi on kuvannut perinnöksi saamansa metsän ominaisuuksia.

  • Oletko luolaihminen – tunnetko Suomen rotkot ja onkalot? Testaa tietosi!

    Suomi on tuhansien luolien maa

    Sinäkö Suomen Indiana Jones vai kenties vasta Junior? Suomi ei ole ainoastaan tuhansien järvien, vaan myös tuhansien luolien maa. Valtaosaan niistä liittyy jokin kiehtova tarina – salakuljetusta, piilopaikkoja, piruja ja pontikan keittoa. Luola on tarjonnut ihmiselle suojan mitä erilaisimmista syistä. Testaa tietosi Suomen luolien historiasta, arkeologiasta ja geologiasta.

  • Tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa? Tee Yle Luonnon testi

    Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää.

    Suomi on ollut vuosimiljoonien aikana useita kertoja paksun mannerjäätikön peitossa. Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää, siirsivät ja siloittivat kiviä sekä kallioita. Paljasta sisäinen geologisi ja testaa, tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa.