Musiikin ammattilainen: luo Uusi päivä -sarjalle tunnusbiisi! Etsimme avoimella kisalla tuoretta versiota Kolmas nainen -bändin Hyvää ja kaunista -kappaleesta. Toimi syyskuun loppuun mennessä!
Voittajademon tekijöille on luvassa palkkio sekä sopimus lopullisen Uusi päivä 2016 -tunnarin tekemisestä ja versioinnista.
Vuodesta 2010 draamakomedia Uusi päivä on tuonut suomalaisiin koteihin positiivisia tunnelmia – heti alkutunnarista lähtien. Ensimmäisen version muokkasi omasta biisistään Pauli Hanhiniemi, nyt käytössä on versio vuodelta 2014.
Helmikuussa 2016 saa ensi-iltansa uudistunut Uusi päivä, joka myös kuulostaa modernilta ja raikkaalta.
Jos uskot tietäväsi, millaista soundia etsimme, osallistu kisaan!
Raati tutustuu biiseihin ja valitsee voittajan ”sokkona” ilman tekijätietoja, joten tässä kisassa ei pärjää nimellä tai meriiteillä!
Toimi näin
Sovita UP:n nykyisestä tunnuskappaleesta 45 sekuntinen versiosi ja lähetä se meille 30.9.2015 mennessä!
Lähetä biisisi ilmaisella Wetransfer-tiedostonsiirtopalvelulla.
Palveluun pääset osoitteesta: www.wetransfer.com
Sinun ei tarvitse rekisteröityä palveluun.
Ensimmäisellä käyttökerralla palvelu saattaa ehdottaa laajennetun Plus-version käyttämistä. Ohita ehdotus painamalla "Skip" aloitussivun oikeasta laidasta.
Lataa tiedostosi ja täytä seuraavat kohdat:
Friend's email: uusipaiva@gmail.com
Your email: oma sähköpostiosoitteesi
Message: Kirjoita tämän kentän alkuun UP-tunnari 2016. Anna nimesi ja puhelinnumerosi.
Paina "Transfer" ja tiedostosi on vastaanotettu!
Mikäli Wetransferin kaikkia kenttiä ei ole täytetty tai tiedot ovat puutteelliset, tiedostoasi ei voida ottaa vastaan. Suoraan sähköpostilla lähetettyä materiaalia ei oteta vastaan - käytä Wetransferia.
Lisätietoja tunnarikisasta antaa sähköpostitse tuottaja Samu Reijonen: samu.reijonen@yle.fi