Hyppää pääsisältöön

Jani Parkkari: Kuinka haitallista lapselle on kuulla Jeesuksesta?

Jeesus
Jeesus Kuva: Shutterstock jeesus

Härkäpäinen ateismi sopii kasvatukseen yhtä huonosti kuin pakottava uskonnollisuus.

-Tuputtavatko ne jotain? Paljonko siellä on sitä Jeesus-asiaa?

Tämänkaltaiset huolet nousevat yleensä esiin, kun helsinkiläisen leikkikentän laidalla puhutaan seurakuntien päiväkerhoista. Keskiverto vanhempi suhtautuu epäillen lapsille suunnattuun uskonnolliseen opetukseen. Harva heti alkuun täräyttää mitään kirkon vastaista, mutta pienen tunnustelun jälkeen oma asenne yleensä paljastetaan. Lasta ei haluta altistaa ”hihhuleille”.

Tilanne tiedetään myös kirkossa. Helsingissä puolet syntyneistä lapsista kastetaan. Helsingin hiippakunnan dekaanin Reijo Liimataisen mukaan edes kirkkoon kuuluvat vanhemmat eivät nykyään halua kasvattaa lastaan kirkon jäseneksi.

Näin ei välttämättä tarvitsisi olla. Kirkon kritisoinnin keskellä helposti unohtuu, että seurakunnat tekevät paljon työtä etenkin lapsiperheiden eteen. Lapsille järjestetään monenlaisia päiväkerhoja, retkiä, musiikkiryhmiä ja pyhäkouluja. Ovella ei kysellä, onko vanhempi maksanut kirkollisveronsa vai ei. Suuri osa palveluista on ilmaisia. Ainoa hinta on… no, Jeesus. Hänestä lapset joutuvat ennemmin tai myöhemmin kuulemaan.

Kuinka haitallista se sitten voi lapselle olla, jos hän kuulee Jeesuksesta? Että rakkaus on hyvä ja kaiken saa anteeksi? Vanhemmat tuntuvat pelkäävän, että uskonnolliset tarinat jollain tavalla sekoittavat lapsen pään. Mitä jos se alkaa rukoilla? Puhua kuolemasta ja taivaasta kotona? Ja se helvetti! Mitä siihenkin sitten voi sanoa? Astetta kultivoituneemmat vanhemmat korostavat lapsen oikeutta valita uskontonsa.

Oman kokemukseni perusteella tällaiset pelot ovat turhia. Kukaan perheessämme ei kuulu kirkkoon, mutta molemmat lapsemme ovat käyneet myös seurakunnan kerhoissa. Hyvin ovat viihtyneet. Henkisiä traumoja emme ole havainneet. Alle koulu-ikäisen lapsen mieli on ylipäätään niin sekalainen soppa erilaisia uskomuksia, että yksi Jeesus ei siinä kuvastossa paljoa paina. Siellä se seikkailee sulassa sovussa tonttujen, dinosaurusten ja menninkäisten kanssa. Uskovainen lapsi on jo käsitteenä mieletön. Se on peräisin aikuisten maailmasta.

Jotain rajanvetoa olen vanhempana kuitenkin tehnyt. Lapsen on mukava uskoa joulupukkiin, mutta enkeleistä ja kummituksista puhuttaessa kerron aina rehellisen mielipiteeni. Teologinen keskustelu ei ole pitkä: Täti siellä kerhossa voi olla eri mieltä ja se on ihan ok. Joskus aikuiset ovat eri mieltä asioista. Kokemukseni perusteella lapsi kestää tämän ristiriidan vallan mainiosti. Paremmin kuin monet aikuiset.

Turhanpäivänen uskonnon pelko voi pahimmillaan johtaa ylilyönteihin. Jos lapsi tieten tahdoin eristetään kristillisyydestä kotona ja myöhemmin koulussa, hän menettää ison siivun kulttuuriperimästään. Monet läntisen maailman kertomukset, maalaukset, tavat ja käsitteet jäävät lapselle vieraiksi, jos kristinusko on tuttu ainoastaan koulun elämänkatsomustiedon tunneilta. Maahanmuuttajat tietävät tämän parhaiten. Eräs Suomeen muuttanut muslimi kysyi allekirjoittaneelta vuosia sitten, kuinka monta opetuslasta sillä Jeesus-tyypillä oikein oli? Se on kova työ opetella tällaisia asioita omin päin.

Helpommalla pääsee, kun antaa kulttuurin virrata lävitse. Ei se niin vaarallista ole.

Artikkelia muokattu 28.8.2015 klo 16:33. Täsmennetty kirkon palveluiden maksullisuutta käsittelevää kohtaa.

Kommentit