Ronja Salmi
Yle
Lotta-Riikka Rintamäki istui ponin selkään 9-vuotiaana ja päätös oli selvä: ratsastus on aloitettava. Reilun kymmenen vuoden jälkeen Rintamäki lähti treenimatkalle Saksaan, jossa hän edelleen harjoittelee tavoitteellisesti. Pikkutyttönä syttynyt palo hyppäämiseen ja kilpailemiseen vie Rintamäkeä eteenpäin silloinkin, kun kilparatsastajan elämä näyttää nurjia puolia.
Kun Lotta-Riikka Rintamäki vietiin ensimmäisen kerran tallille, se oli ihastusta ensi silmäyksellä.
- Serkkuni vei minut eläinkerhoon, jossa oli poni. Istuin sen ponin selkään ja tykästyin siihen poniin ihan välittömästi.
Sen jälkeen ratsastustunneille oli päästävä. Hevosharrastus ei tosin ollut 9-vuotiaalle Rintamäelle kaikista sopivin harrastus.
- Jouduin neuvottelemaan ratsastuksen aloittamisesta paljon vanhempieni kanssa, koska olin niin allerginen hevosille. Vanhempani suhtautuivat myönteisesti ratsastukseen, mutta halusivat minun ymmärtävän, että jos oireet pahenevat, niin minun pitää luopua ratsastuksesta.
Ratsastuskoulussa aloittamisen jälkeen Rintamäkeä ei pois tallilta saanut. Irtotunnit vaihtuivat vakiotunneiksi, ratsastustunnit hevosen vuokraamiseksi ja vuokraaminen seurakilpailuiksi. Jo muutamien kilpailuiden jälkeen Rintamäelle syttyi palo hypätä ja kisata.
Seuraava askel oli oman hevosen etsiminen. Se osoittautui vaikeammaksi, kuin ennalta olisi voinut arvata.
- Ensimmäisen hevosen etsiminen vei todella pitkään, koska en oikein tiennyt, mitä hain. Toisaalta halusin sellaisen, millä voi tehdä kaikkea, mutta taka-ajatuksena oli kuitenkin löytää sellainen hevonen, jolla pystyn hyppäämään ja käymään kisoissa.
Ja sitten vihdoinkin, se oikea löytyi.
- Se oli oikein kaunis hannoverilainen tamma nimeltään Grace Kelly. Sen kanssa kilpailu-uran alkutaival oli kyllä aika villi, mutta kun yhteistyö toimi, siitä tulikin ihan rusettihai, nauraa Rintamäki.
Korkeammalle, enemmän, paremmin
Nälkä kasvaa syödessä ja niin kävi myös Rintamäelle. Vasta vuosi ensimmäisen hevosen ostamisesta Rintamäelle tuli toinen hevonen, Caius H.
- Sen kanssa opin esteratsastuksesta paljon lisää ja kisasin 130 cm ratoja, joskus sijotuinkin. Kohokohta sen hevosen kanssa oli, että pääsimme junnujen A-estejoukkueeseen, kun olin 16-vuotias. Se oli vain kaksi vuotta siitä, kun olin saanut ensimmäisen hevosen.
Kahdella ensimmäisellä omalla hevosellaan Rintamäki pääsi kilpailu-uran alkuun, mutta läpimurron tehnyt hevonen oli FIM Fräulein Smilla.
- Smilla oli minun ratsastusurani käännekohta. Se on pieni hevonen, mutta sen kanssa olen ensimmäiset isommat hyppyni ottanut. Oli siinä vähän onneakin matkassa, että niin suurella sydämellä varustettu hevonen löytyi. Samanlaisia ei tule enää koskaan vastaan.
Smilla oli mukana myös silloin, kun Rintamäki otti merkittävän askeleen kilparatsastajan urallaan. 23-vuotiaana Rintamäki lähti treenimatkalle Saksaan. Alunperin Rintamäen piti viipyä vain muutama kuukausi, mutta nyt Saksassa on vierähtänyt jo viisi vuotta.
Vieläkään Rintamäki ei ajattele, että kilparatsastus olisi hänen ensisijainen ammattinsa. Rintamäki on opiskellut biokemiaa yliopistossa, eikä hän ole sulkenut täysin sitäkään ovea.
- Olen aina miettinyt ratsastamistani ammattimaisena harrastuksena. Nyt kun olen ollut tällä Saksassa pidempään, olen vasta alkanut ajatella, että tästä voisi vaikka tulla ihan oikea ammatti, toteaa Rintamäki.
Palo vie eteenpäin
Rintamäki tiedostaa sen, että elää tällä hetkellä sellaista elämää, mistä moni voi vain haaveilla.
- Olen onnellinen siitä, että nyt minulla on puitteet tehdä sitä, mitä haluan. Koen, että se sama palo, mikä pikkutyttönä alkoi syttymään hyppäämiseen ja kisaamiseen on vieläkin vahvana minussa. Viime vuosina olen saanut ehkä vielä enemmän varmuutta siihen, että osaan tämän homman ja tämä on sitä mitä haluan tehdä.
Rintamäki kuitenkin muistuttaa, että kilpaurheilussa takapakit saattavat iskeä milloin tahansa. Vielä keväänä Rintamäki tähtäsi elokuun EM-kilpailuihin, mutta ykköshevosen Cosma Shivan jännevamma muutti suunnitelmat.
- Kyllähän se maahan vetää, jos paljon toivoo ja luottaa ja sitten tulee takapakkeja. Mutta tätä se kilpaurheilussa välillä on.
Rintamäki sanoo että pikkutyttönä muodostunut palava tahto on se, mikä vie yli vaikeinakin aikoina.
- Pitää jaksaa ja tsempata vaikeuksista huolimatta. Vaikeudet ovat se paikka, missä huippu-urheilija punnitaan. Teen kaikkeni, että vaikeuksista selvitään, päättää Rintamäki.
Teksti Emmakaisa Jokiniemi
Kuvat kuvituskuvia
