Hyppää pääsisältöön

Naisten pyllyjä ja citykaneja aamukahvimaisemassa

Otso Kantokorpi
Otso Kantokorpi Kuva: Yle/Jyrki Valkama kultakuume,kolumnistit,kriitikot

Talossa, jossa asun, on käynnissä julkisivuremontti. Asun muovin sisällä. Sitä peittää jopa Coca-Cola-mainos.

Juon aamukahvini viereisessä puistossa, koska jostain syystä tupakoin vieläkin. Käyn siellä aika tiheään.Ensin minua harmitti, mutta nyt olen oppinut jo nauttimaan. Istun rauhassa ja ajattelen mitä tahansa. Välillä ajatus lentää korkealle. Välillä se myötäilee matalalla lentoradalla alakuloani. Toisinaan yritän tunnistaa faunaa ja flooraa. Puiston reunalla, Sinebrychoffin taidemuseon istutuksissa, asuu tällä hetkellä kuusi citykania.

Citykanit eli villikanit muodostavat Helsingissä vapaaksi päästetyistä tai karanneista lemmikkikaneista syntyneen populaation. Villikania nimitetään vieraslajiksi. Niiden koetaan olevan ympäristölleen haitallisia, ja kaupunki on jopa harventanut kantaa metsästämällä. Helsingin eläinsuojeluyhdistys on toista mieltä: kanit ovat jo vakiintunut osa kaupunkiluontoa, ja heidän mukaansa media on paisutellut niiden aiheuttamaa tuhoa.

Onkohan aamukahvimaisemassani jotain herooista?

Kanien seuraaminen on tuottanut lisätutkimuksia. Nyt esimerkiksi tiedän, että Helsingissä on maailman pohjoisin vakituinen kanipopulaatio. Tieto saa minut katselemaan kanejani uusin silmin.Onkohan aamukahvimaisemassani jotain herooista? Katson televisiosta usein luonto-ohjelmia, ja toisinaan minua naurattaa, kun vaikkapa mangustiklaania seuraava kuvausryhmä on antanut jokaiselle yksilölle nimen. Tämä sai minut tutkailemaan kuutta kaniani uusin silmin. Olen jo useamman päivän yrittänyt tunnistaa niitä yksilöinä. Toisinaan
saan tarkkailla niitä aika läheltä. En ole kuitenkaan oppinut erottamaan niitä toisistaan. Päätin antaa ensimmäiselle tuntomerkeillään erottuvalle kanille nimen Pekka, mutta en ole vieläkään erottanut Pekkaa muista.

Toisinaan katselen puita. Tunnistan jokaisen yksilön, koska ne eivät liiku. Mutta mitä tarkoittaa tunnistaminen? Erotan ne yksilöinä, mutta en pysty nimeämään kaikkia. Maallikko tunnistaa puut lehtien muodosta sekä rungon paksun osan rakenteesta ja kuvioinnista. Vaimoni on puutarhuri, ja muistan ihmettelyni, kun hän suoritti talvidendrologian kurssin. Kuka meistä maallikoista osaisi tunnistaa talvikaljujen poppeleiden lajeja silmujen muodoista? Tiedän, että osaa puista kutsutaan jalopuiksi. Luokitus ei ole luonnontieteellinen, mutta sitä käytetään yleisesti. Se kuitenkin vaihtelee maittain. Suomessa esimerkiksi tervaleppää ei ole tapana nimittää jalopuuksi, mutta Keski-Euroopassa se useimmiten sellaiseksi luokitellaan.

Koska jalopuu ei ole ns. tieteellinen luokitus, sanan alkuperän selvittäminen ei onnistu helposti. Oletan, että selityksiä on kaksi: puun harvinaisuus ja puun markkinahinta. Kartanoiden puistoihin istutettiin aikoinaan harvinaisia lajeja, ja sitä kautta puistoista on muodostunut nähtävyyksiä. Jalopuut ovat nekin siis useimmiten vieraslajeja, mutta niitä ei ole tapana sellaisiksi luokitella.

Koiria tarkkailen eniten. Ne olen oppinut tunnistamaan hyvin, koska useimmat tekevät saman reitin joka aamu. Koiralajien tunnistamista vaikeuttaa se, että niiden joukossa on sekarotuisia koiria, ja varsinkin se, että monet omasta mielestäni nimenomaan sekarotuisen näköiset turrit ovatkin nimenomaan jotain harvinaista ja kallista rotua. Jalokoiria ei kuitenkaan ole olemassa.

Koiria on myös kiva rapsutella, jos isännät ja emännät sallivat. Yhden kanssa olen jo ystävystynytkin. Se on kahdeksanvuotias labradorinnoutaja, nimeltään Vili. Isännän nimestä ja iästä minulla ei ole aavistustakaan. Vili heittäytyy eteeni hiekkakäytävälle ja odottaa rapsutusta eikä tahdo helpolla luopua hetkestämme.

Jos katselisin naisten pyllyjä, minut luokiteltaisiin seksistiksi.

Ihmisiäkin tunnistan jo aika paljon. Jos katselisin naisten pyllyjä ja yrittäisin tunnistaa ja luokitella niitä muotojen perusteella, en saisi kertoa sitä julkisesti, koska minut luokiteltaisiin seksistiksi. Tässä tapauksessa siis kulttuurinen luokittelu estää biologissävyisen luokittelun.

Kahvilan tummaihoisen siivoojan kanssa vaihdamme jo tervehdykset, ja emmeköhän jo kohta kuulumisiakin. Hänen nimeään en vielä tiedä. Jos hän työskentelee tilapäisesti maassa, hänet luokitellaan vierastyöläiseksi. Voi hän olla ihan syntyperäinenkin. Ei kuitenkaan kotoperäinen eli endeeminen – noin niin kuin biologisesti luokitellen.

Toisinaan juttelen vanhan tuttuni Pekan kanssa. Hän asuu asuntolassa, ja hänen habituksensa on muuttunut. Hänet voi ulkoisten tuntomerkkien mukaan luokitella syrjäytyneeksi. Hän on varmaankin myös vieraantunut.Hänen kaltaisiaan ihmisiä on yritetty häätää puistoista kuin kaneja. Helsingin poliisilaitoksen historiassa kerrotaan, että vuoden 1975 ETYK-kokouksen alla jopa tasavallan presidentti teki aloitteen katunäkymän puhdistamiseksi puliukoista. Olin tuolloin töissä Finnairin rahtivarastossa ja tutustuin elämäni ensimmäiseen mustaan mieheen, jonka kanssa silloin ystävystyinkin. Hän oli suomalainen, ja hänen nimensä oli Kalle.

Kommentit
  • Kertovatko suomalaiset rivot paikannimet enemmän nimien keksijöistä kuin itse paikoista?

    Suomen paikat on nimetty käyttäjien kokemuksien perusteella.

    Suomessa on 2944 paska-sanan sisältävää paikannimeä. Rivot paikannimet hihityttävät tai närkästyttävät kartanlukijoita. Miksi sukupuolielimet ja eritteet ovat olleet niin yleisesti nimeäjien käytössä? Paikkojen nimeäminen on perustunut yleensä joko kuvailemaan mitä ko. paikka muistuttaa muodoltaan, sen käyttökelpoisuuteen tai johonkin vahvaan kokemukseen paikassa.

  • Avaruusromua: Kuunnellaan jääleinikkiä!

    Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit?

    Onko kasveilla sielu? Muun muassa tätä pohti antiikin filosofi Aristoteles, ja oli sitä mieltä, että ei. Ei ole. Kasvit ovat kyllä eläviä, mutta eivät samalla tavoin kuin eläimet tai me ihmiset. Kasvit elävät erilaista elämää, selitti Aristoteles, ja puhui kasvisielusta ja sen luonteesta. Suomalainen Band of Weeds tekee musiikkia kasvien äänistä. Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit nuokkuesikko ja jääleinikki? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Lisää tilaa ajattelulle!

    Musiikkia, joka hengittää joogan tahtiin.

    Sana jooga on sanskriitin kieltä ja se tarkoittaa ihmisen ja kaikkeuden välistä yhteyttä. Muinaisen Intian joogit opettivat, että ihmisen kehon, tietoisuuden ja hengityksen välillä on yhteys. Joogaa harjoittamalla he pyrkivät tasapainoon: syvään keskittyneeseen tilaan, joka rauhoittaa kehon ja mielen. Musiikki on myös ollut keino etsiä sisäistä rauhaa ja tasapainoa. Musiikilla ja mietiskelyllä on pitkä yhteinen historia. Eikä ole mikään ihme, että musiikki ja jooga ovat kohdanneet monella taholla. Tapani Rinne tekee musiikkia, joka rauhoittaa ja antaa tilaa ajattelulle. Musiikkia, joka hengittää joogan tahtiin. Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri