Hyppää pääsisältöön

Koulutukseen 300 miljoonaa – ”Kuulostaa vähän silmänkääntötempulta”

Hallitus on raivostuttanut aiemmin tänä vuonna kertomalla jättileikkauksista koulutukseen, mutta nyt rahaa luvataan myös lisää. SYL:ssä ja OAJ:ssä temppu ei ilahduta.

Järjestöt toivovat panostuksia digitalisaatioon. // Kuva: Yle / Olotila / Martti Juntunen

Hallitus satsaa satoja miljoonia euroja koulutukseen, miksi alan järjestöt eivät hypi riemusta?

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi esitteli eilen hallituksen kärkihankkeista. Ne ovat painopisteitä, joihin hallitus panostaa erityisesti tulevina vuosina.

Aivan kärkihankkeiden kärjessä on koulutus, johon hallitus lupaa 300 miljoonaa euroa lisää.

- Kuulostaa vähän silmänkääntötempulta, sanoo Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) puheenjohtaja Jari Järvenpää YleX Etusivun haastattelussa.

Hallitus on jo aiemmin kertonut leikkaavansa koulutuksesta isosti, jopa 600 miljoonan euron edestä. Myös Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:ssä koulutuksen nostamista kärkihankkeeksi pidetään ainakin osittain lumelääkkeenä.

- Ensin otetaan tuommonen summa pois, ja sitten käännetään juttu positiiviseksi, että mehän annetaan teille lisää, järjestön puheenjohtaja Olli Luukkainen toteaa.

1800-luvulta nykypäivään

Sekä SYL että OAJ näkevät kärkihankemiljoonissa hyvääkin. Molemmissa järjestöissä pidetään tärkeänä, että rahaa käytettäisiin digitalisaatioon, jotta koululaiset ja opiskelijat saisivat hyvät eväät digiyhteiskunnassa toimimiseen. SYL:n Järvenpää tosin toivoisi digipanostuksia selkeämmin korkeakoulumaailmaan.

- Meillä on edelleen vähän sellainen 1800-luvun yliopisto, Järvenpää sanoo.

OAJ:n Luukkainen taas kiittelee sitä, että jo aiemmin kerrotuista leikkauksista huolimatta koulutus on hallituksen kärkihankkeista suurin. Hän ei usko, että satsaukset olisivat näin suuria, ellei koulutusleikkauksista olisi aiemmin tänä vuonna tullut isoa porua.

- Uskon, että tällä keskustelulla ja kansalaisaktiivisuudella on ollut aika paljon vaikutusta asiaan.

Lue myös:

Jatkokouluksen tukeminen on arpapeliä – virkailijan päätökselle voi tulla hintaa yli 20 000 euroa