Hyppää pääsisältöön

Missä on Suomen vanhin puu?

suuren puun kanto
Suuresta puusta jäi suuri kanto, hämmästelemässä Markku Sipi. suuren puun kanto Kuva: Yle/Pirjo Koskinen suuri kaatunut puu

Näin Heinolassa valtavan poppelin. Työkaverini törmäsi Äkäslompolossa tähän peikon puulta näyttävään kuuseen.

Männyn käntty Äkäslompolassa
Kuusen käntty Äkäslompolossa Männyn käntty Äkäslompolassa Kuva: Yle/Markku Sipi käntty

Mutta minkä ikäisiä ne oikeasti ovat ja kumpi niistä on vanhempi? Ja mitä kaikkea niiden elämän aikana onkaan mahtanut tapahtua?

Suuri jalopuu Heinolassa
Poppeli Heinolassa Suuri jalopuu Heinolassa Kuva: Yle/Pirjo Koskinen poppeli heinolassa

Jos olet pysähtynyt jonkun puun edessä ihmettelemään samaa, ilmoita havainnostasi.

Näytä kartta

Ulkonäöstä voi päätellä puun iästä jotakin, mutta koko voi myös hämätä. Vain kairaus ja vuosirenkaiden laskeminen kertovat puun todellisen iän.

Kasvu on suurinta alkukesästä. Se näkyy vuosirenkaassa vaaleana laajempana alueena. Syksyä kohti kasvu hiipuu ja syntyy vuosirenkaan tumma osa.

Jos puuaines on säilynyt kovana ja terveenä, puun todellinen ikä selviää vuosirenkaat laskemalla.

Vuosirenkaat sahatussa puussa
Vuosirenkaat sahatussa puun rungossa Vuosirenkaat sahatussa puussa Kuva: Yle/Pirjo Koskinen paksu sahattu puu

Kaadetusta puusta vuosirenkaat on helppo laskea, mutta iän voi määrittää puuta kaatamattakin.

Tutkijat laskevat vuosirenkaat kairaamalla. Puuhun porataan pieni reikä ja siitä otetaan ohut tikkunäyte. Tämä ei vahingoita puuta.

Jotta vanhimman puun voi löytää, pitää ensin löytää hyvät ehdokkaat. Ilmoita siis havaintosi joko sähköpostilla osoitteeseen ulosluontoon@yle.fi tai lataa puukuvasi oheiseen karttaan. Etsitään Suomen vanhin puun yhdessä - ja luodaan samalla kartta puunähtävyyksistämme! Voit siis ladata kuvan puusta, vaikka tietäisit ettei se voi saavuttaa vanhimman puun titteliä.



Joissakin älypuhelimissa latausikkuna ei näy suoraan, joten sinun täytyy painaa kartan vasemmassa ylänurkassa olevaa + merkkiä. Jos kuvasi ei avaudu, kokeile ladata se uudestaan sellaisenaan tai toisessa tiedostomuodossa. Kartta tukee yleisimpiä kuvia.

Saat kartalle ladatut kuvat näkyviin, kun klikkaat sijaintinuolta. Kuva avautuu kartan vasempaan ylänurkkaan. Kuvaa klikkaamalla sen saa suurennettua.



Aiheesta lisää:

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto