Hyppää pääsisältöön

Kylässä Kalevalassa, runolaulun syntymailla

Väinämöisenkatu, Kalevala, Vienan Karjala
Väinämöisenkatu, Kalevala, Vienan Karjala Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Runolaulun kotiseudulla Vienan Karjalassa ovat käyneet perinteen tallentajat Elias Lönnrotista alkaen lumoutumassa runolaulun maailmasta ja estetiikasta. Yksinkertaisen mitan ja melodiikan sisällä elävä jatkuva muunnelmien ja sävyjen kirjo saa vastakaikua ympäröivästä luonnosta: lähes äärettömiin kantautuvista järvistä, luonnontilaisista metsistä ja rakennusten harmaantuneista hirsistä tai hiutuneista maalipinnoista. Heinäkuun alussa Sommelo-festivaali soi myös rajantakaisessa Karjalassa ja mukana oli toimittaja Amanda Kauranne äänityslaittella ja kameralla varustettuna.

Uhtuan eli Kalevalan kulttuuritalolla kalevalainen seinämaalaus tarjoilee tsaijua ja kantelemusiikkia
Uhtuan eli Kalevalan kulttuuritalolla kalevalainen seinämaalaus tarjoilee tsaijua ja kantelemusiikkia Uhtuan eli Kalevalan kulttuuritalolla kalevalainen seinämaalaus tarjoilee tsaijua ja kantelemusiikkia Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Kansanmusiikkijuhla Sommelo järjestetään Kainuussa ja Vienan Karjalassa, runolaulun kotitanhuvilla kummankin puolen Suomen ja Venäjän rajaa. Kulttuurisesti alue on ollut piirretyistä valtakunnanrajoista huolimatta melko yhteneväistä aina viime vuosisadan sotiin saakka. Nyt vuonna 2015, heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna rajan ylittäessämme tuntui, että astuin kuin toiseen kulttuuriin - tai melkein kuin toiseen aikaan.

Sydänjuurilla Sommelossa

Sommelo-sana tarkoittaa karjalaisessa perinteessä kerää, joka on usein laulusta punottu. Kalevalan ensimmäisissä runoissa sanotaan, että runolaulaja käärii laulunsa kerälle ja sovittelee ne sommelolle ja tultuaan kuulun kurkihirren alle hän aukaisee sanaisen arkkunsa ja suorii solmun sommelolta. Mikä siis parempi nimi festivaalille, jonka juuret ovat lähialueen kulttuuriperimässä eli runolaulussa!

Sommelo järjestetään kahden puolen rajaa
Sommelo järjestetään kahden puolen rajaa Sommelo järjestetään kahden puolen rajaa Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Tänä vuonna Sommelo järjestettiin kymmenettä kertaa. Festivaali on nimitetty toimintansa aikana lukuisia kertoja maailman 25 parhaan musiikkifestivaalin joukkoon Iso-Britanniassa julkaistavan Songlines-maailmanmusiikkilehden toimesta, niin myös tänä vuonna. Olin itse Suomen puolella esiintymässä omien kansanmusiikkiyhtyeideni ja Sibelius-Akatemian Folk Big Bandin kanssa, mutta Vienan Karjalaan lähdin toimittajana tarkoituksenani ymmärtää, mistä Sommelon lisänimi "Hiljaisuuden festivaali" oikein koostuu.

Haikolan kylässä hiljaisuus loi tilaa kauneudelle
Haikolan kylässä hiljaisuus loi tilaa kauneudelle Haikolan kylässä hiljaisuus loi tilaa kauneudelle Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Tietoja taustavoimista

Sommelon taustalla on kansanmusiikin tutkimus- ja elvytystyö Juminkeko-säätiön ja Kuhmon musiikkiopiston piirissä jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Vuodesta 2006 festivaalin taiteellisena johtajana on toiminut kansanlaulaja Taito Hoffrén, joka on perehtynyt vienalaisen runolaulajan Arhippa Perttusen runoihin ja valmistelee taiteellista tohtorintyötään runolaulusta.

Taiteellinen johtaja Taito Hoffrén laulaa Haikolan sähköttömässä kylässä säkeitä Kalevalan ensimmäisestä versiosta
Taito Hoffrén laulaa säkeitä Kalevalan ensimmäisestä versiosta Taiteellinen johtaja Taito Hoffrén laulaa Haikolan sähköttömässä kylässä säkeitä Kalevalan ensimmäisestä versiosta Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Pro Sommelo ry:n johtaja Pekka Huttu-Hiltunen puolestaan oli Vienan reissumme matkaoppaana, sillä seutu on hänelle varsin tuttua. Musiikillisen tohtorintyönsä hän on tehnyt vienalaisesta runolauluperinteestä, jota hän on käynyt tallentamassa kummallakin puolen rajaa jo pari vuosikymmentä.

Kohti mennyttä aikaa

Toisilta osin luonto on Vienassa otettu huonekalujätti Ikean talousmetsäksi, mutta tielle asti nämä mittavat parturoinnit eivät näkyneet.

Lähdimme heinäkuun ensimmäisenä lauantaina anivarhain Kuhmosta kohti Vienan Karjalaa ja rajanylityksen jälkeen muuttuivat asfalttitiet hiljalleen kuin kuljettaen meitä menneeseen. Rytyyttävät hiekkatienpätkät lukuisine kuoppineen antoivat ilmaista hierontaa sisäelimille matkatessamme tihkusateessa pikkubussilla kohti määränpäätämme Uhtuaa, jota myös Kalevalaksi kutsutaan. Tämän Vienan suurimman kylän nimi vaihdettiin Kalevalan 100-vuotisjuhlan tiimellyksessä viime vuosisadan puolivälin paikkeilla, mutta kummatkin nimet elävät edelleen kansan suussa.

Kalevala eli Uhtua kartalla
Kalevala eli Uhtua kartalla Kalevala eli Uhtua kartalla Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Ohikiitävät metsät tuntuivat olevan tyytyväisiä vallitsevaan luonnontilaisuuteensa ja peittivät autuaasti kalmismaat, lahoamaan jätetyt rakennelmat tai puolustuspoterot jatkosodan ajalta. Toisilta osin luonto on Vienassa otettu huonekalujätti Ikean talousmetsäksi, mutta tielle asti nämä mittavat parturoinnit eivät näkyneet. Tie kiemurteli kylien ohi, joissa harmaakylkisten hirsitalojen akkunoista siinsivät nostalgiset pitsiverhot. Onneksi valtavat televisioantennit ja sähköjohdot talojen kyljillä muistuttivat, että Karjalassakin eletään vahvasti nykypäivää.

Kalevalassa sulassa sovussa syreenit ja lautasantennit
Kalevalassa sulassa sovussa syreenit ja lautasantennit Kalevalassa sulassa sovussa syreenit ja lautasantennit Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Kulttuurimatkailua Karjalassa

”Voit astua Elias Lönnrotin ja muiden runonkerääjien jalanjälkiin. Voit valokuvata samoja maisemia kuin I.K.Inha yli sata vuotta sitten. Voit tutustua Karjalan ainutlaatuiseen puuarkkitehtuuriin. Voit ihailla niitä runollisia näkyjä, jotka saivat kareliaanit hurmokseen. Tapaat perinteentaitajia, joiden tiedot ja taidot ovat periytyneet sukupolvien takaa! Euroopassa ei ole enää monia alkuperäiskulttuureja. Vienassa sellainen vielä elää; se, joka antoi maailmalle Kalevalan runouden.”

Näillä sanoin houkutellaan reissuajia Ontrei Malisen kantele -kulttuurimatkailureitille. Suomalainen Juminkeko-säätiö on edistänyt johtajansa Markku Niemisen vetämänä vienalaista kulttuuria vuodesta 1989 keskittyen vienalaisten runokylien elvytykseen. Siihen on kuulunut kulttuurimaisemien suojelua, hylättyjen kylien rakennusten restaurointia ja uudelleenrakentamista maanteiden kunnostuksen ja kylien sähköistämisen lisäksi. Nyt näistä yhteistyön hedelmistä paikallisten karjalaisten toimijoiden kanssa saa nauttia Ontrei Malisen kantele -kulttuurimatkailureittiä kulkemalla joko omatoimisesti autoillen tai järjestetyllä reissulla, kuten Kansanmusiikkijuhla Sommelon matkassa. Internetistä löytyvät ilmaiset ohjeet ja muistomerkkien opastaulut matkan varrella löytyvät niin suomeksi kuin venäjäksi.

Vuonnisen 2010-luvulla jälleenrakennettu tsasouna rakennettiin I.K.Inhan valokuvan perusteella
Vuonnisen tsasouna rakennettiin I.K.Inhan valokuvan perusteella Vuonnisen 2010-luvulla jälleenrakennettu tsasouna rakennettiin I.K.Inhan valokuvan perusteella Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Karjalan henki

Matka nostalgiseen Karjalaan toteutti kaikki lupauksensa myös hurmoksesta. Pysähtyessämme matkalla Vuonnisen tsasounassa, joka I.K.Inhan valokuvan mukaan on jälleenrakennettu 2010-luvulla Juminkeko-säätiön toimesta, mietiskelin minun ja Elias Lönnrotin vienanmatkojen erilaisuuksia ja samankaltaisuuksia. Lönnrot taittoi matkoja pääosin jalkapatikassa ja tapasi Vuonnisen kukoistavassa kylässä perinteentaitaja Vaassila Kieleväisen. Keskustelusta hurmaantuneena hän sai inspiraation koota eepokseksi kuulemansa pitkät sankaritarinat ja erinäisten vaiheiden jälkeen syntyi etenkin vienalaisiin kansanrunoihin pohjautuva kansalliseepoksemme Kalevala. Vuonnisen suuri runolaulaja oli Ontrei Malinen, joka myös soitti Lönnrotille kannelta. Soitin on tätä nykyä Kansallismuseossa ja instrumentti matkareitin symbolina.

Vuonnisen suuri runolaulaja oli Ontrei Malinen, joka myös soitti Lönnrotille kannelta. Soitin on tätä nykyä Kansallismuseossa.

Muutama sata vuotta myöhemmin minut puolestani kärrättiin paikalle pikkubussilla ja lompsin kumisaappaissani melkein autioituneessa kylässä. Silti edes tihkusateen harmaus ei voinut estää minua hurmaantumasta kuin paraskin kareliaani. Karjala tuntuu ikivihreältä maalta muistojen kultalassa ja silti samaan aikaan niin kovin elävältä tumman tsaijun voimakkaassa maussa tai sateen vihmoessa pitkin poskia luonnon kauneuden ääressä.

Tsaijuhetken kauneutta karjalaiseen tyyliin

Karjala on tietysti muutakin kuin runolaulua. Reittiä taitoin oululaisen Pirttiset -kansantanssiryhmän kanssa, jotka tulivat vienanpuoleiseen Sommeloon esiintymään. Eläkeläisryhmäläisten vanhemmat olivat olleet samoissa maisemissa sotimassa silloin, kun Kollaa kesti ja laulettiin Eldanka-järven jäästä. Näitäkin muistoja on Karjala pullollaan kummaltakin sodan osapuolelta.

Lönnrotin jalanjäljissä

Runolaulusta tuttu Uhtua elää myös tätä päivää
Runolaulusta tuttu Uhtua elää myös tätä päivää Runolaulusta tuttu Uhtua elää myös tätä päivää Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Perillä Kalevalassa tai suomalaisittain Uhtualla pääsimme Leena Karttusen opastamana kulttuurikävelylle Lönnrotin jalanjäljissä. Ihanasti karjankieltä puhuva oppaamme esitteli meille muun muassa männyn, jonka alla Lönnrot oli runonlaulajien tekstejä tallentanut. Myös kylän suurista laulajista kertovat infotaulut olivat esillä Väinämöisenkatua kulkiessamme.

Infotaulussakin on karjalaista estetiikkaa
Infotaulussakin on karjalaista estetiikkaa Infotaulussakin on karjalaista estetiikkaa Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Kylänraittia tarpoessamme opimme niin Uhtuan historiasta kuin nykypäivästä. Neljäntuhannen asukkaan kylästä noin 35 prosenttia on karjalankielisiä ja tätä nykyä karjalaa ja suomea voi opiskella myös päiväkodissa ja koulussa. 1960-luvulta 1980-luvulle opiskellut sukupolvi osaa karjalan kieltä huonommin kieliopetuksen puutteen vuoksi. Nykyään omaa kylää ja sen perinteitä osataan arvostaa. Kesänkin aikana perinteitä pidetään yllä useammissa kesäjuhlissa.

Kylänraittia Uhtualla
Kylänraittia Uhtualla Kylänraittia Uhtualla Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Aktiiviselta tämän Vienan suurin kylä vaikutti muutenkin: jokaisen talon ja pienimmänkin tönön pihalla kasvoivat hyvässä järjestyksessä perunat ja muut hyötykasvit - sekä lahoamaan jätetyt Ladat.

Näkymiä Väinämöisenkadun varrelta
Näkymiä Väinämöisenkadun varrelta Näkymiä Väinämöisenkadun varrelta Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Folkloren juhlaa

Sommelo 10 vuotta
Sommelo 10 vuotta Sommelo 10 vuotta Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Illalla pääsimme Suuri Sommelo -konserttiin Uhtuan Kulttuuritalolle. Esiintyjinä olivat Pirttiset-ryhmän ja virolaisen kansanlaulaja Mari Kalkunin lisäksi paikalliset lasten ja nuorten kanteleryhmät vetäjänään Juri Gladysev ja aikuisten kansantanssiryhmä Lokka, jonka polyesteriasut kiiltelivät parrasvaloissa.

Pekka Huttu-Hiltunen tanssin pyörteissä
Pekka Huttu-Hiltunen tanssin pyörteissä Pekka Huttu-Hiltunen tanssin pyörteissä Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Lasten ryhmä oli ollut Suomen puolella Sommelon kurssilla saamassa opetusta ja esitti nyt ujona aikaansaannoksiaan. Esitysten estetiikassa tuntui neuvostoaikainen folklorevaikutus ja senkin puolesta tuntui, kuin olisimme taas matkanneet ajassa taaksepäin. Konsertti oli ihastuttava kuvaus siitä, mitä perinne ehkä nykypäivänä Vienan Karjalassa on tai millaisena se, ainakin konserttien muodossa, halutaan tuoda esille; Aino-kuvaelmana kanteleiden säestyksellä ja loppuun asti hiottuina koreografioina niin musiikin kuin tanssinkin suhteen.

Kantelistit ja Aino-kuvaelma
Kantelistit ja Aino-kuvaelma Kantelistit ja Aino-kuvaelma Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Ilta jatkui riemukkaasti hotelli Sampon pihalla, kun paikalliset ja suomalaiset ryhmät opettivat toisilleen karjalaisia ja suomalaisia katrilleja ja lauluja. Ikäjakauma oli vauvasta vaariin - tai tässä tapauksessa pikemminkin mummoon!

Katrilleja opeteltaessa oli hauskaa
Katrilleja opeteltaessa oli hauskaa Katrilleja opeteltaessa oli hauskaa Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Hiljaisuuden Haikola

Haikolan kauniita hirsitaloja
Haikolan kauniita hirsitaloja Haikolan kauniita hirsitaloja Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Vietin vienanreissuni ainoan yön Haikolan kylässä, nelisenkymmentä kilometriä Uhtualta. Vasta siellä oikeasti aloin ymmärtää, mistä nimi Hiljaisuuden festivaali on peräisin. Tämä sähkötön kylä on saaressa vesien ympäröimä ja sen hiljaisuudessa jokainen ääni, jokainen sana ja sävel saivat merkityksen. Niillä on ehkä tilaa soida harmaiden hirsipirttien kauneudessa, kaikua järven pintaa myöten ja pienetkin muutokset sävelmissä tuntuivat siellä suurilta - tai ehkä juuri oikean kokoisilta.

Uimaan pääsi veneen vierestä
Uimaan pääsi veneen vierestä Uimaan pääsi veneen vierestä Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Omat sanattomat kysymykseni runolaulusta saivat yhtä sanattomia vastauksia, oivalluksia. Kun on aikaa kunnella, perinteemme usein vähäsäveliset melodiat ja niiden minimalistiset muunnelmat tuntuvat kolossaalisen kokoisilta. Hiljentyessä kuuntelemaan alkaa janota kertovien tarinoiden käänteitä, mutta myös yksityiskohtia, joita runolaulujen säkeet eteemme punovat oman metriikkansa yksinkertaisen, muuntelevan lumovoiman kautta.

Onnellisuuden tunne jotenkin imeytyi minuun vähän kuin saunan noki, joka jäi iholle eikä lähtenyt, vaikka kuinka polskin järven pehmeässä vedessä.

Kirjailijan perintö

Haikolan kylässä asuu oikeastaan vain Karjalan kansankirjailijan Ortjo Stepanovin, eli karjalaisittain Jouhkon Kalaskan Vasken Oleksein Pekan Miihkalin Ortjon, poika Miihkali puolisoineen. He pitävät yllä Haikolan etnokulttuurikeskusta, joka keskittyy vienankarjalaisen kulttuurin vaalimiseen ja karjalaisten kirjailijoiden tuotantoon ja toimintaan niin Haikolassa kuin muuallakin Vienan Karjalassa.

Europa Nostra -kulttuuripalkinto myönnettiin Haikolalle vuonna 2012 kulttuurijäämistön vaalimisesta.

Haikolaan on uudelleenrakennettu Ortjo Stepanovin säätiön ja Juminkeko-säätiön yhteistyöprojekteina kolme taloa Suomen Kulttuurirahaston, Suomen ulkoasiainministeriön ja EU:n ENPI-ohjelmien tukemana. Kylän perinnetaloissa ja aitoissa on majoitustilojen lisäksi kaksi museota: Ortjo Stepanovin kirjallisuusmuseo hänen synnyinkodissaan sekä etnografinen museo, joka esittelee talonpoikaiselämään liittyviä esineitä karjalaisesta perinteestä. Panostukset ovat tuottaneet tulosta: arvostettu Europa Nostra -kulttuuripalkinto myönnettiin Haikolalle vuonna 2012 kulttuurijäämistön vaalimisesta.

Sommelon pääjuhla

Sunnuntaina Sommelon festivaalikokemus huipentui Haikolan päivään. Aamupäivällä Juminkeko-säätiön johtaja Markku Nieminen esitteli meille ystävänsä Ortjo Stepanovin hautamuistomerkkiä ja Haikolan kaunista kalmismaata.

Markku Nieminen esitteli Haikolan kalmismaata
Markku Nieminen esitteli Haikolan kalmismaata Markku Nieminen esitteli Haikolan kalmismaata Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Ortjolta pyydetty aurinkokin alkoi paistaa siinä vaiheessa kun yleisö saapui paikalle ja konsertit alkoivat. Tuohitorvin, karjankutsuhuudoin ja runolauluin vastaanotettu rahvas eli kansa jakaantui konserttielämystä varten kahteen eri pirttiin, joista sai vaihtaa toiseen haluamassaan kohdassa ja kulkea pitkin luonnonkaunista kylää. Toisessa talossa luki kansanmusiikin emeritysprofessori Heikki Laitinen Ortjo Stepanovin pääteosta Kotikunnan tarina ja toisessa Taito Hoffrén lauloi Kalevalan ensipainosta puolisen tuntia.

Heikki Laitinen lukee Ortjo Stepanovin teosta
Heikki Laitinen lukee Ortjo Stepanovin teosta Heikki Laitinen lukee Ortjo Stepanovin teosta Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Laitisen ja Hoffrénin jälkeen soi venerannassa vienankarjalainen joiku. Rannan konsertti päättyi, kun näistä joiuista, eli kelkettelyistä, tohtorintyönsä tehnyt Maari Kallberg lähti soutuveneellä keskelle järveä joikaamaan - ja veden yli kantautunutta ääntä säestivät tuuli ja laineet.

Konsertti jatkui etnokulttuurikeskuksen tiloissa virolaisen kansanlaulaja Mari Kalkunin konsertilla. Samaan aikaan tilassa työskentelivät Sommelon tämän kesän kuvataitelijat, taiwanilaisamerikkalainen Arlene Tucker ja suomalainen Emma Fält vuorovaikutteisessa installaatiossaan. Virolaisia ja vörulaisia perinnekappaleita ja omia perinteeseen pohjautuvia lauluja esittänyt Kalkun esitti myös itkuvirren tyhjenneille kylille ja sai yleisön liikuttumaan ja laulamaan mukana. Kun vienankarjalainen Kalevala-kuoro oli aloittamassa, oli toimittajan jo lähdettävä kohti Suomen rajaa ja Kaustisen kansanmusiikkijuhlia.

Kuvataiteilijat Arlene Tucker ja Emma Fält työn touhussa
Kuvataiteilijat Arlene Tucker ja Emma Fält työn touhussa Kuvataiteilijat Arlene Tucker ja Emma Fält työn touhussa Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Paluu meluisaan arkeen tuntui hellivän hiljaisuuden jälkeen melkein väkivaltaiselta kokemukselta. Sydämeen jäi kuitenkin jotain tuosta onnellisesta hiljaisuudesta, jossa on tilaa kuulla, kuunnella. Hiljaisuuden festivaali oikeastaan avasi äänet soimaan.

Amanda Kauranne toimittaa Etnoillan ohjelmaa Sydänjuurilla ja kirjoitti ja valokuvasi tämän matkakertomuksen Vienan Karjalassa 4-5. Heinäkuuta 2015.

  • Mene metsään! Avaruusromua 25.6.2017

    Metsässä olo rauhoittaa, ja myös musiikki.

    Metsässä oleskelu laskee verenpainetta, vähentää lihasjännitystä ja alentaa sydämen sykettä. Metsässä olo rauhoittaa. Sanotaan, että jo muutama minuutti metsässä vaikuttaa meihin, mutta metsän hyödyt ja vaikutukset tulevat parhaiten esiin, jos metsässä viihtyy pitempään. Stressi helpottaa. Olo paranee. Amerikkalainen Robert Scott Thompson on tehnyt metsäistä musiikkia. Steve Roach ja Robert Logan lähestyvät asiaa biologian ja ihmisen luontosuhteen kautta. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Levyjä soittava kone ja muita ihmeitä. Avaruusromua 18.6.2017

    Voiko levysotinta oikeasti käyttää soittimena?

    Levysoitin. Pyörivällä levylautasella, äänivarrella ja äänirasialla varustettu soitin, jolla soitetaan vinyylilevyjä. Sehän on sanamukaisesti soitin. Mutta entä kun sitä aletaan oikeasti käyttää soittimena? Siis ei normaaliin vinyylilevyjen soittamiseen, vaan instrumenttina. Sveitsiläinen Strotter Inst on soittanut levysoitinta jo yli 20 vuotta. Hän ei ole tiskijukka. Hän ei juurikaan soita äänilevyjä, vaan levysoitinta. Avaruusromussa myös musiikkia 8-bittisestä maailmasta, aikamatka syntesoijalla ja kolme mikrotonaalista tuubaa. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kukaan ei halunnut soittaa meidän kanssamme! Avaruusromua 11.6.2017

    Berliiniläinen nykymusiikkiorkesteri Kraftwerkin kimpussa.

    Soittajat vierastivat niitä kaikenlaisia häiriöääniä, kummallisia soundeja ja voimakkaita rytmejä, joista Kraftwerk rakensi musiikkinsa, muistelee yhtyeen perustaja Ralf Hütter. Entä kun berliiniläinen nykymusiikkiorkesteri kaivaa levyhyllystään unohtuneita Kraftwerkin vinyylilevyjä yli neljän vuosikymmenen takaa ja alkaa soittaa tuota outoa musiikkia? Avaruusromussa myös uusia ääniä Suomesta ja Amerikasta: Goamae, The Kolmas, Esa Ruoho ja The Greatest Hoax. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Erki Pärnoja - epäonnistuja

    Katso live: Late August

    Erki Pärnoja on kireä ja levoton tutkimusmatkailija, joka rakastaa epäonnistumisen riskiä. Lisäksi hän on Viron tunnetuimpia muusikkoja. Vieraana-sessiossa Pärnoja esittää uusitun version Late August -kappaleestaan. Live tallennettiin Tallinnan Telliskivessä.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua