Hyppää pääsisältöön

Kylässä Kalevalassa, runolaulun syntymailla

Väinämöisenkatu, Kalevala, Vienan Karjala
Väinämöisenkatu, Kalevala, Vienan Karjala Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Runolaulun kotiseudulla Vienan Karjalassa ovat käyneet perinteen tallentajat Elias Lönnrotista alkaen lumoutumassa runolaulun maailmasta ja estetiikasta. Yksinkertaisen mitan ja melodiikan sisällä elävä jatkuva muunnelmien ja sävyjen kirjo saa vastakaikua ympäröivästä luonnosta: lähes äärettömiin kantautuvista järvistä, luonnontilaisista metsistä ja rakennusten harmaantuneista hirsistä tai hiutuneista maalipinnoista. Heinäkuun alussa Sommelo-festivaali soi myös rajantakaisessa Karjalassa ja mukana oli toimittaja Amanda Kauranne äänityslaittella ja kameralla varustettuna.

Uhtuan eli Kalevalan kulttuuritalolla kalevalainen seinämaalaus tarjoilee tsaijua ja kantelemusiikkia
Uhtuan eli Kalevalan kulttuuritalolla kalevalainen seinämaalaus tarjoilee tsaijua ja kantelemusiikkia Uhtuan eli Kalevalan kulttuuritalolla kalevalainen seinämaalaus tarjoilee tsaijua ja kantelemusiikkia Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Kansanmusiikkijuhla Sommelo järjestetään Kainuussa ja Vienan Karjalassa, runolaulun kotitanhuvilla kummankin puolen Suomen ja Venäjän rajaa. Kulttuurisesti alue on ollut piirretyistä valtakunnanrajoista huolimatta melko yhteneväistä aina viime vuosisadan sotiin saakka. Nyt vuonna 2015, heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna rajan ylittäessämme tuntui, että astuin kuin toiseen kulttuuriin - tai melkein kuin toiseen aikaan.

Sydänjuurilla Sommelossa

Sommelo-sana tarkoittaa karjalaisessa perinteessä kerää, joka on usein laulusta punottu. Kalevalan ensimmäisissä runoissa sanotaan, että runolaulaja käärii laulunsa kerälle ja sovittelee ne sommelolle ja tultuaan kuulun kurkihirren alle hän aukaisee sanaisen arkkunsa ja suorii solmun sommelolta. Mikä siis parempi nimi festivaalille, jonka juuret ovat lähialueen kulttuuriperimässä eli runolaulussa!

Sommelo järjestetään kahden puolen rajaa
Sommelo järjestetään kahden puolen rajaa Sommelo järjestetään kahden puolen rajaa Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Tänä vuonna Sommelo järjestettiin kymmenettä kertaa. Festivaali on nimitetty toimintansa aikana lukuisia kertoja maailman 25 parhaan musiikkifestivaalin joukkoon Iso-Britanniassa julkaistavan Songlines-maailmanmusiikkilehden toimesta, niin myös tänä vuonna. Olin itse Suomen puolella esiintymässä omien kansanmusiikkiyhtyeideni ja Sibelius-Akatemian Folk Big Bandin kanssa, mutta Vienan Karjalaan lähdin toimittajana tarkoituksenani ymmärtää, mistä Sommelon lisänimi "Hiljaisuuden festivaali" oikein koostuu.

Haikolan kylässä hiljaisuus loi tilaa kauneudelle
Haikolan kylässä hiljaisuus loi tilaa kauneudelle Haikolan kylässä hiljaisuus loi tilaa kauneudelle Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Tietoja taustavoimista

Sommelon taustalla on kansanmusiikin tutkimus- ja elvytystyö Juminkeko-säätiön ja Kuhmon musiikkiopiston piirissä jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Vuodesta 2006 festivaalin taiteellisena johtajana on toiminut kansanlaulaja Taito Hoffrén, joka on perehtynyt vienalaisen runolaulajan Arhippa Perttusen runoihin ja valmistelee taiteellista tohtorintyötään runolaulusta.

Taiteellinen johtaja Taito Hoffrén laulaa Haikolan sähköttömässä kylässä säkeitä Kalevalan ensimmäisestä versiosta
Taito Hoffrén laulaa säkeitä Kalevalan ensimmäisestä versiosta Taiteellinen johtaja Taito Hoffrén laulaa Haikolan sähköttömässä kylässä säkeitä Kalevalan ensimmäisestä versiosta Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Pro Sommelo ry:n johtaja Pekka Huttu-Hiltunen puolestaan oli Vienan reissumme matkaoppaana, sillä seutu on hänelle varsin tuttua. Musiikillisen tohtorintyönsä hän on tehnyt vienalaisesta runolauluperinteestä, jota hän on käynyt tallentamassa kummallakin puolen rajaa jo pari vuosikymmentä.

Kohti mennyttä aikaa

Toisilta osin luonto on Vienassa otettu huonekalujätti Ikean talousmetsäksi, mutta tielle asti nämä mittavat parturoinnit eivät näkyneet.

Lähdimme heinäkuun ensimmäisenä lauantaina anivarhain Kuhmosta kohti Vienan Karjalaa ja rajanylityksen jälkeen muuttuivat asfalttitiet hiljalleen kuin kuljettaen meitä menneeseen. Rytyyttävät hiekkatienpätkät lukuisine kuoppineen antoivat ilmaista hierontaa sisäelimille matkatessamme tihkusateessa pikkubussilla kohti määränpäätämme Uhtuaa, jota myös Kalevalaksi kutsutaan. Tämän Vienan suurimman kylän nimi vaihdettiin Kalevalan 100-vuotisjuhlan tiimellyksessä viime vuosisadan puolivälin paikkeilla, mutta kummatkin nimet elävät edelleen kansan suussa.

Kalevala eli Uhtua kartalla
Kalevala eli Uhtua kartalla Kalevala eli Uhtua kartalla Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Ohikiitävät metsät tuntuivat olevan tyytyväisiä vallitsevaan luonnontilaisuuteensa ja peittivät autuaasti kalmismaat, lahoamaan jätetyt rakennelmat tai puolustuspoterot jatkosodan ajalta. Toisilta osin luonto on Vienassa otettu huonekalujätti Ikean talousmetsäksi, mutta tielle asti nämä mittavat parturoinnit eivät näkyneet. Tie kiemurteli kylien ohi, joissa harmaakylkisten hirsitalojen akkunoista siinsivät nostalgiset pitsiverhot. Onneksi valtavat televisioantennit ja sähköjohdot talojen kyljillä muistuttivat, että Karjalassakin eletään vahvasti nykypäivää.

Kalevalassa sulassa sovussa syreenit ja lautasantennit
Kalevalassa sulassa sovussa syreenit ja lautasantennit Kalevalassa sulassa sovussa syreenit ja lautasantennit Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Kulttuurimatkailua Karjalassa

”Voit astua Elias Lönnrotin ja muiden runonkerääjien jalanjälkiin. Voit valokuvata samoja maisemia kuin I.K.Inha yli sata vuotta sitten. Voit tutustua Karjalan ainutlaatuiseen puuarkkitehtuuriin. Voit ihailla niitä runollisia näkyjä, jotka saivat kareliaanit hurmokseen. Tapaat perinteentaitajia, joiden tiedot ja taidot ovat periytyneet sukupolvien takaa! Euroopassa ei ole enää monia alkuperäiskulttuureja. Vienassa sellainen vielä elää; se, joka antoi maailmalle Kalevalan runouden.”

Näillä sanoin houkutellaan reissuajia Ontrei Malisen kantele -kulttuurimatkailureitille. Suomalainen Juminkeko-säätiö on edistänyt johtajansa Markku Niemisen vetämänä vienalaista kulttuuria vuodesta 1989 keskittyen vienalaisten runokylien elvytykseen. Siihen on kuulunut kulttuurimaisemien suojelua, hylättyjen kylien rakennusten restaurointia ja uudelleenrakentamista maanteiden kunnostuksen ja kylien sähköistämisen lisäksi. Nyt näistä yhteistyön hedelmistä paikallisten karjalaisten toimijoiden kanssa saa nauttia Ontrei Malisen kantele -kulttuurimatkailureittiä kulkemalla joko omatoimisesti autoillen tai järjestetyllä reissulla, kuten Kansanmusiikkijuhla Sommelon matkassa. Internetistä löytyvät ilmaiset ohjeet ja muistomerkkien opastaulut matkan varrella löytyvät niin suomeksi kuin venäjäksi.

Vuonnisen 2010-luvulla jälleenrakennettu tsasouna rakennettiin I.K.Inhan valokuvan perusteella
Vuonnisen tsasouna rakennettiin I.K.Inhan valokuvan perusteella Vuonnisen 2010-luvulla jälleenrakennettu tsasouna rakennettiin I.K.Inhan valokuvan perusteella Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Karjalan henki

Matka nostalgiseen Karjalaan toteutti kaikki lupauksensa myös hurmoksesta. Pysähtyessämme matkalla Vuonnisen tsasounassa, joka I.K.Inhan valokuvan mukaan on jälleenrakennettu 2010-luvulla Juminkeko-säätiön toimesta, mietiskelin minun ja Elias Lönnrotin vienanmatkojen erilaisuuksia ja samankaltaisuuksia. Lönnrot taittoi matkoja pääosin jalkapatikassa ja tapasi Vuonnisen kukoistavassa kylässä perinteentaitaja Vaassila Kieleväisen. Keskustelusta hurmaantuneena hän sai inspiraation koota eepokseksi kuulemansa pitkät sankaritarinat ja erinäisten vaiheiden jälkeen syntyi etenkin vienalaisiin kansanrunoihin pohjautuva kansalliseepoksemme Kalevala. Vuonnisen suuri runolaulaja oli Ontrei Malinen, joka myös soitti Lönnrotille kannelta. Soitin on tätä nykyä Kansallismuseossa ja instrumentti matkareitin symbolina.

Vuonnisen suuri runolaulaja oli Ontrei Malinen, joka myös soitti Lönnrotille kannelta. Soitin on tätä nykyä Kansallismuseossa.

Muutama sata vuotta myöhemmin minut puolestani kärrättiin paikalle pikkubussilla ja lompsin kumisaappaissani melkein autioituneessa kylässä. Silti edes tihkusateen harmaus ei voinut estää minua hurmaantumasta kuin paraskin kareliaani. Karjala tuntuu ikivihreältä maalta muistojen kultalassa ja silti samaan aikaan niin kovin elävältä tumman tsaijun voimakkaassa maussa tai sateen vihmoessa pitkin poskia luonnon kauneuden ääressä.

Tsaijuhetken kauneutta karjalaiseen tyyliin

Karjala on tietysti muutakin kuin runolaulua. Reittiä taitoin oululaisen Pirttiset -kansantanssiryhmän kanssa, jotka tulivat vienanpuoleiseen Sommeloon esiintymään. Eläkeläisryhmäläisten vanhemmat olivat olleet samoissa maisemissa sotimassa silloin, kun Kollaa kesti ja laulettiin Eldanka-järven jäästä. Näitäkin muistoja on Karjala pullollaan kummaltakin sodan osapuolelta.

Lönnrotin jalanjäljissä

Runolaulusta tuttu Uhtua elää myös tätä päivää
Runolaulusta tuttu Uhtua elää myös tätä päivää Runolaulusta tuttu Uhtua elää myös tätä päivää Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Perillä Kalevalassa tai suomalaisittain Uhtualla pääsimme Leena Karttusen opastamana kulttuurikävelylle Lönnrotin jalanjäljissä. Ihanasti karjankieltä puhuva oppaamme esitteli meille muun muassa männyn, jonka alla Lönnrot oli runonlaulajien tekstejä tallentanut. Myös kylän suurista laulajista kertovat infotaulut olivat esillä Väinämöisenkatua kulkiessamme.

Infotaulussakin on karjalaista estetiikkaa
Infotaulussakin on karjalaista estetiikkaa Infotaulussakin on karjalaista estetiikkaa Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Kylänraittia tarpoessamme opimme niin Uhtuan historiasta kuin nykypäivästä. Neljäntuhannen asukkaan kylästä noin 35 prosenttia on karjalankielisiä ja tätä nykyä karjalaa ja suomea voi opiskella myös päiväkodissa ja koulussa. 1960-luvulta 1980-luvulle opiskellut sukupolvi osaa karjalan kieltä huonommin kieliopetuksen puutteen vuoksi. Nykyään omaa kylää ja sen perinteitä osataan arvostaa. Kesänkin aikana perinteitä pidetään yllä useammissa kesäjuhlissa.

Kylänraittia Uhtualla
Kylänraittia Uhtualla Kylänraittia Uhtualla Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Aktiiviselta tämän Vienan suurin kylä vaikutti muutenkin: jokaisen talon ja pienimmänkin tönön pihalla kasvoivat hyvässä järjestyksessä perunat ja muut hyötykasvit - sekä lahoamaan jätetyt Ladat.

Näkymiä Väinämöisenkadun varrelta
Näkymiä Väinämöisenkadun varrelta Näkymiä Väinämöisenkadun varrelta Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Folkloren juhlaa

Sommelo 10 vuotta
Sommelo 10 vuotta Sommelo 10 vuotta Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Illalla pääsimme Suuri Sommelo -konserttiin Uhtuan Kulttuuritalolle. Esiintyjinä olivat Pirttiset-ryhmän ja virolaisen kansanlaulaja Mari Kalkunin lisäksi paikalliset lasten ja nuorten kanteleryhmät vetäjänään Juri Gladysev ja aikuisten kansantanssiryhmä Lokka, jonka polyesteriasut kiiltelivät parrasvaloissa.

Pekka Huttu-Hiltunen tanssin pyörteissä
Pekka Huttu-Hiltunen tanssin pyörteissä Pekka Huttu-Hiltunen tanssin pyörteissä Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Lasten ryhmä oli ollut Suomen puolella Sommelon kurssilla saamassa opetusta ja esitti nyt ujona aikaansaannoksiaan. Esitysten estetiikassa tuntui neuvostoaikainen folklorevaikutus ja senkin puolesta tuntui, kuin olisimme taas matkanneet ajassa taaksepäin. Konsertti oli ihastuttava kuvaus siitä, mitä perinne ehkä nykypäivänä Vienan Karjalassa on tai millaisena se, ainakin konserttien muodossa, halutaan tuoda esille; Aino-kuvaelmana kanteleiden säestyksellä ja loppuun asti hiottuina koreografioina niin musiikin kuin tanssinkin suhteen.

Kantelistit ja Aino-kuvaelma
Kantelistit ja Aino-kuvaelma Kantelistit ja Aino-kuvaelma Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Ilta jatkui riemukkaasti hotelli Sampon pihalla, kun paikalliset ja suomalaiset ryhmät opettivat toisilleen karjalaisia ja suomalaisia katrilleja ja lauluja. Ikäjakauma oli vauvasta vaariin - tai tässä tapauksessa pikemminkin mummoon!

Katrilleja opeteltaessa oli hauskaa
Katrilleja opeteltaessa oli hauskaa Katrilleja opeteltaessa oli hauskaa Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Hiljaisuuden Haikola

Haikolan kauniita hirsitaloja
Haikolan kauniita hirsitaloja Haikolan kauniita hirsitaloja Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Vietin vienanreissuni ainoan yön Haikolan kylässä, nelisenkymmentä kilometriä Uhtualta. Vasta siellä oikeasti aloin ymmärtää, mistä nimi Hiljaisuuden festivaali on peräisin. Tämä sähkötön kylä on saaressa vesien ympäröimä ja sen hiljaisuudessa jokainen ääni, jokainen sana ja sävel saivat merkityksen. Niillä on ehkä tilaa soida harmaiden hirsipirttien kauneudessa, kaikua järven pintaa myöten ja pienetkin muutokset sävelmissä tuntuivat siellä suurilta - tai ehkä juuri oikean kokoisilta.

Uimaan pääsi veneen vierestä
Uimaan pääsi veneen vierestä Uimaan pääsi veneen vierestä Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Omat sanattomat kysymykseni runolaulusta saivat yhtä sanattomia vastauksia, oivalluksia. Kun on aikaa kunnella, perinteemme usein vähäsäveliset melodiat ja niiden minimalistiset muunnelmat tuntuvat kolossaalisen kokoisilta. Hiljentyessä kuuntelemaan alkaa janota kertovien tarinoiden käänteitä, mutta myös yksityiskohtia, joita runolaulujen säkeet eteemme punovat oman metriikkansa yksinkertaisen, muuntelevan lumovoiman kautta.

Onnellisuuden tunne jotenkin imeytyi minuun vähän kuin saunan noki, joka jäi iholle eikä lähtenyt, vaikka kuinka polskin järven pehmeässä vedessä.

Kirjailijan perintö

Haikolan kylässä asuu oikeastaan vain Karjalan kansankirjailijan Ortjo Stepanovin, eli karjalaisittain Jouhkon Kalaskan Vasken Oleksein Pekan Miihkalin Ortjon, poika Miihkali puolisoineen. He pitävät yllä Haikolan etnokulttuurikeskusta, joka keskittyy vienankarjalaisen kulttuurin vaalimiseen ja karjalaisten kirjailijoiden tuotantoon ja toimintaan niin Haikolassa kuin muuallakin Vienan Karjalassa.

Europa Nostra -kulttuuripalkinto myönnettiin Haikolalle vuonna 2012 kulttuurijäämistön vaalimisesta.

Haikolaan on uudelleenrakennettu Ortjo Stepanovin säätiön ja Juminkeko-säätiön yhteistyöprojekteina kolme taloa Suomen Kulttuurirahaston, Suomen ulkoasiainministeriön ja EU:n ENPI-ohjelmien tukemana. Kylän perinnetaloissa ja aitoissa on majoitustilojen lisäksi kaksi museota: Ortjo Stepanovin kirjallisuusmuseo hänen synnyinkodissaan sekä etnografinen museo, joka esittelee talonpoikaiselämään liittyviä esineitä karjalaisesta perinteestä. Panostukset ovat tuottaneet tulosta: arvostettu Europa Nostra -kulttuuripalkinto myönnettiin Haikolalle vuonna 2012 kulttuurijäämistön vaalimisesta.

Sommelon pääjuhla

Sunnuntaina Sommelon festivaalikokemus huipentui Haikolan päivään. Aamupäivällä Juminkeko-säätiön johtaja Markku Nieminen esitteli meille ystävänsä Ortjo Stepanovin hautamuistomerkkiä ja Haikolan kaunista kalmismaata.

Markku Nieminen esitteli Haikolan kalmismaata
Markku Nieminen esitteli Haikolan kalmismaata Markku Nieminen esitteli Haikolan kalmismaata Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Ortjolta pyydetty aurinkokin alkoi paistaa siinä vaiheessa kun yleisö saapui paikalle ja konsertit alkoivat. Tuohitorvin, karjankutsuhuudoin ja runolauluin vastaanotettu rahvas eli kansa jakaantui konserttielämystä varten kahteen eri pirttiin, joista sai vaihtaa toiseen haluamassaan kohdassa ja kulkea pitkin luonnonkaunista kylää. Toisessa talossa luki kansanmusiikin emeritysprofessori Heikki Laitinen Ortjo Stepanovin pääteosta Kotikunnan tarina ja toisessa Taito Hoffrén lauloi Kalevalan ensipainosta puolisen tuntia.

Heikki Laitinen lukee Ortjo Stepanovin teosta
Heikki Laitinen lukee Ortjo Stepanovin teosta Heikki Laitinen lukee Ortjo Stepanovin teosta Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Laitisen ja Hoffrénin jälkeen soi venerannassa vienankarjalainen joiku. Rannan konsertti päättyi, kun näistä joiuista, eli kelkettelyistä, tohtorintyönsä tehnyt Maari Kallberg lähti soutuveneellä keskelle järveä joikaamaan - ja veden yli kantautunutta ääntä säestivät tuuli ja laineet.

Konsertti jatkui etnokulttuurikeskuksen tiloissa virolaisen kansanlaulaja Mari Kalkunin konsertilla. Samaan aikaan tilassa työskentelivät Sommelon tämän kesän kuvataitelijat, taiwanilaisamerikkalainen Arlene Tucker ja suomalainen Emma Fält vuorovaikutteisessa installaatiossaan. Virolaisia ja vörulaisia perinnekappaleita ja omia perinteeseen pohjautuvia lauluja esittänyt Kalkun esitti myös itkuvirren tyhjenneille kylille ja sai yleisön liikuttumaan ja laulamaan mukana. Kun vienankarjalainen Kalevala-kuoro oli aloittamassa, oli toimittajan jo lähdettävä kohti Suomen rajaa ja Kaustisen kansanmusiikkijuhlia.

Kuvataiteilijat Arlene Tucker ja Emma Fält työn touhussa
Kuvataiteilijat Arlene Tucker ja Emma Fält työn touhussa Kuvataiteilijat Arlene Tucker ja Emma Fält työn touhussa Kuva: Amanda Kauranne sommelo2015

Paluu meluisaan arkeen tuntui hellivän hiljaisuuden jälkeen melkein väkivaltaiselta kokemukselta. Sydämeen jäi kuitenkin jotain tuosta onnellisesta hiljaisuudesta, jossa on tilaa kuulla, kuunnella. Hiljaisuuden festivaali oikeastaan avasi äänet soimaan.

Amanda Kauranne toimittaa Etnoillan ohjelmaa Sydänjuurilla ja kirjoitti ja valokuvasi tämän matkakertomuksen Vienan Karjalassa 4-5. Heinäkuuta 2015.

  • Bryan Adams - uskallatko uusiutua, kysyy Levylautakunta

    Viikon levyuutuudet järjestykseen Levylautakunnassa

    Oikeaa soittoa arvostavaa porukkaa oli kuuntelemassa uutuuksia Levylautakunnassa. Arvionsa antoivat Oliver-yhtyeestä Jari Väyliö ja artistitulokas Leo, sekä Radio Suomesta Jyrki Koskenseppä. Tulos ja kommentit 1.Laura Moisio: Keltaiset verhot 26 pistettä (Laura Moisio) Jari: Multa vietiin aseet heti, tää on juuri sitä, mistä pidän musiikissa.

  • Kuinka helppoa olikaan hermostuttaa kaikki! Avaruusromua 22.10.2017

    Miltä kuulostaa neljällä vanhalla Casiolla tehty musiikki?

    Ne olivat laitteita, joilla oli helppo saada läheiset raivon partaalle. Niissä oli usein normaalia pienempi pianokoskettimisto, jonkin verran automatiikkaa ja melko hupaisia soundeja. Ne olivat pieniä muovisia kosketinsoittimia. Varsinkin 1980- ja 90-luvuilla niihin törmäsi siellä täällä. Useimmiten niiden nimi oli Casio. Miltä kuulostaa neljällä vanhalla Casiolla tehty musiikki? Entä kun musiikkia tehdään kolmella rikkakasvilla? Miltä kuulostavat pujo, hevonhierakka ja pelto-ohdake? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Post Malonen traaginen ghettomelankolia ui ihon alle Levylautakunnassa

    Jonna Tervomaa ja Jussi Jaakonaho Levylautakunnassa

    Viikon levyuutuuksissa puhutti tunnelma, tunnettavuus, perinne ja vaikutteet. Kuunneltavana oli mm. maailman tällä hetkellä kuunnelluin biisi, suomalainen debyytti ja menestynyt vientituote. Levylautakunnassa uudelle musiikille altistettiin artistit Jonna Tervomaa ja Jussi Jaakonaho sekä Ylen toimittaja Juha Blomberg. Pisteet ja kommentit 1.

  • Taas matkalla! Avaruusromua 15.10.2017

    Avaruusromussa matkaillaan omatoimisesti ja uhkarohkeasti.

    Onko Berliini Euroopan olohuone? Miltä kuulostavat Schönhauser Allee tai Mehringdamm? Mitä japanilainen äänitaiteilija kuuli Turkissa? Miksi espanjalainen elokuvaohjaaja viihtyy Pamir-vuoristossa? Miksi hakeutua soittamaan hylättyyn varastoon Islannissa? Tai 700 vuoden ikäiseen englantilaiseen kirkkoon? Mitä kreikkalainen säveltäjä kuuli matkallaan maailman ympäri? Avaruusromussa matkaillaan omatoimisesti ja uhkarohkeasti. Toimittajana Jukka Mikkola.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • Ratkaisu tekstiilijätevuoriin: näin T-paitasi syntyy uudelleen

    Tuotat elämäsi aikana 1000 kg tekstiilijätettä.

    70 000 tonnia vaatteita ja kodintekstiilejä päätyy joka vuosi paremman puutteessa jätteenpolttolaitoksiin Suomessa. Mutta ei enää kauan! Iso osa siitä voidaan jatkossa kierrättää, kun puhkikulutetusta puuvillasta voidaan kemiallisesti synnyttää uutta kuitua. Jos VTT:n kehittämä tekniikka lyö läpi, poisheitettävästä puuvillasta polttoon joutuu enää 15 prosenttia.

  • Finalaska - unelma suomalaisesta osavaltiosta

    Suunnitelmat suomalaisten evakuoimiseksi Alaskaan.

    Talvisodan aikaan Suomesta oltiin huolissaan Yhdysvalloissa. Pieni ja sympaattinen Suomi näytti jäävän suuren Neuvostoliiton jyräämäksi. Yhdysvallat kuitenkin pysytteli vielä tuolloin erossa Euroopan sodista, eikä apua juuri herunut. Alkuvuodesta 1940 nuoret amerikkalaiset Robert Black ja Leonard Sutton laativat suunnitelman suomalaisten evakuoimisesta Yhdysvaltoihin.