Hyppää pääsisältöön

Katja Kettu keksii sanoja lukemalla vanhoja sienikirjoja

Kirjailija Katja Kettu tunnetaan rehevästä ja runollisesta kielestä
Kirjailija Katja Kettu tunnetaan erityisesti rehevästä ja runollisesta kielestä. Kirjailija Katja Kettu tunnetaan rehevästä ja runollisesta kielestä Kuva: Erik Vierkens / Yle kirjailija katja kettu

Karmeat jutut on tytöllä, kirjailija Katja Ketun romaaneista on sanottu useamman kerran. Viikonloppuna ensi-iltansa saava elokuva Kätilö perustuu Ketun Lapin sodasta kertovaan suosittuun romaaniin. Ketulle tunnusomaista on rempseä ja runollinen kieli, jota hän keksii itse lukemalla vanhoja sienioppaita ja biologian kirjoja.

Kätilössä suomalainen sairaanhoitaja Helena rakastuu saksalaiseen SS-upseeriin, ja lähtee tämän perässä Titovkan vankileirille. Leirin navetta paljastuu maanpäälliseksi helvetiksi, jonka kauheuksiin kuuluvat raiskaukset ja ihmiskokeet rokotteilla.
Kätilön tavoin Ketun uudessa romaanissa, Yöperhosessa, ollaan vankileirillä, tällä kertaa 30-luvun lopun Siperiassa. Valkoisen kenraalin 15-vuotias tytär Irga hiihtää suutuspäissään rajan yli Neuvostoliittoon ja jää vangiksi Vorkutan leirille. Irga ja venäläinen Aleksei päätyvät pahnanpohjimmaisiksi leirin hierarkiassa.
-Osittain tarinat ovat brutaaleja, mutta mä nään, että niissä on myös paljon rehevää elämää ja brutaaliuden vastapainona kauneutta. Tarkoitukseni ei ole kirjoittaa dystopioita, joissa ihmisillä menee huonosti, ja joissa naisia kiusataan kaikin mahdollisin tavoin, Kettu sanoo.

Tarinat ovat osittain brutaaleja mutta niissä on myös rehevää elämää.

Yöperhosessa tarinan toista tasoa kuljettaa nykyhetkeen sijoitettu kertoja Verna. Verna lähtee Marinmaalle etsimään murhattua isäänsä Henrik Malista, joka on viimeiseksi ateriakseen nauttinut yöperhosen. Eri aikatasojen tapahtuvat kietoutuvat yhteen.
Monikerroksisia tarinoitaan Kettu visualisoi voipaperille, joita on kotona useita rullia. Hän piirtää niihin janoja hahmottaakseen, missä kohti teemojen tulee vaihtua.

Poltettu Lappi
Poltettu Lappi saksalaisten lähdettyä. Poltettu Lappi Kuva: SA-kuva poltettu lappi

Kun Kettu kirjoitti Kätilöä, hänestä tuntui, että saksalaiset ja heidän suomalaiset morsiamensa ja lapset olivat tuolloin vaiettu aihe. Samanlainen vaitonaisuus hänestä liittyy myös suomalaisiin loikkareihin, joita hän käsittelee Yöperhosessa.
-Heidän määräänsä on pidetty vähäisenä, pienenä rantuna Suomen historiassa, vaikka sinne lähti kymmeniä tuhansia ihmisiä. Suomessa loikkareita pidettiin pettureina, Neuvostoliitossa he olivat vakoojia, Kettu toteaa.

Isöäidin isä aikoi palata Neuvostoliittoon ja reki oli ulkona valmiiksi pakattu. Hevoselta katkesi kuitenkin jalka.

Loikkareista Kettu sai kuulla jo lapsena mummilta, sillä tämän isä oli loikannut Neuvostoliittoon ja palveli Muurmannin legioonassa. Suomeen palattuaan hän joutui vankileirille. Lasten synnyttyä isoäidin isällä oli tarkoitus palata Neuvostoliittoon.
-Siihen aikaan asuttiiin lähellä Kuhmon rajaa, ja reki odotti pihalla valmiiksi pakattuna. Lähdön hetkellä hevoselta katkesi kuitenkin jalka, eikä sinne koskaan päästy, Kettu kertaa sukunsa tarinaa.

Kettu-suomi-sanakirja

Katja Kettu keksii uusia sanoja lukemalla sienikirjoja ja vanhoja biologian oppaita. Joskus hän siirtää sanoja niin, että ne saavat kokonaan uuden merkityksen. Tässä pikakatsaus Kettu-suomi-sanakirjaan.

Latvahärkki

”Latvahärkki tarkoittaa alun perin kasvia, mutta minun tekstissä se tarkoittaa paikallista kylähullua.”

Jokapaikanmansikka

”Jokapaikanmansikka on olemassa oleva mansikkalaji, mutta minun tekstissä se muotoutuu tarkoittamaan moraalisesti epäilyttävää naista.”

Kuislanpahkanen

”Tämä on sanoja Yöperhosesta. Olen käyttänyt siinä venäläisperäisiä ja karjalaisia sanoja, ja lisäksi olen kääntänyt sanoja suoraan venäjästä. Kuisla on puu, olisiko haapa, ja pahkanen on pahkanen.”

Kaikukoppa

”Kaikukoppa, kai sen tiedät? Missä tahansa huminarummussa tai vaikka kitarassa on kaikukoppa, jossa soitto kaikuu. Tässä tapauksessa, kun tämä on Yöperhosesta, Aleksei on se ääni ja Irga kaikukoppa, johon sointi ottaa. Eli Aleksei humisee, ikään kuin lähtee soimaan.”

Ruppakinttu

”Ruppakinttu on huono ja kinttu on kinttu. Tarkoittaa vääräsäärinen tai ruipelo, vähällä lihalla pidetty”.

Ketun romaanien tarinat tuntuvat tosilta, vaikka henkilöhahmot ja tarinat ovat yhdistelmiä aikalaiskertomuksista, omista ja sukulaisten tarinoista, ja ovat siten fiktiota. Faktoihin hän suhtautuu silti vakavasti.
-Ajattelen, että esimerkiksi autenttisuus pukujen ja kaluston suhteen täytyy olla sille aikakaudelle ominaista, ja että tapahtumat ovat tapahtuneet jossain sinä aikakautena, mistä kirjoitan. Olen sillä tavalla historiaentusiastikko, että haluan kertoa myös ajasta, vaikka tarina on kääritty kaunokirjallisuudeksi, hän sanoo.

Viikonloppuna Suomessa ensi-iltansa saava Antti J. Jokisen ohjaama ja Krista Kososen tähdittämä Kätilö-elokuva palkittiin kesällä Shanghain elokuvafestivaaleilla. Kätilö-romaanin kaltaista monitasoista kerrontaa elokuvassa ei ole. Ketun tunnistaa parhaiten dialogeista, jotka Kosonen näyttelee uskottavasti murteella.

Muutoin tarinankuljetus on alisteinen elokuvakerronnalle. Varsinkin loppu muistuttaa ennemmin konventionaalista ja kansainvälisille markkinoille tehtyä romanttista elokuvaa kun Kettua itseään, jonka teksteissä on rehevyyttä, rujoa realismia ja arkista kaunistelemattomuutta.
Kettu pitää ratkaisuja silti hyvinä.
-Kun kirjasta tekee elokuvaa, täytyy tehdä valintoja ja luopua rakkaista henkilöhahmoista, koska kaikki eivät mahdu. Se on “kill your darlings” -meininkiä. Elokuvaan kuvattiin kolme loppua ja luotin Anttiin, että hän osasi valita siihen sen parhaan, Kettu sanoo.

Ketun tyyli tunnetaan erityisesti hänen rehevästä ja omintakeisesta kielestä.
-Kirjoitan sitä intuitiivisesti ja summanmutikassa, ja jotenkin iloiten. Suomen kielellä voi leikitellä loputtomasti. Harrastan ihmisten kuuntelua busseissa ja junassa matkalla etelästä pohjoiseen kuulee kaikki murrealueet. Ja vanhoja ihmisiä kannattaa kuunnella.

Jotkut ovat pitäneet Ketun kieltä liiankin roisina. Johtuuko tämä eteläisen Suomen ja pohjoisen kulttuurieroista?
-Sanotaan näin, että pohjoisessa kieltä käytetään rehevämmin. Se ei tarkoita, että ihmiset kiroilevat enemmän, mutta käyttävät kieltä mielikuvituksellisemmin, Rovaniemeltä kotoisin oleva Kettu sanoo.

Krista Kosonen näyttelee Kätilö-elokuvan pääroolin.
Krista Kosonen näyttelee Kätilön Helenaa. Krista Kosonen näyttelee Kätilö-elokuvan pääroolin. Kuva: Solar Films / Pressikuva krista kosonen kätilö-elokuvan helenana
Katja Kettu ja Jan Andersson julkaisivat sarjakuvakirjan Peräkammarin poika
Ketun ja Anderssonin sarjakuvakirjassa esiintyy peräkammarin poika Jalmari. Katja Kettu ja Jan Andersson julkaisivat sarjakuvakirjan Peräkammarin poika Kuva: Marjut Tervola / Yle katja kettu jan andersson peräkammarin poika
Katja Kettu ja Jan Andersson julkaisivat sarjakuvakirjan Peräkammarin poika
Kalmanherra tulee hakemaan Jalmarin äitiä. Katja Kettu ja Jan Andersson julkaisivat sarjakuvakirjan Peräkammarin poika Kuva: Marjut Tervola / Yle katja kettu jan andersson

Kettu on kuvannut kahdessa viimeisessä kirjassaan naiskohtaloita. Kaikkein tuorein teos, Ketun ja Jan Anderssonin uunituore sarjakuvakirja Peräkammarin Poika on kuitenkin tarina aikamiespojasta, joka jää vangiksi äitinsä omaishoitajaksi.

Sarjakuvakirjassa äitiä ei koskaan näy, mutta hän on jatkuvasti läsnä talon rakenteissa kuin mätänevänä lihana. Kun kalmanhenki tulee hakemaan äitiä, Jalmari pistää parhaansa mukaan hanttiin.
Ulos talosta Jalmari ei uskaltaudu. Kun hän unessa uskaltautuu koskettamaan naisen rintoja, tissit pursuavat maitoa, ja muuttavat unelman painajaiseksi.
Synkkyydestä huolimatta Ketun mukaan tarinassa on myös lämpöä.

-Se on tietyllä tapaa surrealistinen tarina. Se kertoo lapsen ja vanhemman suhteesta, Jalmarin rakkaudesta äitiään kohtaan, ja toisaalta siitä, että hän ei ole saanut kasvaa aikuiseksi. Me ihmiset vedämme toisia puoleemme, mutta rakkaus saattaa tukahduttaa. Tietyllä tapaa tarina kertoo myös syrjäytymisestä.

Kommentit