Hyppää pääsisältöön

Robin on vuoden positiivisin suomalainen

Poppari on saanut hienon kunnian.

Robin. // Kuva: Teemu Saarinen / YleX

Robin Packalen on valittu vuoden 2015 positiivisimmaksi suomalaiseksi.

Raati vaikuttui erityisesti siitä, kuinka Robin on esimerkillisesti kulkenut kohti omia unelmiaan jo pienestä asti. Vaatii erityistä tahdonlujuutta, paineensietokykyä ja uskoa omaan itseensä pärjätä jo nuorena vaativalla musiikkialalla. Raati painotti valinnassaan myös sitä, kuinka Robin toimii esikuvana erityisesti nuorille viestiessään, että kaikki on mahdollista ja menestys kumpuaa omasta motivaatiosta ja hyvästä asenteesta.

- Ihan mieletön kunnia saada olla Vuoden positiivisin suomalainen. Kiitos tästä kunniamaininnasta Positiivarit Oy ja Suomen Nuorkauppakamarit ry, Robin kommentoi.

Viime vuonna tittelin sai Pekka Hyysalo.

Skip Instagram post

Robin on mukana myös Kiva Koulu -kampanjassa.