Pitkän teemaillan tuottaminen suorassa lähetyksessä on vaativaa, ja strömsöläiset ovat asettaneet riman korkealle.
- Luvassa on 6. syyskuuta kiehtova, hauska, värikäs ja monipuolinen lähetys koko perheelle. Saamme tavata luovia osaajia, innostavia henkilöitä ja kierrätyksen asiantuntijoita, kertoo Strömsön tuottaja Christina Staffans.
Ohjelmassa kierrätetään monin tavoin; keittiössä Paul valmistaa ruokaa raaka-aineista, joiden parasta ennen -päivämäärä on umpeutunut, ja Camilla ja Johanna muotoilevat paperista jännittäviä luomuksia. Jim, Jontti ja Hanna rakentavat romuista robotin yhdessä lasten kanssa.
Tekstiililumppu
Camilla ja Johanna kutsuvat omaa ohjelmaosuuttaan lumpuksi.
- Luomme uutta vanhoista materiaaleista. Vieraamme ovat trashionista Outi Les Pyy, skottiruutuun ihastunut Aija Valtonen-Louko ja Ben Wikström, joka ompelee fantasia- ja roolipeliluomuksia.
- Suunnittelemme asuja sekä Linnan juhliin että kotikäyttöön, Johanna kertoo.
Camillan ja Johannan työkalupakissa on paperia, tölkkejä ja ompelukone. Luomukset esitellään illan päätteeksi mahtavassa muotinäytöksessä.
Romusta robotti
Jim ideoi robottinsa lasten lähettämien piirustusten pohjalta. Hän rakentaa robottityöpajan, jossa lapset pääsevät rakentamaan ja viimeistelemään robotin suorassa lähetyksessä.
- Tiedämme jo kutakuinkin, miltä robotti tulee näyttämään ja miten se toimii. Siitä tulee suhteellisen iso, se etenee pyörillä ja sitä voidaan ohjata. Lapset päättävät kaiken muun, Jim kertoo. Robotti rakennetaan puolen tunnin mittaisessa BUU-klubben-osiossa.
Hanna rakentaa minirobotteja purkeista ja pienromusta.
- Keksimme hassuja juttuja ja kokeilemme, mitä kaikkea romusta voi tehdä. Luomisen ilo on illan tärkein tavoite, Jim toteaa.
Tekniikka ratkaisevassa roolissa
Katsojat näkevät vain murto-osan valtavasta tuotannosta, jonka kulkuun vaikuttavat tekniikka, kuvaajat, ohjaajat, ääniteknikot, rakentajat ja järjestäjät. Tekniikan on toimittava ja kaikkien on tiedettävä roolinsa tuotantoketjussa. Sään suhteen voi vain toivoa parasta - iso osa ohjelmasta tapahtuu ulkosalla.
Anna Påfs-Strengin tehtävä on varmistaa, että kaikki toimii ja näyttää hyvältä ruudussa. Strömsön kodikkuus onkin pitkälti Annan ja hänen kollegoidensa ansiota. Anna vastaa paitsi puvustuksesta myös rekvisiitasta ja lavastuksesta.
- Järjestän tilaa kaikelle tekniikalle salonkiin. Sitten lähden noutamaan Paulin tarvitsemat ruuat.
Luvassa on siis tapahtumarikas sunnuntai-ilta, jonka kruunaa huumoriryhmä KAJ:n esiintyminen muotinäytöksessä.
Sunnuntaina 6.9. Strömsön kierrätykseen paneutuva kolmen tunnin suora lähetys Yle Femmalla ja verkossa kello 17 - 19.30 sekä pelkästään verkossa kello 20:een asti.
Asiantuntijavieraat vastaavat katsojien kysymyksiin kierrätyksestä. Kysymyksiä voi lähettää ennen lähetystä ja lähetyksen aikana joko Strömsön Facebook-sivun kautta, sähköpostitse osoitteeseen stromso@yle.fi sekä suomenkielisessä chatissa lähetyksen aikana, alkaen klo 17.