Hyppää pääsisältöön

Näkökulma: Suomi kuuluu itäblokkiin Euroopan pakolaiskriisissä

Pakolaisia Münchenin rautatieasemalla syyskuun alussa 2015
Pakolaisia Münchenin rautatieasemalla syyskuun alussa 2015 Pakolaisia Münchenin rautatieasemalla syyskuun alussa 2015 Kuva: EPA / Peter Kneffel münchen

Iltalehti hehkutti alkuviikosta otsikossaan: "Saksalaislehti: Jos Suomi välttelee vastuuta siirtolaisista, turha odottaa apua Venäjää vastaan"

Kyseessä on Saksan arvostetuimpiin päivälehtiin kuuluva Frankfurter Allgemeine Zeitung (FAZ).

Mitä tässä artikkelissa oikein sanotaankaan?

Itäblokin maat eivät halua kantaa vastuuta pakolaisista, ja että se johtuu maiden muukalaisvastaisuudesta. Siihen FAZ löytää kaksi syytä:

  1. kansallisvaltion nuoruus, joka johtaa vääristyneeseen kansallistunteesta kiinni pitämiseen ja
  2. kokemus siitä, että on joutunut kärsimään jo tarpeeksi muutenkin.

"Itä-Saksan muukalaisvastaisuudella on samat syynsä," lehti jatkaa, eikä jätä epäselväksi, että edustaa lujasti entisen Länsi-Saksan arvoja. Saksat yhdistyivät 25 vuotta sitten, mutta sekä taloudellinen että kulttuurinen kuilu idän ja lännen välillä on edelleen melkoinen.

Saksassa otsikoita hallitsevat Heidenaun (entistä DDR:ää) vastaanottokeskukseen tehdyt väkivaltaiset iskut. Myös islamisaatiota vastustava Pegida saa edelleen kannatusta etupäässä entisen Itä-Saksan osavaltioissa.

Ja Suomi, se rinnastuu artikkelissa tähän entiseen Itäblokkiin. Eikä itäblokilta voi odottakaan itsetuntoista vastuunkantoa yhteisistä asioista. Se on vähän niinkuin EU:n kehitysmaiden joukko.

Ja onhan Suomi pohjoismaiden derkkula. YYA-Suomi oli maahanmuuttajien suhteen aivan pihalla, eikä turvapaikanhakijoita ollut virallisesti olemassa kuin vasta vuonna 1973, kun Suomen ensimmäiset sata chileläistä pakolaista saapui.

Ensin ei meinattu ottaa edes Vietnamin venepakolaisia, sillä pelättiin Neuvostoliiton reaktiota. Vasta YK:n vetoomuksen jälkeen vuonna 1979 päätettiin lopulta ottaa taas se sata. Vasemmisto vastusti tuolloin. Se oli heidän mielestään ”amerikkalaiseen imperialismiin ja propagandaan” alistumista. Loikkarit palautettiin Neuvostoliittoon aina vuoteen 1991 asti, eikä vuoden 58 ulkomaalaislakiakaan saatu säädettyä muiden Pohjoismaiden tasolle kuin vasta vuonna 1984. Seuraavana vuonna alkoi glasnost.

Ja kun 90-luvun vaihteessa vielä iski lama, ei olekaan ihme, että lähes kahden tuhannen somalipakolaisen saapuminen shokeerasi suomalaiset.

Joka haluaa lisätietoa, voi lukea uskomattoman kiinnostavan suomalaisen siirtolaisuuspolitiikan historiikin, jonka nimikin Mansikkamaan vartijat viittaa itseironisesti vastahankaisuuden kulttuuriin.

Karjalaisia evakoita jo syytettiin siitä, että eivät halua tehdä töitä, että he maleksivat kahviloissa. Kahvilat kun olivat ainoa paikka tavata ihmisiä ja saada tietoa, mihin sukulaiset ovat menneet. Ryssittely oli arkipäivää ja jakamisen pakko synnytti kaunaa. Kaikki navetan taakse ja ammutaan -lauseet ovat yksi yhteen samat vuonna 1945 ja 2015. Hoidetaan ensin omat asiat kuntoon -mentaliteetti oli siis vallalla "kantasuomalaisilla" jo vuonna 1944. Poikkeuksen muodostaa vain syytös "karjalaiset vievät miehet". 90.000 kaatunutta kun vääristi avioliittomarkkinoita. Sodanjälkeisestä vihapuheesta ja ylikorostuneesta kansallistunteesta kirjoittaa historioitsija Jenni Kirves väitöskirjassaan Ehjän Suomen rikkinäiset rakentajat.

430.000 karjalaisen pakolaisen asuttamisesta kuitenkin selvittiin. Mutta sitten alkoi kylmä sota. Ja Suomen sulkeutuminen käytännössä siihen asti, kunnes somalit saapuivat.

Sen sijaan Länsi-Saksa koki ensimmäisen maahanmuuttokriisinsä jo 40 vuotta sitten.

Vuodesta 1961 lähes miljoona turkkilaista “vierastyöläistä” oli osaltaan vaikuttamassa Saksan talouden nousuun. Mutta öljykriisi 70-luvun alussa vei työpaikat saksalaisiltakin. Maahanmuutto katkaistiin ja BRD päätti kriisissä, että "Saksa ei ole maahanmuuttomaa". Poislähteville maksettiin jopa 10.500 DM:n paluurahaa.

Mutta vain 100.000 turkkilaista palasi Anatoliaan. Ja Saksaan jo juurtuneet miehet toivat vielä huivipäiset vaimonsakin Saksaan. Tämä herätti kaunaa ja vastustusta, sillä “omiakin” joutui sosiaalihuollon varaan. Paimentolaisheimojen luku- ja kirjoitustaidottomat naiset ja suuri lapsiluku herättivät pelkoa Saksan islamisoitumisesta. Kulttuurierojen koettiin olevan ylitsepääsemättömän suuret.

Kuulostaako tutulta?

Entä miten kävi? Siitä selvittiin!

Neljäkymmentä vuotta myöhemmin on turkkilaistaustaisia saksalaisia jo kolmannessa polvessa. Suurella osalla on sujuva kaksikulttuurisuus, koulutus ja ammatti. Läntinen Saksa on päällisin puolin tottunut turkkilaisiinsa.

DDR:n suurin maahanmuuttajaryhmä koostui puolestaan neuvostosotilaista ja KGB:n virkamiehistä.

Uusnatsismin kannattajia eniten entisen DDR:n alueella

Saksojen yhdistymiseen liittyi DDR:läisillä suuret odotukset. Mutta kun huuma oli laskeutunut, eikä elämä ollutkaan paratiisillista, alkoi DDR:n puolella kasvaa kauna.

Ensimmäisenä sen saivat kokea kymmenet tuhannet puolalaiset, jotka viisumivapauden myötä lähtivät letkassa kohti Saksaa. Frankfurt an der Oderin raja-asemalla oli vastassa joukko väkivaltaisia uusnatseja, jotka potkivat entisten aateveljien polskifiatteja lommoille ja kivittivät ikkunoita rikki.

Länsi-Saksa oli nielaissut Itä-Saksan. Työt ja itsetunto oli viety. Länsi-Saksan lait, koulutusjärjestelmä, terveydenhuolto ja eläkejärjestelmä olivat astuneet voimaan, eikä itäsaksalaisille jäänyt “tervetuliaisrahan” (100DM) jälkeen juuri mitään käteen.

Eikä asetelma ole käytännössä muuttunut 25:ssä vuodessa miksikään.

Ja kun Dresdesnissä (entistä DDR:ää) syntyi vuodenvaihteessa islamisaatiota vastustava Pegida -liike, oli monen saksalaisen helppo nähdä liikkeen synnyn juuret.

Dresdenissä kun maahanmuuttajia on vain 7% (niistäkin valtaosa venäläisiä ortodokseja), Münchenissä puolestaan noin 40%. Työttömyysluvut laskivat Sachsenin osavaltiossa, johon Dresdenkin kuuluu, kesäkuussa ensimmäistä kertaa alle 8% sitten Saksojen yhdistymisen. Münchenissä vastaava luku on 3,6%.

Uusnatsismin nousuun entisessä DDR:ssä on monien mielestä myös syynä historiattomuus. Natsi-Saksan rikosten käsittely ei ollut sosialistisessa maassa tarpeen.

Kokemattomuus ja tottumattomuus luo pelkoa, työttömyys kaunaisuutta ja vihaa. Ja kun tähän lisää vielä sen, että historiaa tulkitaan pönkittämään tämän hetkistä etua, on kansallismielinen liike syntynyt.

Pegida saatiin vuodenvaihteessa vaiennettua muutamassa kuukaudessa ja sen perustaja pyytämään anteeksi muslimeilta.

FAZin artikkeli on esimerkki siitä, millä tavalla muukalaisvastaisuuden taustat pystytään ymmärtämään ja selittämään Saksassa. Tässä on ristiriitaakin, sillä pakolaiskriisin myötä Pegida on herännyt uudelleen henkiin, ja sillä on niin silloin kun nytkin kannattajansa myös lännessä. Myös vastaanottokeskuksiin on tänä kesänä tehty iskuja lännessä, mutta valtaväestölle ja valtamedialle Pegida ja uusnatsit pysyvät “idän” ongelmana.

Miten Suomi sitten? Rinnastuuko torniolaisen vastaanottokeskuksen salkoon vedetty hakaristilippu Heidenaun vastaanottokeskuksen tuhopolttoon? Liittyykö "maahanmuuttokriittinen” puhe dresdeniläiseen Pegidaan? Yhtäläisyydet ovat ainakin melko ilmeiset.

Siinä missä Länsi-Saksan historiankirjoitus korostaa toisen maailmansodan historiasta oppimista, ja kansallismielisyyden mielivaltaisuutta, korostuu Suomessa suuren yleisön tulkinnoissa ajopuuteoria. Talvisodan aikaisista Natsi-Saksakytköksistä kiistellään lähinnä vain tutkijapiirissä. Myös itäblokin "Suuri isänmaallinen sota" -retoriikka muistuttaa Suomen retoriikkaa talvisodasta.

Samalla tavalla kuin entisen Itä-Saksan alueella, myös Suomessa maahanmuuttovastaisuus on erityisen näkyvää syrjäisillä paikkakunnilla, jossa ei ole töitä, eikä aikaisempaa kokemusta maahanmuuttajista. Pakolaiset pelottavat.

Ja kuvaavaa on, että Suomessa on täysin normaalia perustella Gustav Hägglundin tapaan: "Maailman parantaminen ei voi olla näin pienen kansan tärkein tehtävä. Meidän vaikutuksemme maailman menoon on promillen luokkaa. Sekin on hieman yläkanttiin laskettu. Meidän tärkein tehtävämme on huolehtia tästä maasta, suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Kukaan muu ei sitä tee." (HS kuukausiliite kesäkuussa)

Aivan kuin Suomi olisi muusta maailmasta irrallaan oleva planeetta.

Maahanmuutto, pakolaisuus on vain yksi vaihe historiassa. Kenellekään ei tänä päivänä tulisi mieleenkään kyseenalaistaa karjalaisten kuulumista Suomeen. Silti näin tekivät monet suomalaiset omassa hädässään.

Kun ei ole kokemusta, pelkää. Ja kun pelkää, ei osaa nähdä luottavaisesti tulevaisuuteen. Että kriisit ovat vaiheita. Että niistä päästään yli.

Että suomalaisuuskin on prosessi.

Kommentit