Hyppää pääsisältöön

Alzheimer – aivojen diabetes?

sokeria
sokeria Kuva: Yle, Anu-Maija Kärjä sokeri

– Liika sokeri on pahasta, sehän me tiedetään. Se on meidän länsimaisen yhteiskunnan turmio, oikeasti. Me saamme normaalista pohjoismaisesta tai perämerisestä ruokavaliosta ihan riittävästi hiilihydraattia, muistuttaa geriatrian erikoislääkäri Petteri Viramo.

Viime aikoina on keskusteltu paljon sokeriaineenvaihdunnan häiriöiden ja muistisairauksien välisestä yhteydestä. Yhteys on havaittu alun perin jo 80-luvulla, jolloin huomattiin, että diabeetikkojen riski sairastua muistisairauteen oli kohonnut. Syyksi arveltiin verisuonten kuntoa, jotka heikentäisivät muistisuoritusta.

– Uudemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että insuliinilla tai insuliinin puutteella on myös suoria vaikutuksia aivojen rappeumasairauksissa esiintyvien valkuaisaineiden määrään, kuten amyloidiin ja toisaalta tau-proteiiniin. Meidän ajattelu on kokenut viimeisen 5-10 vuoden aikana uuden tulemisen ja mekanismeja on ymmärretty uudella tavalla, avaa Viramo.

Petteri Viramo
– Olennaista on, että ei tarvitse olla tyypin kaksi diabetesta, jotta voi olla tyypin kolme diabetes, huomauttaa geriatrian erikoislääkäri Petteri Viramo. Petteri Viramo Kuva: Yle, Marko Väänänen petteri viramo
Ajatus siitä, että Alzheimerin tauti olisi tällainen tyypin kolme diabetes – jotkut oppikirjat jo nimittävät sitä näin – niin onhan se aika mullistava ja avaa aivan uudenlaisia näkymiä siihen.― geriatrian erikoislääkäri Petteri Viramo
Niin sanottu amyloidi-kaskadi, jonka seurauksena Alzheimerin taudissa syntyy tätä poikkeavaa beta-amyladia meidän aivojen muistamisen kannalta tärkeille alueille, niin tämän kaskadin alkupäässä olisikin itse asiassa insuliini.

Huonoista elintavoista aiheutuvat verensokerin muutokset voivat näkyä siis salakavalasti, mutta suoraan aivoissamme ja muistitoiminnoissamme.

– Olennaista on, että ei tarvitse olla tyypin kaksi diabetesta, jotta voi olla tyypin kolme diabetes. Vaan pelkästään tällainen ilmiö kuin insuliiniresistenssi, jolla ymmärretään sitä insuliinin tehon menetystä siellä kohdekudoksessa – joko maksassa taikka lihaksessa – jo siinä vaiheessa tiedetään että ihmisellä tiedonkäsittelyn nopeus muuttuu.

Turkulainen tutkijaryhmä julkaisi vastikään tutkimustuloksen, jossa huomattiin ihmisten tiedon käsittelyn hidastuvan insuliinin puremattomuuden vuoksi.

– Etenkin naisilla näyttäisi olevan niin, että jo insuliiniresistenssivaiheessa, jota pidetään monessa mielessä tämmöisenä kakkostyypin diabeteksen esivaiheena, tiedon käsittelyn taidot muuttuvat. Eli ei tarvitse olla diabeetikko, että on näitä aivovaikutuksia.

Insuliiniresistenssi on varsin mutkikas asia. Yksinkertaistetusti elimistön oma insuliini ei pure kunnolla ja sokeria jää pikkuhiljaa liikaa verenkiertoon. Näin verensokeri nousee ja lopulta ihminen sairastuu. Tämän välttämiseksi jokainen voi rukata elämäntapojaan.

Muistisairauksien ennaltaehkäisyssä omat elämäntavat ovat äärettömän tärkeitä, me omilla valinnoillamme voimme laskea henkilökohtaista muistisairauteen sairastumisen riskiä alle puoleen.

Riskiä voi vähentää syömällä monipuolista kotiruokaa, joka sisältää lihaa tai kalaa sekä runsaasti kasviksia. Liikunta, lähipiiristä huolehtiminen, itsensä hoitaminen ja muista sairauksista huolehtiminen ovat myös avainasemassa.

– Luonnollisesti tämmöiset verisuonisairauden riskitekijät, kuten tupakointi, runsas alkoholin käyttö, rasvojen välttäminen, nämä ovat myös ihan avainasemassa, Viramo muistuttaa.

Asiantuntija: PETTERI VIRAMO, geriatrian erikoislääkäri, LT

Pääkuva vaihdettu 21.9.2016.

Lue lisää:

Sokeriansaan lankeaa huomaamatta
Katso sokerivideo

Akuutti – elämänmakuisia tarinoita ja ajankohtaista asiaa terveydestä. Liity joukkoomme Facebookissa!

Lisää ohjelmasta

appelsiinimehu ja sokeripalat
appelsiinimehu ja sokeripalat Kuva: Yle, Tero Kyllönen appelsiinimehu ja sokeripalat
vauva syö sosetta
vauva syö sosetta Kuva: Yle, Marko Väänänen vauva
Mikko Penttilä ja Risto Laitila
Mikko Penttilä ja Risto Laitila Kuva: Yle, Tero Kyllönen akuutin omalääkäri risto laitila ja toimittaja mikko penttilä
Piirroskuva, alkoholijuomia ja -pulloja, joissa somelogoetiketit
Piirroskuva, alkoholijuomia ja -pulloja, joissa somelogoetiketit Kuva: Seera Rytkölä / Yle Akuutti,Some
Kommentit