Hyppää pääsisältöön

Jokaisella joukkueella on eSportsissa yhteinen vihollinen - homo

Kuva Miro Jukasta
Miro Jukka pohtii homottelua elektronisessa urheilussa Kuva Miro Jukasta Kuva: SETA miro jukka

Setan nuorisotoimikunnan puheenjohtaja Miro Jukka kirjoitti viime viikonloppuna Verken blogissaan homottelusta elektronisen urheilun maailmassa. Jukka toteaa, että jokaisella joukkueella on yhteinen vihollinen - homo.

Mä oon muuten sit homo", totesin rohkeasti ja tämän jälkeen kuunneltiin muutama liian pitkä sekunti hiljaisuutta.― Miro Jukka blogikirjoituksessaan.

Jukka itse on pelannut jo yli 10 vuotta erilaisia elektronisen urheilun alaan kuuluvia pelejä. Hänelle mieluisimpia ovat olleet erilaiset MMORPG:t sekä viimeisimpänä MOBA -peleihin kuuluva League of Legends.

Pelaamista Jukka pitää loistavana harrastuksena seuraavista syistä:

  • Pelaaminen ja urheilu ovat harrastuksia, jotka kuka tahansa voi aloittaa riippumatta iästä, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai mistään muustakaan tekijästä. Kaikilla on mahdollisuus päästä pelaamaan ja urheilemaan tasa-arvoisina ja yhdenvertaisina, ja tästä tulisi pitää kiinni kynsin ja hampain.
  • Harrastukset antavat aina harrastajilleen mahdollisuuden kokea uusia asioita ja kuuluvat vahvana osana monen suomalaisen elämään. Meidän kaikkien tulisi pitää huolta siitä, että kaikilla on turvallinen ja oikeutettu olo harrastaa mitä tahansa lajia ilman pelkoa syrjinnästä, epäasiallisesta kohtelusta tai kiusaamisesta.

Vaikka elektroninen urheilu korostuu Jukan blogissa, ei ongelma hänen mielestään rajaudu pelkästään eUrheiluun, vaan on lähtöisin jo koulumaailmasta.

  • Mielestäni kova kielenkäyttö ei ole pelkästään eSportsin ongelma. Ongelman juuret ovat lapsuudessa ja nuoruudessa, esimerkiksi koulumaailmassa. Paras keino muuttaa kovaa kielenkäyttöä olisi lähteä purkamaan kielenkäyttöä ilmiönä ja selittää sitä lapsille ja nuorille. Mitä homottelu tarkoittaa, mistä se johtuu ja mihin se johtaa?
  • eSportsin pelaajat ovat nykyisin enimmäkseen aikuisia ihmisiä, ja heidän kielenkäyttönsä on hyvin vakiintunutta. Jotta sitä voitaisiin muuttaa, pitää ymmärtää ne rakenteet ja lähtökohdat, joista kielenkäyttö saa alkunsa.

Hyvänä esimerkkinä kovan kielenkäytön kitkemisestä Jukka nostaa esille League of Legendsin ns. Tribunaalit. Ne koostuvat tavallisista pelaajista, jotka todisteiden perusteella tuomitsevat toisten pelaajien huonoa käyttäytymistä pelipalvelimilla. Tribunaalien kautta League of Legendsin pelaajille jaetaan rangaistuksina eripituisia porttikieltoja. Vastaava ilmiö ei ole vielä levinnyt muihin peleihin.

“Homottelu – kohdistui se sitten ihmiseen tai johonkin muuhun – ei ole koskaan hyväksyttävää, eikä kenenkään tarvitse kuunnella sitä.― Miro Jukka blogikirjoituksessaan.

Blogikirjoitus on herättänyt paljon keskustelua Internetin keskustelupalstoilla. Jukka itse kertoo saaneensa blogistaan positiivista palautetta: monet ovat tulleet sanomaan hänelle, että on hyvä, kun joku on nostanut tämän asian esille.

Miro Jukan koko Miksi vastustaja on homo -bloggauksen voi lukea Verken-sivuilta.

Sanaselitykset:

MMORPG = Massively Multiplayer Online Role-playing Game, esimerkiksi World of Warcraft
MOBA = Multiplayer Online Battle Arena

Kommentit