Hyppää pääsisältöön

Jokainen kirjoittajasukupolvi uudistaa taidepuhetta

taidekriitikot marssivat taiteilija Anton Brucknerin perässä
Vanhassa piirroksessa kriitikot Eduard Hanslick, Max Kalbeck und Richard Heuberger marssivat taiteiljia Anton Brucknerin perässä. taidekriitikot marssivat taiteilija Anton Brucknerin perässä Kuva: Wikimedia Commons/ Otto Böhler taidekriitikot

Aristoteleen kantapään suositussa Facebook-ryhmässä ilmiannettiin elokuun lopussa pätkä Helsingin Sanomien kriitikko Jukka Isopuron tekstistä. Näin kriitikko kuvailee kapellimestari Hannu Linnun tulkintaa Alban Bergin teoksesta Wozzeck: "Lintu on erityislaatuinen mestari musiikissa, jonka mätänemistila houkuttelee samaan tapaan kuin pilaantumisen rajalle kypsytetty gourmet-juusto".

Oh, miten voimallista ja käsittämätöntä taidepuhetta! Ilmianto antoi kimmokkeen lähettää uusintana Aristoteleen kantapään jakso, joka alun perin lähettiin kesäkuussa 2007. Siinä Helsingin Sanomien Nyt-liitteen musiikkikriitikko Ilkka Mattila kertoo Taide-suomi-sanakirjasta, jonka Mattila on kirjoittanut kollegansa Veli-Pekka Lehtosen kanssa.

Ilkka Mattilan ja Veli-Pekka Lehtosen Taide-suomi-sanakirja
Ilkka Mattilan ja Veli-Pekka Lehtosen Taide-suomi-sanakirja ilkka mattila
Taiteilijoiden ja taidekriitikoiden slangia ironisesti analysoivan kirjan julkaisusta on nyt kulunut kahdeksan vuotta. Onko taidepuhe näinä vuosina muuttunut?

Ilkka Mattilan mielestä taiteilijoiden on nykyään entistä pontevammin toimittava taiteensa myyntimiehinä. Tämä vaikuttaa totta kai kieleen, jolla taiteesta puhutaan.

- Artistit yrittävät markkinoida itseään entistä tehokkaammin, ja tekevät sen taitavammin, ovelammin. Se ei ole enää niin kömpelöä. Siinä mielessä taidepuhe karikatyyrina ei ole ehkä niin tunnistettavaa enää. Taiteilijat saavat jo jossain määrin valmennusta itsensä myymiseen.

Joiltain osin sanakirja on Mattilan mielestä hieman vanhentunut, mutta tärkein lähtökohta on pitänyt pintansa.

Ollaan kokonaan ilman taidetta – tai sitten hyväksytään se, että taiteilija joutuu itse myymään työnsä.

- Kestävää kirjassa on se asetelma, jossa taiteilija yrittää kertoa jotakin työstään, onnistumisistaan, epäonnistumisistaan, silloin kun hänellä ei ole oikein siihen työkaluja, silloin kun hän on kielellisesti avuton. Tätä ilmiötä me yritimme siinä useimmissa esimerkeissä kuvata. Sehän ei ole kadonnut mihinkään.

Mattila arvelee, että nimenomaan taiteen markkinointiin liittyvät karrikoinnit voivat tuntua vanhentuneilta.

- Jos taiteen tekemisen ehtona on se, että taiteilija saa työnsä myytyä, eikä ole ketään joka möisi teoksia hänen puolestaan, niin minun mielestäni siinä ei ole mitään nurisemista. Ollaan kokonaan ilman taidetta – tai sitten hyväksytään se, että taiteilija joutuu itse myymään työnsä.

Nyt-liitteen musiikkikriitikko Ilkka Mattila
Ilkka Mattila Nyt-liitteen musiikkikriitikko Ilkka Mattila Kuva: Yleisradio ilkka mattila
Moni asia on muuttunut Taide-suomi-sanakirjan julkaisun, kevään 2007 jälkeen. Esimerkiksi Facebookin käyttö alkoi yleistyä Suomessa vuoden 2007 syksyllä, ja nykyään verkosta löytyy valtavat määrät niin ammattilaisten kuin maallikoidenkin pitämiä taideblogeja. Tämä kaikki vaikuttaa kieleen, jolla taidetta ja taidekokemuksia koetetaan purkaa sanoiksi.

- Minun mielestäni on ollut enimmäkseen virkistävää lukea, miten ihmiset – muut kuin ammattikriitikot – arvioivat taiteilijoiden tekemisiä. Aina välillä löytää jotain uutta, puhetta joka on ymmärrettävää, eikä kikkailevaa ja hankalaa, Mattila sanoo. Hän arvioi, että taidepuheen uusiutuminen johtuu yksinkertaisesti siitä, että uudet sukupolvet ovat alkaneet kirjoittaa. Nuoret käyttävät kieltä eri tavalla, myös taiteesta puhuessaan.

Mattila seuraa työkseen popmusiikkia. Hänen mielestään popin elinehto on se, että uudet sukupolvet kiinnostuvat siitä, ja tekevät musiikista omia tulkintojaan.

- On luontevaa, että uusien sukupolvien puhe taiteesta ja musiikki-ilmaisusta on toisenlaista kuin vanhan sukupolven.

Koomisin ilmiö on se, että vanhempien sukupolvien edustajat yrittää omaksua nuorempien ilmaisuja.

Nuorten kieli voi olla vanhempien korvaan huvittavaa.
- Kiusallisin ja koomisin ilmiö on kuitenkin se, että vanhempien sukupolvien edustajat yrittää omaksua nuorempien ilmaisuja. Se on koomista, koska harvat osaavat käyttää ilmaisuja oikeassa paikassa, luontevasti. Tämäkin on tietysti ilmiö, joka toistuu vuodesta ja sukupolvesta toiseen. Aina on olemassa ihmisiä, jotka haluaisivat olla nuoria ja puhua kuin nuoret.

Taide-suomi-sanakirjan kirjoittamisesta on jälkikäteen ajatellen ollut hyötyä kriitikon työssä.

- Kaikkein ilmeisimpiä kliseitä osaa varoa, kun niitä piti kirjaa tehdessä pyöritellä niin perusteellisesti.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri