Hyppää pääsisältöön

Billy Elliot viihdyttää, koskettaa ja antaa voimaa

Lassi Hirvonen ja Kasperi Virta tanssivat HKT:n musikaalissa Billy Elliot
Lassi Hirvosen Billy ja Kasperi Virran Michael tanssivat riemukkaassa fantasiakohtauksessa. Lassi Hirvonen ja Kasperi Virta tanssivat HKT:n musikaalissa Billy Elliot Kuva: Mirka Kleemola kasperi virta

Taitaa olla niin, että Helsingin Kaupunginteatterin Billy Elliot kolahti minuun kovempaa kuin yksikään aiemmin näkemäni musikaali. Nauroin, itkin vuolaasti, sain voimaa, aloin miettiä. Nautin laulusta ja tanssista. Enempää ei voine toivoa?

Joulujuhlassa puetaan ylle irvistävät Maggie-naamarit.

Kanssani katsomossa ollut 10-vuotias poikani Otso jakoi kokemukseni: hänkin huvittui, viihtyi, liikuttui. Otso totesi esityksen jälkeen, että Billy Elliot oli hyvä, koska siinä oli hyvät näyttelijät, selkeät puheet, hienot lavasteet ja hyvä tarina. Napakka ja pätevä analyysi!

Billy Elliotin stoori on monille vuonna 2000 valmistuneesta elokuvasta tuttu. Tapahtumat sijoittuvat 1980-luvun Englantiin, kaivosteollisuudesta elävään kaupunkiin. Taustalla on tosielämän politiikkaa: vuonna 1984 pääministeri Margaret Thatcher päätti kutistaa ammattiliittojen valtaa ja lakkauttaa kannattamattomat kaivokset. Alkoi vuoden kestävä lakko. Näyttämöllä nähdään, kuinka lakko alkaa ja seurataan kiivasta kamppailua Thatcheria vastaan. ”Solidaarisuus, solidaarisuus, solidaarisuutta aina” , kajauttavat lakkoilijat voitontahtoa puhkuen. Joulujuhlassa puetaan ylle irvistävät Maggie-naamarit.

HKT:n Billy Elliot -musikaali. Nimiroolissa Lassi Hirvonen.
Kaivosmiesten joulujuhlassa pilkataan pääministeriä. Lassi Hirvosen Billy tanssii mukana. HKT:n Billy Elliot -musikaali. Nimiroolissa Lassi Hirvonen. Kuva: Mirka Kleemola lassi hirvonen

Nähdään myös lakon tyly loppu ja Thatcherin voitto. Voitonriemu, yhteishenki ja uho vaihtuvat lamautuneeseen pettymykseen.

Tämän viikon uutiset hallituksen pakkotoimista ja kasvavasta lakkomielialasta saavat musikaalin yhtäkkiä tuntumaan kovin ajankohtaiselta. Tänä aamuna kuuntelin radiota, ja eikös siellä jo spekuloitu, voisiko Juha Sipilää kohta ryhtyä vertaamaan Thatcheriin.

Törmäys työläiskodin ja balettisalin välillä on raju.

Aikuisten taistelulaulut, tanssivat mellakkapoliisit ja lakkovahdit tuovat näyttämölle näyttävää rytinää ja kiihkeää paloa. Tärkeintä on silti se, mitä tapahtuu lapsille.

Billy on kaivosmiehen äiditön poika. Perinteisen maskuliiniset arvot ovat yhteisössä voimissaan. Pojat nyrkkeilevät, oppivat lyömään kovaa, ja sillä aikaa tytöt voivat sipsutella balettitossuissaan. Sattuman seurauksena Billy eksyy tanssitunnille ja tajuaa, että tätä hän haluaa tehdä. Törmäys työläiskodin ja balettisalin välillä on raju. Kaivosmiehen poikahan ei pikku tossusissa hipsuttele!

Aikuiset häviävät kamppailunsa. Mutta Billy voittaa. Hän saa tanssia. Ja mikä tärkeintä, Billyn isä ja koko kaivosäijien porukka ymmärtää, että heidän on tuettava erityislaatuista poikaa ja tämän unelmia. Tämä puhutteli minua isosti: osaanko ja ymmärränkö tukea omia poikiani? Maltanko kuunnella, nähdä heidän haaveensa? Uskaltavatko he itse unelmoida rohkeasti? Ei vaadi suuria lahjoja arvata, että vuolaimmin itkeskelin kohtauksessa, joissa Billy lukee ääneen kuolleen äitinsä rohkaisevaa kirjettä, ja myöhemmin omaa vastaustaan äidille. Pysy aina omana itsenäsi, painottaa äiti.

HKT:n Billy Elliot -musikaali. Kaivoslakkolaisten marssi.
Musikaalin tunnusmelodiaksi nousee kaivosmiehiin yhteishenkeä ja taistelutahtoa valava laulu solidaarisuudesta. HKT:n Billy Elliot -musikaali. Kaivoslakkolaisten marssi. Kuva: Mirka Kleemola billy elliot

Ihaninta Markku Nenosen ohjaamassa ja koreografioimassa esityksessä ovat lapset, ja etenkin nimiroolissa tällä kertaa ollut Lassi Hirvonen. Mikä karisma nuorella pojalla! Hirvonen on luonteva, herkkä, voimakas, ja jotenkin täysin avoin näyttämöllä liikkuessaan. Myös Billyn ystävää, hameisiin pukeutuvaa, ilakoivaa Michaelia näytelevä Kasperi Virta on totaalisen hurmaava roolissaan.

Kävin katsomassa musikaalin seurueessa, johon kuului lapsia, äitejä, sekä isovanhempia. Kaikki pitivät näkemästään kovasti. Muutamat poppoosta olivat nähneet musikaalin myös Lontoossa, osa jopa lukuisia kertoja. Asiantuntemusta siis riitti! Itse en ole nähnytVictoria Palace Theatressa edelleen pyörivää esitystä, mutta kuulemma Helsingin kaupunginteatterin versio ei kalpene lontoolaisten rinnalla.

Helsingin kaupunginteatterin musikaali Billy Elliot.
Koskettavassa kohtauksessa baletille naureskelleet kaivosmiehet kaivavat kuvettaan ja keräävät kolehdin, jotta Billy pääsee pääsykokeisiin Lontooseen. Helsingin kaupunginteatterin musikaali Billy Elliot. Kuva: Mirka Kleemola lassi hirvonen

- Suomessa Billy oli parempi, ja tanssinopettajan tytär, ehkä tanssinopettajakin. Michael oli Suomessa paljon parempi, vertaili ystäväni 11-vuotias poika Nuutti näkemäänsä kahta tulkintaa. Kokonaisuus oli Nuutin mielestä Lontoossa kuitenkin vahvempi ja ymmärrettävämpi, ihan siksi että tarina sijoittuu Englantiin. Nuutin pikkusiskoon Venlaan erityisen vaikutuksen teki – Billyn lisäksi – kohtaus, jossa pojat pistivät naisten vaatteet ylleen. Olen samaa mieltä. Hirvonen ja Virta ovat hulvattomia koomikoita!

Pitää luottaa itseensä. Ei saa välittää mitä muut ajattelee.

Meidän seuruettamme Billy Elliotin kohuakin herättänyt kiroilu ei häirinnyt. Minua useimmat äkisti tärähtävät paskat ja perkeleet suoraan sanoen vain naurattivat. Lastenkin mielestä kiroilu passasi esityksen maailmaan. Poliitinen sisältö oli lapsille vähän vaikeampaa hahmottaa, mutta tulipa hyvä tilaisuus selittää heille, mikä on lakko, mitä ovat ammattiliitot ja solidaarisuus.

Kysyin lapsilta lopuksi, mitä musikaalin tekijät heidän mielestään haluavat sanoa meille katsojille. Otson mielestä viesti kuuluu näin: pitää luottaa itseensä. Ei saa välittää mitä muut ajattelee. Pitää olla just sellainen kuin on. Jos tyypit ei tykkää, ei tarvi silti yrittää olla toisenlainen.

Tuohon minulla ei ole mitään lisättävää.

Lassi Hirvonen ja Antti Keinänen tanssivat HKT:n musikaalissa Billy Elliot.
Billy Elliot lapsena ja aikuisena. Tanssimassa Lassi Hirvonen ja Antti Keinänen. Lassi Hirvonen ja Antti Keinänen tanssivat HKT:n musikaalissa Billy Elliot. Kuva: Mirka Kleemola billy elliot

Helsingin Kaupunginteatteri: Billy Elliot. Käsikirjoitus Lee Hall, sävellys Elton John. Suomennos Mikko Koivusalo. Ohjaus ja koreografia Markku Nenonen, kapellimestari Risto Kupiainen, lavastus Jani Uljas ja Jari Ijäs. Puvut Elina Kolehmainen, valosuunnittelu William Iles, äänisuunnittelu Kirsi Peteri ja Jori Tossavainen. Rooleissa mm. Henrik Björklund / Amos Brotherus / Lassi Hirvonen, Luka Haikonen / Luca Elshout / Kasperi Virta, Siiri Kaskilahti / Ella Ingraeus / Nicole Karlsson, Jonna Järnefelt / Helena Haaranen, Risto Kaskilahti / Kari Mattila, Leena Uotila / Leenamari Unho, Petrus Kähkönen, Antti Keinänen / Elias Girod, Sofia Hilli, Pekka Hiltunen, Juha Jokela, Kirsi Karlenius, Ilkka Kokkonen, Jukka Kontusalmi, Tuukka Leppänen, Kai Lähdesmäki, Unto Nuora, Emilia Nyman, Sami Paasila, Tiina Peltonen, Raili Raitala, Inka Tiitinen, Antti Timonen, Panu Vauhkonen, Mikko Vihma. Ensi-ilta oli Linnanmäen Peacock-teatterissa 27.8.2015.

Penkkitaiteilija

  • Rakkaus on ruma sana, mutta kaunis asia

    Rakas äiti on suomen kaunein sanapari.

    Kun kysytään, mikä on suomen kielen kaunein sana, pitäisi ensin tarkentaa, tarkoitetaanko sillä ihanimman asian nimeä vai soinniltaan miellyttävintä sanaa. Moni pitää kauniina pehmeitä soljuvia äänteitä. Alavilla mailla hallanvaara on klassikko, vaikka sen merkitys uhkaa sadon paleltuvan.

  • Avaruusromua: Sumutorvia, tuhkaa, aaltoja ja aavekaupungin ääniä

    Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia.

    "Yhtäkkiä tajusin, että tein kaiken aivan väärin", toteaa amerikkalainen säveltäjä Steve Moore. "Pyrin aina luomaan jotakin, jolla ei ole alkua eikä loppua", sanoo amerikkalainen elektronimuusikko Taylor Deupree. "Tahdon kertoa äänillä samalla tavoin kuin elokuvaohjaajat kertovat kuvilla", selittää australialainen musiikintekijä Martin Kay. "Me emme tiedä luonnosta vielä juuri mitään", väittää japanilainen äänitaiteilija Yoshio Machida. Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia, kummallisia ajatuksia ja omalaatuista musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Oletko tosikko vai uppoaako ironia?

    Ironia on taitolaji.

    Törmääkö sarkasmiin, ironiaan ja ivaan nykyään yhä useammin, vai tuntuuko vain siltä? Poliitikot selittelevät sanomisiaan väärinymmärrettynä ironiana: “se oli vain läppä!”. Nuoriso muodostaa sarkastisen salakielen salaseuroja. Käänteistä kieltä ymmärtämätön joutuu naurunalaiseksi. Ironia on monesti hauskaa ja nokkelaa.

  • Arto Paasilinnan Ulvova mylläri Lukupiirissä - tule mukaan keskustelemaan!

    Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 30.3. klo 19! Ulvova mylläri kysyy, missä menevät normaalin ja hyväksytyn rajat? Kuka lopulta on Ulvovassa myllärissä hullu? Paasilinnan romaani ilmestyi vuonna 1981 ja sen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Suomeen. Onko kirjan sanoma edelleen ajankohtainen? Entä millaista on Ulvovan myllärin huumori? Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri