Hyppää pääsisältöön

Kesäkirjat ovat kirjallisuuden pelastus

Ihmisiä kirjastoautossa.
Ihmisiä kirjastoautossa. Kuva: Yle/ Tuula Nyberg kirjastoauto

Kesällä on aikaa lukea ja vapaa-aika on lukemisen ehto. Kesäkirjoja tarvitaan, jotta kirjallisuudesta ei tule pelkkää uutuuksien perässä juoksemista.

Kesäkirjalle on kaksi määritelmää. Yhtäältä mikä tahansa kesällä luettu kirja voi olla kesäkirja. Kesäkirja eroaa talvikirjoista tai syyskirjoista sattumanvaraisesti sen mukaan, mitä käteen sattuu joskus toukokuun loppupuolella. Voihan valinta olla toki tietoisempaakin: tiettyjä kirjoja haluaa lukea nimenomaan valon lisääntyessä.

Toisaalta kesäkirja on reunoiltaan hapero lajimääritelmä, johon liitetään helppouden, keveyden, nostalgian, laiturien ja valkoviinilasien mielikuvia. Kirjakauppiaat yrittävät käyttää näitä hyväkseen. Kesällä kannattaa (kuulemma) lukea helposti sulavaa ja vähän jälkiä jättävää uutta käännöskirjallisuutta, joka ei muuten mene kaupaksi. Kesäkirja-nimityksellä on halpuuden leima.

Kesä on eräänlainen ajankäyttöön liittyvä yhteismaa.

Voisi kuvitella, että ”klassikko” olisi ”kesäkirjan” yrmeä vastakohta: paksu, pölyinen, vanhanaikainen ja aikaa vievä. Tämä ei ole totta. Kesäinen laituri voi olla ainoa paikka, jossa kiireisen ihmisen kannattaa edes yrittää lukea paksu klassikko kannesta kanteen. Kesä on kirjallisen kulttuurin pelastus – eräänlainen ajankäyttöön liittyvä yhteismaa, joka mahdollistaa kirjallisuuden säilymisen. Kirjallisuus tarvitsee aikaa ja sitä on tarjolla juuri kesäisin.

Kesäkirjoja Linnasta Vartioon

Ylen kirjallisuustoimitus kysyi kirjallisuuden ystäviltä kesäkirjavinkkejä Suomen itsenäisyyden ajan kirjallisuudesta. Vinkkejä julkaistiin Twitterissä koko kesän ajan. Näyttävästi markkinoitu kausikirjallisuus suorastaan loisti vinkkilistalla poissaolollaan. Listan täyttivät suomalaisen kirjallisuuden muistetut ja unohdetut klassikot Mika Waltarista johonkin Maire Harmeen varhaiseen proosarunokokoelmaan.

Perusteluja

”Jokaisen poliitikon ’lempikirja’." - Pasi Ilmari Jääskeläinen Täällä pohjantähden alla -sarjasta.

”Iätön tarina ihmisyydestä, idealismista, tahdon voitosta ja herkkyyden hinnasta." - Jari Sarasvuo Sinuhe egyptiläisestä.

”Luin tämän ensimmäisen kerran murrosiässä ja vaikka en ymmärtänytkään kaikkea, päätin että minusta tulee kirjailija." - Maaria Päivinen Hänen olivat linnut -romaanista.

”Kielensä poljennolta ja tarinaltaan lumoava, ravisteleva kuvaus yhteiskunnan normeihin sopimattomasta intohimosta." - Emmi Itäranta Sudenmorsiamesta.

”Hyviä kirjoja kirjoitetaan joka vuosi, mutta että joku luo kokonaisen lajityypin." - Petri Tamminen Aiheita-teoksesta.

Eniten suosituksia keräsi Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla ja toiseksi eniten Waltarin Sinuhe egyptiläinen.

Useampia suosituksia keräsivät myös Marja-Liisa Vartion Hänen olivat linnut , Maria Jotunin Huojuva talo, Aino Kallaksen Sudenmorsian, Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu ja Jouko Turkan Aiheita. Suomalaisen kirjallisuuden ehdottomia klassikoita kaikki, kukin omalla tavallaan.

Näiden teosten jälkeen suosituslista hajoaa täysin. Suosituksia tuli melkein kolmesataa, joista ylivoimaisesti suurin osa oli vain yhden maininnan keränneitä helmiä. Kaikkein keskimääräisimmäksi suosittelijaksi osoittautui kirjailija Rosa Liksom, jonka suosituslistaan mahtui Väinö Linnaa, Timo K. Mukkaa, Maria Jotunia, Jouko Turkkaa ja Asko Sahlbergia. Liksomin suositusten ”keskimääräisyys” oli tällä suosituslistalla vain pieni poikkeama ja materiatihentymä kaaoksessa. Suomalaisen kesäkirjan anatomia on listan perusteella yllättävä, yksilöllinen ja omaehtoinen.

Suomalaisen kesäkirjan anatomia on yllättävä, yksilöllinen ja omaehtoinen.

Kustantajien kannattaa ottaa listasta vaarin. Kustantamojen ja kauppiaiden kirjasyksy on hyvää aikaa uutuuksille, joiden myynti yritetään ajoittaa jouluvetoon. Kirjakevät taas voisi tähdätä ennen kaikkea aiemmin ilmestyneiden teosten elinkaaren pidentämiseen: klassikkojen uudelleenjulkaisuun, löytöjen tekemiseen, menneisyyden pohdintaan ja unelmointiin.

Maailmassa on jo paljon kirjoja. Uutuuksiin, palkintoihin ja myyntiin keskittyvä kirjallinen julkisuus vaikeuttaa vanhan löytämistä. Enemmän kuin kirjallisuuspalkintoja tarvitaan haahuilua kirjastojen poistohyllyille ja pölyisiin antikvariaatteihin. Haastan kaikki kesälukemiseen – vaikka ympäri vuoden!

- -

Kirjan ystävien suosituslista on koottu tänne. Joitakin perusteluja voi lukea tästä:

Pentti Holappa: Sormenjälkiä tyhjässä (1992) (Jari Ehrnrooth: ”Luonnonkuvien ja rakkausrunojen muodossa tietoisuus kysyy tarkoitustaan: jos jotakin on niin miksi en pääse tästä rajoituksen vaipasta. Kirkasta, paljasta, ohimenevien hetkien välähdykset tallentavaa ja maailmankatsomuksellisten kysymysten alkutekijät sanoiksi kaivertavaa suurta runoutta.”)

Sampsa Korpela: Kuka murhasi ja kenet (1945) (Jaakko Yli-Juonikas: ”Oikullisesti omaa tekstuaalista luonnettaan kommentoiva dekkariparodia ennakoi muutamia kokeellisen kirjallisuuden teemoja, jotka rantautuivat yleisemmin Suomeen vasta 1980-luvulla. Teos ei ole menettänyt seitsemässäkymmenessä vuodessa hauskuuttaan eikä yllätyksellisyyttään.”)

Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu (1956) (Aleksi Bardy: ”Kenties paras suomeksi kirjoitettu runokirja ainakin sen tuottamien elämysten ylisukupolvisuudella mitattuna.”)

Eeva-Liisa Manner: Fahrenheit 121 (1968) (Elina Hirvonen: ”Luin tämän Mannerin runokokoelman ensimmäisen kerran 20-vuotiaana Oriveden opistolla, ja sen jälkeen olen lukenut Mannerilta kaiken, minkä olen saanut käsiini. Tähän kokoelmaan palaan jatkuvasti uudelleen, ja se on vieressäni aina, kun kirjoitan romaania. Se on huikea, kirkas runokokoelma, joka tutkii maailman julmuutta ja kauneutta tyhjentymättömän syvin kuvin.”)

Mauno Saari: Juoksemisen salaisuudet (1979) (Ville Klinga: ”Yksi parhaita suomalaisia urheilukirjoja. Lasse Virenin tarina 70-luvun menestysvuosilta.”)

Arto Salminen: Turvapaikka (1995) (Sofi Oksanen: ”Salminen oli aikaansa edellä. Turvapaikka on ajankohtaisempi tänä päivänä kuin ilmestyessään.”)

Sirpa Tabet: Punainen metsä 1989 (Leevi Lehto: Omaperäinen sekoitus historiallista romaania ja jännäriä tempaa mukaansa ja yllättää yhä uudelleen. Punainen metsä ei päästä lukijaa helpolla, ja kirjan vahva jälkimaku kestää kauan.”)

Kommentit
  • Avaruusromua: Tämänhän ymmärtää jopa nelivuotias lapsikin!

    Hakekaa tänne jostakin nelivuotias lapsi!

    Hakekaa tänne jostakin nelivuotias lapsi, minä en ymmärrä tästä yhtään mitään! Näin sanoi Freedonian valtiota johtanut Rufus T. Firefly eli Groucho Marx elokuvassa Neljä naurettavaa naapuria. Jostakin syystä tuo klassikkoelokuva ja klassikkorepliikki tulivat mieleen albumista nimeltä Experimental Synth Kids. Rohkealla ja virkistävällä albumilla on nimensä mukaisesti lasten tekemää elektronista ja kokeellista musiikkia. Jopa nelivuotiaitten lasten. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Onko rivous uusi musta?

    Rivot jutut huvittavat, koska ne ovat tabu.

    Äitini korvat menevät välittömästi lukkoon, jos hän kuulee v-sanan. Hän ei hyväksy kiroilua tai alapääjuttuja lainkaan. Monille muillekin hänen sukupolvensa edustajalle tämä tabu on ehdoton. Hänen mukaansa törkeyksiä ja rivoa kieltä kuulee yhä useammin ja kaikkialla. Toisaalta monet nauttivat tabujen rikkomisesta. Kielletty kiinnostaa, estottomuus ja häpeästä vapautuminen tuottaa mielihyvää.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri