Juha Kulmanen
Yle
Ranskan ulkoministeri, ympäristöministeri ja erityisedustajat ovat sukkuloineet ympäri maapalloa vuoden päivät, sillä he yrittävät pohjustaa Pariisissa ensi joulukuussa järjestettävää kansainvälistä ilmastohuippukokousta, jonka tarkoituksena on saada aikaan ilmakehän lämpenemistä aiheuttavien kaasupäästöjen leikkausta koskeva kansainvälinen sopimus. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon huomautti äskettäin neuvottelujen jumittumisesta, vaikka aikaa on jäljellä enää muutama kuukausi. Katolisen kirkon päämies, paavi Franciscus totesi, että ilmakehän lämpenemisen kielteiset vaikutukset tuntuvat nimenomaan kehitysmaiden köyhiin. Siksi on leikattava päästöjä.
YK:n kansainvälisen ilmastopanelin raportti sekä useiden ilmakehän lämpenemisen vaikutusten tutkijoiden tutkimukset ovat todenneet, että tämä lämpeneminen ja sen vaikutukset ovat tulleet yhä ilmeisimmiksi. Hyvä esimerkki tästä on arktisen jään odotettua nopeampi sulamisvauhti.
Kriittiset tutkijat ovat arvioineet Kioton sopimuksen ja Kööpenhaminan aiemman huippukokouksen epäonnistumisen taustoja. Kioton sopimuksessa omaksuttiin ns. joustavat ohjauskeinot päästöjen leikkaamiseksi. Nämä keinot kuten päästöoikeuksien kauppa eivät ole kuitenkaan saaneet aikaan haluttuja tuloksia.
Vaikuttaa siltä, että Aasian maat ovat jakaantumassa sen suhteen, miten tosissaan ne hyväksyvät ilmakehän lämpenemisen aiheuttamat uudet haasteet. Suuret ja kehittyneemmät maat, joissa konservatiiviset voimat hallitsevat, kuten Intia, Kiina, Japani ja Australia korostavat ennen muuta taloudellista kehitystä. Sen sijaan muutamissa pienemmissä ja vähemmän kehittyneissä maissa kuten Bangladeshissa ja Filippiineillä nähdään ilmakehän lämpeneminen ja sen vaikutukset kansallisen olemassaolon kysymyksiksi.
Tässä puheenvuorossa esitetään nimenomaan bangladeshilaisen tutkijan ja filippiiniläisen senaattorin ajatuksia näistä uusista haasteista. Nämä on painettu saksalaisen kehityspoliittisen aikakauslehden ”Entwicklung und Zusammenarbeitin” lähes 50-sivuisessa kesänumerossa, jossa on tarkasteltu kahta tärkeää teemaa : globaalista ilmastopolitiikkaa sekä lihantuotannon ja lihankulutuksen aiheuttamia globaaleja ongelmia.
Pariisin huippukokouksen näkymiä
Lehden päätoimittaja Hans Dembowski haastattelee tämän kesänumeron ensimmäisessä artikkelissa bangladeshilaista tutkijaa Saleemul Huqia. Saleemul Huq on Dhakan riippumattoman yliopiston kansainvälisen ilmakehän lämpenemisen vaikutuksia ja kehitystä tutkivan keskuksen johtaja. Hän on toiminut myös kansainvälisissä tehtävissä. Huq on jonkinlainen tämän alan konkari, sillä hän on ollut 1990-luvun alusta lähtien mukana keskusteluissa. Olen esitellyt hänen ajatuksiaan jo aiemmin tässä ohjelmasarjassa.
Kun Dembowski kysyy, mitä hän ajattelee Parisiin huippukokouksesta, vastaus kuuluu seuraavasti:
”Olen ajatellut tätä. On selvää, ettei kukaan halua toistaa Kööpenhaminan epäonnistuneen huippukokouksen kokemuksia, jolloin useimmat ajattelivat uuden sopimuksen toteutuvan, mutta jotka kariutuivat. Pariisin tulokset eivät kuitenkaan tule olemaan todella tyydyttävät. On vaikeaa saada aikaan konsensusta, kun noin 200 maan edustajat ovat paikalla”.
Huqin mukaan valtioita pitäisi velvoittaa toimimaan siten, että saavutettaisiin tavoite rajoittaa ilmakehän lämpeneminen vain 2 lämpöasteeseen. Se, mitä eri maat ovat luvanneet tähän mennessä, on aivan liian vähän, jotta tähän tavoitteeseen voitaisiin päästä. Niinpä uhkana on, että ilmakehä lämpenee paljon enemmän.
Kun Dembowski kysyy, mistä tämä johtuu, Huq vastaa korostamalle yksityisten maiden vastuuta:
” Kyseessä on kollektiivinen toiminta. Yksityiset maat eivät ole välttämättä kasvaneet vastuuseen. Kaikkien täytyy toimia, eikä mikään maa voi välttyä seurauksilta. Ajatelkaamme Yhdysvaltoja, jossa on kauan epäilty ilmakehän lämpenemisen edustavan todellisuutta. Kalifornia kärsii parhaillaan ainutlaatuisesta ja monivuotisesta kuivuudesta. Maatalous on siellä vaikeuksissa. Kuvernööri Jerry Brown on määrännyt rajoituksia veden kulutukseen. Mikään maa ei voi välttää ilmakehän lämpenemisen seurauksia”.
Huqin mielestä maiden on pakko sopeutua ilmakehän lämpenemisen vaikutuksiin, mutta niiden on myös toimittava sen suhteen, jotteivät nämä vaikutukset tulisi ylivoimaisiksi hallita.
Rahoituksen ongelmia
Vaikka rahoitus tulee olemaan keskeinen ongelma, Huq väistää tätä kysymystä:
” Pariisissa ei puhuttane paljon rahoituksesta, sillä korkealle kehittyneet maat ovat jo aiemmin luvanneet antaa vuosittain 100 miljardia käyttöön vuodesta 2020 lähtien. On jo perustettu Green Climate Fund tätä tarkoitusta varten. Rikas maailma antaa nykyään 10 miljardia dollaria näihin tarkoituksiin. Mutta niiden on lisättävä merkittävästi rahoitusta tulevaisuudessa.”
Dembowskin mukaan OECD-maat eivät ole pitäytyneet aiemmin sopimissaan kehitysavun rahamäärissä. Kuinka voidaan olettaa, että ne pitäytyisivät lupaamassaan ilmastorahoituksessa? Huqin mukaan G 7-maat ovat jatkuvasti puhuneet kokouksiin talouden irtautumisesta fossiilisista polttoaineista, erityisesti hiilestä. Lisäksi tässä tapauksessa on kyse aiheuttaja-periaatteesta. Teollisuusmaat ovat käyttäneet hiiltä teollisesta mullistuksesta lähtien ja hyötyneet sen käytöstä pitkän aikaa. Nyt niiden täytyy kantaa vastuutaan, etenkin jos ne haluavat jatkaa johtavaa roolia maailman politiikassa.
Kehitysmallien ongelmia
Kun Dembowski kysyy, miten tähän kuvaan sopii se, että Intian kaltaiset maat käyttävät runsaasti kivihiiltä energiantuotannossaan ja aikovat jopa laajentaa tätä käyttöä, Huq närkästyy tästä kysymyksestä:
”Tällaiset kysymykset saavat minut vähän hermostuneeksi. Intialaisten päästöt henkeä kohti ovat noin kaksi tonnia hiilidioksidia. Saksassa vastaavat päästöt ovat viisinkertaiset ja Yhdysvalloissa vastaavat luvut ovat jopa kymmenkertaiset. Kuinka Pohjoisesta voidaan jakaa oppeja intialaisille? Intia on valtava maa, jossa on valtava väestö ja tämä maa pyrkii kehittymään. Maan johto tekee valintoja ja se haluaa kehitystä. Monet tieteilijät ja ajattelijat tietävät Intiassa, että uudistuvien energialähteiden kehittäminen on tärkeää ja on myös tähdellistä uudistaa infrastruktuurit. Samanlaisia näkymiä esiintyy myös Kiinassa, Indonesiassa ja muissa nousevissa talousmahdeissa. Saattaa olla, että näissä maissa on enemmän mahdollisuuksia muutokselle kuin vanhoissa teollisuusmaissa, jotka ovat jumiutuneet jo pitkään perinteisiin tottumuksiinsa”.
Kun Dembowski kysyy, mitä hän ajattelee Saksan mallista, Huq esittää kriittisen näkemyksen:
” On totta, että Saksa on tehnyt paljon uudistuvien energialähteiden hyväksi ja levittänyt näihin liittyvää mallia kansainvälisesti. Lupaukset irtautua fossiilisista polttoaineista ovat myös tervetulleita. Mutta lyhyellä tähtäimellä Saksassa poltetaan enemmän hiiltä, koska päätös luopua ydinvoimasta on aiheuttanut suuria ongelmia maan energiajärjestelmässä. Kalliit henkilöautot ovat puolestaan keskeisiä maan viennissä. Tiedämme myös, että Itä-Saksan teollisuuden romahdus auttoi Saksaa saavuttamaan päästöleikkauksille asetetut tavoitteet. En halua kuitenkaan kritisoida kovasti Saksan saavutuksia. Mutta maan hallituksen on joka tapauksessa tehtävä paljon enemmän, jos se haluaa Saksan olevan kansainvälinen esimerkki”.
Kun Dembowski toteaa, että nousevat teollisuusmaat näyttävät seuraamaan läntistä mallia, Huq ei hyväksy tätä. Hän tosin myöntää, että teollistumismalli ja teknologiamalli näyttävät seuraavan länsimaista mallia, mutta näillä mailla on myös vapausasteita ohjata kehitystä uudelleen.
Bangladeshin tapaus
Saleemul Huq toteaa Bangladeshilla olevan suuria haasteita sopeutumisessa ilmakehän lämpenemisen vaikutuksiin:
” Kotimaani Bangladesh on käyttänyt jo enemmän kuin miljardi dollaria, jotta voitaisiin valmistautua paremmin ilmakehän lämpenemisen vaikutuksiin. Maamme on köyhä ja kuuluu maailman vähiten kehittyneisiin maihin, joten kyseessä on suuri summa rahaa. Yksityiset yhtiöt toimivat ja kunnat toimivat. Ilmakehän lämpenemisellä on selvästi kansallista merkitystä maassamme.”
Liikaa puhetta, vähän toimia
Huqin mielestä puheita on pidetty tarpeeksi ja tarvitaan toimia:
”Näiden ongelmien ratkaisusta on puhuttu jo 20 vuotta. Kansainvälinen valtioyhteisö on pitänyt puheita aivan liian kauan. Meillä on ollut mahdollisuus rajoittaa ilmakehän lämpenemistä jo kauan, mutta emme ole käyttäneet hyväksemme tätä mahdollisuutta. Nyt koemme arkipäiväisessä elämässämme tämän vaikutuksia sekä Ganges-joen suistossa että Kaliforniassa”.
Filippiinien tapaus
Filippiineillä kannetaan suurta huolta ilmakehän lämpenemisen vaikutuksista. Filippiiniläinen senaattori Loren Legarda on maan senaatin Ilmakehän lämpenemistä, ympäristöä ja luonnonvaroja tarkastelevan valiokunnan jäsen ja hän lausuu:
” Ilmakehän lämpenemisen vaikutukset ovat suuri uhka maallemme, kuten monissa tutkimuksissa on todettu. Aasian kehityspankki julkaisi 2012 raportin, jossa todettiin että Filippiinit ovat viiden uhanalaisimman maan joukossa ja viidenneksi haavoittuvainen meren pinnan nousun vaikutuksille. Lisäksi kärsimme ilmaston ääri-ilmiöistä kuten hirmumyrskyistä, jotka aiheuttavat suuria tuhoja ja ihmishenkien menetyksiä. Meidän maantieteemme pahentaa näitä ongelmia, sillä maamme koostuu saarista. Rannikoiden asukkaat, talonpoikaisyhteisöt ja kalastajat ovat erityisen alttiita ”luonnonriskeille” ja heille aiheutuu myös suuria taloudellisia riskejä. Kehitysmallimme täytyy ottaa huomioon yhä enemmän ilmakehän lämpenemisen aiheuttamat haasteet ja meidän täytyy tarttua ripeästi näihin haasteisiin”.
Kun supertaifuuni Hayian tuhosi Filippiinejä 2013 ja vastaava taifuuni Pam 2015 Vanuatua, jotkut tarkkailijat sanoivat, että nämä kaksi saarivaltioita ovat maailmassa kaikkein alttiimpia supertaifuunien tuhoille.
Lopuksi
Kun kolmas kansainvälinen kehitysrahoituksen konferenssi pidettiin Addis Abebassa viime kesänä, siellä esiintyi Pohjoisen ja Etelän välisiä ristiriitoja. Etelän maat halusivat lisää rahaa mm. energiajärjestelmän muutokseen, mutta varsinkin EU-maat olivat vastahakoisia vedoten tiukkoihin budjetteihin. Lisäksi vallitsevaa rahoitusta on jopa vähennetty mm. kehitysyhteistyövaroja leikkaamalla. Tämä ei luo suotuisaa ilmapiiriä Pariisin neuvotteluille.
Öljyn hinnan lasku on heikentänyt puolestaan uudistuvan energian kehityshankkeiden kannattavuutta.
Kun Saleemul Huq viittaa muutamissa kohdin Kaliforniaan, käsittelen lopuksi tiukkaa taistoa siellä. Kalifornia haluaa tulla esimerkkiosavaltioksi Yhdysvalloissa ilmakehäpolitiikan suhteen. Siellä on päätetty 80 % leikkaukset päästöissä verrattuna vuoden 1990 tilanteeseen vuoteen 2050 mennessä. Demokraattisen kuvernöörin Jerry Brownin hallinto mutta myös häntä edeltänyt republikaaninen kuvernööri Arnold Schwarzenegger tukee näitä tavoitteita. Nyt ollaan ajamassa Pariisin huippukokouksen alla välitavoitetta, jonka mukaan öljyn käyttö olisi supistettava puoleen vuoteen 2030 mennessä. Osavaltion senaatti hyväksyi tämän, mutta edustajainhuoneessa läpimeno ei ole varma.
Öljyintressit ovat käyneet rajuun taisteluun tätä lakialoitetta vastaan. Niiden mukaan se johtaisi öljyn säännöstelyyn ja runsaasti öljyä kuluttavien ajoneuvojen kieltämiseen. Demokraattien edustajien rivit ovat hajoamassa, sillä jotkut pelkäävät tämän uudistuksen johtavan talouskehityksen lamautumiseen. Kuvernööri Brown totesi tuoreessa haastattelussa:
”Kuten näemme öljy-yhtiöt taistelevat paavi Francisia vastaan ja he taistelevat myös koko maailman tiedemiehiä vastaan. Lisäksi he taistelevat kuvernööriä vastaan. He ovat ryhtyneet kirjaimellisesti taisteluun elämästä ja kuolemasta, mutta minulla ei ole epäilystä, kuka tulee olemaan tämän taistelun voittaja.”
Jussi Raumolin
