Hyppää pääsisältöön

Jari Litmanen avaa Puoli seiskan Terveysviikon

Jari Litmanen omaelämäkerran julkistustilaisuudessa 10.9.2015
Jari Litmanen omaelämäkerran julkistustilaisuudessa 10.9.2015 Kuva: Yle, Satu Sirkiä ryhtihaaste

Viikon ensimmäiseen lähetykseen tiistaina 15.9. saapuu jalkapallolegenda Jari Litmanen. Lähetyksessä omaelämäkertansa juuri julkaissut Jari on luvannut kertoa, keitä jalkapalloilijoita hän pienenä ihaili ja keiden taidonnäytteitä ahmi kotona VHS-videoilta. Tiistaina selviää myös, mitkä jalkapallo-ottelut Litmanen nostaa uraltaan ylitse muiden.

Keskiviikkona 16.9. vieraaksi saapuu entinen freestyle-hiihtäjä ja taistelija Pekka Hyysalo, jonka elämän viisi vuotta sitten sattunut lasketteluturma muutti pysyvästi. Lähetyksessä selviää, mitä kuuluu kuntoutusmetodinsa puoli vuotta sitten täysin uusiksi laittaneelle miehelle nyt ja millaisia unelmia hänellä on FightBack-tiiminsä suhteen.

Torstaina 17.9. Puoli seiskan sohvalle istuu kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka, jonka kanssa perehdytään suomalaisten ryhtiliikkeiden historiaan ja siihen, millaisin konstein ihminen voi sitoutua erilaisiin elämänmuutoksiin, jollaisiin pyritään myös Puoli seiskan ikiomalla #ryhtihaaste -kampanjalla.

Perjantaina 18.9. Terveysviikko huipentuu toimittaja Päivikki Koskisen henkilökohtaiseen leuanvetohaasteeseen Helsingin Rautatieasemalla. Päivikin oman #ryhtihaasteen etenemistä voi seurata treeniblogista, josta löytyy myös paljon vinkkejä selän hoitoon meille jokaiselle. Perjantaina studioon suoraan lähetykseen vieraaksi istahtaa fitness-valmentaja Jutta Gustafsberg, jonka kanssa maistellaan mm. nuukan superfoodia.

Uusimmat sisällöt - Puoli Seitsemän