Hyppää pääsisältöön

Kummelin Simo ruumishuoneelta, moi

Uusrahvaanomaisella tyylillä palveluitaan markkinoinut patologi Simo iski lama-Suomen markkinarakoon kuin sika limppuun. Erikoistarjouksessa oli peräti kolmen päivän pakastus alle kahdellasadalla ja sukulaistarjous, jota kilpailijoiden oli vaikea ylittää.

Kummelin Simon esikuvana oli Vaatehuone-myymäläketjun samanniminen mainoskasvo, joka nousi kulttisuosioon 1990-luvun alussa. Vaatehuoneen mainoksissa esiintyi lahtelainen kauppias Simo Leporanta. Hän aloitti tv-mainokset "Tässä Simo vaatehuoneelta, hei" -tervehdyksellä. Mainoksissa Leporanta esitteli yleensä pari–kolme tuotetta, jotka olivat erityisen edullisia.

Vaatehuoneen mainosten tavaramerkkejä oli paljousetu ("kaksi yhden hinnalla") tai tarjoushinnan systemaattinen nipistys juuri alle seuraavan sataluvun ("vain sataysiysi").

Sataysiysi, niin kauan kuin tavaraa riittää.― Simo ruumishuoneelta

Leporanta kertoi vuonna 2014 Ilta-Sanomien haastattelussa, että myymäläketjun tv-kampanja oli 1990-luvun alun Suomessa rohkea uutuus, mutta samalla erittäin kustannustehokas. Mainosten kotikutoisuus herätti jo aikakauden katsojissa hilpeyttä.

Leporannan esiintyminen poiki Kummelin sketsien lisäksi myös muita aikalaisparodioita. Muusikko Anssi Ahonen päätyi esimerkiksi vuonna 1993 säveltämään mainoskasvon innoittamana KCD Simo Goes Poing -kappaleen. Remix-kappaleessa yhdisteltiin Leporannan mainospuheita vanhoihin elokuvarepliikkeihin.

Kummelissa ruumishuoneen Simo (Heikki Silvennoinen) esiintyi kahdesti.

Kaikki kokonaiset Kummeli-jaksot Yle Areenassa

Kummelin kuusi ensimmäistä tuotantokautta, yhteensä 49 jaksoa, on pysyvästi katsottavissa Yle Areenassa.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto