Hyppää pääsisältöön

Musiikki on luotava aina uudelleen - Avaruusromua 13.9.2015

festivaaliyleisöä
festivaaliyleisöä Kuva: YLE Kuvapalvelu festivaaliyleisöä

”Musiikki oli luotava aina uudelleen – aivan niin kuin ihmisten täytyi aina rakentaa uusia taloja – niin että se vastasi uutta elämäntapaa, uutta henkistä tilannetta”. Näin kirjoittaa Nikolaus Harnoncourt kirjassaan Puhuva musiikki.

Hän puhuu menneiden aikojen musiikista ja sanoo, että tuolloin musiikki muutti ihmistä: kuulijaa, mutta myös esittäjää. Avaruusromussa pohditaan musiikin esittämistä ja muusikon tehtävää. Puhutaan elävästä kontaktista kuulijaan, ja tuon kontaktin tärkeydestä.

”Jos istumme konsertissa ja kuuntelemme todella intensiivisesti – sikäli kuin musiikkia esitetään intensiivisesti ja hyvin – tunnemme jännittymisen ja rentoutumisen, kaikki verenkierrossamme ja ruumiillisessa musiikinkuulemisessamme tapahtuvat muutokset”. Näin kirjoittaa Nikolaus Harnoncourt (Hannu Taanilan ansiokkaasti suomentamassa) kirjassaan Puhuva musiikki - Johdatusta musiikin uudenlaiseen ymmärtämiseen. Hän sanoo, että kun musiikki näin muuttaa ihmistä, se muuttaa myös hänen henkistä olemustaan.

”Musiikki vastaa aina oman aikansa henkistä tilannetta”, kirjoittaa Harnoncourt ja sanoo, ettei musiikin sisältö voi milloinkaan mennä yli ihmisen ilmaisumahdollisuuksien. ”Ovatko todellakin ne muutamat harvat ja iäti samat sävellykset joita soitetaan Tokiosta hamaan Moskovaan ja Pariisiin, länsimaisen musiikin olennaisin sisältö”, kysyy Harnoncourt.

Musiikki ja sen esittäminen ovat tärkeä asia, ja Harnoncourt pohtii musiikin esittämistä ja muusikon tehtävää. Hän puhuu elävästä kontaktista kuulijaan, tuon kontaktin tärkeydestä.

Eräs kuulokulma elävään kontaktiin ja hedelmälliseen yhteistyöhön: Jimi Tenor ja UMO:

Mitä tapahtuu kun neljä muusikkoa, jotka eivät ole milloinkaan soittaneet yhdessä huomaavat olevansa lavalla yleisön edessä, improvisoimassa? Tarkoitus olisi esiintyä liki tunnin mittaisessa konsertissa, mutta onko se ylipäätään mahdollista? Tällaiseen tilanteeseen joutuivat pianisti Ryuichi Sakamoto, kosketinsoittaja Taylor Deupree, kitaristi Corey Fuller ja kosketinsoittaja Tomoyoshi Date. He esiintyivät Japanissa, Yamaguchin kaupungissa, osana paikallisen taidekeskuksen 10-vuotisjuhlallisuuksia ja improvisoivat tuolloin lavalla ensi kertaa yhdessä.

Tuosta konsertista tuli yllättäen enemmän kuin osiensa summa. Yleisön kerrotaan kuunnelleen henkeään pidättäen ja muusikot kertoivat olleensa syvästi vaikuttuneita musisoinnin tunnelmasta. Erikoinen tapaus. Onneksi tuo esitys myös äänitettiin, ja onneksi se on myös julkaistu, albumilla Perpetual.

Myös Porissa tapahtuu aina silloin tällöin outoja asioita. Siellä järjestettiin helmikuussa 2015 Live Ambient Festival, joka tarjosi yhtäjaksoisesti 33 tuntia elektronista musiikkia. Eräs tapahtuman esiintyjistä oli Esa Ruoho eli Lackluster, joka vetäisi vaatimattomasti kolmen tunnin live-setin, josta Avaruusromussa soi pieni osa.

Tässä Lackluster at Freeflow, Mbar:

Lackluster Live At Festival Accès(s):

Konserttilavalla yleisön edessä tehtiin musiikkia myös Italiassa, Roomassa, taidenäyttelyn avajaisissa. Maxxi on vuonna 2010 avattu nykytaiteen museo, arkkitehti Zaha Hadidin suunnittelema kiinnostavan näköinen ja paljon keskustelua herättänyt rakennus. Italialaiset elektronimuusikot Donato Dozzy ja Neel esiintyvät yhdessä nimellä Voices From The Lake. He olivat mukana avaamassa Open Museum Open City –näyttelyä lokakuussa vuonna 2014.

AVARUUSROMUA 13.9.2015 - OHJELMAN MUSIIKKI:
JIMI TENOR & UMO: Koneen sydän (Mysterium Magnum)
RYUICHI SAKAMOTO / ILLUHA / TAYLOR DEUPREE: Movement 1 (Perpetual)
ESA RUOHO/LACKLUSTER: Blue Hopes Improv / Pori Version (Live at 33h Ambient Festival, Pori, 2015)
VOICES FROM THE LAKE: Intro (Live at MAXXI)
VOICES FROM THE LAKE: Max (Live at MAXXI)

  • Anssi Kelan lyriikka vakuutti ja liikutti

    Anssi Kela löysi vanhan menestysreseptin

    Tällä kertaa kokonaan kotimaisessa Levylautakunnassa oli mukana monen hittiartistin uutta tuotantoa. Uusia lauluja olivat kuuntelemassa Diandra, Samuli Laiho ja Pekka Laine. Äänestyksen tulos ja kommentit 1. Anssi Kela: Ilves 26 pistettä (Anssi Kela) Diandra: Ei tätä voinut ruveta analysoimaan, jäi vaan kuuntelemaan. Tarina vei heti mukanaan.

  • Kylie Minoguen kantrivalssi ja Maj Karman rokkileka

    Kylie Minoguen kantrivalssi Levylautakunnan voittaja

    Levylautakunnan arvioille alttiiksi valikoitui viikon uutuuksista mm. Australian lahja pop-maailmalle, tuore laulaja-lauluntekijä ja kotimainen rokkijyrä. Arvionsa antavat Ylen Juha-Pekka Sillanpää, Susanna Vainiola ja Jyrki Koskenseppä. Äänestyksen tulos ja kommentit 1.

  • Kolme sointua riittää tangokuninkaillekin

    Tangokuninkaat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela

    Tangokuninkaat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela ovat yhdistäneet voimansa duoksi, joka alkaa keikkailla yhdessä ja levyjäkin on tekeillä. Levylautakunnassa Marko ja Jukka saavat arvioitavakseen viikon uutudet. Tämän duon täydentää trioksi toimittaja Maija Salminen. Pisteet ja kommentteja 1.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua