Hyppää pääsisältöön

Avara luonto: Kaupunki meren alla

Avara luonto: Kaupunki meren alla, yle tv1
Vedenalaisessa yhdyskunnassa vallitsee merkillinen harmonia. Avara luonto: Kaupunki meren alla, yle tv1 avara luonto: kaupunki meren alla

TV1 lauantaina 22.7.2017 klo 18.45 - 19.35, uusinta sunnuntaina 23.7. klo 8.05 ja perjantaina 28.7. klo 15.55
Yle Areenassa vain suorana

Maailman tiheimmin asuttu kaupunki sijaitsee meren alla. Kiinteistöjä on vähän ja kaduilla vaeltaa rosvoja ja huijareita. Taistelu ravinnosta on jokapäiväistä.

Kaupungissa pitäisi olla kaaos, mutta silti siellä vallitsee merkillinen harmonia.

Indonesian syrjäisillä vesillä kuvattu upea tutkimusretki kertoo vedenalaisen yhdyskunnan merieläinten ja kasvien sopusointuisesta elämästä.

Palkittu dokumentti onnistuu erikoislaitteiden avulla kuvaamaan myös merieläimistä pienimpiä ja unohdetuimpia.

City Under the Sea. Tuotanto: Liquid Motion Film /National Geographic Television International, Yhdysvallat, 2013. Dokumentti on esitetty Ykkösellä edellisen kerran vuonna 2015.

Kommentit