
DJ Proteuksen ura on vienyt hänet Helsingin teollisuusalueen varastojen kautta maailman parhaaksi Hard Dance DJ:ksi.
Vuonna 1998 Helsingin teollisuusalueella työskenteli kolme nuorta miestä, jotka ehkä jo tuolloin tiesivät, ettei varastomiehen ura ole lopullinen työvaihtoehto. He kolme olivat YleX:n oma Matti Airaksinen, DJ Proteus sekä Mokoman rumpali Janne Hyrkäs.
Airaksisella ja Hyrkäksellä oli tapana naureskella DJ Proteukselle, sillä hän oli muka joku DJ, jolla oli joitain ulkomaankeikkoja. Kuusi vuotta myöhemmin, vuonna 2004, DJ Proteus valittiin ensimmäistä kertaa maailman parhaaksi Hard Dance DJ:ksi.
- On tosi kivaa nähdä, että me kaikki kolme lähdimme tekemään musiikkia. Kun tulin joskus tänne YleX:lle vieraaksi, niin katsoin, että herran jestas, mitä sä Matti teet täällä. Sitten vasta tajusin, että sehän on se sama Matti Airaksinen, DJ Proteus kertoo Disko2000-ohjelmassa.
Keikkoja DJ Proteus on tehnyt jo 1990-luvun puolivälin jälkeen. Yksi mieleenpainuvimmista on Helsingissä Koskelan nuorisotalolla DJ Haba -nimellä tehty keikka, jossa Proteus esitti kappaleita kasettidekiltä. Biisit Proteus oli nauhoittanut muun muassa kirjastosta lainatuilta vinyyleiltä.
Jo tuolloin Proteus pääsi näyttämään tiskijukkakykyjään.
- Tuolloin c-kaseteilla oli pitchbend-ominaisuus, eli niitä pystyi nopeuttamaan, Proteus sanoo.
Musiikinteon ja keikkojen lisäksi DJ Proteus toimii yrittäjänä helsinkiläisessä Circus-yökerhossa, jossa hän toimii venue managerina eli vastaa siitä, että yökerhossa esiintyvien bändien puitteet ovat kunnossa aina raidereita myöten.
Toistaiseksi erikoisimman raiderin on pyytänyt ruotsalainen power metal -yhtye Sabaton.
- Heillä oli tankki lavalla. Kyllä me se sinne taiottiin.