TV1 keskiviikkona 16.9.2015 klo 22.10 - 23.00, uusinta lauantaina 19.6. klo 17.10
Yle Areenassa vuoden ajan.
Kartetut Jehovan todistajat -yhteisö soveltaa karttamisoppia yhteisöstä erotettuja ja siitä omasta halustaan pois lähteneitä kohtaan.
Perhe, suku, tuttavat, ystävät saattavat kääntää selkänsä sille, joka valitsee elämäntavakseen muun kuin Jehovan todistajana toimimisen.
Kartetut kertovat tarinansa
Virallisesti Jehovan todistajat sanovat karttamisen liittyvän vain hengellisten keskustelujen välttämiseen. Todellisuudessa karttaminen saattaa olla kokonaisvaltaista hylkäämistä, kertovat liikkeestä pois lähteneet.
Kartetuista kaksi, Aki Tulimäki sekä Sanna Halinen kertovat tarinansa Inhimillisessä tekijässä.
Lukuisia muita kipeitä kokemuksia kartetuksi tulemisesta löytyy Aila Ruohon tietokirjasta Vartiotornin varjossa (Atena Kustannus). Kirjaan hän on haastatellut yli kuuttakymmentä Jehovan todistajista erotettua tai eronnutta ihmistä.
Ruoho on tutkinut paljon hengellistä väkivaltaa. Aikaisemmin häneltä on ilmestynyt yhdessä Vuokko Ilolan kanssa tietokirja Usko, toivo ja raskaus (Atena Kustannus) vanhoillislestadiolaisuudesta.
Perhe on liikkeen uhri
”On kuin menettäisi kaikki läheisensä kerralla”, kuvaa tuntemuksiaan 24-vuotias Aki Tulimäki, joka erosi Jehovan todistajista kolmisen vuotta sitten.
"Aluksi olin todella vihainen ja katkera perheelleni, että miten he saattavat hylätä minut. Vähitellen olen kuitenkin ymmärtänyt, että he tekevät vain sen, mitä heille on oikeaksi opetettu.”
”Heidän mielestään karttaminen on ainoa keino yrittää saada eronnut takaisin yhteisöön. Koen, että perheeni on liikkeen uhri. On hyödytöntä yrittää puhua heille asiasta. Kritiikki oppia kohtaan tulkitaan vainona, joka puolestaan vahvistaa heidän uskoaan omaan totuuteensa."
"Vaikka olen jo hyväksynyt tilanteen, tulee silti vielä joskus kyynel silmään, kun ajattelen vanhempiani ja sisaruksiani. Veljeni olisi halunnut erota samaan aikaan kuin minä ja erosikin, mutta hänelle ero perheestä kävi liian raskaaksi ja hän päätyi palaamaan yhteisöön takaisin."
Hyppy tuntemattomaan
Aki Tulimäki tietää, että yhteisöstä eronnut joutuu hyppäämään täydelliseen tuntemattomuuteen ja kohtamaan syvää yksinäisyyttä.
"Aikaisemmin yhteisö toi sosiaalista elämää ja ystävien verkoston. Liikkeen ulkopuolisia ihmisiä pidetään siellä pahoina ja vältettävinä. Kun sitten lähtee liikkeestä, ei välttämättä ole yhtäkään ihmiskontaktia arjessa."
"Jos suunnittelee yhteisöstä lähtemistä, kannattaakin lähtö valmistella huolella. Etukäteen voi yrittää saada uusia ystäviä vaikka harrastuksen kautta."
Masennusta, sairauslomia ja avioero
Aki joutui itse kokemaan vaikeita ahdistus- ja masennuskausia eroamisensa jälkeen. Tuli sairaslomia töistä. Onneksi hän oli avoin ja kertoi työkavereilleen, mitä oli meneillään.
Samaan aikaan avioliitto yhteisöön kuuluvan vaimon kanssa alkoi rakoilla ja liitto päättyi eroon. Vaimo halusi jäädä Jehovan todistajiin eikä hyväksynyt Akin ratkaisua.
"Koin vahvasti, ettei minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä. Olin jo pidemmän aikaa huomannut epäileväni uskonnon opinkappaleita. Yritin kysellä mieltäni vaivaamista asioista kuten luvatusta maailmanlopusta vuonna 1975. Sain vanhimmilta aina vastauksen, että ei tuollaisia kannata miettiä.”
”Katsoin dokumenttia natsien harjoittamasta aivopesusta ja tajusin, että aivan samoja aivopesutekniikoita käytettiin Jehovan todistajissa. Aloin nähdä kaiken toiminnan toisin, enkä voinut enää uskoa enkä jäädä."
”Kotoa en saa apua”
Sanna Halinen on elänyt jo puolet elämästään Jehovan todistajien ulkopuolella. Hän päätyi eroamaan yhteisöstä 16-vuotiaana. Hän työstää edelleen asiaa, eikä itsenäistyminen ole ollut helppoa ilman perheen tukea.
"Läheisimpään veljeeni yritin ottaa yhteyttä eroni jälkeen. Hän vastasi raamatunjakeella."
Yksi Sannan veljistä teki itsemurhan kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen Sannan isä on silloin tällöin soitellut Sannalle, mutta ei varsinaisesti kysele kuulumisia.
"Olisiko syyllisyydentuntoa. Haluaa tarkistaa, olenko hengissä."
Äitinsä kanssa Sanna on yrittänyt olla silloin tällöin yhteydessä, mutta kokee, että oman mielenrauhan kannalta se ei oikeastaan kannata.
"Joskus, kun ikävä on kasvanut liian suureksi, olen soittanut äidille. Hän kuitenkin alkaa vain syyllistää minua ratkaisustani ja yrittää painostaa minua takaisin.”
”Olen joutunut käymään läpi sen tunteen, että jos minulle sattuu jotain todella ikävää, kotoa en saa apua. Eivät he halua auttaa minua, koska omien sanojensa mukaan he samalla joutuisivat tukemaan 'vääränlaista elämäntapaani'."
Yksinäisyys ajoi väärään seuraan
Eroamisesta seurannut yksinäisyys sai Sannan hakemaan seuraa "väärästä" suunnasta ja mukaan tuli huumeiden viihdekäyttöä. Nyt tilanne on tasapainottunut ja päihteiden väärinkäyttö on historiaa.
Sanna laittoi itse pelin poikki, kun tajusi, että elämä alkoi lipua huonoon jamaan.
Sanna tietää, että yhteisöstä eronneet joutuvat usein taistelemaan ahdistavien ajatusten ja ristiriitojen kanssa. Mielenterveysongelmat ja päihteet astuvat helposti kuvaan.
Mistä tunnistaa epäterveen yhteisön?
Aila Ruohon kiinnostus Jehovan todistajien hengelliseen väkivaltaan syntyi, kun kaksi hänen sisartaan liittyi aikuisiällä yhteisöön. Ruohon lapsuudenperhe oli vanhoillislestadiolainen ja jo sieltä ajalta hänelle tuli tutuksi hengellinen painostaminen ja erilainen ihmissuhteilla kiristäminen.
"Epäterveen hengellisen yhteisön tunnistaa siitä, kun kysyy liikkeen jäseneltä, mitä kritisoitavaa löydät yhteisöstäsi. Jos tämän mielestä mitään parannettavaa ei löydy, voi alkaa miettiä, mistä tämä johtuu. Eikö kriittiselle ajattelulle ole tilaa?"
"Aluksi pidin Jehovan todistajia suhteellisen harmittomina, mutta käsitykseni muuttui, kun aloin netistä lukea keskustelupalstoja, joissa eronneet ja erotetut kertoivat kokemastaan totaalisesta karttamisesta. Ymmärsin, miten suurta tuskaa karttaminen voi aiheuttaa yksilölle ja aloin tutkia asiaa lisää ja niinpä päädyin kirjoittamaan aiheesta kirjan."
Ahdistus purkautuu itsemurhaan?
Yksi Vartiotornin varjossa -kirjan koskettavimmista tapauksista on nuori nainen, jonka veli päätti erota yhteisöstä.
Vastoin sydämensä ääntä nainen pakotti itsensä tottelemaan karttamissääntöä, eikä ottanut veljeen tämän pyynnöistä huolimatta yhteyttä. Jonkin ajan kuluttua olikin jo liian myöhäistä, sillä veli teki itsemurhan.
"Itsemurhat hengellisissä yhteisöissä ovat suuri mysteeri, sillä useimmat tutkimukset kertovat, että itsemurhien määrä päinvastoin vähenee uskon myötä. Itsetuhoisuutta tuntuu jo omassakin aineistossani olevan paljon. Se kertoo suuresta ahdistuksesta, josta ei yhteisön sisällä pystytä purkamaan."
Miksi vanhemmat hylkäävät lapsensa?
Miten on selitettävissä, että vanhemmat pystyvät kääntämään selkänsä omalle lapselleen?
"Tähän tuo näkökulmaa Leon Festingerin kognitiivisen dissonanssin teoria. Sen lähtökohta on, että ihminen pyrkii välttämään ristiriitoja. Joutuessaan ristiriitatilanteeseen ihminen pyrkii poistamaan ongelman siten, että hän yrittää muuttaa ajatuksiaan, tunteitaan tai käytöstään”, Aila Ruoho selvittää.
”Mitä herkemmin yksilö tuntee epämukavuutta ristiriitatilanteessa, sitä ehdottomampi hän on oppien suhteen. Tässä tapauksessa siis vanhemmat tarrautuvat entistä tiukemmin oppinsa 'totuudellisuuteen', kun heidän on kestettävä vaikea ero lapsestaan. Juuri ristiriitatilanteiden takia moni jää lahkoon tai yhteisöön."
Hengellistä väkivaltaa vastaan
Voiko sitten hengellistä väkivaltaa jotenkin ehkäistä?
"Ainakin jokaisen tulisi erottaa opetuksen, indoktrinaation ja manipuloinnin erot. Näitä asioita pitäisi käsitellä jo koulussa tai ainakin viimeistään rippileirillä," Aila Ruoho toteaa.
Aki ja Sanna painottavat vertaistuen merkitystä toipumiselle.
"Kun erosin, en todellakaan tiennyt, että mitään vertaistukea on edes olemassa. Nykyään eronneiden Jehovan todistajien Facebook-ryhmä on minulle tärkeä. Yritän sitä kautta auttaa ja tukea taipaleen alkuvaiheella olevia," Sanna kertoo.
"Pitää vaan jaksaa keskustella ja keskustella," Aki sanoo. Ahdistuskohtauksia tulee hänelle edelleen silloin tällöin. "Kaverit, ystävät, työkaverit – heidän merkityksensä on tosi iso asia", Aki sanoo.
