Hyppää pääsisältöön

Peloton tasa-arvon puolustaja

Elina
Elina parvi

Elina on siviilissä unelmatyössään tasa-arvoasiantuntijana. Tasa-arvoaate läpäisee hänen elämänsä monella tavoin.

- Edistän tasa-arvoa niin töissä kuin vapaa-ajalla ja luottamustoimissa. Käytännössä olen siis 24/7 feministi! Olen sukupuolten tasa-arvon puolestapuhuja ja osallistun aktiivisesti esimerkiksi somessa käytävään tasa-arvokeskusteluun.

Parvessakin Elina on tasa-arvon vaalija. Hänen toiselle vahvuusalueelleen, työelämävalmentamiselle, on ohjelmassa myös käyttöä, kun päähenkilölle mietitään tulevaisuuden työelämän suunnitelmia.

Oman elämän haasteissa on ollut selätettävää. Pätkätyöelämä on nyt ohi ja oma terveyskin on paranemaan päin.

-Ratkon asioita varsin rationaalisesti, sama on koskenut omaa sairastumista. Kipujen kanssa kamppailen edelleen. Kun tarpeeksi toistelee, että kaikki on hyvin ja tästä selvitään, alkaa siihen itsekin uskoa.

Elina on päättäväinen ja rohkea puhuja. Epäoikeudenmukaisuus saa hänet älähtämään heti. Parveen hakemisessa Elinaa kannusti mahdollisuus vaikuttaa.

-Että ihmiset saisivat avattua silmänsä sille, että aina ei tarvitse hakea vastausta samoista valinnoista kuin aikaisemminkin. Voi myös valita elämässään uudella tavalla ja toisin.

  • Mihin maahan sinä matkustaisit?

    Kysyimme katsojilta mihin he haluaisivat matkustaa.

    Nyt tai ei koskaan -ohjelman seitsemännessä jaksossa Anni halusi matkustaa pienten lastensa kanssa ulkomaille, jonka seurauksena kysyimme Nyt tai ei koskaan -ohjelman katsojilta mihin me matkustaisivat jos heille tarjoutuisi mahdollisuus matkustaa unelmakohteeseensa mihin tahansa maapallolla.

  • Vaaditaanko mieheltä vähemmän kuin vaimolta?

    Voiko selittelystä päästä eroon

    Suhtaudummeko eri tavoin naiseen, joka jättää valtaosan perheen kotitöistä miehen tehtäväksi kuin mieheen, jonka vaimo tekee kaikki kotityöt? Entä voiko ylenmääräisestä selittelystä päästä eroon? Sitä pohtivat Nyt tai ei koskaan -sarjan Ingan osan nähneet katsojat Facebookissa ja Twitterissä.

  • "Lahjakkuuksien kaatopaikka, Suomi"

    Parven jäsen kirjoittaa ajatuksiaan Ingan jaksosta.

    Parven jäsen Jarmo näki Ingan runsaassa somen käytössä enemmän potentiaalia kuin ongelmia.