Vanhemman kädet ovat vapaana muihin askareisiin, kun vauva on turvallisesti kantorepussa. Kolmen kovan suosikkirepulla pärjää vastasyntyneestä pitkälle taaperoikään.
Kolme kovaa testasi neljä hinnaltaan 120–180 euron kantoreppua kesäkuusta elokuun puoliväliin. Testireput olivat BabyBjörn One, Manduca, Tula ja Wompat. Repuissa arvioitiin niiden helppokäyttöisyyttä ja käyttömukavuutta.
Kantoreppuja testasivat esikoisensa Kaspianin kanssa Katja Puhakka ja kahden lapsen äidit Susa Nokelainen Onervan ja Iriz Silander Lilan kanssa. Myös Iriksen mies Mark Kulmala testasi reppuja. Vauvat olivat testiaikana neljästä kymmeneen kuukautta, joten reppuja käytettiin pääsääntöisesti vain vatsapuolella. Katjalla ja Susalla oli myös omassa käytössään kantoreput ja Iriz oli aiemmin kokeillut kantoliinaa ja pikkuvauvanreppua.

Helppo pukeminen ratkaisi
Manduca, Tula ja Wompat puettiin päälle samalla tavalla. Olkaimet nostettiin hartioille ja lukittiin soljella niskan taakse. BabyBjörn taas puettiin päälle kuin paita ja lukittiin edestä soljilla. Äideistä BabyBjörn oli hankala pukea. Siinä oli myös liikaa säätöjä ja solkien kiinnitys vaati opettelua. Kaikki arvostivat Manducan, Tulan ja Wompatin helppokäyttöisyyttä.
Helppokäyttöisyyden perusteet: Mitä yksinkertaisempi, sen parempi.
- Mitä yksinkertaisempi, sen parempi. Että on ne muutamat hihnat, mitä kiristää, Susa kiteytti helppokäyttöisyyden perusteet.
Kolmen samankaltaisen kantorepun välillä huomattiin kuitenkin eroja. Susan ja Katjan mielestä Tulan säädöt oli vaikein saada kohdilleen niin, että itsestä tuntui hyvältä eikä hartioita alkanut painaa.
Iriksen mielestä Tulan säädöt taas sai kerralla hyvin ja ne myös pysyivät. Wompatin kanssa puolestaan oli hankaluuksia.
- Jos laitoin ne säädöt kohdilleen, niin 15 minuutin päästä ne olivat lörpsähtäneet, että piti koko ajan kiristää ja laittaa ne taas uusiksi.
Iriksen mielestä Wompat oli myös hitain pukea, koska olkainten takalukot valahtivat alas, jolloin niitä oli vaikea saada yksin kiinni. Susa taas sai suosikkireppunsa helposti päälleen, koska hän oli keksinyt vetää takalukot ylös olkaintoppausten päälle, joissa ne myös pysyivät.
Katjan vauva oli testin alussa vain neljä kuukautta, jolloin Wompat ja Tula vaikuttivat liian suurilta. Katjan oli siis helppo pitää Manducaa sopivimpana. Sitä ei tosin saanut nopeasti yhdellä kädellä pois, sillä repun lannevyön turvalukitus piti avata kahdella kädellä. Kun Susa ja Iriz kuitenkin rankkasivat repun kakkoseksi, Manduca vei testin voiton.
Mieti ennen ostopäätöstä
- minkälaiseen kantamiseen ja käyttöön tarvitset kantoreppua
- minkäikäistä lasta kannat repussa
- onko repun materiaalilla ja ulkonäöllä väliä
Manducalla pärjää pisimpään
Käyttöikä on kantorepun tärkeä valintaperuste. Katja arvosti nimenomaan sitä, että yhdellä repulla pärjää vastasyntyneestä pitkälle taaperoksi asti. Manducassa vauvatuki ja myös pääntuki olivat kiinteästi repussa. Ne voi tarvittaessa rullata esiin. Selkäpaneelin sai pidennettyä vetoketjusta aukaisemalla.

Myös BabyBjörniä voi käyttää vastasyntyneestä. Mutta siinä maksimipaino on 15 kiloa, kun Manducassa voi kantaa 20-kiloista lasta. Pikkuvauvan tai vauvan istuinosan voi BabyBjörnissä valita vetoketjua säätämällä.
Wompatin vauvakokoinen testimalli käy noin puolitoistavuotiaaksi asti. Testaajien oli vaikea hahmottaa, että siinä voi kantaa myös vastasyntynyttä. Tulassa taas voi ilman erikseen hankittavaa vauvatukea alkaa kantaa noin nelikuista vauvaa. Kantoreppujen myyjä painottaa vauvatuen tärkeyttä kantamisen turvallisuuden kannalta, joten sen hankinnassa ei kannata säästää.
Läheisyys lisäsi käyttömukavuutta
Manducassa, Tulassa ja Wompatissa vauvan ja kantajan vatsat olivat vastakkain. Vauva oli suorastaan "iholla", mistä äidit pitivät. Varsinkin Tulan ja Wompatin kankaat myötäilivät vauvan muotoja. Näiden reppujen materiaalit koettiin miellyttäviksi ja hengittäviksi. Manducan ja BabyBjörnin taas ei.
Kantajan koko ja ruumiinrakenne vaikuttavat siihen, mikä malli sopii parhaiten.
BabyBjörn oli kuitenkin miehen suosikki. Siinä vauva oli repussa kuin omassa istuimessaan. Tästä syystä mies piti reppua myös ilmavimpana. BabyBjörnin paras puoli oli kuitenkin se, että siinä lapsi voi olla myös kasvot menosuuntaan. Vauvat tuntuivat viihtyvän niin.
Kantoreppua kannattaa kokeilla ennen ostopäätöstä. Vaikka kantorepun merkki, ulkonäkö tai materiaali miellyttäisivät, myös kantajan koko ja ruumiinrakenne vaikuttavat siihen, mikä malli sopii parhaiten.
Plussat ja miinukset
Testivoittaja MANDUCA NewStyle red
Hinta 122,90 €
- voi käyttää vastasyntyneestä (3,5-6 kg) taaperoksi; mahapuolella, myös olkaimet ristissä (6-12 kg) sekä selkäpuolella (8-20 kg) ja lonkalla (6-12 kg)
- saksalainen (valmistettu Kiinassa)
- vauvatuki ja selkäpaneelin pidennysosa kiinteästi repussa mukana
- materiaali: hamppu 55 %, puuvilla 45 %, sisältä puuvilla; pesu 30 C
+ laajin käyttöikä
+ monipuolinen, voi käyttää monella eri tavalla
+ helppo ottaa käyttöön ja helppo käyttää, ei mitään ohjekirjojen plarausta
+ säädöt helppo saada kohdilleen
+ vauva on helppo saada reppuun ja pois
+ paino jakautuu tasaisesti, joten hyvä kantaa
+ rasitti vähiten selkää ja hartioita
+ napakka
+ turvalliset kiinnitykset
+ helppo kääntää selkärepuksi
+ helppo kuljettaa mukana
- ei voi käyttää kasvot menosuuntaan
- pidemmällä kantoajalla alkoi painaa enemmän
- turvalukitus on liikaa ja vaikeuttaa menoa
- liian pitkät hihnat
- tylsä väri ja materiaali tuntuu karhealta ja luonnottomalta tekokuidulta
- materiaali ei hengitä yhtään
2. TULA Chloe S27/2015
Hinta 120 €
- voi käyttää n. nelikuisesta vauvasta (7 kg) taaperoksi; mahapuolella ja selkäpuolella (max 20 kg)
- puolalainen
- irrotettava pääntuki, lantiovyön edessä tasku
- materiaali: puuvilla 100 %, pesu 30 C
+ helppo aloittaa käyttö, ei turhia ohjekirjoja tai monimutkaisia säätöjä
+ helppo käyttää myös yksin
+ todella nopea laittaa ja riisua
+ istuu hyvin päällä ja on tukeva
+ muoto säilyy hyvin
+ siro kooltaan
+ mahtava kuosi, näistä repuista kaunein
+ hyvä materiaali, hengittävä
+ kiva tasku tavaroille
- pikkuvauvalla jalat joutuvat olemaan leveästi
- ei voi kantaa kasvot menosuuntaan
- vauva oli hieman hankala saada reppuun alussa
- kangasta on liikaa, kangasosa on hieman liian leveä sekä pitkä
- paino ei jakaudu niin tasaisesti kuin Manducassa ja Wompatissa
- eri koko eri-ikäisille lapsille
3. WOMPAT Arctic Rainbow
Hinta 165 €
- voi käyttää vastasyntyneestä (min. 3,5 kg) 1,5-vuotiaaksi; mahapuolella, myös olkaimet ristissä sekä selkäpuolella ja lonkalla
- suomalainen
- unihuppu, jossa pitkät nauhat, kiristyshihna selkäpuolella hupun alla
- pesu 30 C
+ helppo ottaa käyttöön ja helppo käyttää, ei mitään ohjekirjojen plarausta
+ säädöt helppo saada kohdilleen
+ vauva on helppo saada reppuun ja pois
+ paino jakautuu tosi tasaisesti, että tuntuu kuin ei edes kantaisi mitään
+ toimii loistavasti myös pidemmillä kantomatkoilla
+ kiva pehmeä, vähän kantoliinamainen materiaali, hengittävä
+ kiva ulkonäkö ja väri
+ erikoisplussaa söpöstä hiippalakista, joka toimi hyvin aurinkosuojana
+ menee pieneen tilaan, joten kulkee helposti mukana
- ei voi kantaa kasvot menosuuntaan
- pikkuvauvalla jalat joutuvat olemaan leveästi
- hidas pukea, vauva tuskastuu ennen kuin pääsee kyytiin
- takalukot vaikea saada yksin kiinni
- ei pysy kasassa
- eri koko eri-ikäisille lapsille
4. BABYBJÖRN One Black/Orange
Hinta 179 €
- voi käyttää vastasyntyneestä (min. 3,5 kg/53 cm) taaperoksi; mahapuolella, myös katse menosuuntaan (min. 5 kk – n. 15 kk, max 12 kg) sekä selkäpuolella (12–36 kk, max 15 kg/100 cm)
- ruotsalainen (valmistettu Kiinassa)
- puetaan päälle kuin paita
- jaloille voi valita kapean tai leveän asennon
- materiaali: päällys 60 % puuvilla, 40 % polyesteri, sisältä 100 % puuvilla, muutoin 100 % polyesteri; pesu 40 C

+ voi kantaa myös kasvot menosuuntaan
+ monipuolinen
+ helppo käyttää ja lukitukset ovat hienoja
+ tyylikäs ja sopii kaikkien vaatteiden kanssa
+ mies tykkäsi eniten
+ miehen mielestä ilmava
- jo monisivuinen käyttöohjemanuaali tekee käytöstä hankalan
- monimutkainen ja hankala käyttöönottoprosessi
- liikaa eri säätöjä ja vempeleitä
- repun päälle pukeminen on hankalaa, kun se pitää pujottaa pään yli kuten paita
- koska reppu on kova ja tumpattu, vauvan reppuun laittaminen yksin on hankalaa, vähintään peili oli oltava apuna
- puuttuu ihokontakti vauvan kanssa, kun vauva on kuin erillisessä osassa
- paino jakautuu tosi vahvasti eteen, joten ei hyvä pitkän matkan kantamiseen
- materiaali ei niin mukavantuntuinen kuin muissa
- materiaali kuluu helposti eikä kestä rytinää
- hankalin puhdistaa
- ulkonäkö ei miellytä silmää, liian reppumainen
- painava ja kova, joten hankala kuljettaa mukana esim. vaunujen tarvikekassissa
Muokattu 18.9. 2015: Ulkoasukorjauksia.