Sirpa Jegorow
Yle
Perheradion kotikokit vierailivat 1980-luvun puolivälissä suomalaisissa kodeissa ympäri Suomea. Kotikokit Hannu Taanila ja Seija Pukonen tutustuivat suomalaiskotien keittiöihin, keittotaitojen saloihin ja keskustelivat isäntäperheidensä kanssa ruuasta ja ruokakulttuurista.
Radion matka suomalaisiin kotikeittiöihin eri puolille Suomea syntyi toimittaja Hannu Taanilan ajatuksesta. Hän halusi päästä kurkistamaan ns. tavallisten suomalaisten keittiöihin ruuanlaiton merkeissöä ja vaihtamaan ajatuksia ruokaan liittyvistä teemoista. Vierailukohteita ei suinkaan valittu summamutikassa vaan ne olivat tavalla tai toisella entuudestaan tuttuja Hannulle ja Seija Pukoselle. Mutta pelkästään ruokapuheita ei kuuntelijoille tarjoilla. Mukana on myös kuulokuvia maisemista, tunnelmista ja tuoksuista sekä tietoa kohteista, jonne on matkustettu.
Etelä-Suomessa vierailukohde oli Espoossa Auli ja Martti Sjöbergin kotona. Hannu Taanilan kuvauksen mukaan Espoo oli laaja erämaa-alue, joka sijaitsee Helsingistä länteen. Tarkemmin sanottuna Sjöbergien koti sijaitsi Laurinlahdessa.
Sipuleihin ja ennen kaikkea sipulikeittoon hurahtaneiden Sjöbergien luona tehdäänkin sipulikeittoa ja blinejä. Sipulien alkuperästä vaihdettiin ajatuksia. Mahtoivatko ne olla kuusamolaisia, ahvenanmaalaisia vai peräti chileläisiä? Seijan valistunut arvaus oli, että Ahvenanmaalta. Siitä sen sijaan oltiin yhtä mieltä, että blinit ovat idän suunnalta, toisin sanoen Venäjältä, jossa niitä on syöty kalanmädin, sipulin ja smetanan kanssa ja toisinaan myös voisulalla. Mutta mitä blini sitten on? Tattarilätty tai linni, jota Karjalassa myös koho-olanjaksi kutsutaan, Seija tietää. Bliniohjeitakin on monenlaisia, mutta Seija antaa kuulijoille hyväksi havaitsemansa ohjeen.
Kaakkois-Suomessa Lappeenrannassa radiovieraita odotetaan toisenalaisessa kohteessa. Skinnarilan kaupunginosassa uudenkarhean kerrostalon pihalla järjestetään pihajuhlat, jonka tarjoilusta vastaavat Seija Pukonen ja kaupungin kotitalouslautakunnan kotitalousopettaja Eeva Laukkanen. Hannu Taanilan tehtäväksi jäi lähinnä asukkaiden haastattelu, joka sujuikin osin niin vauhdikkaissa merkeissä, etteivät tuolitkaan pysyneet aina ruodussa.
Tekisi mieli kirota, kun tuoli kaatui takanani. Mutta radio-ohjelmissa ei saa kirota.Hiiligrillissä kypsennettiin siankylkeä ja makkaraa. Lisukkeina tarjottiin kaali–tomaatti–kurkku-salaattia sekä tuoretta kukkakaalia, porkkanaa ja lehtiselleriä dipattavaksi dippikastikkeeseen. Dippikastike taisi olla uusinta uutta, ainakin Hannu sitä ääneen ihmetteli. Sen perusraaka-aine oli vuosikymmenen hittituote: kermaviili.
Eteläsavolaisessa Joroisten kunnassa Martina Rautanen paljastaa radionkuuntelijoille oman lammaspatansa salat. Sen valmistamisessa tarvitaan myös keittiössä olevaa Hannun mielestä aivan tietokoneen oloista kapistusta, joka sittemmin paljastuu monitoimikoneeksi. Se on keittiön pienkoneista uusin tulokas. Nopeampi ja tehokkaampi kuin yleiskone. Omena–vaniljakiisseli-kohokas on jälkiruokana. Ja se Martinan herkullisen lammaspadan salaisuus? Se piili kermaviilissä.
Miten on pärjännyt ihmiskunta ruuanlaitossa ilman kermaviiliä?
Pohjoiskarjalainen Maria Näreaho ottaa kotikokit vastaan kesäpaikassaan Polvijärvellä Kuorevaaran kylässä. Maria on syntyisin Suojärveltä Laatokan pohjoispuolelta. Hän hallitsee piirakoiden teon ja tällä kertaa pääosassa ovatkin karjalaiset perinnepiirakat sultsinat, jotka ovat ruistaikinakuorisia ja mannapuurotäytteisiä.
Sultsinoiden valmistamisessa tärkeintä on kuoritaikina. Soikeasta kuoresta on tarkoitus saada pergamentin ohutta, niin ohutta, että päivä paistaa läpi. Runsaasti jauhoja ja piirakkapulikka tai värttinä sekä nopeat ja notkeat kädet auttavat saavuttamaan oikean lopputuloksen.
Hankasalmella kotikokit vierailevat Kuuhankaveden rannalla Ahti Uskin vieraana. Kuuhankavesi on se, josta Keski-Suomen kotiseutulaulussa lauletaan, Hannu kertoo ja ihailee järvimaisemaa. Seija puolestaan tietää, että kyläpaikan nimi on Vaahtola, joka on saanut nimensä rajantakaisesta Johanneksen Vaahtolan kylästä. Sieltä on niin Ahti kuin Seijakin kotoisin.
Ruoka on hieman poikkeuksellisesti valittu kotikokkien toiveiden mukaan. He olivat toivoneet hapankaalia ja sellaisessa muodossa, jota saatiin entisaikoina. Niinpä tällä kertaa tehtiin itse hapankaalista uunissa sianlihan kanssa haudutettavaa kaalia, jota Kannaksella kutsuttiin ruukkukaaliksi
Lisäksi valmistetaan johannekselainen umpinainen hapankaalipiirakka. Siitä tehdään myös ”nykyaikaisempi” avopiirakka, jonka päälle laitetaan roima keko juustoraastetta ja kermaviiliä. Kaali olikin erityisesti Karjalassa arvossaan. Sen erinomaisuus tunnettiin kansan keskuudessa, ja Johanneksessa olikin sanonta: ”kaali sittoo syväntä”. Ahti Uskin mukaan sanonnalla tarkoitettiin yksinkertaisesti vain sitä, että kaali on hyvää vatsalle ja kuin kaikille elintoiminnoille.
Kemijärven Vuostimojoella, Pyhätunturin juurella Arvi Pöyliö vie Hannun kokemaan verkot ja katistkat. Jäät ovat sulaneet jokeen, joten vesi ulottuu vielä korkealle. Eletään toukokuun loppua, ja koska hauen kutuaika oli ohi, haukia saattaisi jäädä satimeen. Moni pyydys oli tyhjä, mutta lopulta saaliiksi jäi pulskia ahvenia ja kaksi komeaa haukea.
Pyyntimiehet perkasivat kalat. Ahvenista osa nyljettiin, osa laitettiin suomustamattomina mietoon suolaveteen odottamaan seuraavana päivänä tehtävää savustamista. Hauet fileoitiin.
Arvi taisi fileoinnin, jota Seijakin ehti näkemään saavuttuaan pyyntipäivän jälkeisenä päivänä Kemijärvelle. Seija toivoikin, että kaupasta saisi valmiiksi fileoitua kalaa, jolloin sitä tulisi ostettua useammin. Sillä kiireiset perheenemännät eivät aina ehdi eivätkä välttämättä osaa edes fileoida. Mutta Hannulla siihen oli olemassa omintakeinen ratkaisu, joka sopisi myös yksinelävälle naiselle.
Miehet ovat joutilaita opettelemaan kalan fileointia. Jos ei ole omaa, naapurista voi lainata.Osa kaloista siis savustettiin, osasta kiehautettiin kalaliemi. Hauesta, muutamasta ahvenesta ja muutamasta pyydykseen tarttuneesta särjestä jauhettiin kalapullamassa. Kalapullat kypsennettiin kalaliemessä kuten myös perinteinen pohjoisen ruoka ”mätikampsut”. Vanha kansa tunsi mätikampsut, mutta Arvin mukaan appelsiinilla kasvatettu nykynuoriso niitä tuskin tuntee.
